IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Sini jälkeen on jäänytKeskiviikko 27.12.2006 21:49

[x] Olen kävellyt lasiovea päin.
[ ] Olen kompastunut kengännauhaani ja kaatunut naamalleni.(melkein naamalleni :D
[x] Olen tukehtunut omaan sylkeeni.(en nyt sanoisi tukehtunut, mutta saanut "yskänpuuskan" kylläkin)
[ ] Olen nähnyt Matrixin useaan kertaan, mutta en silti tajua sitä.
[ ] Kirjoitan vain etusormillani.
[x] Olen vahingossa sytyttänyt jotain tuleen.
[ ] Olen käskenyt kyttiä häipymään ja joutunut kuseen sen takia.
[x] Yritin imeä pillistä, mutta se meni enemmän nenääni kuin suuhuni.
[x] Joskus kun ajattelen jotain hassua ja nauran kovaan ääneen, ihmiset katsovat minua kummeksuen.
[x] Olen yllättänyt itseni kuolaamasta.
[ ] Olen vahingossa aiheuttanut räjähdyksen.
[ ] Jos joku sanoo sanan "pieru", en voi olla nauramatta.
[x] Olen kääntynyt väärään suuntaan yhden suunnan tielle monta kertaa.
[x] Joskus vain lopetan ajattelun ja tuijotan kauas.
[x] On mahdollista nuolla kyynärpäätään.
[x] Yritin juuri nuolla kyynärpäätäni.
[x] Ihmiset usein ravistavat päätään ja kävelevät pois luotani.
[ ] Ihmiset usein käskevät minun kuunnella "sisäistä ääntäni".
[x] Purukumi on tippunut suustani puhuessani.
[x] Olen käyttänyt sormiani laskiessani helppoa matikkaa.
[x] Olen hypännyt ulos liikkuvasta ajoneuvosta.
[x] Olen syönyt ötökän 5€ tai vähemmästä.
[x] Teen tätä testiä kun minun pitäisi tehdä jotain tärkeämpää.
[ ] Välitän ketjukirjeitä koska pelkään uhkien käyvän toteen
[x] Olen tehnyt jotain tyhmiä asioita kännissä.
[ ] Olen juossut taloa ympäri alasti kännissä.
[ ] Olen juossut golfkärryn rengästä päin kännissä.
[x] Olen etsinyt jotain esinettä joka paikasta ja vasta sitten tajunnut sen olleen koko ajan kädessäni.
[ ] Rikon vahingossa paljon tavaroita.
[ ] Ystäväni tietävät olla käyttämättä isoja sanoja seurassani.
[x] Ystäväni pitävät minusta koska olen hauska naurun kohde. (ne vaan nauraa mulle :D)
[x] Kallistan päätäni sivulle kun olen hämmentynyt.
[x] Alan joskus selittää tarinaa ja yhtäkkiä unohdan mitä olin kertomassa.
[x] Olen tippunut tuoliltani.
[x] Kun makaan selälläni sängylläni, tuijotan kattoa ja etsin siitä kuvia ja tekstejä.

Allukka pallukka on niiiiin ihana. Maanantai 02.10.2006 18:59

Allun tahdon omaksein ja siitä sitten ei luopua voisi koskaan Sini. ÖÖh?


