IRC-Galleria

Tänään olin töissä, taas. Söin liikaa karkkia ja yökkäilin koko illan. Telkkarista ei tule mitään, mieli tekee baariin. Ihan naurettavaa, varsinkin kun olen huomenna aamuvuorossa. Sormia palelee, huono ääreisverenkierto. Taidan mennä pesemään naamaani, taas. Auttaa pysymään hereillä, jos vaikka jotain mielenkiintoista tapahtuis. Kotona. Keskellä yötä.
Tiedän. Älytöntä. Pistänkin stereot täysille ja kokeilen, että pitkäänkö naapureilla kestää tulla valittamaan.

Voisi tätä kai kutsua jo jonkinlaiseksi ikäkriisiksi. Teiniangsti ei lopeta koskaan, tekee mieli riehumaan ja itkemään ja halailemaan puolituttuja humalassa. Voi hevonvittu.

Uskotko jos sanon, etten kasva tästä tuskasta eroon ikuna?

"Tämä iän piti olla parempi ja olotilan jotenkin tyyni. Kenen vika, kuka meni valehtelemaan?"

Jep, en mä ainakaan tunne oloani erityisen tyyneksi. Mites kolmekymppisenä?

Pitäisköhän mun tehdä lapsia, että sais jotain järjestystä tähän elämään? Vai ajaisko koira saman asian? Mutku periaatteessa en kyllä haluu kumpiakaan. Lapsetkin on kivoja, ihania suorastaan, niin pitkään kun eivät ole omia.
Voi Taivas. Nyt on pakko painua nukkumaan.

Oli mielenkiintoinen uusivuosi, vaikka töissä vain viipotti hän. Semmonen kevyt viidentoista tunnin työputki imi kyllä mehut, mutta tilipäivänä taas naurattaa. Loppiainen menee vielä hullummissa merkeissä; meen perjantaina kolmeen Sappeelle duuniin, siitä samoilla silmillä Heselle aamuun ja sieltä taas yöksi Sappeelle. Käyn mä välillä kotona suihkussa... Että arvioitu kotiinlaskeutumisaika sunnuntaina klo 06.30, jonka jälkeen unta vuorokausi putkeen. Huokaus. Joku duuni on kyllä pakko jättää pois... Mutta toisaalta valvoohan lääkäritkin vuorokausia putkeen päivystäessään. Joskaan tarjoilu ei kai ole suoraan verrannollinen kyseiseen ammattiin.

Meen taas töihin. Hyvästi.

Tuleeko teille (siis kaikille kahdelle lukijalle...) koskaan ikävä semmoisia ihmisiä, joita ei ole edes ajatellut pitkään aikaan? Voi olla, että ei ole nähty vuosikausiin, ja sitten yhtäkkiä tuntuu, ettei kestä jos ei pääse kosketuksiin just Sen Tyypin kanssa. Ja mielellään heti, sillä tietää, että jos tilanteen antaa jatkua liian kauan, tunne katoaa, eikä Sitä Tyyppiä enää mieti välttämättä koskaan. On tartuttava siis hetkeen, beibet!

Mulle tuli sellainen tunne tänään yhdestä vanhasta hoidosta (kyllä, minäkin olen harrastanut harkitsematonta seksiä joskus hurjassa nuoruudessani, eikyluskois!). Muutama vuosi sitten yhden kaverin kaverin kanssa, johon en oikeestaan tuntenut edes sen suurempaa vetovoimaa. Kännispäissämme pantiin, tottakai. Ja jotenkin aamulla kaikki meni ihan vikaan, tiedä sitten kummassa oli syy. Sen jälkeen ollaan aina välillä törmäilty, mut nyt ei pitkään aikaan, pyöritään eri porukoissa ja eri paikkakunnallakin lisäksi.

