IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.

5. Mikä on syntiä?Sunnuntai 27.07.2014 04:07

Ihminen ei tekisi syntiä, jos ei saisi mitään iloa, nautintoa tai hyötyä. Niin kuvottavalta kuin se kuulostaakin, niin ihmiset rakastavat synnin tekemistä, pahuutta. Varas ja huijari saa rikoksillaan itselleen taloudellista hyötyä. Hän ei välitä siitä, että toiset joutuvat kärsimään hänen rikostensa uhrina. Jotkut ovat niin taitavia huijauksissaan, etteivät itsekään tajua tekevänsä vääryyttä liiketoiminnassa tai kaupankäynnissä. He ovat onnistuneet valehtelemaan itselleenkin, niin että luulevat tekevänsä hyvää, kun tekevät pahaa. Tällaisia itsepetoksessa eläviä ihmisiä ovat mm. verkostomarkkinoijat ja kaiken maailman ihmerohtojen kauppiaat, joiden tuotteista ei ole mitään sanottavaa hyötyä ja ne ovat lisäksi reilusti ylihintaisia. Ikävintä on se, että nämä huijaukset leviävät tehokkaasti kristittyjen keskuudessa. Kristittyjen hyvää mainetta ja Jeesuksen nimeä käytetään surutta hyväksi väärän voiton saamiseksi. Sellaiset ihmiset tuomitaan oikein, kun aika heistä jättää, jos eivät hylkää syntiään tämän elämän aikana.

Synnistä saa hyötyä sekä nautintoa ja siksi ihmiset lankeavat siihen. Synnin teon seuraamukset voivat olla kuitenkin kohtalokkaat ja vaikkei rangaistusta tässä ajassa tulisikaan, niin iankaikkisuudessa joutuu jokainen astumaan vanhurskaan tuomarin eteen tekemään tiliä itsestään ja teoistaan. Kerron joitakin esimerkkejä siitä, miten helppoa syntiin on langeta, mutta se voi johtaa suuriin ongelmiin. Hätävalhe voi pelastaa ikäviltä seuraamuksilta, mutta kun siitä jäädään kiinni, aiheuttaa se aina nolon tilanteen ja luottamuksen menettämisen. Valehtelun seurauksena voi hajota perhe, tuhoutua ystävyyssuhde ja saada potkut töistä tai muusta luottamustoimesta. Epärehellisen on vaikeata voittaa pettämiensä ihmisten luottamus takaisin eikä siinä yleensä onnistuta täydellisesti. Epäilys vaanii aina petetyn ihmisen sisimmässä pettäjää kohtaan, vaikka tämä vakuuttaisi kuinka paljon tahansa muuttuneensa ja parantaneensa tapansa.

Nuorille tarjoutuu helposti tilanteita tupakan polttamiseen, juopotteluun ja huumeiden kokeiluun. Synti ei tule heidän eteensä ilkeänä ja pahana asiana vaan haluttavana ja hyvänä tapana pitää hauskaa ja nauttia elämästä, kuulua "sisäpiiriin", niin sanottujen hyvien tyyppien joukkoon. Syntiä ei tarjoa sinulle joku vihamies vaan paras ystäväsi tai sukulainen, joka on kokeillut sitä ennen sinua. Hänen houkuttelemanaan on helppo rohkaista mielensä ja ajatella, ettei yksi savuke tai pikku känni voi olla pahasta. Kuinka moni joutuukaan myöhemmässä vaiheessa elämäänsä kärsimään tupakan, alkoholin ja huumeiden orjuudesta? Kukaan ei aikonut ryhtyä alkoholistiksi tai narkomaaniksi: se vain tapahtui heille. Mutta syyllinen ei ole kukaan muu kuin se, joka otti ensimmäiset savut ja joi ensimmäisen humalan. Synti tosin petti ihmisen, mutta syyllinen on ihminen itse eikä toisten syyllistäminen auta kuolinvuoteella tai viimeisellä tuomiolla. Ainoa keino varjeltua synnin tuhovoimalta on olla tekemättä syntiä. Kenenkään ei tarvitse langeta sitä ensimmäistä kertaa ja sen viimeisenkin lankeemuksen jälkeen on mahdollista olla lankeamatta uudestaan, kun Jumala auttaa omaa lastaan vapauteen synnistä.

