IRC-Galleria

Mitä voi tehdä kun ei voi olla miettimättä, mutta miettiminen ei tuota mitään tulosta? Entäs kun ei ole varma suuntaan eikä toiseen, muttaa vain mieltään hetki toisensa jälkeen? Olen miettinyt, että toisaalta ja toisaalta ei sitten kuitenkaan. Parempi kai vain odottaa. Aika parantaa haavat, niin sitä sanotaan. Ehkä päivän, viikon, kuukauden päästä tuntuu selkeämmältä. Sitä ennen ei päätöksiä suuntaan eikä toiseen. Ihmiset eivät ole pelinappuloita, enkä minä ole pelinjohtaja. Jos olisin, olisin jo vetäissyt ässän hihasta pelastaakseni tilanteen.

Viime yö. <3 Ei siitä sen enempää. Leikkasin tänään sormeen tomaattia pilkoessani, koska käytin leipäveistä tomaattiveitsen sijaan ja se oli liian iso. Typerä tyttö. Laastaria. Olen ollut koko päivän menossa tekemään jotakin erilaista, erityistä, järkevää jopa, mutten ole vieläkään saanut aikaiseksi. Ainakin olen katsellut urheilua kiitettävissä määrin. Curling rulaa. Huomenna alkaa arki. Voisin vain kirjoittaa auringonlaskuun saakka. Mitä sitten kirjoittaisin, en tiedä. Tänään minulla oli turvallinen olo, pitkästä aikaa. Äsken söin nuudelia. Kunpa jokainen päivä olisi edes hitusen edellistä parempi.

Abishow: rahkapiirakkaa, kiljuntaa, taputusta, villasukat
Penkkarit: kiire, odottelua, kylmä, kiljuntaa, vilkutuksia, tuttuja, karkkia
Risteily: odottelua, ahtailua, hytti, tax free, ruokaa, lisää ruokaa, tanssimista, iloitsemista, muutama juoma, vanhoja koulukavereita <3, laivanupotusta :D, nukkumista, suihku :), aamiaista, lisää odottelua
Kivaakivaakivaa

Kummallista. Käytiin syömässä Kotzonet. Mut tällä kertaa ei otettu niitä mukaan vaan syötiin paikan päällä: kuumana ja tuoreena, ehkä se ei oo ihan yhtä paha juttu. Sitten mentiin ratikkaan, vaikka mä en tykkää julkisista, kävelen aina... no mentiin koska oli tosi kylmä ja haluttiin pelata. Biljardii. Oli rattoisaa muutamaa mörrimöykkyä lukuunottamatta. Pelasin ok. Hymyilin ja sitten nyrkkeiltiin toistemme (vaikka ehdotin että postilaatikon) kanssa ja otettiin juoksukisa lyhtypylväältä toiselle. :D Stage, pari tuttuu ja muutama...juu. Vähän kebabpizzaa ja tuskin muistan miltä se maistui. Valokuvat ja... nyt pitää päästä nukkumaan ennen kuin tietokoneesta (ja musta) loppuu virta. Silti paras ilta pitkään aikaan! Toivottavasti unikeko on samaa mieltä. <3

helvetti söin Kotzonen eilen

Eilen oli mahtava päivä. Nolla aamua! Nolla. 0 . Soikea nolla. Maailman pisin psykantunti tosin. Kalapuikkoja ruokana koulussa. Se siitä kasvissyönnistä. Ei haittaa. Illalla oltiin että blaah, tekis mieli mennä Chico'siin syömään mut hei... mehän käydään siel vaan sillon ku on jotain juhlimisen aihetta. Ja tänään ei oo. Ei seurustelun vuosipäivää, ei synttärii, ei uutta vuotta..prkl. Ei mut joo hei... nythän vast onki: mun vika koulupäivä! Joten sitte käytiin syömässä (paljon ruokaa ja cocista ja tuplajälkkärit) ja kävelyllä ja yksityisleffassa kattoos Houkutus. Oltii kaksin teatteris. Siistii. Ja leffa oli viel hyvä, paitsi et mä arvasin heti alussa koko juonen. Mut joo, jees, viihdettä silti. Tänää alko sit arki nimeltä ylppärit. Ja mikä pahempaa, arki nimeltä toinen kotimainen, toisin sanoen rakas toinen virallinen kielemme ruåtsi. Prepositiot ja kaikki partisiipin preesensit ja perfektit sun muut mielekkäät pikku kielioppisäännöt. Pänttäsin päivän ja söin pekonii päälle. Hyvin lähti käyntiin lukeminen, nyt vapaata. Kuolen tylsyyteen eli saatan jopa vapaaehtoisesti lukea lisää. Katotaan. Pian on penkkarit. Jeh. Pelastus. Ai nii ja isä toi mulle hyvää leipää kun se luuli että kuihdun pois kun luen vaan. <3

Ei muuten pudonnu voisarvee pilvistä lauantaina. Oikeestaan en jääny ees odotteleen sitä. Sain kyl juustoparsapiirakkaa ja rahkapiirakkaa viikonlopun aikana. Jam. Oon edelleen koukussa Kotzoneen... laatikkopino pöydällä kasvaa nopeemmin ku laatikot kävelee roskikseen. Voiei. Nyt mun pitää päättää ettei enää Kotzonee. Ei ainakaa ennen helmikuun loppua. Ei. Piste. Hyvä, sain päätettyä. Kaks kunnon päivää kouluu. Ihanaa. Rakastan olla abi. Tänään heräsin seittemältä vaik oisin voinu nukkuu miten pitkään vaan. Ei vaan nukuttanu enää. Saattoi johtuu siitä että nukuin edellisyönä paljon ja vielä päivällä pari tuntii. Sain pahan päänsäryn kun söin kanelii riisipuuron kaa. Oon järkevä.