Tänään tunsin Tyypin tuoksun nenässäni (siunattu Sokoksen parfyymiosasto), ja koko Se Yö hyökyi niskaan jostain alitajunnan perukoilta. Heti teki mieli soittaa numerotiedusteluun ja ottaa selville numero, soittaa Tyypille, kysyä kainosti että "muistatko vielä?" Se ei nimittäin ollut huonoa känniseksiä, ei suinkaan. Ja siks toisekseen se Tyyppikin oli tosi hauska. Näitä asioita pyörittelin päässäni, ja sitten järki tuli kylään. Ollaan ihan eri ihmisiä kuin silloin, totaalisen. Entäs jos ajatukset ei kohtaakaan? Näin vanhaksi piti siis minunkin elää, että tajuan pelkääväni torjuntaa... ;-)

En siis soittanut Tyypille, vaikka numerotiedustelun tyttö oli kyllä äärimmäisen avulias...

Ja joo, töissä oli tylsää.

Tänään on eka työpäivä joulun jälkeen, meen neljään. Täytyy myöntää, että pitkän vapaan jälkeen aivoissa lyö hieman tyhjää, täytyy toivoo etten mokaile kauheesti. Hommasin skypen joululahjaksi itselleni, joten nyt minuun saa yhteyden myös sillä! Jei! :-)

Vittu jos oisin rikas, lopettaisin töiden teon. Tai niin kai kaikki tekis. En kyllä varmaan kokonaan, tekisin vaan niitä töitä joista tykkäisin. Baarihommia. Hih.

Niitä rikkauksia odotellessa,,, Töihin. Heippa!

Olen ostanut itselleni kaksi pyjamaa jouluksi. Tai tietenkin niitä saa käyttää myös joulun jälkeen, mutta enivei. Olen pyjamaihminen, jos voisin, viettäisin kaiken aikani niissä. Ironista on, etten välttämättä osaa nukkua niin vaatetettuna, mutta niissä on mukava olla noin niinkuin kotioloissa. Niihin jää koukkuun. Tämän joulun hitti on HenkkaMaukalta ostettu musta Snoopy-pyjama, siinä on hileitäkin. ;-) Pyjamissa ei muuten saa olla nappeja, napit on saatanasta. Kun nukkuu mahallaan, ne painavat pahasti. Ei kai kukaan halua herätä napin kuva mahanahkassa... Toinen näistä joulupyjamista on kultainen satiiniviritelmä, äärettömän epäkäytännöllinen mutta jotenkin niin ihana. En usko, että sitä on edes tarkoitettu nukkumiseen, vaan juuri tähän aikaisemmin mainitsemaani oleiluun. En kyllä silti usko, että pistän sitä tänä jouluna päälleni, jotenkin se ei sovi tämän joulun teemaan. Se on sellainen "vietän koko joulun sängyssä rakkaani kanssa"-pyjama, eikä mulla ole aikomustakaan olla kenenkään kanssa sängyssä tänä jouluna. Perhejoulu, u see.
Näihin tunnelmiin,,, Hauskaa Joulua!

Oon aina ihmetellyt tuon kyseisen laulun kanssa, että miten niin taas? Eihän se oo kun kerran vuodessa, joskin melkoisen riitelyn ja tappelun takana sen viettäminen ainakin on.
Tänään sain viimeiset joululahjat postissa, nyt on termiittien yleissivistävät paketit sitä paketoimista vaille valmiita. Mie kun en periaatteesta osta niille mitään krääsää, joten oon päättynyt kirjoihin. Ostelen niille lastenkirjoja ihan hulluna, ja oon itekin siinä sivussa löytänyt semmosia lempikirjoja, mitkä oli jo unohtanut. Esimerkiksi joku Piilomaan Pikkuaasi, rakastin sitä kirjaa pentuna. Nyt siskontytöt lukee sitä (tai siis niille luetaan), ja on lähes yhtä pähkinöinä. Ihanaa.
Taidanpa tästä lähteä syömään. ;-)