[ ] Pöytäni on sekainen
[ ] Sain viimeisimmästä Englanninkielen kokeesta 7½ tai paremman
[x] Sain viimeisimmästä Englanninkielen kokeesta 5 tai paremman
[x] PÄÄSIN SIITÄ LÄPI EIKÖS SE OO PÄÄASIA ?
[ ] En käy koulussa...
[x] Vittu.
[x] Pidän nakeista
[x] Pidän prinssinakeista
[x] Pidän erikokoisista ja muotoisista nakeista
[ ] En syö nakkeja
[ ] Kuuntelen tällä hetkellä Porcupine Tree - Open Car
[ ] Huoneessani on spottivalot
[ ] En omista omaa huonetta
[ ] Asun sillan alla
[ ] Asun sillan alla, mutta siellä on spottivalot
[ ] Asun sillan päällä, mutta siellä ei ole spottivaloja
[ ] En asu. Dataan vaan.
[ ] Omistan datatuolin jossa on käsinojat
[ ] Datatuolini on vähän kärsinyt jonka takia tarvitsisin uuden datatuolin
[ ] En omista datatuolia, dataan isoisän antiikki puujakkaralta
[ ] Huoneessani on vähintään yksi kameli.
[x] Ei, huoneessani ei ole kamelia.
[ ] Mutta huoneessani on lammas
[ ] Huoneessani on kaksi lammasta
[ ] En harrasta eläimiä.
[x] Mutta pidän silti eläimistä
[x] Ja pehmoleluina ne toimivat mainiosti
[ ] Mutta en silti omista eläinpehmoleluja
[ ] Mielestäni pehmolelu-kyselyt alkaa ottaan päähän
[ ] Mielestäni pehmolelut ovat lapsellisia
[x] Olen suudellut
[x] Olen suudellut tyttöä
[x] Ja poikaa
[x] Olen suudellut eläintä
[x] Olen suudellut pehmolelua
[ ] En tiedä olenko suudellut
[ ] Enkä tiedä mitä olen suudellut jos olen suudellut
[x] Enkä ole varma haluanko tietää mitä olen suudellut.
[ ] Silti pidän kiekkojen ammunnasta.
[ ] Varsinkin PS2:sella
[ ] Mutta en kuitenkaan omista PS2:sta
[ ] Olishan se kiva omistaa...
[x] Vittu.
[ ] Siskoni on adoptoitu mongoliasta
[ ] Veljeni on adoptoitu
[ ] Veljeni on nero
[ ] Veljeni on apina
[ ] Veljeni on veli
[ ] Mutta ei kuitenkaan oikea veli.
[x] Omistan MAOL-taulukkokirjan
[x] Mutta en sitä kuitenkaan käytä
[ ] Olishan sitä kiva käyttääkkin...
[x] Vittu.
[x] Lukiolaiset on homoja.
[x] Amikset on homoja.
[ ] Silti Pepsi on parempaa kuin Coca-Cola
[x] Ei, vaan Coca-Cola on parempaa kuin Pepsi
[x] Pepsi on parempaa kylmänä
[ ] Coca-Cola on parempaa lämpimänä
[ ] En omista jääkaappia
[ ] Olishan sellanenki kiva olla...
[x] Vittu.
[ ] Omistan harmaan digiboksin
[ ] Omistan mustan digiboksin
[ ] Omistan värittömän digiboksin
[x] Mielestäni digiboksin värillä ei ole väliä
[x] Kunhan edes omistaisi yhden...
[x] Vittu.
[x] Olen koonnut lego-linnan
[ ] Legot on kivoja
[x] Legot olivat kivoja
[ ] Minua ei ole rintaruokittu joten olen vähän tyhmä.
[x] Olishan se kiva ollu omistaa Legoja...
[X] Vittu :/
[ ] Tiedän kuinka monta nakkia on prinssinakki-paketissa, keskimäärin
[x] Olen keskimäärin melko tyhmä
[x] Mutta silti tiedän että salibandypallossa on enemmän kuin kaksi reikää
[ ] Tiedän myös että uudessa Precision-salibandypallossa on 1516 pientä kuoppaa
[ ] Tiedän myös sen, että ne kuopat parantavat pallon aerodynaamsita liikettä
[x] Tiedän mitä Salibandy on.
[ ] En tiedä mitä salibandy on
[x] Minun pitäisi tietää mitä Salibandy on
[ ] Haluaisin harrastaa salibandya
[ ] Mutta ei ole rahaa aloittaa sitä...
[x] Vittu.
[ ] Olen pissis.
[ ] Olen fruittari
[ ] Haluaisin olla pissis
[ ] Haluaisin olla fruittari
[x] Minulla on identiteettiongelma enkä tiedä mikä olen.
[x] Vittu.
[ ] Tiedän että sydämmeen mahtuu kaksi ämmää
[x] Tiedän että sydämeen mahtuu vain yksi ämmä
[ ] Ranteessani on Risifruitti-ranneke
[ ] Jonka olen saanut vanhojen jatkoilta
[x] Mielestäni Wanhojen jatkoilla oli kivaa
[ ] Olishan se kiva ollu niille jatkoille päästä...
[X] Vittu.
