IRC-Galleria

Synnyin ihan tavalliseen Suomalaiseen perheeseen, minulla oli kaksi sisarusta.

Minä olin perheemme esikoinen. Asuimme omakotitalossa, eikä perheestämme puuttunut maallisesti mitään. Vanhemmat välittivät meistä lapsista ja elämä oli päällisin puolin ihan normaalia suomalaista elämää.

Kiinnostuin Skini aatteesta, kun olin 14vuotias. Aluksi se oli sellaista sotahistorian lukemista. Siihen aikaan ei ollut nettiä ja sosiaalista mediaa, mitä tänä päivänä on. 90-luvulla Joensuussa oli paljon rasismia ja skini aatteen kannattajia. Uutisissa oli joitain tapauksia, jotka saivat minut kiinnostumaan enemmän kyseisestä toiminnasta. Arvostin veteraaneja ja olin perus-isänmaallinen suomalainen. Mutta Skini aatteessa minua kiehtoi aluksi sen ideologia. Eli Isänmaallisuus, joita edusti Suomenliput hihassa ja Mannerheimin kuva seinällä.

Omassa elämässäni ideologinen radikalisoituminen tapahtui siinä vaiheessa, kun Isänmaallisuus vaihtui Natsismiin (uus-natsismi ja kansallissosialismi). Armeijaankin menin vapaaehtoisena, jotta pääsen oppimaan asetaitoja, mutta samalla se oli minulle pakopaikka myös koulumaailmasta. Tässä vaiheessa elämää oli takana jo joitain pikku rikoksia, kuten lieviä pahoinpitelyjä, kunnianloukkauksia, ja laittoman esineen hallussapitoja jne…

Radikalisoituneet ajatukset saivat maaperää vasta, kun jäin työttömäksi. Oli vaikea saada työtä kun ei ollut ammattia. Olin vasta opetellut elämään omillani, joten työttömyys ja koulupaikkojen uupuminen lisäsi katkeruutta yhteiskuntaa kohtaan.

Tässä kohtaan myös teot alkoivat radikalisoitua. Isänmaa ei ollut enää Isänmaa. Vaan vierasvalta, joka hallitsi Suomea. Tätä kutsuttiin sionistiseksi miehitys hallitukseksi, eli Z.O.G. (Zionist Occupied Government)

Minulla oli tuohon aikaan laaja ystävä ja kaveri piiri. Me Skinit ja uus-natsit kokoonnuimme yhteisiin kokouksiin eri puolella Suomea. Kuten Lahdessa ja Turussa. Näissä piireissä oli hyvä olla ja sai tuntea, että kuuluu johonkin itseään isompaan porukkaan ja aatteeseen. Oli itse myös perustamassa erästä skini porukkaa Pohjois-Suomessa. Parhaillaan siihen kuului toistakymmentä jäsentä.

Vaikka skinejä syytettiin siitä, että he olivat tyhmiä, niin ainakin omassa kaveri piirissä ja itsekin luin paljon alan kirjallisuutta ja seurasin muutenkin maailman menoa. Olihan se selvää että valkoisen miehen täytyi tuntea elämää ja olla ”neekeriä” viisaampi.

Vastustimme Huumeita, ja muita ideologioita, jotka koimme viholliseksemme. Kuten Kommunistit, anarkistit, satanistit jne. Juutalaisia ei Suomessa paljoakaan ollut, mutta uskoimme, että he ovat kaiken takana. Uskoimme, että Länsimaisen kulttuurin rappio oli heidän syy. Rotujen ja kulttuurien sekoitus oli jotain heidän aikaan saamaa. Tämä oli myös pää syy miksi vastustimme maahanmuuttoa. Sillä maahanmuutto vei pois kaiken sen, joka kuului suomen kansalle.