Viikon mittaan tapahtunutta:

1. Ruotsinaineruotsinaineruotsinaineruotsinaine (den sista kursen feat. ulvo, "Snelllla Saana, uuuuuuuuurdföli!!" viimeisin aine 90p, alan edistyä ")
2. Suruitkupahamieli (tahtoo halin)
3. Tylsää (hetkiä jolloin tekemistä olisi käsillä, mutta keskittymiskyky on nolla)
4. Kiire (hetkiä jolloin tekemistä on käsillä, ja keskittymiskyky käy ylikierroksilla)
5. Paikkoja: koti, isän koti, koulu, tädin koti, |pen koti, Iadynin koti, kaupat
6. Lenkkeilin koiran kanssa ja sain yön tyhjässä asunnossa palkinnoksi (<3 Ronde)
7. Yksi tietokoneista simahti --> huoltoon --> ja eikun töihin taas ("Ei hetken rauhaa..." huono sattuma joutua juuri shakkimestarin pöydälle)
8. 24..23..22..21..20..19 päivää penkkareihin (rekkaan pääsee joku muukin kuin minä ja Iiduli!! :D)
9. Tein sudokuja ja myöhästyin junasta

Viikon loppua kohden tapahtuvaa:

1. Putoaisikohan voisarvi taivaasta jos oikein paljon niin toivoisin?
2. Ruotsinaineruotsinaineruot...ei helvetti ei enää
3. 18..17.. päivää enää juhlapäivään
4. Vaalipäivän illanistujaiset

Uuuuuusi elämä. Vain asunto ja työ puuttuu. Kaikki ajallaan. Uuuuuuusi. Olen onnellinen. Olen kasvissyöjä. En syö lihaa. En enää syö lihaa. En. Mikä suloiselta maistuva päätös. Kasvisruoka on mautonta. Onneksi sitä kestää vain kuukauden verran. Lupauksia. Lupauksia. Ja ne pitää. Jaksan uskoa. Elämä. <3<3<3

Äänestin. Äänestin. Äänestin. Ekaa kertaa. Jee.
Oon kipee. Flunssa. Päänsärky. Väsy. Nenään kutittaa. Vähemmän jee.
En oo valmistautunut ollenkaan huomiseen kouluun enkä kirjottanut yhtään yhtään yhtään yhtään ainetta vaikka mun piti.
Päivä on ollut sekava, epäkiva.

Pelkkää tyhjää. Mun sisällä ja mun ympärillä. Missään ei oo enää mitään. Ei kuulu mitään äänii, ei tunnu miltään, ei tuoksu, ei maistu, näkyvyys nolla. Mun sydän lyö. Mä hengitän. Mä mietin asioita, tapahtumia, keskusteluja, sanoja, katseita, tunteita. Sit huomaan äkkii kuinka paljon mua ahdistaa, ihan ku joku yrittäis kuristaa mua. Kuristaa ihan joka kohdasta mun vartaloo. Haukon henkee. En pysty hengittään, tuntuu et tukehdun. Mun käteen sattuu. Jään paikoilleni, en pysty liikkumaan. Oon siinä vaan. Mun sisällä kuohuu. Ja sitten kaikki katoo taas ja jäljellä on pelkkä tyhjyys, yksinäisyys, epätoivo. Ekaks iskee paniikki kun tajuun et kaikki ei pelkästään näytä, vaan myös on mahdotonta. Sitten tulee tyyneys, rauhallisuus, tuskaton tila. Hetken aikaa saan ilmaa vedettyy keuhkoihini. Sit en tiiä enää mistään mitään, kaikki muuttuu sekavaksi, silmissä sumenee. Oksennan. Päässä pyörii. Suljen silmät. Odotan et jotain tapahtuis. Odotan... toivon. Odotan. Makoilen nii hiljaa ku pystyn. Kyyneleet valuu silmistä ja muuttaa valot säteisiksi. Olisinpa mäkin sellanen: sädehtivä, vaikka enkeli. Odotan vieläki. Toivon vaan et tapahtuis ihme. Pystyn ekaa kertaa tiedostaan mun henkisen pahan olon, joka aiheuttaa fyysistä huonovointisuutta. Sitten se iskeekin jokaiseen soluun mussa. Käsi sykkii. Kipu viiltää läpi mun kehon. Vie mukanaan kaiken mikä siinä viel oli arvokasta. Jättää jäljelle pelkän kuolleen ruumiin. Ja mut, elämään siinä, vangittuna. Odotan. En tiiä kauanko, mut oon vaa. Uusi ravisteleva itkukohtaus. En jaksa enää, en uskoa, enkä edes toivoa. Sitten heikkenen ja haalistun pois. Myöhemmin löydän vielä jostain vähän voimia raottaa silmäluomiani. Nään valoa. Oiskohan se enkeli?