IRC-Galleria

"Luemme yksinäisistä ihmisistä novelleja, ja suremme heidän kohtaloaan. Silti emme huomaa itkevämme vain omaa läheisyydenkaipuutamme. Silloinkin, kun kuvittelemme lukevamme tekstiä muista ihmisistä ja säälivämme heitä, ajattelemme todellisuudessa itseämme. Silti pidän lukemisesta ja kirjoittamisesta. Syynä voi olla se, että teksti saattaa herättää myös kauniita tunteita. Mikäpä olisikaan ihanampaa kuin rakastavaiset, jotka saavat kirjan lopussa toisensa? Mielestäni on parempi, että ihmiset edes huomaavat nämä tunteet. Vaikka he eivät tietäisikään niiden alkulähdettä."

Olen näköjään viime vuonna osannut vielä ilmaista itseäni. Tavallaan juuri tuolta minusta nyt tuntuu. On ikävä, mutten tiedä mitä.

"Mitä tehdä, kun on tottunut selviämään ongelmistaan kynän ja paperin avulla, eivätkä ne yhtäkkiä autakaan? Miten selvitä, kun kirjoittaminen ei olekaan enää vaihtoehto?"

Kirjoitussuoni ei todellakaan kuki tällä hetkellä. Se on jostain syystä erittäin paljon jumiutunut. Tekisi mieli vain kirjoittaa ihan hirveästi, mutta kun ei niin ei. Hmh. Luultavasti kaikki taas vain purkautuu paperille tai näppäimistölle jossain vaiheessa. Toivottavasti.

Ei tarvitse huolestua. :) Tämä on vain tällaista yleinangstausta, joka voi olla seurausta monestakin asiasta.