IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

joulu markkinat.Keskiviikko 10.12.2014 08:32

viikon puoliväli. tänään ollaan menossa sinne joulu markkinoille. lahteen. ollaan pari tuntia siellä. pitää katsoa jos sieltä löytyy jotain kivaa. illalla olen menossa sitten kuntosalille.
siinä on mun päivän ohjelma. tietysti näen kavereitakin tänään.
ei tule ainakaan tylsää. kivasti tekemistä.
mun piti jo herätä tänään kuudelta mutta olin sammuttanut herätys kellon. heräsin puolituntia myöhemmin. join juuri ison kupin mustaa kahvia. se aina herättää aamulla. tykkään kirjoittaa tätä blogia heti aamusta. päivä lähtee aina hyvin käyntiin.
on taas kiva mennä kuntosalille. on jotain tekemistä illalla. aijon olla siellä noin tunnin. puoli viidestä puoli kuuteen. kerkeää tulla takaisin koska skypetän poikaystävän kanssa kuuden aikaa illalla.
eilenä oli hyvä sähly peli. meillä oli seka joukkueet. ei ollut että miehet vastaan naiset. iha kiva että nyt oli ihan eri joukkueet. tein jopa yhden maalin. mikä saavutus. en nähnyt vielä eilenäkään parasta kaveria. edelleen sairas. aika kova flunssa.
eilenä mulla oli vähän kireä olo. ei ollut kivaa. onneksi pääsee salille purkamaan tätä vitutusta ja ahdistusta.
huomenna sitten lahteen matto ostoksille. ihan kiva mennä. tulee hieman erilaisempi päivä. ja ihan kiva nähdä samalla perhettä. isää ja äitiä. saa nähdä että löydänkö hienot matot. toivottavasti.
sain eilenä pestyä pyykkiä. nyt ei tarvi taas viikkoon pestä.
ai niin tänään voisi maksaa taas yhden laskun. jos kerkeän.
yritän ainakin. sain eilenä apteekista lääkkeitä. nyt ei tarvi sielläkään käydä vähään aikaan. riittää joksikin ajaksi.
mä oon nyt jääny koukkuun siihen vhreään omena teehen. tosi hyvää. pitää juoda sitä tänään. kun kerkeää. varmaan tuossa illalla.
se on nyt mun lempi tee. kannatti kokeilla jotain uutta.
vhreä tee on hyvää. juo sitä aina pari kupillista päivässä.
juon sitä enemmän kun taas kahvia. eilenä mulle ei oikeen maistunut ruoka. olin taas nälässä. mutta koitin edes jotain syödä.
taas on nyt ollut näitä nälkä päiviä. pari päivää. olen halunnut olla nälässä. enkä syödä oikeen mitään. tää syömishäiriö on kiva välillä.
mutta olen oppinut elämään tämän sairauden kanssa. kuten skitsofrenian päivä kerrallaan joutuu elämään. aina ei ole helppoa. välillä menee hyvin välillä huonosti. onneksi mulla on kavereita jotka ymmärtää mua. koska niilläkin on samoja ongelmia.
kohta pitää ottaa taas aamu lääkkeet.
mulla on onneksi kivennäisvesi pullo minkä aijon ottaa mukaan kun menen salille. se on paljon parempi juoma kun taas tavallinen vesi.
välillä tulee siellä juotua tätä kivennäisvettä. hyvä juoma.