Luin esimerkiksi sellaista kirjaa kuin, ”The Turner Diaries” 1978. Joka oli fiktiivinen kirja. Kirja kuvasi erästä vaihtoehto tulevaisuutta Amerikassa. Kirja kuvasi rotusotaa. Oli myös paljon muitakin kirjoja ja elokuvia mitä tuli luettua ja katsottua.

Hitlerin vankilassa kirjoittama kirja ”mein kampf” (taisteluni) oli tuttu luonnollisesti ja Siionin viisaiden pöytäkirjat. Joskus katsoimme televisiosta sellaista ohjelmaa kun kriegsberichter, joka oli uusnatsien tekemä ohjelma. Kuuntelimme myös paljon white power musiikkia. Ideologiaamme ei kuulunut muu musiikki, sillä emme halunneet tukea kaupallista musiikki teollisuutta. Olin itsekin mukana levy ja vaate bisneksessä. Jonka tarkoitus oli tukea ja rahoittaa toimintaa.

Tietynlainen underground meininki lähensin myös meitä muihin toimijoihin. Kuten moottoripyöräkerhoihin jne. Osa heistä eli, kuten mekin yhteiskunnan ulkopuolella. Ideologiamme oli niin elämämme lävitse tunkema, että monille meistä, kuten itselleni. Normaalien ihmissuhteiden solmiminen oli ongelma. Tämä osaltaan esti meitä myös, näkemästä mitä oli normaali elämä.

Skini aatteella oli myös kova kääntöpuoli. Vaikka elämämme oli suhteellisen ”hauskaa ja vapaata”. Niin lukuisten rikosten ja muiden töppäilyjen vuoksi istuin usein oikeudessa.

Syytteet olivat yleensä pahoinpitelyistä ampuma ase rikoksiin.

Vankila kutsuu. Muistan erään kerran, kun rikostutkija sanoi, että pari tällaista tekoa, niin olisi päätynyt suoraa vankilaan. Kyseessä oli lukuisia pienempiä rikosnimikkeitä, mutta kun ne olivat sattuneet samanaikaisesti, niin se oli koventava peruste.

Vankila kutsui kuitenkin, kuten oli odotettua. Jokainen tiesi, että jossain vaiheessa sekin osa oli koettava. Skini piireissä vankila kuuluin aatteen niin sanottuun ”asepalvelukseen”. Vankilaan jouduin alle 25-vuotiaana. Se oli kovapaikka. Kun tuomio tuli alas, niin puhuttiin vuosista ennen kuin tulisin kävelemään vapaana miehenä.

Vankilassa aloin miettimään elämän tarkoitusta, viikkojen ja kuukausien kuluessa huomasin, että tiilen päitä luetaan yksin. Siellä ei ollut kavereita eikä veljeyttä.

Vankilassa oli huonoin mahdollinen ihmisaines mitä Suomen maassa oli. Raiskaajia, hakkaajia, murhaajia, narkkareita, huijareita jne…

Tällaisten seurassa eläminen ja sellaiseen seuraan päätyminen ei ollut kovinkaan jaloa.

Hyvin monesti mietin itsemurhaa sellissä. Vankilan ainoa lääke oli lääkkeet.

Sieltä ei apua herunut. Jostain sain kuitenkin voimaa alkaa etsimään elämälleni sisältöä.

Luin paljon erinäistä kirjallisuutta, enkä saanut rauhaa elämääni. Takana painoi syyllisyys ja eräänlainen pettymys kaikkeen, myös aateveljiin, joita ei linnassa näkynyt. Vaikka ulkopuolella vannottiin uskollisuutta. Tutustuin vankilassa vankilalähetteihin, jotka tekivät vankila lähetystyötä.

Heidän tarinat muutoksesta sai minutkin kiinnostumaan uskon asioista.

Aloin lukemaan raamattua. Luin myös muuta kirjallisuutta, joka liittyi raamatun ymmärtämiseen.

