IRC-Galleria

Riikka-Liisa

Riikka-Liisa

Hämärän rajamailla...

Virallisesti liidettyLauantai 06.03.2010 18:45

Tänään oli historiallinen päivä. Matkustimme Classicin kanssa Riihimäelle agilitykisoihin Santtu-kultsun kanssa. Classic ei selkeästikään pitänyt ajatuksesta matkustaa Santun kanssa takatilassa ja pitikin kaunista ärinää menomatkan.

Hetkellinen pelästyminen meinasi käydä, kun toimihenkilö ei meinannut löytää Classicin mikrosirua. Siru on vaeltanut pienen matkan ja löytyi rinnasta vasemman etujalan läheltä.
Tuomari mittasi Classicin yllättäen maksikoiraksi :O. Selkeästi mulla mennyt jotain ohi, kun luulin pehkoa miniksi. Me ollaan aina treenattu minikorkeuksilla. Noh, joka päivä oppii jotain uutta.

Radat olivat varsin yksinkertaisia, mikä ei tietenkään ole tae (kirjoitin ensin TEA <3) onnistumiselle. Mutta mikään tarvehan ei ollut onnistua, tavoitteenihan oli kaksi hyppyä ja sitten hylky.
Ensin oli vuorossa hyppyrata. Pääsimme jopa seitsemän estettä ja kahdeksannesta meniin sitten hieman ohi ja jouduttiin palaamaan takaisin päin. Jossain välissä putosi rimakin. Kepit mentiin aika hitaasti pujotellen. Lopputulos 10vp ja aikavirhettä 8,22sek.
Heti hyppyradan jälkeen starttasimme agilityradan. Rata meni varsin mukavasti (kepit taas hitaasti). Kun selvisimme puomin kontakteista ja jäljellä oli enää kaksi hyppyä, huokasin jo helpotuksesta, että "puhdas rata"... mutta eipäs nuolasta. Kun hiljensin vauhtia hiljensi Classic myös ja meni hitaasti viimeisen esteen ohi. Eli eikun takaisin ja hypättiin sitten se viimeinenkin. Yliaikaa tuli 0,36sek ja se harmittava kielto viimeiseltä aidalta.

Näin tällä kertaa. Katsotaan, jos sitten seuraavista kisoista haetaan ne viralliset hylyt :).

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.