IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Otan rennosti viikonlopun. :)Perjantai 03.12.2021 06:01

Se on taas perjantai ja viikonloppu alkaa. Aijon olla nyt ihan itseni kanssa koko viikonlopun. Olen nähnyt tällä viikolla paljon muita ihmisiä niin se tekee ihan hyvää olla pari päivää itsensä kanssa. Aijon tehdä kaikkea rentoa tekemistä: Nukkua, käydä lenkillä, herkutella, saada katsottua kaikki tempparit jaksot mitä on nyt tullut..sekä levätä siinä samalla.
Olo ja fiilis on hyvä tällä hetkellä. Olen iloinen että selvisin tästä viikosta.
Toivon että ensi viikko menee myös hyvin. Ensi viikolla mun pitää käydä apteekissa hakemassa ne masennuslääkkeet. Sitten on taas kaikkia lääkkeitä. Kohta pitää myös sitä leponex lääkettä hakea myös ennen joulua. Verikokeet pitäisi olla tässä kuussa. Ennen joulua. Varmaan saan sen ajan ensi viikolla. Sain eilenä katsottua vähän salkkareita eteenpäin. Nyt olen kolme jaksoa jäljessä. Katson loput tänään. Aijon ostaa suklaata ja sipsiä viikonlopuksi. Nyt saa taas herkutella kun on viikonloppu. Olen koko viikon ollut ettei mitään herkkuja. No onneksi lenkkeilen viikonloppuna niin siinäkin kalorit kuluu aika hyvin herkkujen jälkeen. Toivon että viikonlopuksi olisi kiva ulkoilu sää. Pitää suunnitella mitkä lenkkireitit aijon tehdä viikonloppuna. Voisi käydä taas kuntoportailla pitkästä aikaan. Jos ne eivät ole kamalan liukkaat. Laitoin jouluvalot eilenä päälle. Tulee niistä vähän semmoinen joulufiilis. Aijon nauttia tästä päivästä sekä siitä ettei ole mikään kiire. Tästä tulee hyvä päivä.
Aamu alkanut hyvin kiitos aamukahvin.

