IRC-Galleria

Kaikille edellistä parempaa tai vähintäänkin yhtä hyvää uutta vuotta!

Ja varoituksen sana: tämä merkintä on piiiitkä, ja kirjoitin sen nimenomaan päiväkirjan kannalta myös itelleni. Kun ei ole aikoihin kirjoitellut mitään, niin laitetaan sitten kerralla kunnon paketti.

Viime vuosi oli huono vuosi. Vai voiko sanoa noin. Vuosi oli tuskin muita huonompi, mutta ite on tullu oltua laiska. Viime talvena lukion ja harrastusten sekamelska ja tiukka aikataulu alkoi joulun tienoolla painaa ja keväällä tapahtui varsinainen romahdus jota kesti syksylläkin vielä pari jaksoa. Ensin ei kerennyt tai jaksanut tehdä läksyjä. Sitten ei enää jaksanut nousta yliväsyneenä ja lopulta koko laitos alkoi etoa niin, että mietin jo vaihtoa KaLuun...

Tammikuusta ei muista mitään erityistä, paitsi tietysti uudenvuoden ja paripäiväisiksi venyneet kaverin synttärit (onko siitäkin jumalavita kohta vuosi). Muuten kaikista merkittävin juttu takkuavan koulunkäynnin lomassa oli joku vanhojentanssit, joka jäi kaihertamaan vähän tai en tiedä josko niin vähänkään. Ei sikäli, etteikö nyt tapahtunut olis ollut ihan hyvä (vaikka mitään huippufiiwistä ei siellä hallissa oikein tuntenut). Olihan se sitä paitsi hauskaakin. Jotkut asiat meni vaan niin vastoin sitä kaikkea mitä olin odottanu. Eikä syyttääkän voi kuin itseään... se siitä virhearviosta ja jahkailusta sitten seuras...

Tylsien ja vitutukseen päättyneiden jatkojen jälkeen meditoin bussissa matkalla 800 kilometriä pohjoiseen. Homman nimi oli ripari Rukalla (melko hyvä koulukaveri mukana, muuten en paljoa tienny, mitä saatto odottaa). Ei ollut isoskokemuksena paras kun tehtäviä oli aika vähän enkä taaskaan mielestäni osannu, mut viikko oli taatusti jotain aika ainutlaatuista. Kun jokseenkin laskettelutaidottomana lähtee viideksi päiväksi Rukan rinteeseen niin siitä saa kivan lisämausteen.

Pian reissun jälkeen eräs kaveri vihjaili, että olis hyvä auto tyrkyllä. En ite eikä oikein kukaan muukaan ottanu sitä aluks vakavasti, mutta kuinkas sitten kävi... välillä tulee ihmeteltyä itekin onko tässä mitään järkeä. Järki puuttui myös autokoulusta, joka sujui hiiiiitaaaasti, lähinnä kun ajotunnit olikin sitten kiven alla. Olihan se hienoa sinänsä opetella ajamista ISOlla autolla, mutta kortin saaminen oli yhtä kaukainen tavoite kuin kevät tai koulusta valmistuminen... huhtikussa taivas oli harmaa ja lumi maassa. Sitten täytin 18, mikä ei siinä vaiheessa merkannut paljoa mitään. Pääsiäinen meni autoillessa, Helsingissä messureissulla, lyhyen Tampereen visiitin lomassa ja Kerhon playoffien jännäämisessä... ja miten niissä sitten kävikään? Kun alkuvuodesta Kerho räpiköi ja Suomikin hävisi ISON finaalin niukasti Ruotsille. Välierät oli taas kerran yhtä painajaista ja riemun ja tuskan vuoristorataa. Viimeisen HIFK-pelin kolmatta erää kuuntelin autossa hengitystä pidätellen. Finaalit olikin sitten helpompi nakki... ekan tylsän pelin katoin hallissa ja viikko synttärien jälkeen oli mestaruusjuhlat torilla samaan aikaan kevään tulon kanssa.

