IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.
Tämä ei tietenkään ole koko kertomus. Alfred Russell Wallace ei ainoastaan saanut "visiota" elinkelpoisimpien selviytymisestä saattaakseen päätökseen Luciferin evoluutio-valheen, vaan Wallace purjehti paljon pimeämmälle puolelle. Varhaisina vuosinaan, Wallace matkusti Amazonilla ja ystävystyi intiaanien kanssa jotka jakoivat hänen kanssaan "mustan taiteensa". Sitten Wallace alkoi harrastella spiritismiä ja hänelle naureskeltiin avoimesti siitä että hän oli Psyykkisen Tutkimuksen seuran jäsen. Hänen sekaantumisensa okkultismiin johti siihen että Wallace karkoitettiin Britannian älymystön yhteisöstä; hänen nimensä myös pyyhittiin Darwinin teoriasta.



Tämän Ternate Paperin suhteen, Wallacen käyttämät tieteellisen tutkimuksen menetelmät menivät kauas metafysiikan maailman rajan taakse. Itse asiassa, ilmestykset sellaiset kuin hän sai eivät ole harvinaisia "okkultististen tieteiden" maailmassa, ja Raamatun perspektiivistä, tämä kokemus voidaan tarkkaan sijoittaa demonisen kommunikaation alueelle. Samoin Koraani kommunikoitiin sivistymättömälle Muhammedille keskellä samanlaisia kouristuksia.



Tärkeä asia tässä on se, että demoninen yhteys evoluutioteorian esittelyyn valtavirran yhteisöille. Lisäksi, vain muutamat ymmärtävät että näillä 19. vuosisadan miehillä jotka muovasivat evoluutioteorian ja sosialistiset filosofiat oli vain vähän yhteistä, ja useimmat heistä eivät olleet koulutettuja tiedemiehiä. Charles Darwinilla oli tutkinto teologiasta, Charles Lyell oli lakimies, Thomas Huxleyllä oli epäselvä tutkinto lääketieteestä, Jean-Baptiste Lamarckilla ja Herbert Spencerillä ei ollut virallista koulutusta, ja Hegelillä ja Marxilla oli tutkinto filosofiasta. Oli kuitenkin yksi asia jonka kaikki nämä miehet jakoivat -- viha Jumalaa ja Raamatun kristillisyyttä vastaan.



Perustuen kaikkeen yllä olevaan, ei pitäisi olla yllätys että okkultistiset filosofiat ja pakanauskonnot pohjautuvat evolutionaariseen ajatteluun. Nämä evoluutionaariset prinsiipit okkultistisen maailman sisällä itse asiassa perustuvat toiseen valheeseen jonka Lucifer kertoi Eevalle Eedenin puutarhassa: "Ye shalt be as gods." Uusiaikalaiset, noidat ja muiden maa-perusteisten uskontojen kannattajat uskovat että ihminen on jumalallinen ja että hänen tarvitsee vain kehittyä tai löytää tämä jumala itsestään. Lisäksi, uusiaikalaiset kuten Jean Houston opettavat että ihminen kehittyy yhä uudelle evolutionaariselle tasolle -- homo sapiensista homo noeticukseen; ja tämän homo noeticuksen, jumala-ihmisen, konseptia mainostavat aktiivisesti organisaatiot kuten Institute of Noetic Sciences, jota johtaa eniten NASA:n astronautti Ed Michell.



Täten, evoluutioteoria ei ainoastaan ole peräisin okkultistisista kehyksistä, vaan on avain okkultististen filosofioiden ymmärtämisessä. Sillä jos ei ymmärretä että okkultistit uskovat universumin kehittyneen primäärisestä energialähteestä jota kutsutaan nimellä "jumala", "voima" tai "äiti-jumala", ei voida ymmärtää myöskään okkultistista filosofiaa. Tämän lisäksi, okkultistit pitävät kiinni näkemyksestä että tämä "energia" tai "voima" vallitsee kaikessa ja kaikkea. Tämä kaiken kattava voima on nimeltään Immanenssi (=läsnäoleva). Immanenssi on eräs okkultistisen maailman perus-prinsiippejä, ja okkulttistit näkevät tämän vallitsevan voiman evoluutiota eteenpäin työntävänä voimana joka saa aikaan kosmisia muutoksia jotka lopulta johtavat homo noeticuksen, jumala-ihmisen syntyyn.

Pahan edistämistä hyvän varjolla

On vaikea kuvitella kunniallisempaa asiaa kuin ihmiskunnan palveleminen pyrkimällä ratkaisemaan kaikki maapallon murheet. Kautta historian, on muodostettu organisaatioita edistämään maailmanrauhaa, ruokkimaan nälkäisiä, parantamaan sairaita ja majoittamaan kodittomia. Vaikka monia näistä järjestöistä ja yksilöistä ajavat eteenpäin kunnialliset motiivit ja vaikka monet tekevät töitä ahkerasti saavuttaakseen päämääränsä, on monia jotka eivät ole sitä miltä päällisin puolin näyttävät -- sillä mikä olisi parempi menetelmä kätkeä paha kuin tehdä hyvää?

Lucis Trust

Vaikka monet organisaatiot hyödyntävät tätä menetelmää, ei ole parempaa esimerkkiä tästä verhoutumisesta kuin Lucis Trust. Teosofit Alice ja Foster Bailey perustivat tämän yhtiön vuonna 1922 nimellä Lucifer Publishing Company. Nimi muutettiin myöhemmin Lucifer:ista Lucis:ksi, ja yhtiötä käytettiin ensisijaisesti Alice Baileyn okkultististen kirjoitusten painopaikkana. Näistä ajoista, Lucis Trust on jakautunut viiteen alaosastoon: The New Group of World Servers (=maailmanpalvelijoiden uusi ryhmä), The Arcane School, Lucis Productions, Tringles, ja World Goodwill. Omien mainoslehtisten mukaan, Lucis Trustin tavoitteet ovat seuraavanlaiset:

"Lucis Trustin maailmanlaajuinen toiminta on omistautuminen oikeanlaisten ihmisten välisten suhteiden perustamiseen. He edistävät ihmismielen kouluttamista kohti hengellisten prinsiippien tunnistamista ja harjoittamista, sekä arvoihin joihin kestävä ja epäitsenäinen maailman yhteisö voi nojautua."



"Lucis Trust on ei-poliittinen ja ei-uskonnollinen. Se ei sponsoroi mitään suuntausta tai dogmia. Motivoiva impulssi on Jumalan rakkaus, joka ilmenee rakkautena ihmiskuntaa kohtaan ja ihmiskunnan palvelemisena. Uusi ja parempi elämäntapa kaikille ihmisille kaikkialla maailmassa voi tulla todeksi meidän aikanamme. Käytännön tekniikat voidaan soveltaa jumalallisen ihmiskunnan hyväksi tehtävän suunnitelman toteuttamisena."
Rakentamassa Baabelin tornia - Päämäärätietoisen seurakunnan pimeä puoli Osa 1 Luku 1: Valon enkeli

Rakentamassa Baabelin tornia - Päämäärätietoisen seurakunnan pimeä puoli Osa 1

Luku 1: Valon enkeli



Jokaisen menneen sukupolven ihmiset ovat omaksuneet käsityksen että heidän aikansa olisi ihmiskunnan historian käännekohta, ja omalla tavallaan, he kaikki ovat olleet oikeassa tässä arviossaan. Tämä konsepti ei sovellu ainoastaan sekulaariin yhteiskuntaan ja inhimilliseen elämään yleisesti, vaan myös maailman väestön tiettyihin segmentteihin; eikä nykyisin elävä väestö ole poikkeus uskossa omaan erityisasemaansa. Liittyen tähän käsikirjoitukseen, maailman okkultistiset ja kristilliset väestöt ovat molemmat tietoisia siitä että ihmiskunta kokee jonkinlaisen "aikakauden vaihdoksen" ja heillä on tunne pian tapahtuvasta muutoksesta.



Hyvänä esimerkkinä tästä on Tri. Jean Houstonin pitämä puhe että juuri tämä sukupolvi päättää siitä että kasvaako ihmisrotu uudelle tietoisuuden tasolle vai tuhoaako itsensä. Hän lausui:

"Kaikki kulttuurit ajattelivat että heidän kulttuurinsa olisi 'se". He olivat väärässä, tämä on 'se' -- tällä historian hetkellä -- tämä suuri 'vedenjakaja'... Kaikki on paikoillaan valmiina hyppyyn... Me elämme ladatun ajan huumaa, jolloin sillä mitä sinä tai minä teen on suurta merkitystä..." [1]

Tri. Houston jatkoi puhumalla "koko järjestelmän muutoksesta planetaariseen yhteisöön". Hänen määritelmänsä planetaarisesta yhteisöstä on yksinkertainen: se perustuu epäitsenäiseen, keskitettyyn sosialidemokratiaan joka kattaa koko ihmiskunnan jonka kollektiivinen tietoisuus laajenee siihen pisteeseen että jokainen yksilö tajuaa että hän on, itse asiassa, 'jumala'. Juuri tämä mielenlaatu ja mantra vallitsee pakanismissa, wiccalaisuudessa, new agessa, sekä muissa maa-keskeisissä uskonnoissa joista "okkultistinen maailma" koostuu.



