IRC-Galleria

//Silloin kun aurinko vielä paistoi minulle, saatoin olla iloinen pienistäkin asioista. Silloin kun taivas vielä osasi näyttää voimansa olemalla pilvetön, eikä sadepisaraakaan voinut valua poskilleni, silloin omistin elämän. Nyt aurinko piileskelee minua, se paistaa vain niille, jotka osaavat iloita. Taivas ei enää näyttäydy minulle, se on ottanut kilvekseen ja suojakseen suuren ukkospilven, joka salamoi vain ja peittää elämäni valon sateella ja pimeydellä, joka ei koskaan lopu. Se ottaa kaiken ilon elämästäni. Sadepisaratkaan eivät ole enää läpinäkyviä, vaan ne laskeutuvat likaisina kasvoilleni läsähtäen ja liaten kasvoni surun kyyneleisiin sekoittuneena.//

//Miksi elämä käyttäytyy minulle näin? Miksi sinä saat olla onnellinen? Siksi, koska sinä minut paljastit. Suuren salaisuuteni, joka oli niin vaarallinen muiden kuultavaksi, että se syövytti auringonvalon ja rikkoi taivaan rajan.//

Tuijotan paperiani hetken kierosti hymyillen ja lasken kynäni siihen vielä kerran. Kuiskaan sen ääneen, jonka olen aina halunnut viimeisinäni sanoina sinulle kirjoittaa:

//Revitty sirpaleiksi.//

Veitseni vilahtaa edestäni. Kyynel tippuu hitaasti ja äänettömästi tekstini päälle. Heitän sen eteesi ja kohotan veitsen toisen kerran. Katsot minua järkyttyneenä ja huudat jotain. Se on viimeinen asia, jonka elämässäni näen, sinut pyytämässä polvillasi anteeksi, anelemassa sitä, että en kuolisi. Toiveitasihan en tottele, ajattelen. Kolmannen kerran veitsi, joka lopettaa piinaavan elämäni, viiltää pitkän viillon. En tunne enää edes kipua. Kuulen kuinka huudat vielä kerran anteeksi, näen kyyneleen tipahtavan kasvoiltasi. Olet revitty sirpaleiksi, sinulla ei ole enää mitään. Veitseni tipahtaa kalisten lattialle, silmäni sumenevat ja sulkeutuvat, eivätkä ne enää aukea kenellekään..