Ensi viikolla ostamaan joululahjoja.Torstai 02.12.2021 06:52

Torstai päivä. Huomenna on taas perjantai. Miten tämä viikko on mennyt nopeasti? No se ei haittaa koska mulla on ollut viime päivinä ihan hyvä olo. Eilenäkään ei ahdistus iskenyt. Uskon että tästä on tulossa hyvä päivä. Onneksi kohta alkaa taas viikonloppu niin voi taas ottaa ihan rennosti. Koitan saada viikonloppuna katsottua tempparit jaksot. Pidän katsomismaratoonin katson kaikki jaksot putkeen. Tuntuu kyllä oudolta kun ei tule enää big brotheria. Toivon että ensi vuonna tulee siitä uusi kausi. Saa nähdä millaisia asukkaita sitten taas astuu taloon. Alan kohta siivoilla. Siivosin osan jo eilenä. Pitää vielä keittiö ja vessa hoitaa. Sitten on kaikki tehty. Pyykkiä pesen sitten kun tulee hyvä hetki.
Pitää pestä lakanat. Vaihdoin taas puhtaat lakanat sänkyyn. Teen sen aina kerran viikossa. Mä heräsin tänään vasta kuuden jälkeen vaikka mun piti jo herätä viideltä. Sammutin taas herätyskellon. No hyvä etten nukkunut pommiin. Kerkesin äsken keittämään aamukahvit. Mä en ole vieläkään katsonut tämän viikon salkkareita. Mä olen joka ilta jo mennyt puoli kahdeksalta nukkumaan koska on vaan väsyttänyt siihen aikaan.
No onneksi kaikki salkkarit jaksot pystyy katsomaan katsomosta.
Alkaa pikkuhiljaa olla joulufiilis. Pitää varmaan ensi viikolla mennä ostelemaan joululahjoja kavereille. Onneksi tokmanni on ihan tuossa vieressä niin löydän varmasti kaikki lahjat sieltä. Jotain pientä ostan jokaiselle. Siihen lahjaan kuuluu myös ehdottomasti suklaa. Se pitää olla joka joululahjassa. Nyt jatkan siivoilua ja otan aamulääkkeet. Laitan jotain hyvää musiikkia soimaan taustalle niin on kivempi siivota.
Keskiviikko. Miten nää päivät menee niin nopeasti? Enää menee pari päivää niin on taas viikonloppu. En ole nyt viikonloppuna lähdössä mihinkään. Olen täällä Kerään taas voimia. Eilenä sählyssä oli semmoiset joukkueet että mun joukkue hävisi. Sain tehtyä tällä kertaa vaan yhden maalin! Oltiin todella huonoja. No jos ensi viikolla pelit menisi taas vähän paremmin. Aina ei onnistu. Tänään taas illalla salille treenaamaan. Teen kunnon treenit niin tulee hyvä olo. Ehkä menee vähän paremmin kun viime maanantaina. Mulla oli eilenä todella hermostunut ja jännittynyt olo koko päivän. Nyt ei onneksi enää tunnu siltä. Onneksi ei joutunut ottamaan sitä rauhoittavaa. Jos olo olisi todella mennyt huonoksi niin sitten olisin ottanut sen. Välillä tulee noita ihme oloja. Ihan puun takaa tuli taas nuo. No uskon että tästä on tulossa hyvä päivä. Tuskin alkaa ahdistaa. Nyt kun ulkona on lunta niin kyllä se mun mieltä aika paljon piristää. On enemmän valoisampaa kun on lunta. Hyvä että löysin tokmannilta ajoissa nuo uudet talvikengät mitkä ovat olleet todella hyvät.
Jalka on jo tottunut niihin. Siivosin tuossa yksi päivä mun vaatekaappia ja mä tein sieltä hyviä löytöjä. Löysin yhdet farkut mitä en ole varmaan koskaan pitänyt jalassa. Ajattelin laittaa ne tänään jalkaan. En ole aikoihin pitänyt farkkuja. Mulla on ollut aina legginsit jalassa. Koska ne on kevyet päällä eikä purista. Ajattelin aloittaa jo tänään siivoukset. Niin huomiselle ei tule kauheasti siivottavaa. Pyykkiä pesen huomenna kun tulee hyvä hetki. Olen pari salkkarit jaksoa jäljessä.
No kerkiän katsoa ne myöhemmin kyllä tuolta mtv palvelusta.
Aamu alkanut hyvin kiitos aamukahvin. Otan nyt aamulääkkeet.
Maanantai päivästä selvitty. Eiliset salitreenit eivät menneet ihan putkeen. Jotenkin mun kroppa ei pysynyt yhtään mukana kun treenasin. No välillä menee niin. Huomenna taas uusi yritys Jos vaikka menisi paremmin.
Tänään taas sählypelit iltapäivällä. Kivaa mennä taas peleihin. Aijon olla taas hyökkääjä ja tehdä monta maalia. Saa nähdä millaiset joukkueet on tänään. Heräsin tänään vasta puoli kuudelta vaikka mun piti jo viideltä herätä. No ei haittaa. Kerkesin hyvin keittämään aamukahvit. Aamukahvilla mun kaikki päivät alkaa joka aamu. Mulle riittää hyvin päivän aikana vaan yksi kuppi kahvia. Juon teetä enemmän. Olo tuntuu tällä hetkellä ihan hyvältä. Toivon että ei tulisi ihan yllättäen taas ahdistusta. Koitan nyt vaan keskittyä hyviin asioihin mistä tulee hyvä fiilis päälle. Kohta otan aamulääkkeet. Kaikkia lääkkeitä riitti vielä tälle viikolle.
Ensi viikolla käyn hakemassa ne masennuslääkkeet. Sitten parin viikon päästä mun pitää taas hakea leponexit. Mulla pitäisi olla vielä verikokeet ennen joulua. En ole saanut aikaa vielä. Saan se varmasti tällä viikolla jossain vaiheessa. Kohta vaihtuu kuukausi. Joulukuu. Tuntuu että tää aika menee nopeasti. Poikaystävän synttärit alkaa lähestyä. Pitää keksiä sille joku lahja. No onneksi tokmanni on vieressä käyn sieltä ainakin etsimässä lahjaa. Jos en löydä mitään sieltä niin sitten pitää keksiä jotain muuta.
Alkosta voisi myös ostaa lahjan. Joku juoma. Nyt alan tiskaamaan ja menen tässä myöhemmin aamulenkille pururadalle. Saa raitista ilmaa mikä tekee hyvää. Siellä on vähän pakkasta. Puen lämpöisesti päälle.
Talvitakki on pakko laittaa. Ei tule kylmä.