Toukokuu taisi olla tylsä kun ei muistu mieleen mitään muuta kuin kesän ensimmäinen mökkireissu (ekaa kertaa ilman porukoita) ja tietysti odotetut Euroviisut, joista on jo kaikki mahdollinen sanottu liiankin monta kertaa. Paitti olihan se muikeaa seurata sitä pistelaskua. Koulun päätyttyä suoritettiin perinteinen suuri nollaus ulkona vesisateessa ja baarissa, vaikka olinkin periaatteessa yksin liikenteessä. Osuimpa vielä Hannibaariin samaan aikaan sen ampumavälikohtauksen kanssa.

Kesä oli alun jälkeen kuuma ja kesti pitkään. Juhannusreissu mökille oli ihan ok, ja autoiltua tuli paljon, aika mieleenpainuvaa: musta auto, jonka ilmastointi ei toimi ja säilytyspaikka auringossa. Inssiin päästiin lopulta 3.7. ja luulin jo sen menneen vituiks (kiitos väärää puolta maantiellä menneen rullaluistelijan, joka pysähty eteen kesken vaihteenvaihdon). Hyvä silti, kaupungissa se olis menny todennäkösemmin hylkyyn. Heinäkuun mittaan tuli isosteltua upea ripari jotenkuten tuttujen ihmisten kanssa, ja oli kyllä paras, vaikka hiukan outoja tapahtumia oli sotkemassa sitä harmoniaa.

Kesä oli ja meni ja kaikkia aiemmin "pakollisia" tekemisiä jäi pois. Syksy ei alkanut yhtään sen paremmin koulun ja harrastusten suhteen. Jatkuva väsymys ja kauhia unentarve vaivas ja rästissä olevat työt vaan kasaantu. Eka jakso oli sentään mielenkiintonen, kun kävin kursseja kolmella eri koululla ja edessä häämötti se toinen, keväästä asti valmisteltu edullinen matka.

Syyslomalla lähdettiin 20 lukiolaisten porukalla vajaaksi viikoksi Geneveen (eka ulkomaanmatka pitkään aikaan), ja siellä samojen jannujen kanssa tuli istuttua fysiikan luennoilla CERN:issä ja pyörittyä kaupungin yössä. Ja sitn tuli käytyä Ranskan puolella vuorella (ja missä kunnossa oltiin sitten sekin hissimatka). Mielenkiintonen opiskelu ja vapaa-aika aika hyvin balanssissa, vaikka kaiken maailman nähtävyyksiä ja museoita raahattiinkin katsomaan, ja iltaisin oli palavereja. Matkalla tuli otettua tuntumaa kymmenen jätkän kimppakämppäasumiseen edullisessa hostellissa ja nähtyä kansainvälisen kaupungin monet puolet. Ruoka oli kyllä julman hintaista niinkuin kaikki muukin, paitsi juotavat. Ei semmonen ranskaa puhuva loukko mitään Sveitsiä oikein ole, mutta käkikello ja linkkari tuli ostettua mukaan siitä huolimatta.

Marraskuun alussa tuli talvi muutamaksi viikoksi. Kuukausitolkulla odotetut Iron Maiden keikat (kerran Tampereella, kerran Helsingissä) ei olleet ihan parasta, mitä ko. bändiltä on nähty. On se uusi eeppinen levy kyllä hyvä, mutta livenä kokonaan soitettuna se ei niin uppoa yleisöön. Niin ja ne kutsunnat... aika simppeli tilaisuus, mutta edes C-ajokortti ei tuonut paikkaa ensi kesälle. Valmiiksi olivat laittaneet osoitteen ja ajankohdan, ennenkuin mitään ehdin toivoa. Tarvitsevat niitä kuskeja kuulemma enemmän tammikuussa.