Vuosi sen jälkeen kun oli alkanut lukemaan raamattua koin, että siinä kirjassa on jotain parempaa kuin muissa. Aloin rukoilemaan myös paljon enemmän.

Olin ollut vankilassa jo melkein kaksi vuotta, kun päätin antaa elämäni Jeesukselle. Päivämääriä ja hetkiä en osannut sanoa, mutta koin sen varmaksi ja oikeaksi asiaksi.

Minulla oli sellissä eräs kaveri, jonka kanssa keskustelimme paljon uskosta. Myös muut vangit kiinnostuivat siitä. Aloimme jopa pitää raamattupiiriä. Jälkeenpäin, kun ajattelen se oli hienoa aikaa, vaikka olin linnassa. Elämässä oli suunta, johon ei enää kuulunut rikokset eikä viha.

Hitler oli vaihtunut Jeesukseen. Hitler joka tappoi itsensä omasta itsekkyydestään, oli ihan toisenlainen johtaja, kuin Jeesus, joka antoi henkensä muiden puolesta. Myös minun.

Vankilasta päästyäni, menin kasteelle ja aloin opettelemaan elämää ihan uudesta näkökulmasta käsin. Kaveri piiri oli vaihtunut, eikä enää tarvinnut vihaa. Ennen en ymmärtänyt Jeesuksen opetusta toisen posken kääntämisestä.

Mutta nyt ymmärsin senkin, minä itse joka olin rikollinen ja väkivallan tekijä sain omat tekoni anteeksi. Tällöin myös minun piti luopua vihaamasta muita. Jumalan silmissä jokainen ihminen on arvokas, ja Jumala haluaa pelastaa kaikki ihmiset. Joku joka miettii kumpi on voimakkaampi asia, viha vai rakkaus.

Niin omasta puolestani voin sanoa, että rakkaus.

Jumalan rakkaus sulatti minun vihani. Jumala rakasti sitä kurjaa syntistä siellä vankilassa niin paljon, että tahtoi sen pelastaa.

Tällä hetkellä kun olen ollut uskossa kymmenen vuotta, olen saanut perheen ja lapsia.

Teen vapaaehtoistyötä nuorten ja muiden syrjäytyneiden parissa. Myös vankiloissa.

Olen ikuisesti kiitollinen Jumalalle kaikesta. Oma menneisyys muistuttaa minua kuitenkin siitä, mistä minut on pelastettu ja kuka minut pelasti.

Menneisyyttä en voin muuttaa, enkä kykene koskaan korvaamaan sitä pahaa jota olen aiheuttanut ihmisille. Voin vaikuttaa vaan siihen miten nyt elän.

Menneisyys on voimavara nykyisyyteen, toivonkin että jokainen nuori, joka kulkee jengeissä ja muissa porukoissa. Tai nuori joka vihaa elämää ja ihmisiä. Pysähtyy miettimään, että muille pahanolon tuottaminen lisää lopulta myös omaa pahaa oloa, ja päinvastoin.

Vaikka kuinka paljon vihaisit maailmaa, niin maailma ei sen vuoksi muutu. Ainoa joka siinä muuttuu, olet sinä itse.

Jumala joka on vihan ja pahan yläpuolella, ei kuitenkaan ole kuuron ja sokea. Hän voi muuttaa sinunkin elämän, jos vain annat hänelle siihen luvan.

Jumala ei tee elämästämme huonompaa, vaan parempaa.

Vaikka koemme monia uskon siunauksia, niin tärkein asia on kuitenkin se, että olemme taivastiellä.

Jumala ei pelasta meitä vain omista pahoista teoistamme, vaan hän pelastaa meidän myös kadotukselta. Tähän ei riitä omat teot eikä uskon lujuus, vaan yksin Jeesus.

Heikkokin usko pelastaa ja vahvakin mies hukkuu ilman Jeesusta.

1.Joh.4:9-11.KR-92.

Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän.

Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme.

--
Pax vobiscum !