IRC-Galleria

Moro.

Mitähän tässä on menny, viis kuukautta?, puol vuotta? ilman konetta ja nettiä. Ainoa bittimaailman yhteys on ollu tää koulun kone, mut viimeinkin siihen tulee muutos. Sain himaan koneen! Ja tulostin-skanneri-kopsurinkin. Kajarit puuttuu vielä ja nettiyhteys, sit on hyvä. Comebackia voidaan siis odotella muutaman viikon sisään!

Jee, edellinen tietokone otti ja kuoli totaalisesti. Se antoi viimeisenä elinviikkonaan vaan virheilmoituksia, ei käynnistyny oikein, virtaakaan ei saanu poies ja se latoi vaan hätähuutona kummallista koodikieltä, mut sinisilmäinen pikkuminä tosiaan luuli, et sen olis saatu vielä pelastettua. Hetki, jona sain ilmotuksen et rakas kannettavamme on menetetty, oli aika hurja. Oltiin just saavuttu Islannissa Borgarfjörduriin, meren rantaan, valtavien vuorten keskelle ja huomattiin siellä liput puolitangossa. Kun tutkittiin alueen vaellusreittejä meidän ohi ajoi hautajaissaattue. Siinä tuli aika hiljainen olo, surullinen muiden puolesta. Se fiilis jäi aika syvälle.
Kun oltiin saatu auto parkkiin ja päivävaelluksen kamat kasaan niin tuli viesti, että konetta ei ammatti-ihmisen mukaan voinut enää pelastaa. Kovalevy oli romahtanu viruksista ja muista. Eihän siinä mitään, konehan se vaan oli. Mutta se vei mukanaan tuhansia valokuvia ja tuhansia sivuja kirjoitettua tekstiä, kaikki kuvatuotokset ja vuosien tunnevuodatukset. Se vei ison osan menneisyydestä. Sil hetkel tuntu ku olis riistetty joka sydänverestä vuodatettu elämänpisara jonka on jättänyt taakseen. Eikä hyvältä tunnu vieläkään. Fiilisihmiselle se oli aika kova isku, se hautajaissaattue teki kaikesta vielä dramaattisempaa. Mulle mun kirjoitukset on tärkeitä.
Islannin karunkaunis maa sai muutamat tuskankyyneleet, mut siel on myös villi pohjoistuuli kuivaamaan ne. Ja kulta pyyhki pois sen mitä tuuli ei ehtiny kuivata. Se piti lämpimästi tassusta kiinni ja oli ihan oikeessa ku sanoi et kaikki ne tekstit on mun sisällä vieläki ja Islannissa ollaan saamassa lisää kirjoitettavaa. Siit me lähdettiin maaruskan väreihin vuorille vaeltamaan ja sieltä mulla on kuvina ja sanoina mielessä seuraava kirjotus. Tai seuraava ja tavallaan ensimmäinen. Ja kaikesta voi viisastua: tästäkin oppi sen että ihan oikeesti kaikesta kannattaa olla ainakin varmuuskopiot jossain tallessa, jossain muualla kun kovalevyllä.

Täytyy myöntää et viisitoista päivää Islannissa oli ihan mieletöntä elämystä. Ensimmäisenä päivänä meidät napattiin heti lentokentällä tullin kuulusteltaviks epäiltyinä ties mistä ja perään tyttö vietiin ratsastamaan islanninhevosilla laavakentille. Siitä eteenpäin melkein viikon tuli vettä ympäri vuorokauden niin et pääsin sairastumaan Skaftafellin kansallispuistossa märässä teltassa vietettyjen öiden jälkeen. Mutta hei me ollaan Suomesta eikä me olla sokerista. Auton kans kierrettiin Golden Ringin geysirit ja vesiputoukset. Tai siis eh auton kans kierrettiin koko Islanti. Löydettiin Víkin merenrantakaupunki ja sen kymmenen taloa ristissä. Iso mesta, joo. Husavíkin valassafarilla nähtiin delfiinejä ja Akureyrissa lahtivalaita. Mývatnissa sai parhaan käsitykset vastakohdista: ensin kierrettiin Islannin ainoa oikea satumetsä ja tavattiin joutsenperhe järven rannassa, viereisessä Dimmuborgirissa(!) maasta kohosi pelkkää mustaa laavakiveä ja onnistuttiinpa näkemään kun paikalta lehahti valtava korppiparvi. Ja heh, kyseisessä paholaisen kotiosoitteessa tavataan jouluisin myös Islannin joulupukit säikyttelemässä lapsia. Reykjavikissa oltiin alussa ja lopussa hyvässä hoivassa Einarin hostellissa. Viimeisten iltojen shoppailurumbassa loppui kullaltakin rahat korteista. Ja koska hulluille suomalaisturisteille ei riitä mikään vesi taivaalta eikä kiviä heittelevä pohjoistuuli niin lähtöä takaisin Keflavikista Reykjavikiin ja siitä Suomeen tehtiin lumisateessa.

Olipahan reissu. Olisinpa voinut melkein jäädä sinne asustelemaankin ja loikoilemaan heitur pottureihin, kuumiin lähteisiin siis, matkaseurani kanssa. Reissu teki kunniaa meidän yhteiselle puolivuotiselle. Enköhän mä eksy Islantiin issikoimaan joku toinenkin kerta. Tosin sitten kun siellä on kurssit järjestyksessä, ne romahti kun me lähdettiin.

Viime viikonloppuna oli Kastaalin Rieskaset, koko holskuleiri meni mahtavasti. Tuhka toimi taas ajatustakin paremmin ja örvelsi mun kans pihassa ja metsässä. Uskomaton nenänkäyttö tuolla mun pennulla. Siitä tulee upea. Tai sitä se on on jo. Ens kuussa ollaan Tuhkan kanssa tottistelemassa pentukurssilla, rau. Ai niin ja valmiiksi jo tänne onnea mun pikkupennulle, kun se ei enää ole niin pikkupentu. Lauantaina Tuhka täyttää puoli vuotta, zii miten aika juoksee. Sen kunniaksi perjantai menee Tuomarinkylän kartanolla ja Haltialassa retkeillessä.

Ja nyt meikä lähtee juoksee koululta koiraa viemään, nämä kuulumiset saa tältä erää taas riittää.
Syksyä, kansalaiset.