IRC-Galleria

MikaM

MikaM

Mika Mäntylä
Seuraavan lainauksen [FIN]VX laittoi omaan merkintäänsä, mutta laitetaanpa jakeluun eteenpäin.

"Tietysti me Vihreät ajamme korkeasti koulutettujen asiaa, koska edustamme yhteiskunnan eliittiä. Kuitenkin, meidän pitää ottaa huomioon myös työväestö, sillä olemmehan ainoa ympäristöpuolue ja ainoa puolue, joka kohtelee eläimiä inhimillisinä olentoina. Samalla tavoin kuin pidämme eläimiä inhimillisinä olentoina, tulee meidän kohdella myös työväestöä inhimmillisinä olentoina, eikä pelkästään järjestää heille erilaisia paskaduuneja. Sillä matalapalkkaisten työtehtävien lisääminen vain lisää yhteiskunnan eriarvoisuutta. Parempi keino on työväestön määrän tietoinen vähentäminen muuttamalla yhteiskunnan koulutusrakennetta niin, että työväestöä on tulevaisuudessa yhä vähemmän ja perussuomalaisten kannatus sitä kautta vähenisi."

http://www.vihrealanka.fi/forum/vihreat-ja-perussuomalaiset-seka-jehki-harkonen

Vihreitä ei juurikaan tarvitse mustamaalata, ne tekevät sen itse ja pyytämättä.
Ja taas Halla-ahon ja Vihreiden Naisten jutusta. Koska rikosnimikeskaala on Vihreiden Naisten mukaan noinkin laaja ja vaihtoehtoinen, ei heillä ilmeisesti ole oikeastaan mitään käsitystä siitä, mikä rikos on tapahtunut. Vaikuttaa siltä, että tuomiota kirjoituksesta vaaditaan, koska sen on pakko olla rikollinen. Ja sen on pakko olla rikollinen, koska se kiukuttaa. "Hiukan" hirvittää ajatus vihreistä lainsäätäjinä: Rikostuomioita mielipiteistä, joista ei pidetä. Eipä sillä, Neuvostoliiton romahtaessahan Stalinia fanittavat neuvostomieliset muuttivat värinsä punaisesta vihreään. Aatemaailma vähän muuttui, mutta suhde demokratiaan ja kansanvaltaisuuteen pysyi samana.

Todennäköisesti tiedotan myöhemminkin aiheesta. Sen verran mielenkiintoisesta jutusta on kyse.

Vihreät Naiset taas...Keskiviikko 19.11.2008 10:14

Hesarin verkkosivujen mukaan Vihreät Naiset ovatkin tekemässä tutkintapyyntöä rikosilmoituksen sijaan. Yrittäisivät nyt päättää, millä asialla aikovat poliisia vaivata.

"Mahdollisia rikosnimikkeitä voivat olla rikokseen yllyttäminen, yllyttäminen kansanryhmää vastaan tai kunnianloukkaus".

Hmm.. Lukekaahan tuo kyseinen kirjoitus. Minulla on sellainen kutina, että ainut asia mistä poliisi voisi olla kiinnostunut, on kunnianloukkaus. Ja sekin asiattomasta rikosilmoitusäbäläwäbälästä.

Aina vain sekopäisemmäksi meneeTiistai 18.11.2008 15:44

Lukekaa ja tyrmistykää:

http://www.vihrealanka.fi/teemat/mita-ruuaksi-vegaanin-lemmikille

Itse en kykene kommentoimaan asiaa sen enempää. Hiljaiseksi veti.

Halla-ahoa syytetään rikoksestaTorstai 13.11.2008 15:20

Hesarin mukaan Vihreät Naiset harkitsevat rikosilmoituksen jättämistä Halla-ahon kirjoituksesta. Olkaapahan tyttöset nyt tarkkoina ja tehkää se rikosilmoitus. Nimittäin jos sitä ei jätetä tai Halla-aho jätetään oikeudessa tuomitsematta, Vihreät Naiset ovat mahdollisesti syyllistyneet rikokseen nimeltä herjaus. Julkisesti ei nimittäin saa noin vain syyttää ketään rikolliseksi.

Voittaako itsekkyys?Keskiviikko 12.11.2008 09:20

Kaikkea sitä kuuleekin. Imatran seurakunnan kirkkoherra on vaihtanut sukupuoltaan. Piispan mukaan asia hämmentäisi siinä määrin seurakuntalaisia, että kirkkoherran olisi syytä siirtyä toisiin tehtäviin. Seta ja Trasek ovat sitä mieltä, että seurakuntalaisten ahdistus ja hämmennys asian edessä eivät vaikuta papin jatkamiseen täydellistä luottamusta edellyttävässä virassa.

Kirkko tarkoittaa monelle pysyvyyttä ja turvallisuutta ja jakaa näiden tunnetta jäsenilleen. Minulle on aivan sama mitä ihmiset itselleen tekevät tunteakseen olonsa hyväksi ja kotoisaksi, mutta kyse ei ole vain papin henkilökohtaisesta valinnasta. Asia vaikuttaa suuren joukon elämään, ei vain tämän yksilön. Jos kirkkoherra jatkaa virassaan, kyse on äärimmäisyyteen viedystä itsekkyydestä. Itsekkyys - varsinkaan näin käsittämättömät mittasuhteet saava - ei sovi millään tavalla papin ominaisuuksiin.