Synti tappaa

Jumalan armo ei ole rajaton eikä anna kenellekään lupaa elää synnissä, synnin orjana. Jeesus vapauttaa edelleen synnin orjia ja katkaisee syntikahleita. Syntiä tekevä uskovainen paatuu ja kuolee synteihin: hän joutuu eroon elävästä Jumalasta. Tämä on hengellinen lainalaisuus, joka koskee myös uskoontullutta sielua. Saatana on valehdellut alusta asti, ettei synnin tekeminen tapa ja on kuvannut synnin ihmisen silmissä hyvänä, haluttavana asiana, suloisena puuna katsella ja ihanana asiana syödä kielletyn puun hedelmää. Uskovainen ei usko saatanan valheita vaan tietää, että synti on vahingollista ja tappaa sielun, niin että synnin orja joutuu kadotukseen. Synnissä ei ole mitään hyvää, haluttavaa tai himoittavaa. Se on pelkästään paha asia ja sitä tulee karttaa kuin ruttoa, jos haluaa pysyä terveessä uskossa.

Miten synti tuli maailmaan?

Raamattu esittää synnin tulon luomakuntaan siten, että perkele lankesi ensin syntiin ja langetti sen jälkeen myös ihmisen tekemään syntiä ynnä lukuisia muita kirkkauden enkeleitä, jotka olivat luomisen perusteella täysin synnittömiä ja hyviä olentoja. Hes.28:11-19; 1Moos.1:26-27,31; 2:15-17; 3:1-24; Ilm.12:7-10; Jda,1:6; 2Piet.2:4 Jumala ei ole synnin isä ja keksijä vaan synti syntyi saatanassa, joka on valheen isä ja murhamies. Joh.8:43-47 Miten on mahdollista, että Jumalan luoma hyvä enkeli muuttui pahaksi, syntiseksi, kirkkauden enkelin ja suojaavan kerubin täydeksi vastakohdaksi? Se on arvoitus, jota ei pystytä selittämään muutoin kuin vapaan tahdon käsitteellä ja sekin on vajavainen selitys. Me näemme lankeemuksen jäljet kaikkialla ympärillämme, sillä maailma on pahan vallassa. Synti ei tullut ihmiseen hänen sisältään vaan ulkopuolelta, viettelyksen kautta, mutta ihmisessäkin syttyi himo syntiä kohtaan ja hän lakkasi näkemästä synnin kiellettynä hedelmänä. Eeva petettiin ja hän uskoi saatanan sanaan, joka valehteli, ettei synti tapa, vaikka synti tappaa yhtä varmasti kuin myrkky, kun sitä tarpeeksi syödään.

Aatamin synti oli ilmeisesti vielä pahempi kuin Eevan synti, koska se mainitaan kadotuksen ja kuolevaisuuden syynä. Room.5:12-21; 1Kor.15:12-58 Jumala oli puhunut käskysanan suoraan Aatamille ennen kuin Eevaa oli vielä olemassakaan. 1Moos.2:15-25 Ehkäpä Eeva oli kuullut kieltosanan vain Aatamilta eikä suoraan Herralta? Joka tapauksessa Aatami teki tietoisen ja harkitun synnin, kun söi, mutta Eeva petettiin: käärme eli saatana petti hänet. 1Tim.2:11-15 Molempien synti oli yhtä tuhoisa seuraamuksiltaan ja aiheutti hengellisen kuoleman.

Synti orjuuttaa ja tekee ihmisestä saatanan vangin

Nykyään ihminen kuolee moniin rikoksiin ja synteihin, ei vain yhteen lankeemukseen. Ef.2:1-3 Hengellinen kuolema on jatkuvan synnin tekemisen seurausta, paatumista. Hebr.3:12-14 Vaikka yksi synti ei vielä tapakaan, niin synti on siitä huolimatta vaarallista eikä sen kanssa kannata kenenkään leikkiä. 1Joh.5:15-21 Moni on lähtenyt leikkimään tulella ja tulen tarttuessa puvun helmaan, on koko puku palanut. Synti kietoo ja sitoo ihmisen orjakseen vähän kerrassaan, niin ettei siitä lopulta pääse ilman apua vapauteen. Yksikään alkoholisti tai narkomaani ei ole syntynyt juomarina tai huumeiden orjana vaan kaikki ovat oppineet sen tavan kokeilun kautta. Samoin on käynyt jokaiselle haureelliselle, pornon orjalle, homoseksuaalille, avionrikkojalle, uhkapelurille, väkivaltaiselle, raiskaajalle, murhaajalle ja varkaalle. Kaikelle synnin teolle on olemassa se ensimmäinen kerta, kun syntiä on tehty. Kun syntiä ei siinä vaiheessa hyljätä vaan paadutetaan omantunnon ääni ja jatketaan synnin tekemistä kiinnijäämisen tuomasta häpeästä välittämättä, niin se johtaa ennen pitkää synnin orjuuteen ja hengelliseen kuolemaan. Jokainen pääsee irti ompelulangasta, jota on kiedottu yksi kierros ympärille, mutta kun lanka on ympärillä tuhat metriä ja kädet sidottu tiukasti kiinni vartaloon, niin siitä ei enää pääsekään vapaaksi ilman ulkopuolisen apua.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.