IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.

Valheen monet kasvotLauantai 25.10.2014 21:56

Ihminen oppii valehtelun alkeet jo muutaman vuoden ikäisenä, jolloin alkaa tulla tietoiseksi omasta itsestään ja vaikutuksestaan muihin. Valehteleminen loukkaa, mutta onko totuuden torvikaan aina vilpitön?
Jos valehtelet...

mieti, miksi teet niin. Säälistä, hyötyäksesi, peitelläksesi...
punnitse, kannattaako luottamus rikkoa. Maksat siitä pitkään.
muista, että myös salassa pysynyt valhe voi tuhota ihmissuhteen.
lapselle, lapsi voi oppia valehtelijaksi. Käytösmallit siirtyvät helposti.
muista, että valhe ei toimi totuuden vaihtoehtona, vaikka totuus sattuisikin.

Huijaamista ja manipuloimista tutkineen Psykiatrisen Vankisairaalan vastaavan ylilääkärin Hannu Lauerman mukaan valheeseen sisältyy ihmismieliä ikuisesti vaivannut hyvän ja pahan ristiriita. Toisaalta valehtelu on tuomittava ja pahamaineinen asia, toisaalta kyky valehdella on myös OSA ihmisen sosiaalisuutta.

–Tärkeintä lienee tarkoitus. Jos ohitsesi juoksee verta vuotava mies, joka kääntyy kulmasta vasemmalle ja heti perässä tulee toinen mies verinen veitsi kädessään kysyen, kumpaan suuntaan pakenija juoksi, niin silminnäkijä, joka ei sanoisi, että oikealle, toimisi varmasti moraalittomasti, vaikka valehteleekin.
– Itseään suoraluontoisena pitävä totuuden puhuja, joka aloittaa: älä nyt vaan loukkaannu, mutta… on joko salailkeä tai sosiaalisesti poikkeuksellisen kyvytön, vaikka puhuisikin totta.
Eihän loukkaantumista voi säädellä kehotuksilla.

Koska valhe on tuomittavaa, se on Lauerman mukaan usein myös taitava verhoutuja. Hyvän ja pahan vedenjakajalla kulkee esimerkiksi kohteliaisuus, joka kääntyy lipevyydeksi ja mielistelyksi.
– Myös liioittelu voi olla eräs valehtelun muoto. Usein valhe kätkeytyy juoruiluun tai oveliin sivulauseisiin.

Sairasta vai normaalia?
Normaalin tai patologisen rajaa on Hannu Lauerman mukaan valehtelulle vaikea vetää.

– Ilmiselvästi epätotta puhuu esimerkiksi ihminen, joka potee muistikatkoksia ja alkaa täyttää muistinsa aukkoja fantasialla. Hän ei kuitenkaan valehtele tietoisesti.

Sen sijaan ihminen, jota kansakielellä usein sanotaan patologiseksi valehtelijaksi saattaa yksinkertaisesti olla vain asosiaalinen persoona, huijari, joka tavoittelee omaa etuaan muiden kustannuksella.


Huijarikin voi Lauerman mukaan kuitenkin ylittää sairauden rajan, jos valehtelu on hänelle pakonomaista tai jos se palvelee hänen sisäistä tasapainoaan niin, että vaihtoehtoja ei ole.
– Huijari ei aina suoraan tavoittele omaa etuaan. Hän saattaa olla taitava satuilija, joka kertoo pikkuviihdyttäviä valheita ihan vain siksi, että elämä olisi värikkäämpää ja hauskempaa.
Tällainen ihminen voi mennä vielä pidemmälle ja heittäytyä erilaisiin rooleihin. Hän on milloin lääkäri, poliisi tai jotakin muuta omasta mielestään jännittävää. Hän voi myös heittäytyä sairaaksi, kertoa vaikkapa työkavereilleen sairastavansa syöpää saadakseen siten sääliä ja omanlaistaan arvostusta.

Parin oikea ja väärä
Valehtelun rajat vedetään muun muassa parisuhteessa. Suuri OSA säännöistä on pariterapeutti, psykologi Pirjo Vesterisen mukaan niin sanotun hiljaisen tiedon alueella.
– Jokaiseen suhteeseen muodostuu elämisen mukana oma tapa toimia ja reagoida. Usein sitä säätelee suhteen oma arvomaailma ja sisäiset pelisäännöt, joita pari ei itsekään aina tiedosta ja joita ulkopuolelta on aika vaikea mennä suoralta kädeltä määrittelemään, arvottamaan tai muuttamaan. Oikean ja väärän vedenjakaja kulkee parisuhteen sisällä.

Jos hiljaisen tiedon virtaan tulee suma, edessä lienee kriisin paikka. Näin voi Vesterisen mukaan käydä, jos jommankumman puolison tunne siitä, ettei tarvitse olla huolissaan alkaa jumittaa. Jos siis toisesta alkaa tuntua siltä, että jokin on nyt kaatamassa tätä suhdetta, toisen kannattaa kunnioittaa tunnetta, jos haluaa säilyttää suhteen.

Usein epävarmuuden takana on suhteeseen tullut epärehellisyys, salaisuus tai vieraus, jonka toinen aavistaa. Parisuhde ei Vesterisen mukaan pitkään kestä valhetta, mutta iso kysymys on myös se, kestääkö se totuutta. Pettäjä saattaa sanoa valehtelevansa, koska haluaa säästää toista totuudelta, mutta yhtä hyvin hän voisi kysyä, kestääkö itsekään totuutta.
Totuus putsaa pöydän
Parisuhteen käännekohdat ovat usein niitä, joista sanotaan, että asiat puhutaan halki tai nostetaan kissa pöydälle. Usein huomataan, että totuus parantaa ja tervehdyttää. Näin käy, vaikka kriisi johtaisi eroonkin.

