IRC-Galleria

Riikka-Liisa

Riikka-Liisa

Hämärän rajamailla...

Liitelyy ilman LiideliiSunnuntai 07.03.2010 19:09

Sunnuntaiaamuna on hyvä herätä kello seitsemän väsyneenä. Saattaa olla, että iltapäivällä on vieläkin väsyneempi. Mutta olo voi olla samalla myös varsin nautinnollinen.
Taas kerran hyppäsimme Classicin kanssa Pilvin kyytiin ja suuntasimme agilitykilpailuihin. Tällä kertaa Hyvinkäälle.

Taas kerran ensimmäisenä oli hyppyrata. Rata meni oikeastaan varsin kivasti. Itse töppäsin ennen kepeille menoa, kun en hahmottanut sijaintiani. Jätin Classicille vain 20cm tilaa mennä kepeille ja sen seurauksena Classic mietti pitäisikö aloittaa väärältä puolelta. Saimme siis viisi virhepistettä siitä. Kun siirryin tieltä pois, Classic pääsi pujotteluun mukaan ja se menikin paremmin kuin eilen, kun otin itse pidempiä askelia. Tältä radalta aikamme oli -0,28. Osasin jopa juosta loppuun asti, juoksimme radalta pois ja melkein hallin toiseen päähän asti, jossa oli sen verran tilaa, että pystyin heittämään Classicille lyhyen matkan palloa.

Seuraavana oli vuorossa agilityrata. Rata näytti varsin mukavalta. Harmillisesti Classicilla oli ajatukset jossain muualla aloituksessa. Jättäessäni Classicin istumaan paikalleen, se haisteli pää pystyssä jotain mielenkiintoisia hajuja. Kun kutsuin sitä se yhtäkkiä heräsi ja tuli luokseni kiertäen esteen. Hämmennyin tästä niin, että lähtiessämme uudelleen sijoituin väärään kohtaan ja Classicin lähtiessä vauhtiin se pinkaisi toiselta esteeltä väärälle esteelle ja hylky tuli. Tavoitteemme neljästä hylystä tuli siis lähemmäksi. Viikonlopun saldo siis kolme tulosta ja yksi hylky.
Tämän jälkeen Classicin meno oli varsin mukavaa ja vedimme radan iloisina loppuun. Jännäämäni kepeille ohjaaminen onnistui ja saimme varsin kivan harjoituksen aikaiseksi.

Viikonlopusta jäi erittäin mukava fiilis ja into jatkaa kisaamista sekä saada Deli kisoihin mukaan. Kunhan "pikku-Liidelille" tulisi hieman malttia odottaa lähdössä eikä varastaisi niin usein.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.