tiistai.Tiistai 09.12.2014 08:11

se olisi tiistai. tänään ei ole mitään muuta paitsi sähly. käyn ehkä taas lenkillä tuossa päivällä. voisi käydä samalla kylillä asioilla.
eilenä mulla oli vähän huono päivä. itkin ja oli paha olo. lepäsin jonkin aikaa ja menin kuntosalille pariksi tunniksi. kannatti mennä. tuli paljon parempi olo sen jälkeen. aijon huomenna mennä taas kuntosalille.
käyn ehkä robbarissa. pitää osaa lisää shampoota. alkaa kohta loppumaan. menkat alkaa taas tällä viikolla. niitä taas odotellessa.
huomaa etä on pikkuisen väsynyt ja kiukkuinen. ja mielikuvitus laukkaa. ei ole kivaa. se taas kestää tämän viikon. onneksi liikunnasta saa apua. tulee hyvä ja rento olo lenkin tai kuntosalin jälkeen.
tänään pitää taas pestä pyykkiä. pesen samalla lakanat. saa nekin pois alta. sitten ei tarvi pestä taas viikkoon.
tänään voisi maksaa yhden laskun. saa sen pois alta. nyt kun on rahat tullu. en eilenä jaksanut lähteä lenkille. oli vaan ei jaksa olo.
tänään mun kaveri on tulossa kylään illalla. katsotaan lemmen viemää ja juodaan teetä. tänään pitää katsoa toi lemmen viemää uusinta. kun eilenä en nähnyt. tekstailin eilenä parhaan kaverin kanssa ja sovittiin että nähdään ehkä tänään. hän on edelleen kipeänä. voi olla ettei tule pelaamaan sählyä tänään. no mä pelaan mun parhaan kaverin puolesta. koitan saada edes yhden maalin.
varmaan on taas miehet vastaan naiset. jotenkin musta tuntuu että me hävitään taas tai tuurilla voitetaan. saa nähdä miten käy.
kaikki on mahdollista. huomenna ollaan menossa sitten lahteen joulu markkinoille. päätin etten osta nyt tällä kertaa mitään. yritän säästää rahaa. mulla menee rahaa vielä jonkin verran tässä kuussa.
aina kun menen lomille niin silloin menee ai na jonkin verran rahaa. kuten ruokiin ja juomiin. torstaina olen menossa äidin kanssa lahteen matto ostoksille. ja ostan ne uudet lakanat.
katsoo paljon menee sitten niihin rahaa. varmaan jonkin verran.
mutta on kiva kun kämppä näyttää sitten erilaiselta kun on uudet matot. hieman vaihtelua. pitäisi pestä noi vanhat matot.
en ole pessyt niitä vielä kertaakaan.
tällä viikolla pitää käydä taas apteekissa. leponexia pitää hakea.
alkaa kohta loppua. käyn varmaan perjantaina. tai tänäänkin voisi kyllä käydä. no pitää katsoa. tuossa ruoan jälkeen.
eilenä katselin pari tuntia girls sarjaa. aloitin katsomaan sitä alusta.
hyvä sarja. tykkään siitä paljon. katsoin jokin aikaa sitten kolmannen kauden ja nyt odotan neljättä kautta.
animea voisi katsoa taas tänään. tuossa päivällä ennen sählyä.
kerkeää katsoa muutaman jakson.