Joulu tuli aikasta yllättäen ja jäikin vähän vaisuksi... tuommonen syyssää tuolla on nytkin, kun normaalisti pommeja on lauottu näpit kohmeessa. Uutenavuotena sentään oli perinteiseen tapaan aktiviteettia. Iso talo käytettävissä, pakolliset paukuttelut ja monipuolinen illanvietto, joka vähän kyl hilipui loppua kohden. Yks puoli musta pääsi taas oikein kunnolla esiin, ja olisiko tässä alkua sille, että se pääsis kehittymään eteenpäin. Johan sitä on ihan liian pitkään oltu elämättömiä ja illanvietoissa keskitytty murjottamaan sivummalla ja ottamaan lisää kuppia. Näitä täytyy vaan saada lisää... ei sais kaikkia vapaita istua himassa. Loppuillasta tuli ne suureen nollaukseen (tai nolaukseen) kuuluvat fiilikset: "missä mennään", "mitä mä oikein oon tekemässä", ja "mitähän sitten, kun tästäkin aamulla herätään". Aamulla tosin päästiin vasta nukkumaan. Nyt sekä fiilis että kalenteri on aika lailla nollattu, vaikka loppupeleissä vuoden vaihtuminen on vaan päivämääräasia. Mutta voihan se olla merkittävä, jos siitä sellaisen tekee...

11 yötä jouluun...Torstai 14.12.2006 00:40

... ja nyt vasta alkaa syysmasennus painaa. Lumetkin suli kuukausi sit... eipä sitä marraskuussa joulua tarvi niin odottaakaan, mut nyt alkaa tulla jo vähän kiire joulufiiliksen kans. Muutenhan tuol on samanlaista kun syyskuussa, pimeempää vaan. Lehdet sentään lähteny puista... Joku ties kertoo et ens viikolla saatais lunta... tän ikuisen kesän vastineeks vois tulla vaikka kunnon 20 asteen pakkaset tammikuussa.

Kumma juttu tää ilmastonmuutos, kun menee itekin sekasin vuodenajoista...

syksy - höstenSunnuntai 01.10.2006 19:14

Vuorokaudenaikaa ei erota kuin siitä onko hämärää vai pimeetä. Vettäkin se välillä heittää, muttei semmosta tunnelmallisen rankkaa ukkoskuuroa että kattopellit jyrisis, tommosta tasasta tihkua vaan, jota voi peiton alla kuunnella ja angstata... Tulee mieleen jotkut aamupäivät joskus kauan sitten tarhan tai koulun pihalla... sillon tais vuodenajalla ja säilläkin olla enemmän väliä, kun en ollu viel linnottautunu sisätiloihin. Onkohan toi lehtimössö muuten liukasta?

Hellepäivät tuntu jatkuvan loputtomiin, yhtäkkiä tuli vähän toisenlaisia päiviä ja sit onkin jo syksy... ei pelkästään oo ikävä sitä jatkuvaa kuumuutta (tuoreen kortin kanssa ajelin ulkona säilyttettävällä mustalla autolla, jossa ei ilmastointi toimi... niin ja täällä huoneessakin oli taas trooppinen ilmasto koko kesän). On kyl ikävä sitäkin, kun saatto tulla ja mennä miten sattuu, autoilua ja mikä ettei juomistakin aina tilaisuuden tullen. Nyt voi vaan odotella kaamosta ja nauttia niistä jutuista mitä nyt koulun ja muiden pakollisten ohella ehtii järkkäämään... vaik eihän siinä esteenä kai oo kun oma saamattomuus... ja se fakta ettei näin kylmällä tee niin mieli pyöriä ympäriinsä.