[ ] Tajuan noiden vittu-kohtien idean.
[x] En tajua niitä, olen vähän tyhmä...
[x] Vittu.
[x] Luulin tämän kyselyn alussa että luvassa olisi laadukkaita väittämiä
[x] Vesa ei tajuu.
[ ] Tiedän, että HK:n Pikku Prinssi nakeissa ei ole kuoria.
[ ] Tiedän myös sen, että ne ovat laktoosittomia
[ ] Ja ne ovat myös gluteenittomia
[ ] Niitä tulisi säilyttää alle 6 celssiuksessa
[ ] En tiedä mikä on celssius-aste
[x] Mutta tiedän mikä on Kelvin-aste
[ ] Olen amis, minun ei tarvitse tietää...
[x] Vittu.
[ ] Pureskelen mielelläni amis-purkkaa
[ ] En pidä amis-purkasta
[x] En tiedä mikä on amis-purkka
[ ] Pääni on kipeä
[ ] Haluaisin vastata nyt seurusteluun koskeviin kysymyksiin
[x] En haluaisi, mutta joudun niihin silti vastaamaan pian
[x] Olen seurustellut
[ ] Olen seurustellut, ja seurustelen tällä hetkelläkin
[x] Mielestäni tämä kysely on idioottimainen
[x] Mielestäni tämä kysely on todella idioottimainen
[x] Olen vaikea lapsi
[ ] Minua on ravistettu pienenä
[x] En tiedä onko ravistettu vai ei
[ ] Ehdin jo ikävöidä seurustelu-aiheisia kysymyksiä
[ ] En ole seurustellut, enkä seurustele nytkään
[ ] En tiedä olenko seurustellut
[ ] En ole seurustellut, mutta silti seurustelen tällä hetkellä
[x] Käytän Philips merkkisiä paristoja
[x] Olen seurustellut, mutta enpäs seurustele enään
[x] Olen galleria-irkkaaja
[x] Mielestäni nämä kysymykset tulee epäloogisessa järjestyksessä
[x] Ja se ärsyttää minua
[x] Se ärsyttää minua suuresti
[x] Pidän nuudeleista
[ ] Koska en edelliseen laittanut ruksia, jokainen voi itse päätellä että en pidä nuudeleista
[ ] Kaverini nappasi juuri minusta kuvan
[ ] Omistan digikameran
[x] Omistan jonkun kameran
[ ] En omista kameraa
[ ] Olishan sellanenki kiva omistaa...
[x] Vittu.
[ ] Näppäimistöstäni eniten kuluneet näppäimet ovat: W A S D
[ ] Näppäimistöstäni eniten kuluneet näppäimet ovat: W A S D, mutta en tiedä miksi
[ ] Olen pelannut Doom I
[ ] Olen pelannut Doom II
[ ] Olen pelannut Doom III
[ ] Olen pelannut Doom V
[ ] Koska laitoin rastin edelliseen, olen siis Doom V:sen kehittelijätiimissä
[ ] Irkkaan tällä hetkellä
[ ]Olen pelannut Doomin läpi 12-vuotiaana
[ ] Olen tyttö
[ ] Enkä ole, vaan olen poika
[x] Minulla on identiteettiongelma edelleenkin, enkä tiedä mikä olen.
[x] Vittu.
[ ] Vuoraan vessanpytyt vessapaperilla vieraissa paikoissa
[ ] Tutkin vieraissa kylpyhuoneen kaapit
[ ] Repesin edelliselle kysymykselle
[ ] Kannan mukanani myös tyrmäystippoja
[ ] Kannan mukanani myös perhosveistä
[x] Nuolen aina jogurttipurkin kannen
[ ] Ei.
[ ] Jaa.
[ ] Poissa.
[x] Tyhjä.
[x] Olen vaihtanut vauvalle vaipan
[ ] En omista vauvaa
[ ] Käyn suihkussa ämpäri päässä
[ ] Isälläni on traktori
[x] Isälläni on auto
[ ] Olishan se kiva että isällä edes olis jotain...
[x] Vittu.
[ ] En ole vastannut tätä pitempiin kyselyihin
[ ] Olen siitä onnellinen
[ ] Pääni alkaa hajota tässä vaiheessa
[ ] Syön pizzani salamilla, homejuustolla, katkaravulla ja kirsikkatomaateilla
[ ] En syö pizzaa
[x] Vittu...
[ ] Pääni alkoi hajota jo 40 väittämää sitten
[ ] Seuraan Torinon kisoja
[ ] En edes tiennyt että Torinossa jotkut pippalot ovat.
[ ] Seuraan Lostia
[ ] Mitä ihmeen Lostia?
[ ] Laitoin ruksin edelliseen, olen siis tyhmä immeinen joka ei seuraa todella mainiota tv-ohjelmaa
[x] Tämän kyselyn jälkeen aion rentoutua
[ ] Tämän kyselyn jälkeen käyn mökissä hakemassa patjan kaverilleni
[ ] Toivon että tämä olisi jo ohi
[ ] Toiveeni toteutui, sillä tämä loppuu tähän.
[ ] Totta puhuen, pidän tortilloista enemmän kuin tacoista.
[ ]Haastan