vihreä omena tee. :3Maanantai 08.12.2014 08:13

keitin juuri äsken ison kupin mustaa kahvia että heräisi.
tänään alkaa taas uusi viikko. varman tulossa ihan mukava ^^
yritän harrastaa vähän enemmän animea ja mangaa tällä viikolla. se on mun tavoite tälle viikolle. eilenä aloitin taas uuden anime sarjan katsomisen. eilen illalla oli tylsää niin katsoin muutaman jakson.
käytiin eilenä poikaystävän kanssa kaupassa niin ostin uutta teetä mitä en ole vielä koskaan maistanut. vihreä tee omena. saa nähdä onko juotavaa. varmasti on. kaipasin hieman vaihtelua koska juon aina samaa vihreää teetä. ostin pari pakettia niin nyt niitä on sitten joksikin ajaksi. tänään aijon mennä päivällä lenkille. ja ehkä kuntosalille illalla. en ole vielä päättänyt. katsoo miten tää päivä menee. tekisi kyllä mieli mennä sinne salille. saisi siinäkin sitten liikuntaa :)
ja hyvän olon. tänään pitää katsoa taas salkkarit. ja uusi päivä. ne vielä tulee. ei ole jäänyt tauolle. en varmaan näe lemmen viemää jos menen sinne salille. katson sen sitten huomenna uusintana jos en näe.
mun kaveri paras kaveri on vieläkin kipeä. en aijo vielä tänään mennä sen luokse. huomenna menen varmaan.
mulle on nyt ruoka taas maistunut. eilenä söin jopa täyte kakkua.
en ole ollut silleen nälässä. koitan syödä että jaksan.
muutenkin on hyvä olo tällä hetkellä. oli mukava viikonloppu poiakystävän luona :) sai rentoutua. tänä viikonloppuna on pikkujoulut. kiva viettää sitten kavereitten kanssa iltaa :)
saa nähdä mihin asti valvotaan :D tuksin varmaan koko yötä. saa nähdä. suunnilleen tiedän mitä aijon juoda. jos jostain ilmestyy salmari pullo niin siihen en todellakaan koske. huonoja kokemuksia siitä. ja siitä syntyy sitten isompi krapula jos juon sitä vielä siiderin ja lonkeron päälle. kerran kun join sitä liikaa niin muisti meinasi mennä. ja oli sitten viikon ajan huono olo.
juon vaan siideriä ja lonkeroa. mun juomiin menee se yli 10 euroa. neljään juomaan. ne riittää mulle ihan hyvin :)
eikä tule ollenkaan siitä krapula jos juon vaan sen verran. voi olla hieman väsynyt olo seuraavana päivänä mutta ei muuta onneksi.
nyt pitää alkaa suunnittelemaan että mitä laitan päälle sinne.
vaate kriisi iski. mulla on tää viikko aikaa miettiä. enköhän löydä kaapista jotain päälle pantavaa. laitan ainakin ne uusimmat farkut mitkä ostin silloin seppälästä. ja päälle sen mun hienon syystakin.
laukun tiedän minkä otan. sen uusimman minkä ostin viimeksi. se pinkki laukku. pitää sitten vähän meikata vielä ennen kun lähtee sinne. näyttää hyvältä. torstaina ollaan äidin kanssa menossa lahteen ostoksille. meidän piti mennä tämän viikon sunnuntaina mutta päivä vaihtui. mennään katsomaan niitä uusia mattoja mulle ja ajattelin ostaa uudet lakanat. tulee kiva shoppailu reissu.
ja vähän vaihtelua torstai päivälle. pitää vaan kysyä ohjaajilta että käykö torstai. varmaan onnistuu.

mukava viikonloppu :)Sunnuntai 07.12.2014 11:13

tänään on poikaystävän syntymäpäivä :) onnittelin äsken kun heräsin.
lahjan olen jo antanut. aikoja sitten. söin aamupalaksi kolmio voileivän.
oli hyvää. mulla on vielä panda suklaata jäljellä. valkoista suklaata.
eilenä tuli juotua. katsoin jopa vähän animee ennen kun menin nukkumaan. latasin poikaytsävältä pari anime sarjaa koneelle. nyt on sitten katsottavaa. edes jonkin verran. eilenä valvoin taas yhteentoista asti. tänään menen illalla ajoissa nukkumaan niin jaksaa huomenna. aijon mennä lenkille huomenna. ja ehkä salille illalla. pitä katsoa vielä.
en ole menossa tänään parhaan kaverin luokse koska hän on edelleen kipeä. katsoo tuossa ensi viikolla. vietän varmaan sitte illalla koneella aikaa ennen kun menen nukkumaan. telkasta ei tule illalla yhtään mitään. se vino show ohjelma loppui.
salkkarit tulee taas huomenna. se jäi aika jännään kohtaan.
pitää katsoa. kohta sekin sarja jää joulu tauolle.
onneksi lemmen viemää ei jää tauolle. on sitten jotain mitä katsoa.
oon nyt syönyt aika paljon viikonloppuna. nyt en aijo taas viikkoon syödä suklaata. kiintiö on täynnä. pitää alkaa suunnittelemaan että mitä aijon juoda pikku jouluissa. varmaan taas karpalo lonkeroa. se on paras. ja varmaan myös up cideriä. ei viitsi kauheasti juoda koska silloin seuraavana päivänä sunnuntaina olen menossa äidin kanssa matto ostoksille. aijon ostaa uudet matot mun kämppään. tulee vähän vaihtelua. mulla on ollut nyt vuosia noi samat matot. nyt on aika vaihtaa. saa nähdä että paljon menee rahaa. ei varmaan kauheasti. jos ostan jotkut halvat matot.
katsoo myös samalla jos ostaisi myös uudet lakanat. haluaisin myös uuden päivä peiton sänkyyn. mulla on ollut vuosia ollut toi yksi punainen päivä peitto. kiva kyllä lähteä shoppailemaan :) saa taas kämpän erilaiseksi. vähän vaihtelua. kiva nähdä samalla äitiä.
ihan kiva viikonloppu tiedossa. hieman vaihtelua. sitä odotellessa :)
ensi viikko menee varmaan aika äkkiä. mikä ei mua ainakaan haittaa :) ei tule tylsää. nyt on animeakin mitä katsoa. noin 24 jaksoa yhteensä :D pidän maratoonin viikolla. ja juon samalla teetä.
ai niinmiun käyn seuraavan kerran kaupassa niin pitää ostaa sokeria ja teetä. käyn huomenna kaupassa. mulla on silloin aikaa. tuossa päivällä. pitää ostaa vihreää teetä.
lähden vasta illalla takaisin karissimoon tänään. tuossa kuuden aikaa. on kyllä ollut tosi mukava viikonloppu :)

