IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.

IhminenKeskiviikko 23.10.2013 05:23

Hyvä pää ja hyvä sydän ovat väkevä yhdistelmä.

Sydämellä on syynsä joita järki ei tunne.

Kasvot kertovat paljon myös puheet ja teot.
Aivot käsittelevät pelkoa, valhetta sykkeen tahtiin.
Se miten me tulkitsemme toisten ihmisten tunteita,
riippuu hyvin paljon kyvystämme hahmottaa heidän
tunnetilaansa. Oletetaan, että näet, kuinka joku kärsii ikävän
tapahtuman takia. Sydän auttaa osaltaan tunnereaktion heräämisessä.
Tunnetasolla. Tämä tunnejärjestelmä on ilman muuta virittäytynyt
myötätunnon ja empatian kaltaisiin tunnetiloihin.
Se myös tuottaa jaetun ilon kaltaisia myönteisiä tunteita,
joista kullakin on omat mielleyhtymänsä.


Sydän vaikuttaa sekä omiin tunteisiin että empaattisuuteen.
Aivojen kanssa mahdollistaa myötätuntoisen eläytymisen. Niin
raskasta kuin se voikin olla, juuri myötäeläminen tekee
meistä ihmisiä. Pidän myötätuntoa sydämmen lahjana rationaaliselle
mielelle.

sen voi todentaa kokeellisesti. Tieto vankistaa käsitystäni
ihmisen ominaisuudesta, joka mielestäni tekee
meistä arvokkaan lajin.
Meillä on myötäelämisen kyky.
Minuun ei tee kummoista vaikutusta taito
tehdä nopeita suihkukoneita vaan luontainen kykymme tuntea
kärsiviä kohtaan myötätuntoa. se on kerrassaan hienoa.


Jos uudesta maailmasta halutaan nykyistä parempi, on
eittämättä kuunneltava myös sydäntä.

En ole varma mistään muusta kuin sydämen tunteiden pyhyydestä
ja mielikuvituksentotuudesta. Tvj.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.