Nojee! Noulaif.Maanantai 11.09.2006 02:29

Sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla.
Siis vain yhdellä ( ! ), ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta.

Olit sitten kuka tahansa, LAITA KOMMENTTI, jos eksyt päiväkirjaani lukemaan.

No niinpä.Perjantai 16.06.2006 18:31

HAVE YOU EVER...
Suudellut serkkuasi: en
Karannut kotoa: joo
Lintsannut: joo
Särkenyt jonkun sydämen: joo

Halunnut jotakuta jota et voi saada: joo
Tehnyt jotain tyhmää: joo

THE LAST TIME YOU...
Kävit suihkussa: En muista.. :D toissapäivänä??
Olit ulkona: Äsken

ABOUT YOU...
Romanttisin muisto: :P
Onnenesineesi: No ei oo
Paras asia elämässäsi: :P
Taustakuvasi: Ai minkä taustakuva? Koneella on semmosii ankkoi...puhelimes on Sape ja Eetu ja mie.

FAVORITE...
Väri: sininen
Bändi: öh...?
Hiusmalli: pitkä.
Jäätelö: jättis
Ruoka: ööh?

WHO...
Saa sinut nauramaan: monikii asia
Saa sinut hymyilemään: vielä monempi asia.
Olet ihastunut: joo

DO YOU EVER WANT TO...
Olla joku muu: joo
Olla vastakkaista sukupuolta: en

HAVE YOU EVER...
Rakastunut ystävääsi joka on vastakkaista sukupuolta: joo
Säätänyt kaverin kanssa: joo
Ollut torjuttu: joo
Ollut rakastunut: joo
Ollut himokas: joo
Jättänyt ketään: joo
Pettänyt ketään: joo
Suudellut jotakuta: joo
Tehnyt jotain mitä kadut: joo

WHO WAS THE LAST PERSON...
Jota halasit: allu
Jonka kanssa puhuit: reijo
Jonka kanssa keskustelit: allu
Jota suutelit: allu
Jolle huusit: katri
Jota ajattelit: katri
Joka laittoi sinulle viestiä: allu
Joka särki sydämesi: vanhoja juttuja....


MORE ABOUT YOU...
Hiusten väri: punanen
Tatuointeja: ei ole
Lävistyksiä: 4 korvissa, navassa, kulmassa ja alahuulessa.
Sinkku/varattu: varattu

ARE YOU...
Skitsofreniinen: en
Paniikissa: en
Hämmentynyt: en
Stressaantunut:joo
Ota puhelin käteesi ja täytä seuraavat kohdat.

Kymmenen ensimmäistä soitettua:
1.Kari Pispala
2.yks numero mitä en viitti kirjottaa tähän ku soittaisitte kumminkii kaikki heti sinne.. x)
3.Elena
4.Aino
5.Eveliina
6.Iskä
7.Memu
8.Äiti
9.Leso
10.Erska

Kymmenen viimeksi vastattua:
1.Anja M.
2.Kaartinen
3.(ei numeroa)
4.Jamo
5.Pappa
6.Äiti
7.Santeri
8.Leso
9.Erska
10.Taija

Kymmenen viimeksi vastaamatta jäänyttä:
1.(ei numeroa)
2.Allu
3.Pappa
4.Äiti
5.Kaartinen
6.Juopponen
7.Erska
8.Osku
9.-
10.-

Seitsemän saapunutta viestiä lopusta:
1. Tein pizzan. Simbuka katkarapu. Tonnikala, jos haluat. Tulen käyme oli kiva ilta kiitos nähten!

2. Syntyi tähdenlennosta, horsman nukasta hennosta, taivaan sateenkaaresta, äidin ja isän haaveesta pieni poika meille varhain tänä aamuna.

3. Nyt vain annat Jamba! salasanasi ****** kotisivulla. (Kirjoita salasanasi muistiin, voit käyttää sitä ensi kerralla kun asioit osoitteessa www.jamba.fi)

4. [kuvaviesti]

5. [kuvaviesti]

6. Hei. Soittokunnan seuraava keikka la 10.6. Harj. 8.15 kisis. Slnsali 9.45-11.30. Ankkurit ylös+viihdemus. Es.asu. RP.

7. Huomasin vasta nyttem ton viestin..Miä lähin jo 10 kotia..Ei sinne kannata mennä :D

Kuusi ensimmäistä saapunutta viestiä:
1. Johanna.