nukuin pitkään :)Lauantai 06.12.2014 12:15

kiva olla täällä poikaystävän luona.:) heräsin noin tunti sitten. join teetä. kohta voisi syödä kolmiovoileivän. aamupalaksi :D
eilenä tuli valvottua yhteentoista asti.katsoin illalla salkkarit ja possen. posse on kyl hyvä ohjelma. nauoin aika paljon kun katsoin. ostin sittenkin vähän juotavaa. rekorderligiäja lonkeroa.
ostin nyt vaan kolme juomaa. teki jotenkin mieli taas juoda.
illalla juon sitten. mulla on paljon suklaatakin.
pitää syödä pois :D mulla on hyvä olo tällä hetkellä. kiva kun on viikonloppu. kauppaan meni rahaa jotain 21 euroa.
ei kauheasti. viikon päästä on sitten ne mun kaverin pikku joulut. niitä odotellessa. tulee hauskaa :) kiva olla silloin kavereitten kanssa. ensi viikko menee varmaan taas vauhdilla.
paljon tekemistä. mikä on vaan hyvä.
ensi viikolla pitää varmaan käydä apteekissa. hakemassa lisää lääkkeitä. varmaan taas leponexia. ensi viikolla ollaan menossa joulu markkinoille. keskiviikkona. karissimo porukan kanssa. pitää ottaa hiukan rahaa mukaan jos löytyy jotain kivaa.
tänään aijon katsoa jossain vaiheessa animea. mulla on muutama sarja kesken. nyt on aikaa katsoa.
eilenä olisin katsonut mutta anime ultima sivusto ei oikeen toiminut. ei pyörittänyt videoita. ärsyttävää.
toivottavasti tänään toimii. tänään aijon taas valvoa. varmaan yhrteentoista asti. saa nähdä miten uni tulee.
huomenna nukun sitten taas pitkään. mun paras kaveri on kipeänä. sillä on kuumetta. ei nähty eilenä. sunnuntaina sitten näemme. toivottavasti on silloin terve.
tuskin itse tulen kipeäksi. mulla on hyvä vastustus kyky. en tule helposti kipeäksi. mikä on vaan hyvä.
viimeksi olin kipeä pari vuotta sitten. sain taudin poikaystävältä. oli kuumetta ja kurkku kipeä. mutta. sitä tulee joskus kipeäksi.
ulkona sataa lunta. toivottavasti ei sula vaan pois. olisi paljon valoisampaa. kohta on sitten joulu. aika menee äkkiä.
huomenna on poikaystävän synttärit :) ei mitenkään erkoisesti juhlita niitä. annoin jo lahjan sille. muutama viikko sitten. sen fingerpori kirjan ja suklaata. poikaystävä tykkäsi.
kohta itselläkin on synttärit. täytän 25 vuotta. aika menee äkkiä. kohta olen kolmekymmentä. viiden vuoden päästä.
en kaipaa mitään erkoista lahjaksi. suklaa riittää mulle.
samoin joulu lahjaksi. saan varmaan paljon suklaata :)

