IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.
Minkä sille tekee, jos sattuu asumaan jonkun rikollisen kummin kaiman lähellä!!! Aarniolla on linnassa hyvät oltavat, kun kaveraa UB:n pomon kanssa. Peli-silmää on kun ei oo polttanut siltoja.


Lähteet: Laitesotkun juuret ulottuvat poliisin ylijohtoon - Aarniolla tontti lähellä rikollispomon sukulaista.


RIKOSVYYHTI Tutkintavankeudessa olevan Jari Aarnion ympärille kiertyvän lahjonta- ja virkarikosvyyhden tutkinta jatkui viikonlopun yli tiiviinä.
Helsingin huumepoliisin päällikön Jari Aarnion ja United Brotherhood -rikollisryhmittymän johtoon kuuluvan miehen läheisistä väleistä on liikkunut tietoja jo kauan. Aarnion ja rikollispomon sukulaisten tontit sijaitsevat jopa naapurikylissä.

STT:n tietojen mukaan yhteydestä puhuttiin korkealla viranomaistasolla kuusi vuotta sitten huumepoliisin sotkuja setvittäessä. Asia oli tuolloin tiedossa ainakin Valtakunnansyyttäjänvirastossa ja sisäministeriön poliisiosastolla. Väite oli muutenkin tuttu poliisipiireissä.

Aarniota koskevassa edellisessä virkarikosprosessissa asia jäi vähälle huomiolle. Väite nousi jälleen esiin uudessa lahjonta- ja virkarikoskokonaisuudessa.

Esimerkiksi poliisiylijohtaja Mikko Paatero kertoi viikonloppuna yllättyneensä Aarnion väitetystä läheisestä suhteesta UB-johtajaan. Paatero tuli ylijohtajaksi vuonna 2009.

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) on myös huolestunut jengikytköksistä. Hän kommentoi asiaa maanantai-iltana Ylen A-studiossa.

- Tämä on se seikka, mikä huolestuttaa itseäni eniten.

Räsänen ei lähtenyt arvioimaan yhteyksiä enempää.

Helsingin Sanomien mukaan poliisin seurantalaitesotkun juuret ulottuvat poliisin ylijohtoon saakka. HS:n nettisivujen mukaan Paatero myönsi Helsingin poliisille erivapauden yhteistyöhön Trevocin kanssa. Sisäministeriön määräyksen mukaan keskusrikospoliisi määrittelee poliisissa käytettävät seurantalaitteet.

Viranomaiset ovat tehneet seurantalaiteyhtiö Trevocilta hankintoja sadoillatuhansilla euroilla, ilmenee Helsingin huumepoliisin päällikköön liittyvästä tutkinnasta.

Tontit naapurikylissä


Vangittujen määrä kasvoi sunnuntaina yhdellä, kun käräjäoikeus passitti tutkintavankeuteen myös Aarnion vaimon. Häntä epäillään törkeästä rahanpesusta.

Epäillyn rahanpesurikoksen alku ajoittuu tammikuuhun 2012, jolloin Aarnioiden pojan nimiin ostettiin tontti Porvoosta. Kauppakirjan on allekirjoittanut Jari Aarnio poikansa valtuuttamana.

Noin 1,5 hehtaarin tontista maksettiin 35 000 euroa. Pojan nimissä myönnetyn rakennusluvan mukaan tontille ollaan rakentamassa omakotitaloa, autotallia ja saunarakennusta.

Rakennuspiirustusten mukaan taloon on tulossa makuuhuone, olohuone ja muun muassa poreallas kylpyhuoneeseen. Metsäisellä tontilla seisoi maanantaina lähes valmis talo.

Viereisessä kylässä sijaitsee United Brotherhood -rikollisryhmittymän pomon sukulaisten tontti. Rikollispomon sisko oli vuonna 2009 perustamassa yritystä, joka nykyisin kuuluu seurantalaitteita valmistavan Trevocin osaomistajiin.

Trevocin nykyistä ja entistä johtoa on vangittuna epäiltynä muun muassa törkeästä lahjuksen antamisesta.

Aarnion tonttikaupasta ja Trevocin hämärätaustoista kertoi ensin Helsingin Sanomat.



http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288622342136.html

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.