2. Missäs päin sitä ollaan tuu meille miun seuraks juomaan.

3. Viesti vastaajaan. Puhe:1,numerosta: +3584058548**. Soita +35850950777

4. Perhana..vieläki ihan humaltunu olo..anttiki tulee kohta, voi ei. Mites sie? Selvisit?

5. Kohta olen kotona.

6. sipi DAGS : GRAMMATIK Tilauksesi on saapunut ja on varattuna nimelläsi viikon. Tervetuloa Suomalaiseen Kirjakauppaan. Savonlinna

Viisi viimeksi tilattua soittoääntä:
Hmm, PMMP - Kesä'95, Kotiteollisuus - Rakastaa, ei rakasta, Kanye West - Jesus Walks

Neljä viimeistä numeroa muistissa:
1.?Eveliina
2.Äiti
3.Väisänen
4.Virtsa

Kolme ensimmäistä viestiä lähetetyissä:
(tyhjä)

Kaksi ensimmäistä viestiä arkistossa/omissa viesteissä:
(tyhjä)

Taustakuva/logo:
Taustana on perhepotretti Sinistä ja Eetusta sekä Sape-isukista.


Sinulla ei ole elämää jos olet nähnyt yli 70!

( ) Sinussa on se jokin
(1) Harry Potter: Viisasten kivi
(2) Harry Potter: Salaisuuksien kammio
(3) Harry Potter: Azkabanin vanki
( ) Harry Potter: Liekehtivä pikari
( ) Mr. and Mrs. Smith
( ) The Mexican
( ) Nemoa etsimässä
(4) Leijonakuningas
( ) Ocean's eleven
( ) Ocean's twelwe
( ) Spy Game
( ) Fight Club
( ) Meet Joe Black
( ) Seven
( ) Thelma & Louise
(5) Grease
( ) Seitsemän yötä Tiibetissä
(6) Pirates of the Caribbean
( ) Troija
( ) Starsky and Hutch
( ) Saw
( ) Moulin Rouge
(7) Scream
(8) Scream 2
( ) Scream 3
(9) Scary Movie
(10) Scary Movie 2
(11) Scary Movie 3
( ) The Grinch
(12) American Pie
(13) American Pie 2
( ) American Wedding
( ) I, Robot
( ) Teksasin moottorisahamurhaaja (alkuperäinen)
( ) Teksasin moottorisahamurhaaja (uudempi)
(14) Men in Black
(15) Men in Black 2
( ) The Village
( ) Along Came Polly
(16) Forrest Gump
( ) Deep Impact
( ) The Terminal
( ) Halloween
( ) The Ring
( ) The Ring 2
( ) Space Jam
( ) Chigaco
( ) Riku Rikas
(17) The Day After Tomorrow
( ) I am Sam
(18) Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
(19) Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
( ) Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
( ) Ten Things I Hate About You
( ) Just Married
( ) Painajainen Elm Streetillä
(20) Titanic
(21) Romeo & Julia
( ) Tiedän mitä teit viime kesänä
(22) Independence Day
( ) Bad Boys
( ) Bad Boys 2
( ) ET
(23) Yksin kotona
(24) Yksin kotona 2
(25) Yksin kotona 3
( ) Mio poikani Mio
( ) Katto Kassinen
( ) How to Lose a Guy in 10 Days
( ) Calendar Girls
( ) Catch Me If You Can
( ) Spider-Man
( ) Spider-Man 2
( ) The Fifth Element
( ) Air Force One
(26) Sound of Music
( ) Terminaattori
( ) Terminaattori 2
( ) Vanilla Sky
(27) Addams Family
(28) Ace Ventura
(29) Valehtelija, valehtelija
( ) Hevoskuiskaaja
(30) 8 mile
( ) Die Hard
( ) Eurotrip
(31) Deep Blue Sea
(32) Casper
( ) Alexander
( ) Save the Last Dance
(33) Pretty Woman
( ) Melkein julkkis
( ) Uneton Seattlessa
(34) Top Gun
( ) Sairaan kaunis maailma
( ) Cast Away
( ) Wicker Park
( ) Kuka sanoo tahdon?
( ) Vuosi nuoruudestani
(35) Shrek
( ) Shrek 2
( ) Viimeinen Samurai
( ) Kimpassa
( ) Fucking Åmål
(36) Saksikäsi Edward
( ) Vihreä maili
( ) Amelie
(37) The Truman Show
( ) School of Rock
( ) Big Fish
( ) Pelastakaa sotamies Rayan
(38) Austin Powers
( ) Austin Powers: Agentti joka tuuppasi minua
(39) Austin Powers: Kultamuna
( ) Pelikaanimies
(40) Blues Brothers
( ) Blues Brothers 2000
(41) Aristokatit
( ) Piano
( ) American Beauty
(42) Pahat Pojat
(43) Pitkä kuuma kesä
( ) Honey
(44) Notting Hill
(45) Kummelin kultakuume
( ) Morsian karkuteillä
( ) Karhuveljeni Koda
(46) Herrasmiesliiga
( ) Pieni suklaapuoti
( ) Kauna
( ) Helmiä ja sikoja
(47) Erin Brochowich
( ) Ihmeperhe
( ) Kellopeliappelsiini
( ) King Arthur
( ) Koirankynnen leikkaaja
(48) Heinähattu ja Vilttitossu
( ) Dancer in the Dark
( ) Lapsia ja aikuisia
( ) Unbreakable
( ) Jali ja suklaatehdas
(49) boys don't cry
( ) Syksy New Yorkissa
(50) Kuutamolla
( ) Kaverini mahtava Joe
( ) Olimme sotilaita
( ) Häjyt
(51) Pikkunaisia
( ) Kukkia ja sidontaa