viikonloppu. taas :DPerjantai 05.12.2014 07:57

ihanaa. se olisi taas viikonloppu :) olen menossa taas poikaystävän luokse viikonlopuksi. kiva nähdä sitä. mukava viikonloppu tiedossa <3
lähden vasta illalla. poikaystävä hakee mut kun pääsee töistä. käydään samalla kaupassa. pitää ostaa jotain syötävää. mun tekisi niin mieli lonkeroa ja siideriä mutta koitan sinnitellä viikon päähän koska silloin on ne mun kaverin pikku joulut. silloin aijon juoda.
juon nyt tänä viikonloppuna vaan limsaa ja kivennäisvettä.
ja syön paljon suklaata <3 eilenä kävin joululahja ostoksilla. löysin kavereille ja poikaystävälle joululahjat. rahaa meni 27 euroa. ostin myös itselle uuden mavala kynsilakan. sinisen värisen.
lakkasin jo kynnet sillä. kiva väri. jee. tänään on tullut lisää rahaa. pitää käydä katsomassa paljon mulla on tällä hetkellä. pankin sivuilla pitää käydä. eilenä innostuin vähän enemmän siivoamaan. vein jopa matot ulos hetkeksi. ja imuroin koko kämpän.
pitää vielä laittaa tänään kämppä kuntoon ennen kun lähden lomille. pitää taas tiskata ja siivota keittiö. sitten on kiva tulla takaisin kun kämppä on siisti. tänään voisi katsoa animea päivällä. mulla on vielä paljon aikaa ennen kun lähden lomille. pitää pakata ja mulla on taas vaate kriisi. laitan varmaan taas sen mun uuden pinkin laukun ja ne mustat kengät. perjantain kunniaksi. haluan näyttää hyvältä ;)
varmaan meikkaan taas. mulla on hyvä ja positiivinen fiilis tällä hetkellä. varmaan johtuu siitä koska on perjantai.
mun paras kaveri on kipeä. se laittoi eilenä viestiä että on kuumeessa. voi olla ettei nähdä tänään. mutta kun tulen takaisin lomilta sunnuntaina niin silloin näemme taas :)
kaikenlaisia pöpöjä on liikkeellä. en ole vielä itse tullut kipeäksi.
mikä on vaan hyvä. en ole koskaan kipeä. ollut aika terve.
siitä mun tilaamasta manga kirjasta ei ole edelleen kuulunut mitään.
musta vähän tuntuu että en varmaan koskaan saa sitä.
viikko on kohta kulunut tilauksesta.
ärsyttävää. ai niin toi deadman wonderland manga 3 on ilmestynyt. suomeksi. varmaan ostan sen tänään kaupasta kun käyn.
hyvä sarja. tykkään. animea en ole katsonut.
odotan innolla desuconia. kiva kun kaveri lähtee mukaan sinne. tulee mukava päivä. otan jonkin verran rahaa mukaan niin voi ostaa jotain kivaa sieltä. tammikuussa teemme kaverin tai kavereiden kanssa se shoppailu reissu lahteen. silloin on alennus myynnit.
niitäkin odotellessa :) löytyy varmasti jotain kivaa ^^
seppälässäkin pitäisi käydä pyörähtämässä. katselemassa vaan. en aijo ostaa mitään sieltä. koska päätin että tässä kuussa en osta mitään itselle. vasta tammikuussa. sain onneksi joululahjat ostettua.
ja nyt mulla on sitten siideriin ja lonkeroon rahaa.
eli juomiin tuhlaan tässä kuussa. aijon juoda myös uutena vuotena. varmaan vietän uuden vuoden poikaystävän kanssa. niin kuin joka vuosi. katson taas ikkunasta raketteja ja juon lonkeroa samalla.
se on mukavaa.