Jasmiina voitti. :)Maanantai 29.11.2021 05:28

Oikea henkilö voitti big brotherin. Onnea Jasmiina! Pakko sanoa että oli todella hyvä bb kausi. Innolla odotan taas uutta kautta jos tulee. Oli lähellä myös että Aki olisi voittanut. Pienestä kiinni.
Nyt taas tuntuu oudolta kun ei tule enää big brotheria. Oli mukava viikonloppu poikaystävän luona. Pääsi kunnolla rentoutumaan. Saunottiin lauantaina ja juotiin siinä samalla. Join vaan siideriä. Sunnuntaina nukuttiin päikkärit. Mikä teki ihan hyvää koska siinä sai samalla levättyä.
Tuli syötyä vaikka mitä viikonloppuna. Pizzaa, suklaata..nyt en aijo herkutella taas viikkoon. Onneksi tänään pääsee salille treenaamaan.
Teen kunnon treenit viikonlopun jälkeen. Pitää mennä tässä aamulla kauppaan. Sitten kun tulen kaupasta niin alan pesemään pyykkiä.
Sitä on kertynyt kiva määrä. Kohta jaan viikonlääkkeet dosettiin. Ei tarvitse hakea mitään lääkettä vielä tällä viikolla. Ensi viikolla mun pitää hakea lisää masennuslääkettä. Alkaa kohta loppumaan. Saa sitä lääkettä taas muutamaksi kuukaudeksi. Olo tuntuu tällä hetkellä ihan hyvältä. Heräsin taas ennen herätyskelloa. Mikä ei haittaa yhtään koska aijon taas olla joka aamu aamuvirkku. Aamukahvit join äsken mikä myös herätti.
En ole vieläkään katsonut ekoja tempparit jaksoja. Onneksi ne kaikki jaksot on ruudussa niin voi katsoa ihan koska vaan. Jos en viikolla kerkiä katsomaan niitä niin viimeistään viikonloppuna. Saa nähdä millainen viikko on tulossa. Toivon että tulee mukava viikko. Hetki ja päivä kerrallaan vaan taas elää tätä elämää. Jos alkaa ahdistaa niin sitten ahdistaa. Varaudun siihen. Koska se voi taas tulla ihan puun takaa se olotila. Nyt jaan viikonlääkkeet dosettiin ja otan aamulääkkeet. Kauppalapun olen tehnyt valmiiksi niin sitä ei tarvitse miettiä. Saa samalla raitista ilmaa kun menen tässä aamulla kauppaan.
Piristää varmasti.

