IRC-Galleria

Olen paljon pohtinut tätä asiaa:

Osaan vähän kaikkea, mutta en oikeastaan mitään kunnolla.
Haluan vähän kaikkea, mutta en mitään varmasti.
Rakastan paljon asioita, mutta en yhtä täysin ehdottomasti.
Innostun kaikesta mitä on, mutta en jaksa mitään loppuun saakka.
Ihailen monia ihmisiä, mutta en ketään varsinaisesti.

Tein Juhan kanssa persoonallisuustestin.

Olin yhtä paljon kaikkea, eli en oikeasti mitään.
Testiluokituksista ei löytynyt sellaista mahdollisuutta, kuin kaikki ja ei mitään.

Mitä tästä voi sitten päätellä.

Olen ehkä hukassa.
Tai sitten olen löytänyt kaiken.

Ja sen kysyn:
Mitä oikeastaan elämä muuta on, kuin pieniä tai suuria kohtaamisia.
Ihmisten tai asioiden välillä.
Hetkiä ja pysähdyksiä.
Kaikki pysähtyy siihen elettyyn hetkeen, kunnes aurinko kääntää kylkeään ja hetkessä kaikki muuttuu jälleen.

Ja jotta voisi olla onnellinen, tulisi varmasti tallettaa nämä hetket ja kohtaamiset sydämeen.
Ja palata niihin toisinaan.
Ja elää aina vain uusia hetkiä, pieniä onnen timantteja tai kyynelhelmiä, joista jokainen on ainutlaatuinen ja tärkeä.

Silloin voin kulkea kadulla, rikkaampana kuin muut.
Vaikka taskussa ei olisikaan muuta, kuin pieniä kiviä.

Tervehtiä aurinkoa kuiskaten:
"Hei Herra Aurinko, kaikki on tänään kaunista".