pitää siivota.Torstai 04.12.2014 08:08

tänään on taas siivouspäivä. alan kohta siivoamaan. eka kirjoitan tämän blogin. eilenä oli paljon ohjelmaa. kokkiryhmä,paja ja menin illalla vielä kuntosalille tunniksi. ei ollut kauheasti porukkaa siellä. sai rauhassa tehdä liikkeitä. tuli hyvä olo sen jälkeen.
aijon käydä maanantainakin vaikka ei ole ryhmää. mielummin kuntosali kun taas lenkki. kaveri ei tullut eilenä mun mukaan sinne salille. tänään aijon mennä illalla lenkille. vaikka siellä on pimeää.
kuuntelen musaa samalla. tänään on ohjelmassa toiminta tunti. meillä on vissiin tieto visa. kuulin näin. en tiedä vielä lähdenkö lomille. huomenna selviää. mun paras kaveri lähtee lomille.
yli viikko niin on noi pikku joulut. niitä odotellessa. tulee varmasti hauskaa. saa vietettyä kavereiden kanssa aikaa. ja juoda samalla. jos lähen lomille tänä viikonloppuna niin ajattelin silloinkin juoda. juon sitten pari viikonloppua peräkkäin. ei haittaa mun menoo. pidän vaan hauskaa. tekee nyt vaan mieli juoda. mun ainoa pahe. onneksi en polta tupakkaa. siideristä ja lonkerosta en luovu.
pakko välillä juoda. etenkin silloin jos jokin asia ottaa päähän.
ja haluaa ottaa rennosti. aijon juoda uutena vuonnakin. mulla menee rahaa juomiin tässä kuussa noin yli 30 euroa. ei paljoa. neljä pulloa lonkeroa tai siideriä maksaa vaan yli 10 euroa. tai jos juo kaksi siideriä ja kaksi lonkeroa. mä en juo mitään halpaa litkua. pitää ollaa hyvää ja kallista. aijon viikonloppuna taas syödä suklaata.
pitää varmaan ostaa noita joulu suklaa juttuja kun niitä vielä on.
jee tänään on tullut rahaa ja huomennakin on tulossa rahaa.pitää käydä pankin sivuilla katsomassa paljon mulla on sitä rahaa. päätin että nyt en osta mitään itselle tässä kuussa. ostan vaan joululahjat ja että mulla on juomiin rahaa. ja ruoka rahaa kun menen poikaystävälle viikonlopuksi. mä löysin iloisen yllätyksen yhdestä mun nurkasta. nahka saapas kengät mitä en ole käyttänyt vielä kertaakaan. kiva löytö. aijon laittaa ne jalkaan kun lähden lomille joskus. hyvännäköiset kengät. nyt en tarvi vähään aikaan uusia kenkiä. niitä on sopivasti. enkä laukkuja.
katsoo sitten jos keväällä ostaisi taas kengät tai uden laukun tai molemmat. lähden lahteen ostoksille. tammikuussa varmaan tulee käytyä lahdessa kun on noi alennus myynnit. silloin voi myös löytyä jotain kivaa. koruja haulaisin myös ostaa. hopea koruja. korviksia ainakin. sormuksia mulla on pari. mitä käytän. yhden olen saanut äidiltä se on kalevala sormus. ja toisen poikaystävältä. mulle tulee alaston olo jos mulla ei ole niitä sormissa. ne pitää olla sormissa.
tänään pitää lakata kynnet. alkaa kulumaan kynsistä toi lakka.
tällä kertaa ajattelin värjätä pinkin värisiksi.
käyn ehkä robbarissa tänään. katsomassa joululahjoja. kavereille pitää ostaa. samalla katson jos löytysi itselle jotain meikkejä.
koitan olla kauheasti tuhlaamatta niihin. joku uusi ripsi väri olisi kiva.
mutta nyt alan imuroimaan ja siivoamaan.