Huomenna enkun kirjotukset... meniskös sitä kylmiltään vai tekiskö jotkut noi valmistavat monisteet joita on saanu...

np. Hausmylly - Ikävä Lokakuu

pppppps.Perjantai 29.09.2006 03:39

Pitkästä aikaa oikein pitkä teksti ilman hankaluuksia muotoilun ja sisällön kans... inspiksestä suoraan kirjottamiseen... pitäisköhän sitä ruvetakin kirjottajaks, kun ei kitarointiin oikein tahdo tuo motoriikka riittää. Vaikka eihän mikään kai tuu pakottamalla...
... tuli vaan mieleeni. Ja tässä valossa minkäköhän helvetin takia oon antanu lukion valua persiilleen... vaikka eihän tässä oo kirjotusten kannalta menetetty kun ehkä enkku. Hissasta ope oli alustavasti antanu niistä sepustuksista 33 pistettä. Ja keväällä äLlän raja oli 32... tässähän käy kohta niin, että tiputtavat pisteitä tai pisteraja nousee ja jään pisteen parin päähän äLlästä... siis lukematta koko kokeeseen... ennemmin oisin jonkun äMmän ottanu ja uusinu ens keväänä mut nyt on jännät paikat. Mutta niin miksköhän sitä ei jaksa opiskella, vaikka onkin siinä parhaimmillaan... ehkei oo tarpeeks kunnianhimoa, että jaksais kyseistä laitosta, vaikka se ilmeisesti on hyvinkin oma juttu... hyvä jos jotenkin saan pakolliset sun muut kurssit räävittyä kasaan.

Ja otsikkoon liittyen minkä ihmeen takia pitäis kadehtia joitakin pintaliitäjiä, jotka nyt vaan sattuu osaamaan ja joilla on vilkkaammat kuviot... kun ei musta vaan saa semmosta. Oon pikemminkin intuitiivinen introvertti, kun joku sosiaalinen menestyjä. (Joukkue)urheilustakin oon jo pitkään tienny, ettei sovi mulle mut joissakin asioissa sitä ei vaan voi hyväksyä itteensä. Pitäiskö sitä suosiolla tyytyä oleen joku itsekseen touhuileva nero ja koittaa löytää samanhenkisiä sielunkumppaneita... kun mitkään varsinaiset älykköpiiritkään ei tunnu siltä omimmalta jutulta. Ja miks sitten mitään omaa juttua oo? Mikään asia ei oo kiinnostanu niin paljon, et siitä olis elämäntapaa tullu. Tuleepahan sitten ehkä kokeiltua kaikenlaista, jos ei laiskuus vie voittoo. Musapuolikin alko kiinnostaa niin myöhään, että oon ihan ikäloppu kehittymään yhtään mikskään, vaikka lahjoja ehkä ois.

Taidan olla ihan vitun tyhmä jätkä... laiskuuden ja saamattomuuden kun siihen lisää niin mitäs siitä enää tulee...

ps. Pelicans - HIFK 10-1 ROFLMAO

pps. 14.10. HPK-Jokerit tulee oleen aika matsi, ihan must see...

ppps. fysiikan koe alkaa 8 tunnin päästä, vois lopettaa törkytorstain kattomisen ja ryhtyä opiskeleen

pppps. *tun koeviikko... maanantaina sentään enkun kirjotukset ja torstai vapaa

ppppps. kuva ois kiva (siis edustava kuva ittestä, peilissä sen näkee usein mut kamerassa ei koskaan)

np. Vivaldi - Neljä vuodenaikaa - Kevät
Ihan selvä vanhenemisen merkki, kun alkaa tosissaan tykätä klassisesta... eikun se on vaan musamaun laajentamista harrastusta silmälläpitäen ... tai sitten se johtuu näistä hyvistä kajareista, jotka toistaa sen niin nätisti... mut täähän on aika kulunu sävellys...

mphgrnnghaargh!!!!Keskiviikko 27.09.2006 17:15

Saattaa olla, että riipasen kovan kännin viikonloppuna. Tai miks en alottais heti... Ei taida tää olotila parantua ees sillä, mutta vois kokeilla...

"I was so far beyond the point-of-no-return that I couldn't remember what it looked like when I passed it.

np. Se Maidenin uus sinkku, jonka nimee ei jaksa kirjottaa... Aika keskinkertaista matskua lopun päin... taitaa niihinkin keikkoihin olla alle pari kuukautta, ja jossain kohistu siitä, että soittaisivat koko tuon uuden 74 minuutin järkäleen siellä...

