IRC-Galleria

Ateismi (muinaiskreikaksi , atheotes) eli jumalattomuus tarkoittaa jumalauskon puuttumista tai käsitystä, jonka mukaan jumalia ei ole olemassa. Ateismin vastakohta on jumalausko eli teismi.

Uskontokriittisenä käsityksenä ateismi voimistui länsimaissa vähitellen valistuksen johdosta uudella ajalla, mutta saavutti merkittävän aseman vasta 1900-luvulla ajatuksenvapauden turvaavan lainsäädännön myötä.

Ateismi voidaan käsittää joko väitelauseena jumalan olemassaolosta tai yksilön käsityksenä siitä, onko jumalien olemassaolosta tietoa vai ei. Jälkimmäisessä tapauksessa ateismi voidaan jakaa positiiviseen ateismiin, jossa otetaan selkeä, jumalien olemassaolon vastainen kanta, ja negatiiviseen ateismiin, joka on uskon puutetta jumalien olemassaoloon.


Teismi (kreikan sanasta theos, jumala) eli jumalausko on laajassa merkityksessä käsitys, jonka mukaan on olemassa persoonallinen Jumala tai jumalia.

Teologiassa ja filosofiassa teismi määritellään uskomuksena persoonalliseen Jumalaan. Näkemyksen mukaan Jumala on kaikkivoipa, täydellinen ja kaikesta riippumaton ja siten ihmisen käsityskyvyn yläpuolella. Hän on kuitenkin puuttunut ja puuttuu maailman tapahtumiin erityisellä tavalla.

Teismin kannattajat eli teistit pyrkivät perustelemaan näkemystään rationaalisilla argumenteilla eli järkiperusteilla ja vetoamalla kokemukseen. Todistuksia Jumalan olemassaolon puolesta on neljää päätyyppiä: kosmologinen, ontologinen, teleologinen ja moraalinen todistus. Teismi on ateismin ja agnostisismin vastakohta, ja se myös eroaa panteismista ja deismistä.

Olemassaoloa koskevana eli ontologisena käsityksenä teismi on väitelause, jonka mukaan jumala tai jumalia on olemassa.

Jumala, jumaluus tai jumalolento on käsite, joka tarkoittaa tavallisesti henkilöllisiksi käsitettyjä yliluonnollisia olentoja, joiden uskotaan hallitsevan luonnonvoimia, ihmisten kohtaloita ynnä muuta.

Uskontokritiikki tarkoittaa uskonnon arvostelemista erilaisilla perusteilla. Länsimaista uskonnotonta ajattelua tunnetaan antiikista alkaen. Nykyaikaisen uskontokritiikin juuriin kuuluu erityisesti valistuksen ajattelu.

Länsimaat on hieman epämääräinen kulttuurillisia, poliittisia ja maantieteellisiä seikkoja sisältävä käsite, jolla viitataan usein Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Länsi-Eurooppaan.

Länsimaissa voidaan kulttuurillis-poliittisessa mielessä katsoa olevan mukana myös länsimaiden siirtokunnista itsenäistyneet maat, Australia, Uusi-Seelanti. Toisinaan länsimaiksi luetaan myös Israel, joka on länsimaiden pitkäaikainen liittolainen ja jonka väestöstä suuri osa on peräisin Euroopasta, ja latinalaisen Amerikan maat.

lähde?
Käsitteen ideologisesta puolesta voidaan sanoa, että länsimaat katsovat usein edustavansa modernisaatiota, demokratiaa, sivistystä ja jopa rauhaa. Tämä tulee hyvin ilmi esimerkiksi Euroopan unionin perustuslaissa.

Valistus oli 1700-luvun jälkipuoliskon eurooppalainen aatevirtaus, joka korosti muun muassa järjen ja tiedon merkitystä. Valistusaate pyrki järkeen nojautuen perusteellisiin uudistuksiin kulttuurin ja yhteiskuntaelämän aloilla.

Tulee päivä, jolloin tyranneja, pappeja ja heidän harhaan johdettuja rikollisia kätyreitään nähdään vain teatterilavalla ja historian lehdillä ja jolloin aurinko nousee vapaiden ihmisten suvulle, ihmisten, jotka eivät tunnusta herrakseen mitään muuta kuin oman järkensä.

Uusi aika on Euroopan historian periodisoinnissa käytetty käsite, jolla tarkoitetaan useimmiten ajanjaksoa, joka kattaa ajan 1400–1500-luvuilta nykypäiviin saakka. Se on yksi kolmesta perinteisestä eurooppalaisen historiankirjoituksen käyttämästä aikakaudesta antiikin ja keskiajan ohella. Rajapyykkinä keskiaikaan esitetään usein esimerkiksi Kristoffer Kolumbuksen ensimmäinen löytöretki (1492) sekä uskonpuhdistus.

1900-luku oli suurten muutostensa vuoksi merkittävä vuosisata. Se oli mullistava huomattavien teknologisten, ideologisten, yhteiskunnallisten ja lääketieteellisten edistysaskeleiden vuoksi. Toisaalta myös sodat ja kansanmurhat saavuttivat ennennäkemättömät mittasuhteet. Kolonisaatio alkoi purkautua toisen maailmansodan jälkeen (siirtomaiden itsenäistyminen). Lähes jokainen elämän osa-alue mullistui 1900-luvulla ainakin länsimaissa.