positiivinen asenne.Keskiviikko 03.12.2014 08:04

selvisin eilesestä päivästä. oli paljon ohjlemaa. kävin verikokeissa, psyologin luona. juteltiin miten mulla menee, desucon tapahtumasta puhuttiin,alkoholin käytöstä, parisuhteesta, kuntosalista.aika paljon kaikesta. seuraavan kerran menen psykologille tamminkuussa.
5 päivä. muistin sanoa sille että uusii noi mun lääke reseptit.
saa sitten taas lääkkeitä. tänään on aamulla kokkiryhmä. teen tonnikala salaattia. tulee varmasti ihan hyvää. ja kaveri tekee banaani muffinseja. päivällä on taas paja. vissiin leivotaan jotain.
illalla aijon mennä kuntosalille. menen nyt yksin kun mun kaveri ei tule mukaan. saa nähdä onko siellä paljon porukkaa. aijon olla tunnin siellä tekemässä liikkeitä. menen puoli viiden aikaa sinne ja olen puoli kuuteen. kerkeää sitten skypettää poikaystävän kanssa illalla kuuden aikaan. aijon käydä ehkä kaupassa tänään. voisi ostaa kivennäisvesi pullon tuonne salille. on sitten hyvää juotavaa.
mulla on ihan hyvä fiilis tällä hetkellä. ihan kiva päivä tänään tiedossa.
on ohjelmaa. ei tule tylsää. huomenna pitää katsoa lemmen viemää uusinta aamulla koska tänään en näe sitä.
aijon vähän jo siivota tätä mun kämppää tänään. huomenna on taas siivouspäivä. pitäisi vieä matot ulos ja imuroia koko kämppä.
voisi huomenna tehdä niin. aamulla. saa sen pois alta.
jee. huomenna tulee rahaa. tässä kuussa en osta itselle yhtään mitään. koska pitää ostaa joululahjoja. kavereille.
pitää käydä robbarissa katsomassa. eilenä katsoin muutaman jakson animea. kerkesin hyvin katsoa ennen kun piti mennä sählyä pelaamaan. pelattiin taas miehet vatsaan naiset ja hävittiin. miehet sai pari maalia enemmän. mutta. ainakin sai hyvin liikuntaa jos ei muuta. ajattelin koko eilisen päivän positiivisesti sama juttu myös tänään. tulee parempi päivä. näkee kavereita.
olen varmaan menossa taas poikaystävän luokse viikonlopuksi.
saa nähdä. vielä on muutama päivä ennen viikonloppua. tekisi mieli taas juoda jotakin. pitää katsoa. tai sitten juon vasta niissä pikku jouluissa. siitä mun tilaamasta manga kirjasta ei ole vieläkään kuulunut mitään. tulisi jo. kestää kamalan kauan. en tiedä aijonko jatkossa tilata sieltä puolenkuun peleistä mitään mangaa kun kestää näin kauan saada se manga kirja. ärsyttävää. toivottavasti tulee pian. sain eilenä laskun. mun netti laksun mikä on 35 euroa kuussa. onneksi mulla on hyvä ja nopea netti yhteys. olen tyytyväinen.
mulla on langaton netti. kerran mulla oli yksi mokkula mikä oli ihan huono. sanoin sen irti. en aijo koskaan hankkia mitään semmoista. tuli testattua.

vauhdikas päivä :PTiistai 02.12.2014 08:03

tänään on aika vauhdikas päivä. mulla on aamulla pyykin pesua, päivällä verikokeet, sen jälkeen pitää mennä psykologille..sähly on iltapäivällä. ei ainakaan tule tylsää. eilen illalla otin vahingossa aamu lääkeet. olin ihan ajatuksissani. nyt en saa ottaa tänä aamuna aamulääkkeitä. mutta. sellaista sattuu.
huomenna aijon mennä illalla kuntosalille. yksin. kaveri ei ole tulossa mukaan. ajattelin käydä keskiviikkoisin vaikka naisten kuntosali ryhmä on tauolla. ajattelin mennä puoli viiden tai viiden aikaan. kerkeää sitten kuudeksi takaisin koska silloin skypetän poikaystävän kanssa.
mielummin menen kuntosalille kun taas lenkille.
sinne terveys keskukseen on kiva matka. 3 kilometriä. ja kiva mäki.
jaksan kyllä kävellä sinne. kuuntelen samalla musiikkia.
eilenä katselin muutaman jakson animea ja join teetä.
kohta loppuu yksi mun lempi anime sarja. olisi saanut tulla enemmän jaksoja. niitä tulee 10 tai 12 jaksoa. siitä mun tilaamasta manga kirjasta ei ole vielä kuulunut mitään. saa nähdä koska saapuu postiin.
toimitus aika oli 2-9 päivää. tulee ennemmin tai myöhemmin.
tänään pitää aamulla katsoa lemmen viemää uusinta. eilenä en nähnyt koska olin salilla. onneksi tulee uusintana. animea en kerkeä tänään katsomaan. enkä varmaan huomennakaan.
torstaina on taas sitten enemmän aikaa. ulkona on jo pakkasta. pitää laittaa hyvin päälle että tarkenee olla tuolla ulkona.
yli huomenna tulee onneksi rahaa. ja perjantaina.
kohta tulee taas sitten noita laskuja. niitä odotellessa.
mun tekisi niin mieli nukkua aamupäivä mutta mun pitää pestä sitä pyykkiä. onneksi tänään on ne verikokeet saa ne pois alta niin ei tarvi taas kuukauteen käydä. kun käyn tänään psykologilla niin varmaan en sielläkään käy varmaan taas kuukauteen. pitä muistaa sanoa sille että uusii noi mun lääkkeet. saa niitä sitten myöhemmin apteekista kun alkaa loppumaan. join äsken ison kupin kahvia.
mustana. enkä ole vieläkään oikeen herännyt. tekisi mieli vaan nukkua. kohta pitää mennä aamupalalle. syön taas ruisleipää.
saa nähdä että mitä meillä on tänään ruokana. toivottavasti jotain hyvää. koitan syödä hyvin niin jaksaa sitten tämän päivän.
ruoka kyllä maistuu. mikä on hyvä juttu. saa nähdä tuleeko jossain vaiheessa taas noita nälkä päiviä. toivottavasti ei.
mutta. ei sitä koskaan tiedä. tää syömishäriö on välillä ikävä sairaus.
mutta sen kanssa on elettävä. onneksi mun paino on pysynyt samana eikä ole tippunut. olen tyytyväinen. ja mä tunnen itseni ihan hyvännäköiseksi. siinä ei ole mitään ongelmaa.