(Outo) * (tekstiä + mieheltä)Keskiviikko 27.09.2006 02:41

Eli sulut poistettuna jotakuinkin outoa tekstiä oudolta mieheltä... oikeasti yritin pitkään haudutella jotain antoisaa kirjoitelmaa tänne... teräviä mielipiteitä asiasta x tahi sitten asian y herättämää pohdintaa aiheesta z, mutta mikään ideoista ei kypsynyt ansiokkaan tekstin tasolle... Pakko nyt suoltaa jotain, että edelliset älyttömyydet saa jatketta... ja että kaikille, jotka miettivät, että "mitähän tuonkin päässä liikkuu" riittää luettavaa, vaikka tuskin ne näitä eksyy lukemaan ja ketä oikeastaan kiinnostaa...

-- OSA II , tämän hetken kuulumiset, samat asiat jo (n+1). kerta tänä vuonna --

Meni kesä ja rennot päivät, laiskuus jäi --> tuli syksy ja epämääräiset ajat. Väsy ja jonkinlainen horros painaa unen määrästä riippumatta arviolta 80% ajasta (kofeiinia kuumana juomana, kylmänä juomana, purkkana ja pastillina) ja aamuisin ei pääse väsyneenä ylös enää millään. Koulutöihin "uppoutuminen" (eli himassa rötvääminen koulutöihin koskematta) on hyvässä vauhdissa ja sosiaaliset suhteet näivettyy pikku hiljaa... onhan ne kotiviikonloputkin tavallaan mukavia juu. Muutenkin on tavoitteet vähän hukassa ja vuoden 2005 määrätietoinen työ on muuttunut joksikin aivan muuksi... Olishan se hyvä tietää mitä haluaa, että osais ees jonkin eteen tehdä jotain. Mulla on ihan oikea ajokortti (ja oma auto), taloon on hommattu soittokelpoinen piano (että musiikkiharrastustakin vois kehittää) ja syysloma ja Sveitsin matka on parin viikon päässä, mut mikään ei oikein jaksa innostaa. 2006 tulee kyl tätä vauhtia oleen pahemmanlaatuinen välivuosi... ja mitä sitten teen, kun koulu loppuu kokonaan.


-- OSA III , ne koulujutut ja jotain yo-kirjotuksista --

Ahkera opiskelu on muisto vain, lusmuilu hyvässä vauhdissa... Yo-kirjotuksia on takana eräskin *tuiks männyt kuuntelu (kieroja monivalintoja ja (0-2) x 3 pisteytettyjä avoimia, joissa pikkuvirheet korostuu oikein kunnolla) ja kylmiltään roiskittu hissan reaali, jonka pisteistä ei vielä (ehkä hyvä niin) ole tietoa... Ehkä ens vuonna uudestaan, mutta olipahan hyvä harjoitus aiheesta "miten sävellän pitkiä esseevastauksia ilman tarkkaa tietoa asioista"... jotkut sankarit vääntäneet kyseiseen kokeeseen 20-30 sivua tekstiä (erinäisten nettifoorumien mukaan)... paljonkohan tuohon sivumäärään saa olla tietoa... Hyvinkin pian koittaa koeviikko ja muiden pitkäaikaisten projektien erääntyminen. Yhden käden yhdellä sormella voi laskea ne kurssit, joista olisin täysin ajan tasalla... Pari niistä menee jälkeenpäin tenttimiseen joka tapauksessa... ... ... kolmoispiste ... joka ... lauseen ... väliin ...

... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ...
... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... OSA IV
... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... .. ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... - loppuhöpinöitä

Tästä piti tulla tekotaiteellinen sekamelska, vihjailevaa ja kielikuvia vilisevää tajunnanvirtaa, mistä kukaan ei tajua mitään, mutta ei omasta tyylistään näköjään eroon pääse... Outo ja epäselvä osaan siis olla, mutta en mitenkään hyväksyttävällä tai älykkäällä tavalla... poistukaamme pohtimaan tätä. .. ... ... .... ..... ...... ....... ......... ......... .......... ........... ............

m0!Tiistai 29.08.2006 01:02

vai pitäiskö sanoa vaan mo

VitutusSunnuntai 20.08.2006 19:07

Kuumuus, kutina, väsytys, yleismaailmallinen ärsytys, turhautuminen, laiskuus, saamattomuus, vetelyys, kateus, riittämättömyys, nössöys, epävarmuus, tekemättömyys, tyytymättömyys, taidottomuus, epätietoisuus, tekemisen aloittamisen suunnaton vaikeus, päättämättömyys, pelkuruus, ahdistus, ikäkriisi, erilaisuus, teiniangsti, epäsosiaalisuus ja vittu itsetunnon aallonpohja...

VITTUMÄJAKSANYTMITÄÄN!!!!!!!1

Se siitä seuraa, kun on liikaa aikaa rötvätä yksin...

np. SOAD - Holy Mountains

ABinaa skoijataanSunnuntai 20.08.2006 03:43

Viimestä vuotta viedään, onneks... ja epäonnekskin kyllä: Oishan se mukava näitä ihmisiä näiden vuosien jälkeen tuntea paremminkin, kun viime vuodet koulussa on jurnutettu lähinnä omissa oloissaan väsyneinä... Ehkä se on sentään hyvä merkki, että ekalla viikolla virtaa ja kiinnostusta tuntuu riittävän ja ihmistenkin kanssa tulee toimeen. Se on vaan 3 jaksoa... sitten koittaa mielenkiintoset ajat.

Mutta ettei totuus unohdu, niin pari uusintaa on vasta rähmitty pois alta, yo-mörkö vaanii jo alle kuukauden päässä ja muitakin uusia ja vanhoja töitä riittää vaikka koko vuorokaudeks. Kunhan jaksais niellä opettajien paskapuheet: "kurssit 13, 15, 17, 19 ja 27 kannattaa ehdottomasti opiskella, jos meinaa ylipäätään saada pisteitä kirjoituksista ja kurssit 14, 16, ja 36 ovat erinomaisen yleishyödyllisiä ja tulevat jatkossa kasvattamaan statustanne ja henkistä vehkeen pituutta"... mikäpä siinä kun nuo fraasit kuulee joka opettajalta erikseen... ja mitäs, fysiikan maikat sanoo "tätä tavaraa on taas kerran aivan kauhesti", saksan maikka sanoo "kai te nyt ootte valmistautunu tekeen kauhiasti töitä, kun oon näin tiukan aikataulun laatinut", hell yeah!

Mut lahjakkaan opiskelijan on tehtävä, mitä lahjakkaan opiskelijan on... aktiivisuutta, työnteon kulttuuria (= 5 tuntia koulutöitä kotona joka päivä), hiukan harrastusta vastapainoksi ja koitetaan nukkua edes kohtuullisesti ja olla polttamatta ihteämme loppuun kahen jakson sisällä (niiq kävi viime vuonna), tälläkin kertaa 1. jakso on pahin.

Ehkä se vähempi itelleen uhrattu vapaa-aika maistuu sit paremmalta... sopii vaan toivoa, etten erakoidu arkihelvettini alla tai rupea joulun alla ihmetteleen että mihinkäs se syksy vilahti.


Asiasta seinään, suoritimpa eilen tuon C-inssin pois alta. Aikamoista rähmeltämistähän se oli, kun 2 kuukautta edellisestä kerrasta kuorkilla ("mitä #¤%@ tää ei kiihdy ja joutuu käsittelemään näin prkleen kovaa"), mutta mitään hylkäykseen johtavaakaan ei tapahtunu. Tiedä sitten miten Pasasen äijän viimenen lause "Tuskin sinä enää koskaan kuorma-autoa ajat." pitäis tulkita. Tosin mitä herrasta oon kuullu, sen kommentteja ei tarvi niin henkilökohtasesti ottaa.