Paskattaa x) Maanantai 27.02.2006 14:43

"Kerron mitkä viisi tavaraa (ei asiat,eikä ihmiset) minulle on tärkeimpiä kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä.
Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä.Ilmoitan ne viisi henkilöä haasteen lopuksi ja käyn ilmoittamassa haasteesta heidän kommenttilaatikkoihinsa."

1.Kännykkä
2.Tietokone
3.Jääkaappi
4.Tuuba
5.Sänky

Haastan:
PersonalJesus
juuz_o
Allu_pallukka
Shadowling
RtB^

ParatiisiPerjantai 24.02.2006 17:08

[x] Pöytäni on sekainen
[ ] Sain viimeisimmästä Englanninkielen kokeesta 7½ tai paremman
[x] Sain viimeisimmästä Englanninkielen kokeesta 5 tai paremman
[x] PÄÄSIN SIITÄ LÄPI EIKÖS SE OO PÄÄASIA ?
[ ] En käy koulussa...
[ ] Vittu.
[x] Pidän nakeista
[x] Pidän prinssinakeista
[x] Pidän erikokoisista ja muotoisista nakeista
[ ] En syö nakkeja
[ ] Kuuntelen tällä hetkellä Porcupine Tree - Open Car
[ ] Huoneessani on spottivalot
[ ] En omista omaa huonetta
[ ] Asun sillan alla
[ ] Asun sillan alla, mutta siellä on spottivalot
[ ] Asun sillan päällä, mutta siellä ei ole spottivaloja
[ ] En asu. Dataan vaan.
[ ] Omistan datatuolin jossa on käsinojat
[ ] Datatuolini on vähän kärsinyt jonka takia tarvitsisin uuden datatuolin
[ ] En omista datatuolia, dataan isoisän antiikki puujakkaralta
[ ] Huoneessani on vähintään yksi kameli.
[x] Ei, huoneessani ei ole kamelia.
[ ] Mutta huoneessani on lammas
[ ] Huoneessani on kaksi lammasta
[ ] En harrasta eläimiä.
[x] Mutta pidän silti eläimistä
[x] Ja pehmoleluina ne toimivat mainiosti
[ ] Mutta en silti omista eläinpehmoleluja
[ ] Mielestäni pehmolelu-kyselyt alkaa ottaan päähän
[x] Mielestäni pehmolelut ovat lapsellisia
[x] Olen suudellut
[x] Olen suudellut tyttöä
[x] Olen suudellut eläintä
[x] Olen suudellut pehmolelua
[ ] En tiedä olenko suudellut
[ ] Enkä tiedä mitä olen suudellut jos olen suudellut
[x] Enkä ole varma haluanko tietää mitä olen suudellut.
[ ] Silti pidän kiekkojen ammunnasta.
[ ] Varsinkin PS2:sella
[x] Mutta en kuitenkaan omista PS2:sta
[x] Olishan se kiva omistaa...
[ ] Vittu.
[ ] Siskoni on adoptoitu mongoliasta
[ ] Veljeni on adoptoitu
[ ] Veljeni on nero
[ ] Veljeni on apina
[ ] Veljeni on veli
[x] Mutta ei kuitenkaan oikea veli.
[x] Omistan MAOL-taulukkokirjan
[x] Mutta en sitä kuitenkaan käytä
[x] Olishan sitä kiva käyttääkkin...
[ ] Vittu.
[x] Lukiolaiset on homoja.
[x] Amikset on homoja.
[ ] Silti Pepsi on parempaa kuin Coca-Cola
[x] Ei, vaan Coca-Cola on parempaa kuin Pepsi
[x] Pepsi on parempaa kylmänä
[ ] Coca-Cola on parempaa lämpimänä
[x] En omista jääkaappia
[x] Olishan sellanenki kiva olla...
[ ] Vittu.
[ ] Omistan harmaan digiboksin
[ ] Omistan mustan digiboksin
[ ] Omistan värittömän digiboksin
[x] Mielestäni digiboksin värillä ei ole väliä
[x] Kunhan edes omistaisi yhden...
[x] Vittu.
[x] Olen koonnut lego-linnan
[x] Legot on kivoja
[x] Legot olivat kivoja
[ ] Minua ei ole rintaruokittu joten olen vähän tyhmä.
[x] Olishan se kiva ollu omistaa Legoja...
[ ] Vittu :/
[ ] Tiedän kuinka monta nakkia on prinssinakki-paketissa, keskimäärin
[ ] Olen keskimäärin melko tyhmä
[x] Mutta silti tiedän että salibandypallossa on enemmän kuin kaksi reikää
[ ] Tiedän myös että uudessa Precision-salibandypallossa on 1516 pientä kuoppaa
[ ] Tiedän myös sen, että ne kuopat parantavat pallon aerodynaamsita liikettä
[x] Tiedän mitä Salibandy on.
[ ] En tiedä mitä salibandy on
[x] Minun pitäisi tietää mitä Salibandy on
[ ] Haluaisin harrastaa salibandya
[ ] Mutta ei ole rahaa aloittaa sitä...
[ ] Vittu.
[x] Olen pissis.
[ ] Olen fruittari
[ ] Haluaisin olla pissis
[ ] Haluaisin olla fruittari
[ ] Minulla on identiteettiongelma enkä tiedä mikä olen.
[x] Vittu.
[ ] Tiedän että sydämmeen mahtuu kaksi ämmää