Sateenkaaren toisessa päässä, seurakuntien jäsenet ovat vakuuttuneita että tämä aika on käänteentekevä hetki ihmiskunnan historiassa. Ne joilla on dispensdationaalinen teologia, eli pitävät kiinni Raamatun kirjaimellisesta tulkinnasta uskovat että "ajan loppu" johon liittyy seurakunnan ylöstempaus, antikristus ja sitä seuraava Toinen tuleminen on hyvin lähellä. Lisäksi, tapahtumat jotka nähdään ilmiselvänä Raamatun profetioiden täyttymyksenä joka alkoi vuonna 1948 Israelin perustamisena, jatkavat toteutumistaan.



Liittyvänä näihin teologisiin kehyksiin on myös sen asian tunnustaminen että Jeesuksen Kristuksen seurakunta kokee parhaillaan suurta muutosta pois isien ja esi-isien "vanhan ajan uskonnosta". Tämä muutos ei ole pieni asia, vaan suuri muutos joka uhkaa muuttaa Kristinuskon lopullisesti. Traagisesti, jos tämä muutos jatkuu, se luo uuden "hybridi-Kristinuskon" jolla on vain vähän yhteistä "isiemme uskon" tai Uudessa Testamentissa kuvatun seurakunnan kanssa. Tämä uusi hybridi on itse asiassa "väärä Kristinusko" johtaa kannattajansa pseudo-uskoon sekä tempauksesta pois jäämiseen, uskoen "valheeseen", [2] sekä vie heidät antikristuksen käsiin yhtä hellävaraisesti kuin syksyn puista putoavat lehdet.



John MacArthur kuvailee tämän hyvin terävästi kirjassaan "Reckless Faith" (=Kevytmielinen usko) sanoessaan:

Evankelisessä konsensuksessa on tapahtunut muutos
Muutos opissa on pieni ja kokemuksessa suuri
Ajattelua pidetään vähemmän tärkeänä kuin tuntemusta
Rakkaus väkevään oppiin on kadonnut
Lisää tähän annos mystiikkaa ja sinulla on hengellisen katastrofin resepti. [3]

Muutos jota MacArthur kuvailee on juuri se jota "Church Growth Movement" (GCM) käy läpi. Tämän liikkeen menetelmät, jotka nousivat esiin Evankelisten ja Fundamentalistien joukosta 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, luotiin Fullerin Teologisessa seminaarissa. Etsijä-herkät mega-kirkot, joita nousee kaikialle maahan, ovat omaksuneet nämä menetelmät.



CGM:n "kiiltokuva", Tri. Rick Warren Saddleback Community Kirkosta, on julistanut että kirkko on keskellä kulttuuria muuttavaa vallankumousta; [4] ja ne jotka ovat mukana näissä ohjelmissa ovat vallankumousjohtajia jotka aloittavat "paradigman muutoksen" joka pyyhkii läpi koko kristikunnan. Kuitenkin, näiden ohjelmien huolellinen tutkiminen -- "40 päivää päämäärätietoisuutta" ja "40 päivää yhteisöllisyyttä" -- ei ainoastaan herätä kysymyksiä näiden opillisista perusteista, vaan saa tarkkanäköisen lukijan myös epäilemään että tässä yritetään saada lukija hienovaraisasti tutustumaan okkultistisiin filosofioihin ja terminologiaan, alueella joka ulkonaisesti käsittelee "Jeesuksen suurta lähetyskäskyä" ja sen toteuttamista.



Jotta nähtäisiin tämä tilanne kunnolla, täytyy ymmärtää okkultistisen maailman luciferilaiset opetukset ja menetelmät. Sitten kun tällainen ymmärrys saavutetaan, sitten voidaan tehdä reilu arvio ohjelmista jotka ohjaavat Church Growth Liikettä.

Alussa

Luciferin ensimmäinen ilmestyminen Jumalan Sanassa löytyy Eedenin puutarhan tapahtumissa. Koska tämä teksti on niin tuttua, monet lukevat tämän kohdan kiinnittämättä juurikaan huomiota sen kohtalokkaan päivän tapahtumajärjestyksen haarautumiin. Kuitenkin, kun lukija huomioi tämän tapahtuman yksityiskohdat niin kuin ne on Raamattuun ja seuraukset, muutama johtopäätös tulee aivan itsestäänselväksi:

Jos evoluutioteoria olisi totta, Eevaa ei olisi houkuteltu uskomaan valhetta "Ye shalt not die." Ilmiselvä selitys tälle johtopäätökselle on se, että tähän mennessä, Eeva ei ollut nähnyt minkään tai kenenkään kuolevan. Jopa "teistisen evoluution" tapauksessa, Eeva olisi ollut todistamassa kuolemaa elämän luonnolliseen kiertokulkuun kuuluvana. Kuitenkin, koska Raamatun faktat paljastavat että evoluutio (teistinen tai muunlainen) on valhetta, Eeva itsessään oli luotu mutta suhteellisen lyhyen ajan ympäristössä joka ei ollut synnin kirouksen alla. Täten, viattomassa tilassaan, hän ei ollut koskaan ollut todistamassa minkäänlaistakuolemaa, hän ei ollut koskaan suunnitellut kuolevansa; ja seurauksena, viattomassa tilassaan, Eeva uskoi Luciferin valheet.
Lucifer ei onnistunut ainoastaan pettämään Eevan tekemällä hyvän ja pahan tiedon puusta sekä sen hedelmästä jotakin haluttua. Hän pelasi lopullista petoksen peliä muuttamalla juuri sen objektin, joka veisi Eevan omaan kuolemaansa, joksikin kiehtovaksi ja vastustamattoman haluttavaksi.
Lucifer myös vetosi Eevan egoon tarjoamalla hänen asemansa nostamista "jumalan" tasolle kun hän sanoi: "Thou shall be as gods." Eeva tiesi ainoastaan yhden Jumalan, kaiken Luojan. Olla Jumala, hallita kuin Jumala, ja tietää kaikki mitä Jumala tiesi oli tämä "kultainen porkkana" joka houkutteli Eevan syntiin.

Kun näitä johtopäätöksiä pohditaan, näiden asioiden jälkivaikutukset (kääntymisestä joka tapahtui Eedenin puutarhassa niin monta vuotta sitten) paljastavat luciferilaisen ajattelun aivan perustukset jotka ovat antiteesejä Jumalan Sanalle. Nämä perustukset lepäävät kolmen kulmakiven varassa:

Hyväksyä evoluutio faktana
Petoksen strategia joka esittää pahan hyvänä
Monoteistisen panteismin filosofia.

Evoluutio ja okkultistinen ajattelu

Vain harvat ihmiset ovat tietoisia tapahtumista jotka johtivat Charles Darwinin lajien alkuperä -teorian esittelemiseen Britannian 19. vuosisadan tiedeyhteisölle. Darwinia avusti tutkimuksissaan hänen läheinen ystävänsä Charles Lyell. Lyell seisoi vastahakoisen Darwinin tukena yli kahdenkymmenen vuoden ajan tehden tunnollista tutkimustyötä hänen teorioidensa kehittelyssä. Lisäksi, Darwin ei etsinyt mainetta tai kunniaa. Itse asiassa, hän oli hyvin vastahakoinen tuomaan työtään älymystön julkiselle foorumille. [5]



Kuitenkin, koitti päivä jolloin Darwin pakotettiin esittelemään teoriansa, tai muuten häntä ei ainoastaan kohdeltaisi yliolkaisesti, vaan sen lisäksi hän joutuisi näkemään kaiken vaivannäkönsä joutumisen hukkaan. Vuonna 1855, Darwin vastaanotti kopion paperista jonka oli kirjoittanut Alfred Russell Wallace; tässä paperissa hän esitti samat teoriat joiden eteen Darwin oli uurastanut 20 vuotta. Sitten Darwin välittömästi, Lyellin kehoituksesta, alkoi kirjoittaa kuuluisaa teostaan, Lajien synty. Sekä Darwin että Russell, kuitenkin, etsivät kadonnutta komponenttia -- mekanismia jonka avulla laji voisi muuttua toiseksi (tällaisen mekanismin poissaolo on ilmiselvä ongelma, sillä ei ole todisteita että laji olisi kehittynyt tai kehittyisi toiseksi lajiksi).



Kolme vuotta sen jälkeen kun hän oli lähettänyt paperinsa Darwinille, Wallace tuli hyvin sairaaksi asuessaan Ternate-nimisellä saarella. Maatessaan kovassa kuumeessa, näky kadoksissa olleesta mekanismista tuli hänelle "hetken ilmestyksessä". Sitten Wallace lähetti tämän mekanismin, "elinkelpoisimpien selviytyminen" Darwinille. Tämä "Ternate Paperi" sisälsi -- täydellisessä muodossa, sen mikä tänään tunnetaan nimellä "Darwinilainen evoluutioteoria". [6] Todellisuudessa, yksityiskohtaiset todisteet vihjaavat vahvasti siihen että Darwin plagioi monet "Lajien synty" -teoksen avainkohdista Wallacelta. Kuitenkin, koska Wallace oli lähempänä Uutta Guineaa kuin Lontoota silloin kun teos julkaistiin, konsepti joka esitettiin Linnean Societylle heinäkuussa 1858, tuli tunnetuksi nimellä Darwin/Wallace Theory.

homoilla oma raamattu 8. jatkuuTiistai 02.04.2013 05:34

Enkelit Sodomassa

Jotkut sanovat, että kun Sodomaan tuli kaksi enkeliä, niin Sodoman miehet halusivat raiskata heidät. Joidenkin mukaan sodomalaisten miesten seksuaalisesta suuntautumisesta ei kerrota mitään. Jotkut opettavat, että koska Loot tarjosi Sodoman miehille tyttäriään etteivät he raiskaisi hänen vieraitaan, niin se osoittaa etteivät he olleet homoseksuaaleja. Joidenkin mukaan sodomalaisten synti oli siinä, että he pahuudessaan halusivat raiskata oudot muukalaiset. Joidenkin opetuksen mukaan nämä sodomalaiset miehet olivat pahoja ja siksi Jumala hävitti kaupungin, mutta ei homoseksuaalisuuden tähden. Joidenkin mukaan tämän kertomuksen käyttäminen toisiaan rakastavien homojen tai lesbojen tuomitsemiseen on vääränlaista Raamatun tulkintaa.

