IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.
Kaksi vuotta sitten kuollut perheenäiti esitti joulutoiveensa kirjeessä, jonka hän lähetti radioasemalle.

Kuolleen äidin ystävä toimitti kirjeen sopivaan aikaan radioasemalle.
Kuolleen äidin ystävä toimitti kirjeen sopivaan aikaan radioasemalle. (COLOURBOX.COM)
KSTZ ”Star" 102.5 FM -radiokanava on pyörittänyt jo parikymmentä vuotta jouluohjelmaa, jossa saa esittää toiveita. Puolitoista viikkoa sitten radioasema sai kirjeen, jossa esitettiin varsin erikoinen pyyntö.

- Emme ole ikinä saaneet tällaista toivomusta, kerrotaan radiokanavalta.

Kirje oli neljän lapsen äidiltä Brenda Schmitziltä, joka kuoli kaksi vuotta sitten 46-vuotiaana munasarjasyöpään.

Brenda halusi, että radioasema tekisi jotain hyvää hänen aviomiehelleen Davidille ja heidän neljälle lapselleen.

Radiokanava kutsui Davidin ja lapset radiostudiolle. Syyksi kerrottiin vain, että heitä tarvittiin toiveen toteuttamista varten.

Studiossa ohjelman juontaja Colleen Kelly luki perheelle radioaseman saaman kirjeen.

- Hei, nimeni on Brenda Schmitz. Kun saat tämän kirjeen, olen hävinnyt taisteluni munasarjasyöpää vastaan, kirje alkoi.

Brenda oli ohjeistanut ystäväänsä lähettämään kirjeen vain silloin, jos David olisi löytänyt rinnalleen uuden ihmisen, jonka kanssa jakaa elämänsä.

- Minulla on toive Davidille ja pojille sekä naiselle ja hänen perheelleensä, jos hänellä on lapsia. Haluan heidän tietävän, että rakastan heitä hyvin paljon ja toivon, että he tuntisivat olonsa turvalliseksi elämän myrskyissä.

Brenda pyysi, että David hemmottelisi uutta rakastaan ja kertoi olevansa kiitollinen ja rakastavansa naista, joka oli tullut Davidin elämään.

Hän toivoi, että perhe lähtisi yhdessä "taianomaiselle" matkalle, jossa he voisivat kokea yhdessä asioita. Niistä riittäisi muisteltavaa loppuelämäksi saakka.

Viimeiseksi Brenda pyysi, että häntä hoitaneen sairaalan osaston väki pääsisi viettämään iltaa yhdessä.

Paikalliset sponsorit toteuttivat kaikki Brendan toiveet.

- Kun saimme kirjeen, kenenkään silmät eivät säästyneet kuivina. Se todella inspiroi meitä tekemään jotain hänen hyväkseen, kuvailee Scott Allen radioasemalta.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013122417870844_ul.shtml?fb_action_ids=570183963068612&fb_action_types=og.recommends&fb_ref=flb&fb_source=aggregation&fb_aggregation_id=288381481237582

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.