Jee, viikonloppu. :)Perjantai 26.11.2021 06:12

Ihanaa vihdoinkin taas perjantai. Pakko sanoa että tämä viikko on mennyt nopeasti mikä on ihan hyvä koska olen odottanut viikonloppua. Olen menossa pitkästä aikaan poikaystävän luokse. Ei olla nyt nähty pitkään aikaan. Ihanaa taas nähdä. Tulee varmasti mukava ja rento viikonloppu. Olen melkein pakannut kaikki. Pakkaan loput ennen lähtöä eli mun kannettavan ja tabletin. Otan ne mukaan niin voin katsoa ohjelmia, sarjoja ja animea viikonloppuna niillä. Ajattelin pitää anime katsomismaratoonin. Mulla on yksi sarja mitä en ole vielä kerennyt katsomaan niin ajattelin katsoa nyt sen. En ole pitkään aikaan katsonut animea. Jos nyt taas innostuisi. On nyt ollut tauko animen katsomisesta.
Se on edelleen mun lempi harrastus.
Sain eilenä siivottua ja pestyä pyykit. Nyt kämppä on taas siisti. Tiskaan vielä tänään ennen lähtöä. Heräsin jo kun kello soi eli viideltä. Olen joka aamu yrittänyt herätä siihen aikaan. Olen aamuvirkku. Ihan vaan sen takia koska mun ei tarvitse aamulla lähteä mihinkään paitsi lenkille tai kauppaan. Mulla ei ole aamuisin koskaan kiire. Kohta big brother loppuu.
Pakko sanoa että nopeasti meni tämä kausi. Saa sitten nähdä että kuka voittaa se voi olla ihan kuka tahansa. Mun voittaja suosikit ovat Taavi ja Aki. Tykkään kyllä Anssista mutta en halua että se voittaisi. En ole vielä kerennyt katsoa tämän viikon temppareita. No mulla on viikonloppuna aikaa katsoa ne jaksot. Saa nähdä onko hyvä kausi vai huono. Katsomalla se selviää. Ajattelin juoda viikonloppuna muutaman siiderin.
Viiniä en nyt juo koska mä kerkiän sitä sitten juomaan uutena vuotena ja kun vietän mun synttäreitä. Säästän viinin niihin. Varmaan sitten parhaan kaverin kanssa vietetään yhdessä mun synttäreitä.
Näin me ainakin suunniteltiin. Sitä odotellen. Varmaan ensi viikolla taas näemme parhaan kaverin kanssa. Ollaan nyt soiteltu toisilemme.
Sillä on onneksi kaikki hyvin. Ei tarvitse olla huolissaan. Nyt otan aamulääkkeet ja alan kuunnella jotain hyvää musiikkia. Perjantai fiilis päälle.

Näen poikaystävän huomenna. :)Torstai 25.11.2021 06:43

Viikko mennyt taas todella nopeasti. Huomenna on perjantai ja viikonloppu alkaa. Olen menossa poikaystävän luokse. Pitkästä aikaan taas näemme mikä on ihan kiva. Pääsee samalla vaihtamaan maisemaa.
Aamu alkanut hyvin. Heräsin vasta vähän ennen kuutta. Viideltä piti jo herätä mutta en jaksanut nousta silloin ylös. No nyt olen hereillä ja aamukahvit on juotu. Tänään taas siivotaan. Alan tässä siivoilemaan kun saan eka blogin kirjoitettua. Teen kunnon siivouksen tänään nyt kun on hyvin aikaa. Pyykkiä pitää pestä myös tässä heti aamusta niin saa nekin hoidettua. Olo on hyvä tällä hetkellä. Ei ahdista tai masenna mikään. En ole enää joutunut syömään rauhoittavia. Se oli vaan se yksi ilta kun piti ottaa se lääke. Luulen etten taas syö niitä vähään aikaan. Mikä olisi vaan hyvä. Eilenä alkoi tempparit enkä ole vielä kerennyt katsomaan ekaa jaksoa. Katson sen kun vaan kerkiää. Onneksi ne kaikki jaksot pystyy katsomaan ruudusta. Mä olen myös big brotherissa vähän jäljessä mutta saan nekin sitten katsottua jossain vaiheessa. Ne mun uudet talvikengät on hyvät. Kannatti ostaa ne. Se oli hyvä että olivat alennuksessa. Tokmannilta tekee aina välillä hyviä löytöjä. Olen siitä tyytyväinen että asun ihan tokmannin lähellä. Sinne kävelee täältä alle viidessä minuutissa. Menen varmaan tänään illalla lenkille. Pakko päästä liikkumaan tänään niin viikonlopun voi sitten ottaa ihan rennosti. Aijon taas levätä poikaystävän luona. Varmaan saunotaan viikonloppuna mikä olisi aika kiva. Pääsee taas kunnon puusaunaan.
Viikonloppua odotellen taas innolla. Pitää alkaa pakkailemaan kamoja pikkuhiljaa. Olen vasta lähdössä huomenna illalla kun poikaystävä pääsee töistä niin tulee hakemaan mut. Nyt otan aamulääkkeet ja innolla siivoamaan.