Kuten Raamatun opetuksesta edellä kävi ilmi, niin Sodoman ja Gomorran tuomio tuli homoseksuaalisuuden harjoittamisesta. Homoutta puoltava raamatun opetus on kestämätön sekä väärä. Enkelit olivat Sodomassa miesten hahmossa ja Sodomalaiset miehet halusivat harrastaa heidän kanssaan homoseksiä. Sodoman miehille tarjottiin naisia, joihin he voisivat ryhtyä miesten sijasta, mutta sodomalaiset eivät halunneet näitä naisia, vaan miehiä. Tämä osoittaa ja todistaa sen, että he olivat homoseksuaaleja, sillä he eivät halunneet yhtyä naisten kanssa, vaan miesten kanssa.

Loppusanat

QJV:n julkaisijat kertovat lopuksi muutoksista näin:





QJV:n julkaisijat: Me emme muuttaneet mitään muita kohtia the Queen James Bibleen. The Queen James Bible ratkaisee kaiken homofobisen Raamatun tulkinnan, mutta silti Raamattuun jäi vielä eriarvoisuutta sekä ristiriitoja joihin emme puuttuneet. Mikään Raamattu ei ole täydellinen, ei myöskään meidän teoksemme. Halusimme tehdä kirjan, joka olisi täynnä Jumalan sanaa, ettei kukaan väärin tuomitsisi lesboja, homoja, bi-seksuaaleja ja transseksuaaleja ja siinä me onnistuimme.



Keskustelu Raamatun homoseksuaalisuudesta on suuri ja kauaskantoinen asia, jota rohkaisemme kaikkia tutkimaan vielä lisää.

QJV:n julkaisijoiden kommentit puhuvat omaa kieltänsä siinä valossa, jossa he ovat tietoisesti vääristäneet Raamatun alkuperäistä sanomaa. The Queen James Bible homoutta koskevat Raamatun kohdat on törkeästi vääristetty. Heidän tekonsa kertoo paljon siitä asenteesta, jolla homoseksuaalisuutta pyritään edistämään ja millaisilla keinoilla se pyritään hyväksyttämään ihmisille.

Kaikki homoaktivistit eivät varmastikaan vääristä tosiasioita, mutta ikävä tosiasia on se, että heidän joukossaan on kovaääninen joukko, joka on valmis tekemään kaikkensa oman agendansa tähden. He ovat valmiita vaikka vääryyden ja valheen kautta viemään omaa asiaansa eteenpäin.

Alkutekstien valossa homoseksuaalisuus on kuitenkin synti Jumalan kasvojen edessä. Jumalan rakkaus, armo ja totuus kutsuu ihmistä parannukseen:


Joh 3:

16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.

18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.

19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.

20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.
21 Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt."

jani.

lähteet:

33/38 Raamattu

King James version 1611

Online Bible Hebrew and Greek Lexicon

New International Version 1984

homoilla oma raamattu 7. jatkuuTiistai 02.04.2013 05:31

1 Kor 6:9 ¶ Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat (malakos) eikä miehimykset (arsenokoites),

10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.

Kreikan sana malakos tarkoittaa pehmeä, naismainen, pojan homosuhdetta miehen kanssa, miestä joka antautuu luonnottomuuteen, miesprostituoitu.

Alkutekstin valossa 1 Kor 6:9 tuo esille, että pedofiilinen suhde pojan ja miehen välillä on syntiä, luonnottomuus (homous) on syntiä ja miesprostituoituna oleminen on syntiä.

Kreikan sana arsenokoites tarkoittaa homoseksuaalia. Jotkut yrittävät väittää ettei arsenokoites tarkoita homoseksuaalia, eikä se esiinny missään muualla kreikkalaisissa teoksissa, jossa se tarkoittaisi homoseksuaalia. Juutalaisten kääntämä Septuaginta (valmistunut n. 200-300 vuotta ennen Jeesuksen syntymää) käyttää 3 Moos 18:22 ja 20:13 kohdissa sanoja arsenos koiten tarkoittamaan homoseksuaalia:

3 Moos 18:22 (Septuaginta)

kai meta arsenos ou koimeeteesee koiten gunaikos bdelugma gar estin

3 Moos 20:13 (Septuaginta)

kai os an koimeetee meta arsenos koiten gunaikos bdelugma epoieesan amphoteroi thanatousthoosan enokhoi eisin

Tekstissä on kielto ettei mies saa maata (seksuaalisesti) miehen kanssa, niin naisen kanssa maataan. Tässä yhteydessä kreikankielen VT käyttää homoseksuaalisesta toiminnasta sanoja arsenos koiten. Täten Raamatun todistus on kiistaton siitä, että arsenokoites tarkoittaa homoseksuaalia myös 1 Kor 6:9:ssa. Raamatun mukaan homoseksuaalisuus on synti, jonka harjoittaja ei voi periä Jumalan valtakuntaa. Toki Raamattu myös tuossa kohdassa mainitsee ettei myöskään epäjumalanpalvelijat, avionrikkojat, varkaat, ahneet, jne. voi periä Jumalan valtakuntaa.

NIV käännös. QJV:n julkaisijat mainitsevat NIV (1984 versio) raamatunkäännöksen, jossa ei sanota homouden olevan syntiä. NIV:n käännöskomitean kirjallisuuden neuvonantajissa oli mukana homoseksuaali lesbo (Virginia Ramey Mollenkott), joka varmasti myös on vaikuttanut siihen, että NIV 1984 käännös on poistanut homouden ja synnin yhteyden 1 Kor 6:9:sta.

New International Version NIV (1984) 1 Cor 6:9 Do you not know that the wicked will not inherit the kingdom of God? Do not be deceived: Neither the sexually immoral nor idolaters nor adulterers nor male prostitutes nor homosexual offenders

NIV 1 Kor 6:9 lopussa puhutaan homoseksuaali rikollisista, jonka tarkoitus on tuoda esille, että jos homo toimii rikollisesti, niin hän ei voi periä Jumalan valtakuntaa. Tästä vedetään se johtopäätös, että itse homous ei ole syntiä. Alkutekstin valossa 1 Kor 6:9 tuo selkeästi esille, että homous on synti. Koska NIV 1984 vääristelee todella pahoin Raamatun sanaa, niin itse en suosittele tuota käännöstä kenellekään.

Kreikkalaiset tekstit. QJV:n julkaisjijat sanoivat tehneensä käännöksen historiallisen ja käännöksen kontekstin mukaisesti, jossa he myös olivat erikoisesti tutkineet kreikkalaisia käännöksiä. QJV:n julkaisijat koittavat vahvistaa näkemyksiään kreikankielisten käännösten kautta, he haluavat antaa vaikutelman, että ikään kuin he olisivat olleet uskollisia alkuteksteille.

Itse asiassa heidän kommentointinsa on harhaanjohtavaa, sillä Septuagintassa on kiistaton todiste siitä mitä sana arsenokoites tarkoittaa. Juutalaiset käänsivät n. 200-300 eKr. 3 Moos 18:22 ja 20:13 kohdissa sanatarsenos koiten tarkoittamaan miesten välistä seksiä, eli homoseksuaalista käytöstä. Täten kaikkein aidoin ja paras kreikankielinen VT todistaa, että arsenokoites tarkoittaa homoseksuaalia. Tämä tarkoittaa sitä, että QJV:n julkaisijat ovat tahallisesti vääristäneet 1 Kor 6:9:n kohdan.

1 Tim 1:10

(QJV) 1 Timothy 1:10

For whoremongers, for them that defile themselves, for menstealers, for liars, for perjured persons, and if there be any other thing that is contrary to sound doctrine;

(QJV) 1 Tim 1:10 haureellisille, itsensä saastuttajille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan-

(33/38) 1 Tim 1:10 haureellisille, miehimyksille (arsenokoites), ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan-

QJV:n julkaisijat ovat muuttaneet arsenokoites sanan 1 Tim 1:10:ssa tarkoittamaan itsensä saastuttajaa. Tämän tarkoitus on häivyttää pois homouden ja synnin yhteys.

Kuten edellä on tullut esille, niin arsenokoites tarkoittaa homoutta, jonka Raamattu sanoo olevan synti.

Juud 1:7

(QJV) Jude 1:7 Even as Sodom and Gomorrha, and the cities about them in like manner, giving themselves over to fornication, and going after nonhuman flesh, are set forth for an example, suffering the vengeance of eternal fire.

QJV:n julkaisijat toivat esille, että koska sodomassa miehet halusivat raiskata enkelit, niin se oli heille ei ihmisen lihaa, siksi käännöksessä lukee, että sodoman miehet tavoittelivat ei ihmisten lihaa. QJV:n julkaisijat ovat tässäkin kohdassa vääristäneet Jumalan sanaa.