maanantai :)Maanantai 01.12.2014 08:05

jälleen maanatai. oli ihan kiva viikonloppu. rento :) poikaystäväkin kävi eilenä mun luona. oli kiva nähdä sitä :) syötiin irto karkkeja,katottiin leffaa ja harrastettiin taas vähän liikuntaa ;)
aika kiva sunnuntai. tänään alkaa taas arki. ohjelmassa on tänään ompelu ryhmää, kuntosalia illalla..animea aijon varmaan katsoa tänään. ja käydä varmaan lenkillä tuossa päivällä ruoan jälkeen.
iha kiva päivä tiedossa. olin taas eilenä parhaan kaverin luona kylässä.
katsottiin taas vino showta. mä oon nähny ne kaikki jaksot. uutta kautta odotellessa. tänään tulee taas salkkarit. pitää katsoa. huomenna mulla on vauhdikas päivä. mulla on verikokeet huomenna ja se psykologi. pitää vielä tarkistaa. vissiin oli samana päivänä. tänään selviää. ainakaan ei tule tylsää. sählykin on taas huomenna. varmaan taas miehet vastaan naiset. yritetään taas voittaa.
keskiviikkona aijon illalla mennä ehkä kuntosalille tai lenkille. pitää vielä miettiä. mulla on hyvä fiilis tällä hetkellä. ajattelen taas positiivisesti. ruokakin on maistunut onneksi.
nyt on hyvä kausi menossa. en ole kuukausiin edes syönyt noita rauhottavia. mikä on tosi hyvä juttu. ei ole tullut sellaisia tilanteita.
liikunta on auttanut tohon mun pahaan oloon. kiitos kuntosalin ja lenkin. tulee hyvä olo sen jälkeen.
lääkitys mulla on kohillaan. toimii. ei ole tarvinut lisätä mitään.
syön edelleen leponexia ja masennuslääkettä.
mulla on oikea annos mikä auttaa. päivä kerrallaan tässä elän. olen kyllä tosi onnellinen tällä hetkellä :) mulla on ihania kavereita, ihana poikaystävä jota rakastan tosi paljon. <3 hyviä harrastuksia kuten anime ja manga, kuntosali, lenkkeily..päivät menee kyllä hurjaa vauhtia. ei ainakaan tule tylsää :) nautin elämästä tällä hetkellä.
vaikka mulla on noi mun sairaudet. niiden kanssa olen oppinut elämään. välillä on hyviä kausia, välillä huonoja..onneksi olen positiivinen ihminen enkä negatiivinen. olen myös aika iloinen persoona. ja rento. nauran myös aika paljon. mikä tekee vaan ihan hyvää :) odotan innolla desuconia. kiva mennä sinne kaverin kanssa. tulee hauska päivä. me mennään sinne lauantaina.
silloin on ystävänpäivä. juuri sopivasti. ajateltiin käydä jossain syömässä, desuconissa käydään ja varmaan pyörähdetään triossa shoppailemassa.:) sitä odotellessa. parin viikon päästä on ne mun kaverin pikku joulut. odotan innolla. tulee varmasti kivaa.
ja aijon juoda silloin. varmaan taas karpalo lonkeroa ja up cideriä.
ne tavalliset. menee varmaan vaan jotain yli kymmenen euroa niihin juomiin. pitää myös ottaa bussi rahaa. koska me kuljetaan sillä. onneksi rahaa tulee tällä viikolla.