Oli todella hyvät pelit eilenä. :)Keskiviikko 24.11.2021 06:25

Hammaslääkärissä on taas käyty. Nyt mun ei tarvitse taas mennä vähään aikaan sinne. Nyt mun ylähammas on kunnossa. Ei siinä mennyt kuin 10 minuuttia niin se oli paikattu. Nopeaa toimintaa ja onneksi pääsin tutulle hammaslääkärille. Ajat oli 10 minuuttia myöhässä mutta ei se onneksi haitannut. Kerkesin sählypeleihin hyvin eilenä. Oli hyvät joukkueet ja pelit. Olin koko ajan hyökkääjä ja sain tehtyä 5 maalia. Sai taas aika hyvin juosta koko ajan pallon perässä. Loppu illan otin sitten ihan rennosti. Tänään on taas salitreenit illalla. Innolla olen menossa sinne. Viikon vikat treenit sitten voi loppuviikon ottaa rennosti.
Huomenna siivoan taas. Siivouspäivä. Hyvin saa huomenna pyykit myös pestyä. Lakanat taas. Sekä vaihdan puhtaat lakanat sänkyyn. Eilenä illalla mulle tuli todella huono olo että jouduin ottamaan sen rauhoittavan. Onneksi mä otin sen niin sain nukuttua viime yönä. Nukahdin onneksi heti kun menin sänkyyn. Nyt aamu on alkanut hyvin eikä ole enää huonoa oloa. Hyvä että meni nopeasti ohitse. Uskon että tästä on tulossa hyvä päivä. Eikä enää tule sitä huonoa oloa. Olen muutaman bb jakson taas jäljessä. No mulla on sitten taas viikonloppuna aikaa katsoa kaikki jaksot.
Viimeiset bb jaksot niin sitten se loppuu. En osaa kyllä yhtään sanoa että kuka voittaa. Se voi olla ihan kuka tahansa. Tänään alkaa tempparit. Katson sen kaikki jaksot sitten ruudusta. Voi katsoa ihan koska vaan.
Saa nähdä onko hyvä kausi tulossa. Innolla haluan nähdä. Se on hyvä että tempparit alkaa kun bb loppuu. Tulee jotain katsottavaa viikolla salkkareiden lisäksi. Nyt otan aamulääkkeet ja alan siivoilla vähän keittiötä. Pitää tiskata sekä pyyhkiä tasot.