[x] Tiedän että sydämeen mahtuu vain yksi ämmä
[ ] Ranteessani on Risifruitti-ranneke
[ ] Jonka olen saanut vanhojen jatkoilta
[x] Mielestäni Wanhojen jatkoilla oli kivaa
[x] Olishan se kiva ollu niille jatkoille päästä...
[x] Vittu.
[x] Tajuan noiden vittu-kohtien idean.
[ ] En tajua niitä, olen vähän tyhmä...
[ ] Vittu.
[x] Luulin tämän kyselyn alussa että luvassa olisi laadukkaita väittämiä
[x] Vesa ei tajuu.
[ ] Tiedän, että HK:n Pikku Prinssi nakeissa ei ole kuoria.
[ ] Tiedän myös sen, että ne ovat laktoosittomia
[ ] Ja ne ovat myös gluteenittomia
[ ] Niitä tulisi säilyttää alle 6 celssiuksessa
[ ] En tiedä mikä on celssius-aste
[x] Mutta tiedän mikä on Kelvin-aste
[ ] Olen amis, minun ei tarvitse tietää...
[x] Vittu.
[ ] Pureskelen mielelläni amis-purkkaa
[ ] En pidä amis-purkasta
[ ] En tiedä mikä on amis-purkka
[ ] Pääni on kipeä
[ ] Haluaisin vastata nyt seurusteluun koskeviin kysymyksiin
[x] En haluaisi, mutta joudun niihin silti vastaamaan pian
[x] Olen seurustellut
[ ] Olen seurustellut, ja seurustelen tällä hetkelläkin
[x] Mielestäni tämä kysely on idioottimainen
[x] Mielestäni tämä kysely on todella idioottimainen
[ ] Olen vaikea lapsi
[ ] Minua on ravistettu pienenä
[x] En tiedä onko ravistettu vai ei
[ ] Ehdin jo ikävöidä seurustelu-aiheisia kysymyksiä
[ ] En ole seurustellut, enkä seurustele nytkään
[ ] En tiedä olenko seurustellut
[ ] En ole seurustellut, mutta silti seurustelen tällä hetkellä
[ ] Käytän Philips merkkisiä paristoja
[x] Olen seurustellut, mutta enpäs seurustele enään
[x] Olen galleria-irkkaaja
[x] Mielestäni nämä kysymykset tulee epäloogisessa järjestyksessä
[x] Ja se ärsyttää minua
[x] Se ärsyttää minua suuresti
[x] Pidän nuudeleista
[ ] Koska en edelliseen laittanut ruksia, jokainen voi itse päätellä että en pidä nuudeleista
[ ] Kaverini nappasi juuri minusta kuvan
[ ] Omistan digikameran
[x] Omistan jonkun kameran
[ ] En omista kameraa
[ ] Olishan sellanenki kiva omistaa...
[x] Vittu.
[ ] Näppäimistöstäni eniten kuluneet näppäimet ovat: W A S D
[ ] Näppäimistöstäni eniten kuluneet näppäimet ovat: W A S D, mutta en tiedä miksi
[ ] Olen pelannut Doom I
[ ] Olen pelannut Doom II
[ ] Olen pelannut Doom III
[ ] Olen pelannut Doom V
[ ] Koska laitoin rastin edelliseen, olen siis Doom V:sen kehittelijätiimissä
[ ] Irkkaan tällä hetkellä
[ ]Olen pelannut Doomin läpi 12-vuotiaana
[x] Olen tyttö
[ ] Enkä ole, vaan olen poika
[ ] Minulla on identiteettiongelma edelleenkin, enkä tiedä mikä olen.
[x] Vittu.
[ ] Vuoraan vessanpytyt vessapaperilla vieraissa paikoissa
[x] Tutkin vieraissa kylpyhuoneen kaapit
[ ] Repesin edelliselle kysymykselle
[ ] Kannan mukanani myös tyrmäystippoja
[ ] Kannan mukanani myös perhosveistä
[x] Nuolen aina jogurttipurkin kannen
[ ] Ei.
[ ] Jaa.
[ ] Poissa.
[ ] Tyhjä.
[x] Olen vaihtanut vauvalle vaipan
[ ] En omista vauvaa
[ ] Käyn suihkussa ämpäri päässä
[ ] Isälläni on traktori
[x] Isälläni on auto
[ ] Olishan se kiva että isällä edes olis jotain...
[x] Vittu.
[ ] En ole vastannut tätä pitempiin kyselyihin
[x] Olen siitä onnellinen
[ ] Pääni alkaa hajota tässä vaiheessa
[ ] Syön pizzani salamilla, homejuustolla, katkaravulla ja kirsikkatomaateilla
[ ] En syö pizzaa
[ ] Vittu...
[ ] Pääni alkoi hajota jo 40 väittämää sitten
[ ] Seuraan Torinon kisoja
[ ] En edes tiennyt että Torinossa jotkut pippalot ovat.
[ ] Seuraan Lostia
[ ] Mitä ihmeen Lostia?
[ ] Laitoin ruksin edelliseen, olen siis tyhmä immeinen joka ei seuraa todella mainiota tv-ohjelmaa
[ ] Tämän kyselyn jälkeen aion rentoutua
[ ] Tämän kyselyn jälkeen käyn mökissä hakemassa patjan kaverilleni
[ ] Toivon että tämä olisi jo ohi
[x] Toiveeni toteutui, sillä tämä loppuu tähän.