Monien mielestä Sodoman synti oli julkea itsekkyys, yltäkylläinen ja huoleton elämä, jossa kurjaa ja köyhää ei autettu, eikä homoseksuaalisuus.

Hesekielin kirja opettaa, että Sodoman synti oli ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo sekä että he eivät auttaneet kurjaa ja köyhää. Hesekielin kirja jatkaa Sodomasta sanomalla, että he korskeilivat (ylpeys) ja tekivät kauhistuksia minun edessäni, ja kun Herra näki sen, niin Hän toimitti heidät pois, eli hävitti Sodoman:

(33/38) Hes 16:

49 Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut.
50 He korskeilivat ja tekivät kauhistuksia (tow'ebah) minun edessäni, ja minä, kun sen näin, toimitin heidät pois.

Sodomalaisten kauhistusta herättävien tekojen tähden Jumala hävitti Sodoman, kuten Raamattu sen selkeästi opettaa. Hesekielin kirjan 16:50 jakeessa kauhistus sana on hepreaksi täsmälleen sama kauhistus sana, jolla Raamattu kuvaa homoseksuaalisuutta kauhistuksena (syntinä) 1 Moos 18:22 kohdassa. Täten on täysin selvää, että Sodoma hävitettiin homoseksuaalisuuden synnin tähden. Sodomalaisten ylpeys sekä kovasydämisyys olivat syntejä, jotka eivät kuitenkaan tuoneet tuomiota Sodomalle, sillä Sodoman tuomio tuli homoseksuaalisuudesta. Uusi Testamentti vahvistaa tämän:

(33/38) Juud 1: 7 samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.

Juudaan kirja vahvistaa, että Sodomassa ja Gomorrassa harjoitettiin haureutta sekä eksyttiin luonnottomiin (homoseksuaalisuus) lihanhimoihin ja siksi he kärsivät iankaikkisen tuomion. Roomalaiskirje opettaa, että homoseksuaalisuus ja lesbous ovat luonnotonta seksuaalisuutta. Juudaan kirjeen opetus ja sanoma on sama, eli homoseksuaalisuus on luonnotonta seksuaalisuuden harjoittamista, jonka tähden Sodoma ja Gomorra tuomittiin.

homoilla oma raamattu 6. jatkuuTiistai 02.04.2013 05:30

1 Kor 6

(QJV) 1 Cor 6:

9 Know ye not that the unrighteous shall not inherit the kingdom of God? Be not deceived: neither fornicators, nor idolaters, nor adulterers, nor morally weak, nor promiscuous,
10 Nor thieves, nor covetous, nor drunkards, nor revilers, nor extortioners, shall inherit the kingdom of God.

(QJV) 1 Kor 6:

9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei moraaliltaan huonot eikä epäsiveelliset,
10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.

The Queen James Biblen julkaisijat ovat vääristäneet 1 Kor 6:9 jakeen loppuosan vaihtamalla tekstiin kaksi sanaa, jotka eivät kuulu alkuperäiseen tekstiin. Heikkomoraaliset (moraaliltaan huonot) on lisäys, joka ei kuulu alkutekstiin. Tällä lisäyksellä saadaan sellainen vaikutelma, että huonon moraalin omaavat eivät peri Jumalan valtakuntaa. Alkutekstin sana malakos viittaa homoseksuaaliseen käyttäytymiseen, mutta QJV:n julkaisijat ovat jättäneet tämän huomioimatta, koska heidän tarkoituksenaan oli raivata homouden synti pois teoksestaan.

QJV:n julkaisijat käänsivät jakeen kuusi viimeisen sanan tarkoittamaan epäsiveellistä, joka on väärin käännetty, sillä alkutekstin sana arsenokoites tarkoittaa homoseksuaalia. QJV:n julkaisijoiden tarkoitus on keinolla millä hyvänsä vääristää Raamatun sana ja hävittää yhteys homouden ja synnin väliltä pois Raamatusta.

The Queen James Biblen julkaisijat perustelevat 1 Kor 6:9,10 kääntämisen seuraavalla tavalla:

QJV:n julkaisjijat: Homovastaiset Raamatun tulkinnat sanovat naismaisten ja miesten kanssa väärinkäyttäjien tarkoittavan homoseksuaaleja. Sen tähden homoseksuaalit ovat yhdessä muiden pahojen ihmisten kanssa nimetty sellaisiksi, jotka eivät voi periä Jumalan valtakuntaa. Jotkut Raamatunkäännökset tuovat esille, että kyse on homoseksuaaleista, kun taas jotkut muut käännökset (mm. NIV) käyttävät perverssi, poikaprostioitu ja hekumoitseva sanoja. Tehdessämme QJV käännöstä me valitsimme molemmat sanat historiallisen ja käännöksen kontekstin mukaisesti. Erikoisesti tutkimme kreikkalaisia käännöksiä.

Ensikin, tiedämme että kreikankielen sana 'malakoi' naismainen voidaan kääntää tarkoittamaan pehmeää. Se voi tarkoittaa pehmeää kuten hienoa kangasta tai rikkaan miehen vaatetta tai se voi merkitä moraalisesti pehmeää, kuten kuritonta, rappeutunutta, laiskaa tai sellaista johon on helppo vaikuttaa. Kreikkalaiset ja ensimmäisen vuosisadan roomalaiset yhdistivät nämä piirteet naisiin jotka olivat moraalisesti heikompia kuin miehet, jotka olivat pakkomielteisiä kauneudelle ja omahyväisiä. Naiset olivat kaukana tasa-arvosta suhteessa miehiin Raamatun aikana. Naiset olivat kuin orjuudessa ja kohtasivat naisvihaa tavalla jota meidän vaikea ymmärtää nykyisin. Jokainen moraalisesti heikko, passiivinen, helposti vaikutettava, turha (heikko kuin nainen) sopi paremmin ahneiden, juoppojen, huorintekijöiden joukkoon, kuten näissä jakeissa kuvataan. Joko tai ovat he sitten tai ei naismaisia niin nykypäivän normit eivät kannata sitä ja siksi me muutimme naismaisen moraalisesti heikoksi, selventääksemme tämän jakeen merkitystä.

Eräs Raamatun kuuluisimmista epäselvistä tulkinnoista homoudesta on kohta miespuolten kanssa väärinkäyttäjistä, joka voidaan linkittää kreikan sanaan arsenokoitais. Arsenekoitais sanasta on paljon väitelty, joka tosiasiassa tarkoittaa miestä, jolla on monta petiä ja missä muualla kotais sanaa on käytetty kreikkalaisissa käännöksissä se tarkoittaa sitä mistä me nyky-englannissa käytämme sanaa siveettömyys. (Arsenokoitais todennäköisesti viittaa mieheen, joka väärinkäyttää itseään lapsen iässä olevan poikaprostituoidun kanssa, joka oli yleistä pakanatemppeleissä siihen aikaan). Sen lisäksi kreikankieli oli kehittänyt sanoja tarkoittamaan homoseksuaalisuutta, mutta yhtään noita sanoja, ei käytetty arsenokoitais sanan tilalla. Me vaihdoimme sanonnan miesten kanssa väärinkäyttäjät sanalla siveetön, joka on sellainen kuka riskeeraa siveettömyydellä oman ja muiden terveyden seksuaalisesti ja muuten kun he eivät kunnioita kehoansa, jonka ovat saaneet Jumalalta.

Me vaihdoimme 1 Kor 6:9:n kuvaamaan tätä selvitettyä ymmärtämystä.

homoilla oma raamattu 5. jatkuuTiistai 02.04.2013 05:29

(QJV) Room 1:27

miehet miesten kanssa harjoittaen mikä oli epäsopivaa ja ovat vastaanottaneet palkan virheistään, mikä saada piti. Tämän tähden Jumala hylkäsi epäjumalanpalvelijat pahan tuntemuksen valtaan.

Roomalaiskirje oli yksi meidän suurista muokkauksista, mutta olimme myös vapaita tulkinnallisesta epäselvyydestä; tämä on tehty kyllin selväksi, mutta se silti säilyttää kaiken alkuperäisen sisällön.



Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun käännös ja tulkinta the Queen James Biblen julkaisijoilta osoittaa kuinka törkeästi ja räikeästi he ovat vääristäneet kirjeen sanoman oman homoagendan tukemiseksi.

Roomalaiskirjeen teksti on ymmärrettävää ja sopusoinnussa koko Raamatun ilmoituksen kanssa. Roomalaiskirje on kirjoitettu evankeliumin kirkastumiseksi niin juutalaisten kuin pakanoidenkin keskellä. Roomalaiskirje tuomitsee kaikenlaisen synnin tekemisen, niin juutalaisten kuin pakanoidenkin synnit.

Jumalan kunnia vaihdettu valheeseen. Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa sanotaan Jumalan vihan ilmestyvän kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, koska he pitävät totuutta vääryyden vallassa. Tämä tarkoittaa sitä, että vääryydestä ja valheesta tehdään "totuus". The Queen James Biblen julkaisijat ovat syyllistyneet samaan syntiin mistä roomalaiskirjeen ensimmäinen luku opettaa, eli vääryys ja valhe asetetaan "totuudeksi".

Koska ihmiset eivät kunnioita Jumalaa ja he uskovat valhetta, niin heidän sydämensä pimenee synnin vallan alla. Valheen ja vääryyden "totuus" saa ihmisen kerskaamaan ja luulemaan, että he ovat viisaita, mutta sen sijaan he ovatkin tulleet tyhmiksi. Tyhmyys tulee esille siinä kuinka ihmiset eivät halua uskoa Jumalaa ja Hänen kirkkauttansa, vaan he ovat muuttaneet Jumalan kirkkauden luotujen kuvan kaltaisuuteen.