Hammaslääkäriin.Tiistai 23.11.2021 06:23

Hammaslääkäriin tänään menossa. Yhdeltä on aika. Paikkaavat mun yhden hampaan kuntoon mikä on vaan hyvä juttu niin sitten mun kaikki hampaat ovat kunnossa. Pääsen tutulle hammaslääkärille joka on hoitanut mun hampaita ennenkin. Ei onneksi yhtään jännitä tai pelota mennä hammaslääkäriin. Menee ihan varmasti hyvin. Hammaslääkäri käynnin jälkeen mulla on taas sählypelit. Kerkiän juuri pelamaan sinne. Saa nähdä millaiset joukkueet on sitten taas tänään. Toivon että hyvät. Koitan tehdä taas monta maalia. Oli hyvät salitreenit eilenä. Kyllä huomaa kun on nyt käynyt salilla niin mulla on paino alkanut tippumaan sekä kroppa alkanut kiinteytymään. Mikä on vaan positiivinen juttu ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Pääsen varmasti bikinikuntoon kesällä Jos jatkan nyt vaan samaan malliin. Kannattaa käydä salilla pari kertaa viikossa. Suosittelen.
Mulla se ainakin toimii. Sekin on hyvä että tuo kuntosali missä mä käyn on ihan tuossa kävelymatkan päässä. Siellä on hyvät laitteet sekä pystyy tekemään muitakin liikkeitä. Olo tuntuu tällä hetkellä ihan hyvältä. Ei onneksi ahdista nyt mikään. Uskon että ihan hyvin selviän tästä päivästä.
Aamu alkanut taas kahvilla. Onneksi kun saa kofeiinia niin se kummasti herättää. Aamukahvi on päivän paras juoma. Mulla on nyt paljon kulta katriina kahvia kun kävin tokmannilta hakemassa. Oli pakko koska se kahvi oli tarjouksessa. 3 kahvipakettia 8,50 eurolla. Aina kun kahvi on tarjouksessa niin ostan heti. Ensi kuussa mun pitää hakea taas masennuslääkettä. Hain sitä lääkettä viimeksi syyskuussa. Otan aina sen ison paketin mikä riittää moneksi kuukaudeksi. Pakko sanoa että on hyvä lääke mua se auttaa aika paljon. Se on aina hyvä että ottaa sen lääkkeen aina aamulla. Niin sitten päivä sujuu mukavasti. Mutta ei aina.
Välillä tulee huonoja päiviä. Uskon että tästä tulee ihan hyvä päivä vaikka on se hammaslääkäri.

Mitä?! Pekka lähti talosta!Maanantai 22.11.2021 06:05

Arki alkaa taas. Nopeasti meni taas viikonloppu. Sain nyt kunnolla levättyä niin jaksaa taas. Mua ei yhtään ahdista mikä on hyvä juttu. Jaksoin nousta ajoissa tänään ylös kun kello soi. Aamukahvit on juotu. Kävin eilenä tokmannilla. Kannatti käydä koska siellä oli kulta katriina kahvi tarjouksessa sekä löysin itselle talvikengät mitkä oli vielä alennuksessa! Maksoivat vaan 31 euroa. Oli vähän pakko ostaa ne kengät koska se talvi on jossain vaiheessa tulossa. Tokmannilta tekee välillä hyviä löytöjä. Olen sieltä useasti löytänyt noita kenkiä. Tänään mulla on verikokeet päivällä. Pitää mennä taas piikille että saa taas haettua leponexia. Tällä hetkellä mulla on kaikkia lääkkeitä niin ei tarvitse tällä viikolla hakea mitään. Kohta jaan viikonlääkkeet dosettiin. Pekka lähti bb talosta! Mä olin niin varma siitä että se pääsee finaaliin asti. Olen yllättynyt että se lähti. big brotherissa voi näköjään tapahtua ihan mitä vaan. En osaa kyllä yhtään sanoa että kuka voittaa big brotherin. Onneksi Taavi on vielä talossa. Mun suosikki asukas. Olisin kyllä todella iloinen jos Taavi voittiaisi. Pesin jo eilenä pyykkiä kun oli aikaa. Piti pyyhkeet ja vaatteet pestä. Nyt sitten pesen seuraavan kerran pyykkiä torstaina samalla kun siivoan. Alan kohta maksamaan loput tämän kuun laskut. Rahaa on tullut taas tänään. Sitten niitä ei tarvitse enää miettiä kun ne on maksettu. Tänään on taas salitreenit illalla. Hyvällä fiiliksellä olen menossa treenaamaan. Tekee vaan hyvää koko kropalle. Se on hyvä että jaksaa käydä salilla. Käyn aina pari kertaa viikossa. Muina päivinä mä aina lenkkeilen. Liikun joka päivä.
Mä rakastan liikuntaa koska mä tiedän että siitä tulee hyvä olo sekä lievittää ahdistusta ja masennusta. Painokin pysyy hyvänä kun liikkuu.
Otan nyt aamulääkkeet ja alan tiskaamaan. Uskon että tästä tulee hyvä päivä. Aamu alkanut hyvin.