– Saattaa olla, että kumppanit joutuvat hyväksymään toisissaan piirteitä, joita eivät ole aiemmin lainkaan tunnistaneet. Usein löytäminen on ilo. On lopultakin suuri onni saada rakastaa toista juuri sellaisena, kuin hän on; voida huomata, että juuri siksi rakastan, että tuo toinen on juuri tuollainen omituisuuksineen ja heikkouksineen.
– Sitä varten ei tarvita parisuhdetta, että voisi rakastaa ihmistä, joka on hyvä ja ihana, vaan sitä varten, että voi antaa rakkautta, rakastaa toinen toistaan inhimillisinä ja epätäydellisinä ja kasvaa yhdessä. Parhaimmillaan parisuhteessa elää ja kasvaa keskinäinen luottamus. Luottamuksen ilmapiiri turvaa oikeutta olla rehellinen, sitä ettei tarvitse valehdella eikä esittää muuta kuin on.
Pirjo Vesterinen kehottaa pareja aika ajoin tarkistamaan suhteensa pelisääntöjä. Kannattaa pohtia yhdessä, mitä oikeastaan sisältää meidän hiljainen tietomme, mitä pidämme tärkeänä, mitä arvostamme eniten. Useimmiten ykkösasiaksi nousee luottamus.
Vesterinen muistuttaa, että valehtelemista voi olla myös vaikeneminen ja kertoo tutun tarinan vaarista, joka vasta vanhana kertoi harmissaan, ettei olisi halunnut vaimon voitelevan leipää ala- vaan yläpuolelta.
Satuilu ei ole valhetta
Jos viisivuotias kertoo, miten hyppäsi parvekkeelta omenapuuhun kuin orava, pitääkö satuilu lopettaa heti, pitääkö olla huolissaan? Onko lapsesta tulossa mahdollinen patologinen valehtelija?
– Tuskin, sanoo psykologi Vesa Nevalainen.

– Vaikka lapsi aikuisten kielellä valehtelee, hän ei vielä oikeasti ole tietoinen toden ja valheen rajasta. Mielikuvituksen lento kuuluu 5–7-vuotiaan kehitykseen ja menee useimmiten aikanaan ohi. Lapsi kokeilee jutuillaan toden ja epätoden rajaa.

Satuilusta ei pidä rankaista, mutta jos oikein hurjaksi menee, aikuisen ei ehkä kannata rohkaista tarinaniskijää, sillä lapsesta ei myöskään saa tehdä aikuisten marakattia. Aikuinen antaa Nevalaisen mukaan mallin rehellisyydestä ja siitä, missä raja kulkee. Ei siis pidä nauraa, jos lapsen pelleily ei enää naurata, vaan kääntää ystävällisesti ja lasta nolaamatta huomio muualle.
– Tärkein oppi lapselle on aikuisen esimerkki.


Jos aikuinen on itse rehellinen tunteissaan, lapsikin oppii, että rehellisyys kannattaa ja tuottaa hyvää. Jos lapsi taas oppii saamaan hyväksyntää ja selviytymään enempi valheen kuin toden avulla, hänellä voi aikuisena olla pitkä tie oppia pois vääristä selviytymiskeinoista.
Lapsi saattaa Nevalaisen mukaan oppia laskettamaan myös tietoista ja toista vahingoittavaa valhetta, jos hän elää perheessä, missä totuudellisuutta ei ylipäätään arvosteta ja valheen avulla tuntuu selviytyvän paremmin kuin totuudella.

Valheen lyhyet jäljet
Onko valheella kuitenkin lopulta lyhyet jäljet? Hannu Lauerman mielestä useimmiten on, ja pidemmällekin kantaneet jäljet johtavat lopulta umpikujaan.\'

– Valehtelijalla on paljon pelissä, sillä luotettavuus on tärkeä inhimillinen voimavara ja ihmisen olennainen keino rakentaa yhteiskuntaa. Tästä kertoo toinenkin sananlasku: Joka kerran keksitään, sitä aina epäillään.
\'
Parisuhteessa valhe kantaa Pirjo Vesterisen mukaan huonosti. Hyvääkin tarkoittava ja toisen säästämiseksi tekaistu valhe jää ainakin sen osapuolen taakaksi, joka on pettänyt. Pitkään jatkunut valhe johtaa todennäköisesti parisuhteen peruspylväitten romahtamiseen. Joskus uusi alku on perusteellisen mylläkän jälkeen mahdollinen, joskus petos menee niin ytimiin, ettei uutta pohjaa yhteiselolle enää löydy.

Tuhoisimmat jäljet saattavat Vesa Nevalaisen mielestä saada aikaa valheet, jotka on kerrottu lapselle. Jos vanhemmat tukeutuvat valheeseen tai ”tästä ei puhuta” -asenteeseen, lapsikin oppii valehtelemaan ja olemaan luottamatta totuuteen. Sen sijaan, jos lapselle puhutaan totta, hän saa aikuisuuteen mukaansa pääoman, josta hänellä tulee olemaan paljon hyötyä. Hän oppii, että ikävistäkin asioista voi puhua ja puhuminen auttaa selviytymään.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.