Kun ihminen kirkastaa luotua, eikä Luojaa niin ihmisen sydän saastuu synnin himoissa, jolloin he häpäisevät omat ruumiinsa. Koska ihmiset ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, niin sen tähden jotkut ihmiset ovat eksyneet häpeällisiin himoihin, jossa jotkut naiset ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen sekä samoin jotkut miehet ovat luopuneet ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa riettautta. Edellä oleva on kuvaus homoseksistä ja lesboseksistä, joka on Raamatun mukaan syntiä.

Roomalaiskirjeen opetusta käy siis hyvin selkeästi ilmi, että homous ja lesbous ovat syntiä Jumalan kasvojen edessä. Kyse ei ole homovastaisesta käännöksestä, vaan alkutekstistä jonka mukaan homoseksuaalisuus on syntiä. Roomalaiskirje toki tuo myös esille monia muitakin syntejä mm. ahneus, murhat, riita, petos, ylpeys ja rakkaudettomuus.

(33/38) Room 1:26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden (khresis) luonnonvastaiseen;

Kreikankielen sana khresis tarkoittaa käyttö, kanssakäyminen, sukupuoliyhdyntä sekä seksuaalinen käyttäytyminen. Jae 26 alkutekstin valossa tuo hyvin selkeästi esille sen, että jotkut naiset olivat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden, eli seksuaalisen käyttäytymisen luonnottomaan, joka tarkoittaa lesboutta. Seuraava jae todistaa tämän kiistattomasti.

(33/38) Room 1:27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä (khresis) naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.

Jakeen teksti on yhtäpitävä alkutekstin kanssa. Alkutekstin mukaan jotkut miehet luopuivat luonnollisesta sukupuoliyhteydestä (seksuaalinen käyttäytyminen, yhdyntä) naisten kanssa, jonka seurauksena nämä miehet harjoittivat seksiä miesten kanssa (homoseksiä), jota Raamattu pitää syntinä.

Roomalaiskirjeen luvun 1 teksti kertoo jakeiden 26 ja 27 synnin olleen homous ja lesbous. Kyse ei siis ollut mistään rituaalisesta pakanallisesta tanssista tai jostain epäjumalanpalveluksen rituaalista, vaan homoudesta ja lesboudesta.

homoilla oma raamattu 4. jatkuuTiistai 02.04.2013 05:27

Room 1:27 jakeessa he ovat vääristäneet jakeen sanoman lisäämällä jakeeseen alkutekstiin kuulumattoman sanan pakanallinen ja yhdistäneet sen sanaa sopimaton. Näin he ovat luoneet kuvan, jossa synti oli pakanallinen sopimaton käytös, ei homous. Jakeeseen on vielä lisätty alkutekstiin kuulumaton sana epäjumalanpalvelijat, joilla koitetaan vahvistaa sitä, että jakeiden synti oli pakanalliset rituaalit, jota epäjumalanpalvelijat harjoittivat. Alkuteksti kuitenkin todistaa, että jakeiden synnit olivat homous ja lesbous.

The Queen James Biblen julkaisijat perustelevat Room 1:26,27 jakeiden kääntämisen seuraavalla tavalla:

QJV:n julkaisijat: Kolmannen Mooseksen kirjan lukujen 18:22 ja 20:13 jälkeen nämä Uuden Testamentin jakeet on käännetty usein kuin todisteeksi, että Raamattu on homoutta vastaan. Roomalaiskirje on kirjoitettu joissakin kohdin tylsällä kieliasulla, tehden siitä hyvin vaikean tulkita ja kääntää. Sellaisenaan sen käännös on yleensä tukenut homofobian agendaa.

Katsoimme jakeen kontekstia muun luvun ja kirjan kanssa. Roomalaiskirje luku 1 kuvaa kuinka ryhmä seurakunnan uskovia kääntyi harjoittamaan epäjumalanpalvelusta ja jotka Jumala hylkäsi jatkuvien syntien tähden kuten ylpeys, kateus, murhat ja niin edelleen.

Homovastaiset Raamatunkäännökset siteeravat: "Naiset vaihtoivat luonnollisuuden luonnottomaksi: "tarkoittaen että naiset ryhtyivät harjoittamaan lesboseksiä ja että lesbous on luonnotonta." Historiallisessa kontekstissa ja muinaisen Raamatun epäjumalanpalveluksen tuntien, tiedämme että naisia kohdeltiin miehiä huonoimmin, kuten myös aikojen saatossa myös pakana-rituaaleissa. On paljon todennäköisempää, että Paavali tarkoitti naisten saastuttavan itseään rituaalisesti (seksuaalisesti tai muuten). Kuitenkaan nämä naiset eivät maanneet naisten kanssa. Emme voi olla varmoja mitä Paavali tarkoitti luonnollisuudella ja luonnottomuudella, mutta voimme olla varmoja siitä ettei hän puhunut lesboseksistä. Room 1:28 sanoo tekoja "epämukaviksi", auttaen ja tukien meitä ymmärtämään naisten kohtelun tai hyväksikäytön.

Tämä oikeastaan tukisi Room 1:28:aa: Naiset kuluttivat aikaa käyttämällä kehojaan luonnottomasti (joka saattoi tarkoittaa pakanallista tanssia; emme tosiaan tiedä sitä), miehet harjoittivat pakanallisia seksitapoja, kuten he aina olivat tehneet pakanuuden palvonnassa. Se oli ilmeisesti pakanallista "sopimatonta."

Seuraava esimerkki tulkinnallisesta epäselvyydestä tapahtuu, koska kuvaus pakana homoseksistä on kirjoitettu sen tosiasian jälkeen kun Jumala oli hylännyt epäjumalanpalvelijat. Siksi on helppo sanoa, että Jumala hylkäsi heidät koska he harjoittivat homoseksiä. Jos jakeet luetaan seuraavasti niin ei tule sekaannusta:

Room 1:26

Heidän naisensa vaihtoivat luonnollisuuden siihen mikä on vastoin luonnollisuutta:

Room 1:27

ja samoin miehet jättivät luonnollisen yhteyden naisten kanssa, ovat himoissaan syttyneet toisiinsa; miehet miesten kanssa harjoittaen mikä oli epäsopivaa ja ovat vastaanottaneet palkan virheistään, mikä saada piti. Tämän tähden Jumala hylkäsi pahan tuntemuksen valtaan.

Tässä ei ole yhtään sanaa vaihdettu, vaan uudelleen järjestetty. Paavali oli juutalainen ja jyrkkä kolmannen Mooseksen kirjan puhtauden perinteen vaalija. Kolmannen Mooseksen kirjan pyrkimys on tuomita rituaaliset epäpuhtaudet, joilla on yhteys pakanalliseen epäjumalanpalvelukseen. Kohtuutonta ei ole olettaa näitä yhteyksiä, varsinkin kun Room 1:24 mainitsee epäpuhtauden. Pakanarituaaleissa heteroseksillä ja homoseksillä (jota ei erotettu toisistaan siihen aikaan) oli äärimmäisen suuri osuus. Monet tutkijat (me mukaan lukien) olemme yhtä mieltä ettei roomalaiskirjeen luvun 1 synti ollut homo- tai lesboseksi. Pakanaepäjumalien palvonta oli Jumalan palvonnan sijaan oli se synti, kuten se oli kolmannessa Mooseksen kirjassa ja kaikkialla Raamatussa.

Kuvastaaksemme ymmärrystä, jota tutkimme mitä on "luonnollinen" ja selvittääksemme roomalaiskirjeen luvun 1 asiaa, me olemme muuttaneet jakeen seuraavasti:

(QJV) Room 1:26

Heidän naisensa vaihtoivat luonnollisuuden siihen mikä on vastoin luonnollisuutta: ja samoin miehet jättivät luonnollisen yhteyden naisten kanssa, ovat himoissaan rituaalisesti syttyneet toisiinsa;

homoilla oma raamattu 3 jatkuuTiistai 02.04.2013 05:24

Kauhistus. 3 Moos 18:22:ssa ja 20:13:ssa on hepreankielen sana tow'evah, to'evah, joka tarkoittaa kauhistus, kauhistuttava asia, rituaalisesti (epäpuhtaat ruoat, epäjumalat, seka-avioliitot), eettisesti pahuus. Sana kauhistus ei siten tarkoita skandaalia, vaan kauhistuttavaa syntiä.

The Queen James Biblen julkaisijat koittavat vääristää Raamatun sanaa sanomalla, että 3 Moos 18:22 ja 20:13 kohdissa olisi pitänyt olla heprean sana zimah tai kreikan sana anomia, jotka tarkoittavat lain rikkomista sekä syntiä. Edellä oleva väite on harhaanjohtava, jonka kautta QJV:n julkaisijat yrittävät kumota Raamatun alkuperäisen opetuksen.

Hepreankielessä on monia sanoja, jotka tarkoittavat synnin tekemistä, jonka kautta rikotaan Jumalan lakia vastaan. Hepreankielen sana tow'evah esiintyy kohdissa, joissa muun muassa epäjumalanpalvelus ja kaikki siihen liittyvä pahuus merkitsee syntiä ja Jumalan lain rikkomista. Täten heprean sana tow'evah 3 Moos 18:22:ssa ja 20:13:ssa kohdissa tarkoittaa, että miesten keskinäinen seksin harrastaminen on synti ja vastoin Jumalan lain opetusta. Kiistaton tosiasia on että VT opetti homouden olevan kauhistuttava synti.