Seta ja Trasek eivät selvästikään aja kyseisen yksilön oikeutta omiin seksuaalisiin valintoihin, vaan pyrkii hyökkäämään kirkkoa ja sen konservatiivisuutta vastaan. Ihmisten turvallisuudentunnetta vastaan. Valistunut arvaukseni on, että näiden järjestöjen jäsenistä harva kuuluu kirkkoon. Näin ollen asian ei pitäisi juuri lainkaan kuulua näille järjestöille. Minusta tuntuu, että Setan ajatus seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ajamisesta on taakse jäänyttä ja nykyinen päämäärä on hyökätä sellaisia asioita vastaan, jotka tuovat ihmisille tunnetta turvallisuudesta ja pysyvyydestä. Kirkko on hyökkäysten kohde nro. 1.

Iso kilohaili kasikasi!Tiistai 11.11.2008 10:02

Varokaa, minä ja 19 muuta netsiä (20 on vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpään antama tarkka luku) olemme vaara yhteiskunnalle!

http://www.hameensanomat.fi/?article=86284

No joo, tuossa taas intouduttiin rasistikortin heilutteluun, vaikka alanurkkakirjoitus oli muuten varsin asiallinen. Minun päähäni ei mahdu se, että hallituksen politiikan kritisointi ja huolestuneisuus Euroopan islamisoitumisesta tekee henkilöstä rasistin tai muukalaisvihamielisen. Tosiasiassahan vallalla oleva kehitys johtaa rasismin ja muukalaisvihamielisyyden lisääntymiseen, ei päättömän maahanmuuttopolitiikan ja monikulttuurihankkeen mukana tulevan islamisoitumisen vastustaminen.

Luota kansaan, siis häpeä!Tiistai 11.11.2008 09:27

Antti J Peltosen kirjoitus Aamulehden Asiat-liitteessä 9.11.2008 kaivannee muutaman sanan kommentoinnin.

"Milloin armas kansakuntamme äänestää edes lähelle korkeinta valtiojohtoaan ehdokkaan, joka ei ulkoisesti näytäkään ihan tavalliselta perussuomalaiselta? "

Ensimmäisenä tulee mieleen Ben Berl Zyskowicz. Ben lienee äänestetty Eduskuntaan hyvin lähelle korkeinta valtiojohtoa useissa vaaleissa ja vuosien ajan, joskaan ei ole ollut omasta tahdostaan koskaan Valtioneuvoston jäsen. Silti vallan kahvassa tiukasti kiinni. Zyskowiczia ei ilmeisestikään jakseta huomioida monikulttuurin edustajaksi, sillä hän edustaa väärää toiseutta. Hyvin ja omilla ansioillaan menestynyt juutalainen.

"Mitä pitäisi ajatella siitä, että syksyn kunnallisvaalien "suurmenestyjä" oli puolue, jonka nimikin viittaa halveksuntaan erilaisuutta kohtaan?"

Perussuomalaisuus viittaa siis halveksuntaan erilaisuutta kohtaan jo nimensä puolesta? Onko siis asia todellakin niin, että kaikki se mitä ei erityisesti edusta, on halveksunnan kohteena? Jos näin on, miksi Antti J Peltonen ei ole jo aikoja sitten kirjoittanut RKP:n edustavan halveksuntaa suomalaisia kohtaan?

"Tai siitä, että kyseisen puolueen hyvin perussuomalaisen olemuksen omaava puheenjohtaja hakee itselleen valtaa asenteilla, joita ei vuonna 2008 voi kuin hävetä?"

Millä hävettävillä asenteilla tätä valtaa itsekin uskonnolliseen vähemmistöön kuuluva Soini oikein hakee? Antamalla maahanmuuttopolitiikkakriittisistä näkemyksistä lausunnon, ettei PS ihmisiä vastusta? Vai vennamolaisella "kyllä kansa tietää"-puheella? Sitäkö pitää hävetä, että luottaa kansan ymmärtävän oman parhaansa?

Kaikkea hyvää ObamalleTorstai 06.11.2008 14:20

Kuten kaikki tietävät, mustaksi mieheksi väärin kuvailtu mulatti nimeltä Obama valittiin Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi. Jotkut varmasti luulevat minun olevan tästä harmissani, mutta oikeasti olen varsin tyytyväinen vaalien tulokseen. Perinteisestihän vihervasemmisto on pitänyt Yhdysvaltoja pahuuden tyyssiana ja ehdokas Obama on esitetty hyvyyden messiaana. Mielenkiinnolla odotan minkälaista vänkyröintiä on tulossa kun huomataan, ettei jenkkilän toimissa ulkomailla tapahtunut oikeastaan minkäänlaista muutosta. Suurvalta harjoittaa suurvaltapolitiikkaa, olivat presidentin kasvot sitten vaikka vihreät.

Lähes sankari siis itsekinTiistai 04.11.2008 17:48

Tulevana vuonna julkaistavasta sukututkimuksesta on hiljattain herunut tietooni mielenkiintoinen seikka: Kun mennään vanhempiani ajassa takaperin aina tuonne 1500-luvulle saakka, löytyy sieltä sellainen henkilö kuin ilmajokelainen nuijamiesten johtaja Jaakko Ilkka. Liekö tuolta asti peräisin inho ja viha RKP:laista sorto- ja alistuspolitiikkaa kohtaan ;)