Ajatuksenvapaus tarkoittaa ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapautta. Uskonnonvapaus on oikeus tunnustaa ja harjoittaa haluamaansa uskontoa tai olla tunnustamatta mitään uskontoa. Sananvapaus on oikeus ilmaista julkisesti ajatuksiaan.

Ajatuksenvapauden periaatteen ilmaisevat kansainväliset ihmisoikeussopimukset, kuten Yhdistyneitten kansakuntien ihmisoikeuksien julistus ja Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus. Ajatuksen, uskonnon ja elämänkatsomuksen vapaus koskee sekä uskonnollisia että ateistisia käsityksiä.

Laki on valtion suvereenin viranomaisen, tavallisesti kansallisen parlamentin, antama velvoittava säädös. Laajasti ymmärrettynä laeiksi käsitetään Suomessa myös valtioneuvoston ja tasavallan presidentin antamat asetukset. Laki koostuu muun muassa velvoittavista oikeusnormeista ja sisältää usein erilaisia määritelmiä. Oikeuslähteenä laki on sen soveltajaa vahvasti velvoittava. Oikeusnormit ovat kieltäviä, käskeviä tai sallivia.


Oikeusnormit eroavat esimerkiksi moraalisista normeista siten, että oikeusnormi sisältää aina julkisen pakkovallan käytön uhan siten, että oikeusnormin rikkomisesta lainsäätäjä on määrännyt seuraamuksen, kuten oikeustoimen pätemättömyyden, velvollisuuden suorittaa vahingonkorvausta tai rangaistuksen. Lain rikkomuksen tutkii ja seuraamuksen määrää asiallisesti, alueellisesti ja asteellisesti toimivaltainen tuomioistuin.

Normihierarkian huipulla on perustuslaki, jonka kanssa ristiriidassa oleva alempi säädös väistyy. Oikeusnormien muodostamaa oikeusjärjestystä tutkii oikeustiede. Rikosoikeudellinen laillisuusperuste kieltää tuomitsemasta ketään teosta, jota ei ole tekohetkellään nimenomaan määrätty rangaistavaksi. Rikollisuutta tutkiva tieteenala on nimeltään kriminologia.

Suomen oikeusjärjestys, kuten lähes kaikki länsimaiset oikeusjärjestykset, jaetaan yleensä yksityisoikeuteen ja julkisoikeuteen. Ensin mainittu koskee henkilöiden ja oikeushenkilöiden keskinäisiä suhteita ja viimeksi mainittu näiden suhteita julkisyhteisöihin, kuten kuntiin ja valtioon.

Monet yksityisoikeudelliset lain säädökset ovat tahdonvaltaisia eli dispositiivisia, mikä merkitsee, että asianosaiset voivat sopia asioista keskenään toisinkin kuin laissa on säädetty. Tällöin laki tulee sovellettavaksi vain, mikäli toisin ei ole sovittu. Sen sijaan julkisoikeudelliset ja jotkin yksityisoikeudellisetkin säädökset ovat pakottavia eli indispositiivisia eikä niistä saa sopimuksella poiketa.

Propositio eli väitelause on propositiologiikassa jotakin seikkaa, tapahtumaa tai asiantilaa ilmaiseva lause. Kaksiarvologiikassa proposition totuusarvo on aina tosi tai epätosi. Matemaattisessa logiikassa totuusfunktio liittää totuusarvon väitelauseeseen.
Väitelause voi olla peruspropositio, joka katsotaan jakamattomaksi, tai loogisilla operaattoreilla (konnektiiveilla) muodostettu yhdistetty väitelause.
Propositiolla voidaan tarkoittaa myös luonnollisen kielen lauseen merkityssisältöä, eli sitä, minkä ymmärtämisestä seuraa ko. lauseen ymmärtäminen.

Positiivinen ateismi eli vahva ateismi on tietoteoreettinen käsitys, jonka mukaan on vahvoja todisteita jumalien olemassaoloa vastaan eikä mitään todisteita puolesta. Negatiivinen ateismi eli heikko ateismi on käsitys, jonka mukaan ei ole mitään yleisiä tai erityisiä perusteita tai todisteita jumalien olemassaolon puolesta, jolloin jumalia ei tule olettaa olevan olemassa.


Ateismista on kaksi määritelmää. Perinteisesti ateismi on ulkoista todellisuutta koskeva eli ontologinen väite, joka koskee jumalan olemassaoloa. Ateismi on siis väitelause ”jumalaa ei ole olemassa”.

Ateismi ja sen vastakohta teismi ovat tällöin ainoat mahdolliset kannat: jumala on olemassa tai jumalaa ei ole olemassa.Toisessa määritelmässä ateismi on jonkin yksilön tietoa koskeva käsitys.

Koska inhimillinen tieto on eriasteista, voidaan periaatteessa erottaa positiiviset ateistit, jotka kieltävät jumalan olemassaolon, ja negatiiviset ateistit, joilta puuttuu usko jumalan olemassaoloon.

Filosofi Michael Scriven on muotoillut taulukossa olevan tunnetun ateismin tietoteoreettiseen määritelmän, jossa käsitys tiedosta jumalien olemassaolosta määritellään asteikkona. Filosofi Michael Martin on muotoillut tietoteoreettisen jaottelun positiiviseen ateismiin ja negatiivisen ateismiin.

Kun kerta näin on niin antakaa arvoa kaikille ihmisille tai sitten jos se ei onnistu niin kääntykään kristinuskon puoleen niin ei tarvi jatkuasti tuomita toisia ihmisiä sillä se on vapaata elämää.