3 Moos 18:22 (Septuaginta)

kai meta arsenos ou koimeeteesee koiten gunaikos bdelugma gar estin

3 Moos 20:13 (Septuaginta)

kai os an koimeetee meta arsenos koiten gunaikos bdelugma epoieesan amphoteroi thanatousthoosan enokhoi eisin

Juutalaisten kääntämä kreikankielen Septuaginta käyttää 3 Moos 18:22 ja 20:13 sanoja arsenos ja koiten, joka tarkoittaa miesten välistä seksin harrastamista (homoseksiä). Septuaginta kuvaa homoseksin harrastamista kreikankielen sanalla bdelugma, joka tarkoittaa kauhistus, inhottava asia, epäjumalanpalvelus ja asioita jotka kuuluvat epäjumalanpalvelukseen.

Kuolemanrangaistus. Kaikkia kauhistuttavia (tow'evah) syntejä ei rangaistu kuolemalla VT:n aikana. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että 3 Moos 18:22 ja 20:13 kohdissa olisi käännösvirhe, vaan sitä että VT:ssa oli eriasteisia rangaistuksia kauhistuttavista synneistä. Jumala tiesi minkälaiset seuraukset synneillä oli ihmisten elämään, siksi Hän sääti rangaistuksia tekojen mukaan.

Miesprostituoitu. The Queen James Biblen julkaisijat tuovat sen esille oikein, että kolmannessa Mooseksen kirjassa on pitkä lista erilaisia seksisyntejä, mutta pyhäkköporttopoikia ei mainita kertaakaan kolmannessa Mooseksen kirjassa. The Queen James Biblen julkaisijat ovat kääntäneet 3 Moos 18:22 ja 20:13 kohtiin sanat Molokin temppelin, koska Molokin palvonnassa oli miesprostituoitujia ja koska 3 Moos 18:21 on maininta Molokista.

Ei tuolla tavalla voi kääntää Raamattua, sillä Raamattua tulee kääntää sen mukaan mitä alkuteksti sanoo. Alkutekstin mukaan mies ei saa maata miehen kanssa (homoseksuaalisuus), niin kuin naisen kanssa maataan. The Queen James Biblen julkaisijat ovat kääntäneet 3 Moos 18:22 ja 20:13 kohdat vastoin alkutekstiä, koska he haluavat Raamatun sanan hyväksyvän homouden, niin siksi he ovat vääristäneet Raamatun sanan. Alla on suomennos The Queen James Biblen jakeista 3 Moos 18:22 ja 20:13:

(QJV) 3 Moos 18:22 Älä makaa Molokin temppelissä miespuolen kanssa niin kuin naispuolen kanssa maataan: Se on kauhistus

(QJV) 3 Moos 20:13 Jos mies makaa miespuolen kanssa Molokin temppelissä, niin kuin naisen kanssa maataan, molemmat ovat tehneet kauhistuksen. Heitä tulee rangaista kuolemalla; tulkoon heidän verensä heidän päällensä.

Raamatussa VT:ssa miesprostituoitu (heprean sana qadesh) esiintyy vain viisi kertaa, mutta ei kertaakaan kolmannessa Mooseksen kirjassa:

5 Moos 23:17 Älköön pyhäkköporttoa olko Israelin tyttärien joukossa älköönkä haureellista pyhäkköpoikaa (qadesh) Israelin poikien joukossa.

1 Kun 14:24 Ja maassa oli myöskin haureellisia pyhäkköpoikia (qadesh). He jäljittelivät niiden kansojen kaikkia kauhistavia tekoja, jotka Herra oli karkoittanut israelilaisten tieltä.

1 Kun 15:12 ja toimitti haureelliset pyhäkköpojat (qadesh) pois maasta ja hävitti kaikki ne kivijumalat, jotka hänen isänsä olivat tehneet.

1 Kun 22:46 (22:47) Hän hävitti maasta viimeiset niistä haureellisista pyhäkköpojista (qadesh), jotka olivat jääneet jäljelle hänen isänsä Aasan ajoilta.

2 Kun 23:7 Ja hän kukisti haureellisten pyhäkköpoikien (qadesh) huoneet, jotka olivat Herran temppelissä ja joissa naiset kutoivat verhoja Aseralle.

Job 36:14 Heidän sielunsa kuolee nuoruudessa, heidän elämänsä loppuu niinkuin haureellisten pyhäkköpoikain (qadesh).

Raamatun oma todistus on, että 3 Moos 18:22 ja 20:13 kertovat homoseksuaalisuuden olevan kauhistuttava synti.

Roomalaiskirje luku 1

(QJV) Ro 1:

26 Their women did change their natural use into that which is against nature: And likewise also the men, left of the natural use of the woman, burned in ritual lust, one toward another;
27 Men with men working that which is pagan and unseemly. For this cause God gave the idolators up unto vile affections, receiving in themselves that recompence of their error which was meet.

(QJV) Room 1:

26 Sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat rituaalisesti kiimoissaan syttyneet toisiinsa

27 ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa sitä mikä on pakanallista sopimatonta ja niin Jumala hylkäsi epäjumalanpalvelijat heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
ja ovat saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.

The Queen James Bible julkaisijat ovat törkeällä tavalla vääristäneet Raamatun sanaa oman agendansa tähden. Homoseksuaalisuuden puolustaminen valheen ja väärennöksen avulla todistaa vain siitä, että homoseksuaalisuus rakentuu valheen varaan. He ovat lisänneet Room 1:26 jakeeseen sanan rituaali, jota ei ole alkutekstissä. Tämä lisäys vääristää jakeen niin, että ikään kuin pakanarituaalin synti olisi jakeen synti, ei homous.

homoilla oma raamattu 2. jatkuuTiistai 02.04.2013 05:18

1 Moos 19:5 homous

(QJV) Gen 19:5 And they called unto Lot, and said unto him, Where are the men which came in to thee this night? Bring them out unto us, that we may rape and humiliate them.


King James Version 1611 kääntää jakeen alkutekstin mukaisesti:

(KJV) Gen 19:5 And they called unto Lot, and said unto him, Where are the men which came in to thee this night? bring them out unto us, that we may know (jada) them.

(33/38) 3 Moos 19:5 Ja he huusivat Lootia sanoen hänelle: "Missä ne miehet ovat, jotka tulivat luoksesi yöllä? Tuo heidät tänne meidän luoksemme, ryhtyäksemme heihin."

Jakeen lopussa on hepreankielen sana jada, joka tarkoittaa tietää ja tuntea. Hepreankielisessä Raamatussa (VT) käytetään useassa kohdassa kiertoilmaisua (eufemismi) tarkoittamaan seksiaktia. Kiertoilmaisun tarkoituksena on käyttää korvaavaa sanaa seksiaktista, joka ei loukkaa lukijaa tai kuulijaa.

1 Moos 19:5 oleva jada sana tarkoittaa seksiaktia, ei raiskausta. Sodomassa homous oli yleistä ja 1 Moos 19:5:ssa Sodoman miehet halusivat harjoittaa homoseksuaalisuutta Lootin vierasten kanssa. Jakeissa 7 ja 8 Loot sanoo etteivät sodomalaiset tekisi pahoin yhtymällä Lootin vieraisiin (enkelit miesten hahmossa) ja Loot tarjosi heille tyttäriään vieraidensa sijasta.

The Queen James Biblen julkaisijoiden raiskaus ja nöyryytys tulkinnan kumoaa Lootin tarjous, sillä tuskin hän olisi tarjonnut vapaaehtoisesti tyttäriään raiskattaviksi ja nöyryyttäviksi, jos sodomalaiset olisivat halunneet raiskata Lootin miesvieraat. Kyse oli siitä, että Sodomassa homous oli yleinen tapa ja sodomalaiset miehet halusivat harjoittaa homoseksuaalisuutta Lootin vieraiden kanssa. Lootin tarjous antaa omat tyttärensä sodomalaisten seksihimon kohteiksi oli Lootin puolelta myös väärä ja kauhistuttava teko.

Homoseksuaalisuuden harjoittaminen oli kauhistuttava teko Raamatun Jumalan kansan keskuudessa, siksi Loot sanoi sodomalaisille älkää tehkö pahoin. Pahan tekeminen ei siis tarkoittanut raiskausta, vaan homoseksuaalista käyttäytymistä, joka oli ja on kauhistuttava synti Jumalan kasvojen edessä.

Hepreankielen sana jada paljastaa myös meille sen, että kyse oli seksin harjoittamisesta, ei raiskauksesta. Muun muassa seuraavat Raamatun kohdat todistavat kiistattomasti, että jada sana on VT:ssa kiertoilmaus merkitsemään seksiaktia:

1 Moos 4:

1 ¶ Ja mies yhtyi (jada) vaimoonsa Eevaan; ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti Kainin ja sanoi: "Minä olen saanut pojan Herran avulla".
2 Ja taas hän synnytti pojan, veljen Kainille, Aabelin. Ja Aabelista tuli lampuri, mutta Kainista peltomies.

1 Moos 4:17 Ja Kain yhtyi (jada) vaimoonsa, ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti Hanokin. Ja hän rakensi kaupungin ja antoi sille kaupungille poikansa nimen Hanok.

1 Moos 4:25 Ja Aadam yhtyi (jada) taas vaimoonsa, ja tämä synnytti pojan ja antoi hänelle nimen Seet, sanoen: "Jumala on suonut minulle toisen pojan Aabelin sijaan, koska Kain hänet surmasi".

Raamatun opetus on hyvin selkeä, sillä kaikissa kolmessa edellä mainitussa Raamatun kohdassa sana jadatarkoittaa seksuaalista sukupuoliaktia. Täten on päivänselvää, että 1 Moos 19:5:ssa oli kyse seksiaktista (homoseksistä), eikä raiskauksesta.

Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan

(QJV) Lev 18:22 Thou shalt not lie with mankind as with womankind in the temple of Molech: it is an abomination.

(QJV) Lev 20:13 If a man also lie with mankind in the temple of Molech, as he lieth with a woman, both of them have committed an abomination: they shall surely be put to death; their blood shall be upon them.

(QJV) 3 Moos 18:22 Älä makaa Molokin temppelissä miespuolen kanssa niin kuin naispuolen kanssa maataan: Se on kauhistus

(QJV) 3 Moos 20:13 Jos mies makaa miespuolen kanssa Molokin temppelissä, niin kuin naisen kanssa maataan, molemmat ovat tehneet kauhistuksen. Heitä tulee rangaista kuolemalla; tulkoon heidän verensä heidän päällensä.

The Queen James Biblen julkaisijat ovat vääristäneet 3 Moos 18:22 ja 20:13 kohdat lisäämällä tekstiin alkutekstiin kuulumattomat sanat Molokin temppeli. Tällä tavalla he tuovat esille, että jakeiden synti oli Molokin temppelissä harjoitettu seksi miesprostituoidun kanssa, eikä varsinainen homoseksuaalisuus miesten kesken.

Alkutekstin mukaisesti jakeissa oli kyse siitä, että homoseksuaalisuus on synti Jumalan kasvojen edessä.

The Queen James Biblen julkaisijat selittävät näin 3 Moos 18:22 ja 3 Moos 20:13 Raamatun kohtia:

QJV:n julkaisijat: Kolmannen Mooseksen kirjan moraalinen lakikokoelma on vanhentunut. Silti otamme sen esille erääksi tärkeimmäksi kirjaksi, jota olemme muokanneet. Homovastaiset uskonnolliset aktivistit siteeraavat kolmannen Mooseksen kirjan kohtia 18:22 ja 20:13 todistaakseen homoseksuaalisuuden olevan synti ja jopa pahempaa, kuolemalla rangaistava synti.

Katsoaksemme 3 Moos 18:22 ja 3 Moos 20:13 kohtia, meidän tulee katsoa käännöksen suuntaan. Hepreankielen sana to'evah, josta sana kauhistus (inhottava asia) on käännetty tarkoittaa yksinkertaisesti jotakin joka on rituaalisesti epäpuhdas tai tabu.

Heprean sanan to'evah määritelmäksi ehdotamme tämän päivän normeja, jossa raamatullinen kauhistus ymmärrettäisiin skandaalina. (Raamatullinen kauhistus leeviläisen normin mukaan olisi skandaali juutalaiselle papille. Kolmas Mooseksen kirja on pyhyyden lakikokoelma juutalaisille papeille; Hepreassa se tunnetaan Torat Kohanim - Papeille ohjeita.

Käännöksistä näemme King James käännöstä edeltäneet kreikkalaiset versiot olisivat käyttäneet heprean sanaa zimah tai kreikan sanaa anomia - sanoja jotka tarkoittavat varsinaista lain rikkomista tai syntiä, mutta ne eivät käyttäneet noita sanoja. Anomia sanaa käytettiin King Jamesia edeltäneissä kreikkalaisissa käännöksissä lapsiuhri tapauksissa, joka oli suosittu pakana-rituaali.

Korvaamalla kauhistus tabu sanalla se olisi vain viitannut 3 Moos 18:22, mutta ei kuolemanrangaistukseen 3 Moos 20:13. Emme usko homoseksuaalisuuden olleen tabu, koska ratkaisu olisi ollut epätyydyttävä. Koska kauhistus rikkomukset eivät kaikki olleet kuolemalla rangaistavia, niin tämä johtaa meidät uskomaan, että jossakin vaiheessa on tapahtunut käännösvirhe. Jos seksi miehen kanssa olisi olisi kuolemalla rangaistava teko, niin sitä ei kutsuttaisi kauhistukseksi. Siksi jätimme kauhistus sanan sellaiseksi kuin se on ja löysimme paljon hienostuneemman ja loogisemman ratkaisun tähän tulkinnalliseen epäselvyyteen.

Kolmas Mooseksen kirja on tiukka pyhä lakikokoelma, joka on tarkoitettu estämään epäjumalanpalveluksen teot. Monet säädökset, jotka käsittelevät seksuaalisia tekoja olivat useimmissa pakanarituaaleissa luonteeltaan seksuaalisia. Eräs merkittävä ja jyrkästi tuomittava teko oli seksin harrastaminen pakanatemppelin miesprostituoidun kanssa.

Kolmas Mooses 18 luku sisältää pitkän listan kielletyistä seksirikkeistä kuten insesti, sukurutsaus, ei seksiä kuukatistilassa olevan naisen kanssa, ei seksiä lähimmäisen vaimon kanssa.

3 Moos 18:20 siirtyy tärkeään aiheeseen, epäjumalanpalvelukseen: "Älä anna lapsiasi poltettaviksi uhrina Molokille, ettet häpäisisi Jumalasi nimeä. Minä olen Herra." Meidän tulee katsoa historialliseen kontekstiin, jossa kolmas Mooseksen kirja on kirjoitettu: Molok oli muinainen pakana jumala, usein viitattu valheellisena jumalana.

Kolmas Mooseksen kirja mainitsee Molokin useassa kohdassa. Tyypillinen Molokin palvonnan pakana rituaali sisälsi lapsiuhrin (kirjaimellisesti viitattu tässä jakeeseen 20, jonka tiedämme sanalla zimah, kuolemalla rangaistava) sekä seksin harrastamisen temppelin miesprostituoidun kanssa. Itse asiassa seksin harrastaminen miesprostituoidun kanssa pakanatemppelissä oli kaikkein suosituin muoto Molokin palvonnassa ja siksi se oli kauhistuttavaa pakanallista epäjumalanpalvelusta.

Väitämme että 3 Moos 18:21 viittaa "makaamiseen" näiden pakana miesprostituoidun kanssa, joka oli pakanallista epäjumalanpalvelusta. Tämä sopii yhteen kolmannen Mooseksen tarinan järjestyksen kanssa ja muiden rikkomusten, rangaistusten ja kuolemanrangaistusten kanssa. Siksi me muutimme 3 Moos 18:21 ja 3 Moos 20:13 kohdat.



King James Version 1611 kääntää jakeet alkutekstin mukaisesti:

(KJV) Lev 18: 22 hou shalt not lie with mankind, as with womankind: it is abomination.

(KJV) Lev 20:13 If a man also lie with mankind, as he lieth with a woman, both of them have committed an abomination: they shall surely be put to death; their blood shall be upon them.

(33/38) 3 Moos 20:13 Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset.

(33/38) 3 Moos 18: 22 Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus.

Jos edellä olevissa kohdissa olisi ollut kyse miesprostituution ja miehen välisen seksin kieltämisestä, niin kyseisissä jakeissa olisi ollut selkeä maininta miesprostituoidusta, mutta jakeissa ei ole hepreankielen sanaaqadesh (miespuolinen pyhäkköportto) katso.

3 Moos 18:22 ja 20:13 tuovat esille alkutekstin valossa, että mies ei saa harrastaa seksiä miehen kanssa. Täten VT:n opetus oli selkeä ja kiistaton, jossa homoseksuaalisuus oli kielletty ja kauhistuttava synti.

Kolmas Mooseksen kirja. The Queen James Biblen julkaisijoiden kommentit koskien 3 Moos 18:22 ja 20:13 ovat harhaanjohtavia ja tahallaan vääristettyjä. Kolmannen Mooseksen kirjan lakikokoelmasta iso osa on kumottu Uuden Liiton aikakaudessa. Kuitenkin kolmannen Mooseksen kirjan käskyistä on muutama käsky voimassa vielä Uuden Liiton puolella. Uuden Liiton puolella mainitaan mm. roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa sekä 1 Kor 6:9:ssa että homous on synti. Uudessa Liitossa ei saa toimittaa kuolemanrangaistusta homoudesta, mutta siitä huolimatta homous on Uuden Liiton ajassa synti, jonka Jumala tuomitsee syntinä.

homoilla oma raamattuTiistai 02.04.2013 05:08

Gay raamattu väärennös






Raamattu on varsin erikoinen kirja, josta on tehty monia erilaisia tulkintoja. Tulkinnat heijastavat aina tulkitsijan arvomaailmaa ja sitä mihin tulkitsija uskoo ja millaisia arvoja hän edustaa. Raamattua ei voi kuitenkaan tulkita miten sattuu tai muokata sitä vastaamaan omia arvojaan. Raamattu on Jumalan sanaa ja siksi se avautuu aina totuuden mukaisesti, eli jos Raamattua tulkitaan, niin sitä tulee tulkita Jumalan sanan totuuden mukaisesti, ei oman korvasyyhyn mukaan.

Marraskuun 27 päivänä 2012 julkaistiin The Queen James Bible, josta on poistettu kaikki viittaukset homoseksuaalisuuteen. The Queen James Biblea sanotaan homoraamatuksi, koska se on hävittänyt kaikki kohdat, joista käy ilmi homouden olevan synti. The Queen James Bible on muuttanut kaikkien jakeiden alkuperäisen tekstin, joissa puhutaan homoudesta. The Queen James Bible on muuttanut jakeiden merkityksen siten, että Raamattu ei opettaisi homoseksuaalisuuden olevan syntiä.

Tässä kirjoituksessa tuon esille alkukielen valossa kuinka the Queen James Biblen tekijät ovat vääristäneet Raamatun sanan, muuttamalla alkuperäisen tekstin sanoman sopivaksi omalle agendalleen. The Queen James Biblen tekijöiden agenda ja motiivi on pyrkiä tekemään homoudesta Raamatun hyväksymä asia, vaikka Raamatun alkutekstien valossa homoseksuaalisuus on synti.

The Queen James Bible teksti ja tekijöiden perustelut homoutta koskeviin Raamatun kohtiin on osoitus röyhkeydestä sekä törkeästä Raamatun sanan vääristämisestä.

Kirjoituksessani käytän erilaisista Raamatunkäännöksistä seuraavia lyhenteitä; King James Version 1611 (KJV), Raamattu 33/38 (33/38), the Queen James Bible (QJV) ja New International Version 1984 (NIV).

Sisällys:

Lopunajan luopumus

The Queen James Biblen julkaisijan huomautukset

1 Moos 19:5 homous

Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan

Roomalaiskirje luku 1

1 Kor 6

1 Tim 1:10

Juud 1:7

Loppusanat



Lopunajan luopumus

Herra Jeesus puhui lopun aikana tapahtuvasta luopumuksesta, jolloin ihmiskunta elää synnin laittomuuden vallassa. Eräs luopumuksen merkeistä Herran Jeesuksen mukaan lopunaikana on homoseksuaalisuuden harjoittaminen.

Luuk 17:

26 Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä:

27 he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki.

28 Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat,

29 mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki,
30 samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy.

Herra Jeesus toi esille, että kun Hän tulee takaisin, niin silloin maan päällä asuvat ihmiset elävät samalla tavalla kuin Sodomassa elettiin.

2 Tim 4:
1 ¶ Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta:

2 saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.

3 Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
4 ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.

Apostoli Paavali toi esille, että tulee aika, jolloin ihmiset eivät kestä kuulla Raamatun sanan totuutta ja sen tähden he omien himojensa mukaan haalivat itselleen opetusta ja opettajia, jotka puhuvat ja julistavat heillekorvasyyhy-evankeliumia, eli vääristettyä evankeliumia. The Queen James Bible on osoitus korvasyyhy-evankeliumista, jossa Raamatun totuus on vääristetty ja muutettu valheen voimalla miellyttämään omia syntisiä himoja.

The Queen James Biblen julkaisijan huomautukset

The Queen James Biblen julkaisijat sanoivat valinneensa 1769 King James Version tekstin käännöksensä pohjaksi neljän syyn takia:

1. Kuningas Jaakolla oli ilmeinen yhteys homouteen, jonka vuoksi kuninkaan homoystävät sanoivat häntä kuningatar Jaakoksi.

2. Mikään Raamatunkäännös ei ole täydellinen, mutta kaikki tietävät kuningas Jaakon käännöksen. Se on ilmeisesti kaikkein suosituin Raamatunkäännös ja perusta monille muille käännöksille.

3. Useimmat englanninkieliset Raamatunkäännökset, jotka aktiivisesti tuomitsevat homoseksuaalisuuden ovat perustuneet kuningas Jaakon käännökseen (King James Version), jotka on virheellisesti sovitettu kannattamaan heidän omaa agendaansa. Me haluamme palauttaa virheettömän alkulähteen aloittamalla tästä (julkaisemalla the Queen James Bible).

4. Jotkut väittävät kuningas Jaakon tekstin olevan vanhanaikainen, mutta me uskomme sen olevan runollinen, perinteinen ja seremoniallinen. Kristillisyys on muinainen perinne ja kuningas Jaakon sekä kuningatar Jaakon käännökset muistuttavat meitä sekä yhdistävät meidät tähän perinteeseen.

Kuningas Jaakko I oli naimisissa Tanskan kuninkaan (Frederik II) tyttären kanssa (Anne). Jaakolla ja Annella oli yhteensä seitsemän lasta. Historian ja aikalaisten mukaan Kuningas Jaakolla saattoi olla homosuhteita.

Vaikka kuningas Jaakolla olisi ollut homosuhteita, niin se mitenkään himennä King James Versioin arvoa, sillä kuningas Jaakko ei itse kääntänyt nimeään kantavaa Raamattua, vaan hän halusi, että käännettäisiin mahdollisimman tarkka Raamatunkäännös. Kuninkaan toive ja halu toteutui, sillä King James Raamattu valmistui vuonna 1611.

Alkuperäinen vuoden 1611 King James Version käännettiin tarkasti vastaamaan alkutekstin sanomaa. Tämän seurauksena King James Version 1611:ssa homous esitetään syntinä, kuten se on myös alkuteksteissä.

The Queen James Biblen julkaisijat väittävät kuningas Jaakon käännöstä virheelliseksi kohdissa, joissa homous esitetään synniksi. The Queen James Biblen julkaisijat tuovat esille, että he palauttavat virheettömän alkulähteen sanoman käännöksensä kautta. Julkea ja röyhkeä väite, sillä the Queen James Biblen julkaisijat ovat vääristäneet alkuperäisen tekstin saadakseen aikaan sellaisen vaikutelman, että Raamattu hyväksyisi homoseksuaalisuuden. Kun tutkimme Raamattua alkutekstien valossa, niin näemme kuinka Raamattu kiistattomasti osoittaa homouden olevan syntiä.

Muutoksista

The Queen James Biblen julkaisijat toivat esille seuraavia asioita:

- Raamattu ei sano mitään homoseksuaalisuudesta

- Mitään muuta argumenttia ei ole kuin tulkinnat mitä Raamatun sanotaan opettavan homoseksuaalisuudesta

- Raamattu on Jumalan sanaa, mutta ihmisen käännöksiä

- Raamattua voidaan tulkita monin tavoin, myös epäselvästi tulkiten

- Meidän tuli joko muuttaa olemassa olevaa epäselvää tulkintaa tai poistaa ne

- Kieltäydyimme sanomasta jonkin olevan vanhanaikaista tai että olisimme poistaneet jotakin

- Kolmas Mooseksen kirja on hirveän vanhanaikainen, silti ihmiset siteeraavat sitä

- Halusimme raamatustamme luodinkestävän, joka kestää niiden luodit, jotka ampuvat meitä

- Raamatun ajan tekstin konteksti, ilmaisu ja kielioppi on mahdotonta luoda uudestaan

- Muutokset loisivat epäselvän tulkinnan

- Monissa Raamatun käännöksissä kieli on muuttunut kuningas Jaakon käännöksestä, joten aikaisemminkin on tehty muokkausta.

- Muokkaus (muutos) tulee tehdä niin yksinkertaisesti kuin se vain on mahdollista

- Me muokkasimme tekstiä estääksemme homofobia tulkinnat

- Me muokkasimme kahdeksaa jaetta

The Queen James Biblen julkaisijoiden ajatuksista tulee selkeästi esille halu tulkita Raamattua oman agendan mukaisesti ja muuttaa se vastaamaan omaa arvomaailmaa. Raamattu puhuu ja opettaa homoseksuaalisuudesta sanoen sen olevan syntiä.

Raamattu on Jumalan sanaa ja Raamatunkäännökset ovat ihmisten käännöksiä Jumalan sanasta. Luotettavat Raamatunkäännökset kuten King James Version 1611 ovat käännetty tarkasti vastaamaan alkutekstien sanomaa. Luotettava Raamatunkäännös ei siten ole vain ihmisen tulkintaa, vaan mahdollisimman tarkka käännös alkuperäisestä tekstistä.

Raamattua tulkitaan yleensä silloin epäselvästi jos ei ymmärrä mitä se sanoo tai jos haluaa muuttaa tai vääristää alkuperäisen sanoman vastaamaan omaa korvasyyhyään. Jos haluaa rehellisesti tutkia mitä Raamattu sanoo, niin silloin ei ole kyseessä epäselvä tulkinta, vaan aito halu ja motivaatio ymmärtää mitä Raamattu todella sanoo ja opettaa.

The Queen James Biblen julkaisijat esiintyvät "vilpittöminä ja aitoina", joiden pyrkimyksenä on ollut Raamatun sanan alkuperäisen sanoman kirkastaminen. He tuovat esille oman agendansa siten, etteivät he ole poistaneet mitään Raamatusta, vaikka nimenomaan vääristämällä tietyt kohdat he ovat poistaneet totuuden muokkaamistaan jakeista.

The Queen James Biblen julkaisijat tunnustavat muokanneensa kahdeksaa jaetta estääkseen homofobiset tulkinnat. He esittävät muokkauksen tapahtuneen Raamatulle uskollisesti, vaikka itse asiassa he ovat vääristäneet näiden kahdeksan jakeen merkityksen.

Seuraavaksi käy läpi nämä kahdeksan vääristettyä Raamatun kohtaa ja tuon esille miten the Queen James Biblen (QJV) julkaisijat perustelevat muokattuja jakeita sekä miten alkutekstien mukaan kyseiset kohdat tulisi kääntää.