[x] Totta puhuen, pidän tortilloista enemmän kuin tacoista.

[x]Haastan

1. Salarakas]]
2. |Anu|
3. juuz_o

Haasteet on khuulSunnuntai 12.02.2006 15:43

KOLME NIMEÄ, JOITA TOTTELET:
1. Sini
2. Simo
3. Spurgus
KOLME NIMIMERKKIÄ, JOTKA SINULLA ON OLLUT:
1. Black__PuuPeLi
2. Blue__Mary
3. BlueMary

KOLME ASIAA, JOISTA PIDÄT ITSESSÄSI:
1. Silmät
2. Perse
3. Paska läppä

KOLME ASIAA, JOISTA ET PIDÄ ITSESSÄSI:
1. reidet
2. maha
3. Paska läppä

KOLME ASIAA, JOTKA PELOTTAVAT SINUA:
1. Uusiin paikkoihin meneminen
2. Viralliset puhelut
3. Lukit

KOLME ASIAA, JOTKA OVAT OLENNAISIA PÄIVÄSSÄSI:
1. Tietokone
2. Koulu
3. Jääkaappi

KOLME ASIAA, JOTKA OVAT PÄÄLLÄSI NYT:
1. Villatakki
2. Yöpaita
3. Sukat

KOLME LEMPIBÄNDIÄSI (NYT):
1. E.T.o.S
2. Ensiferum
3. Battlelore

KAKSI TOTUUTTA JA VALHE:
1. Äiti meni johonki
2. Mie en tiijä milloin se tulee
3. Se tuo mulle karkkii

KOLME FYYSISTÄ ASIAA, JOTKA VIEHÄTTÄVÄT SINUA SUKUPUOLESSA, JOHON OLET MIELTYNYT:
1. Silmät
2. Perse
3. Selkä

KOLME LEMPIHARRASTUSTASI:
1. Soittaminen
2. Kone
3. Seksi

KOLME ASIAA, JOITA KUUMEISESTI HALUAT TEHDÄ NYT:
1. En tiijä
2. En tiijä
3. En tiijä

KOLME URAA, JOITA HARKITSET:
1. Tuubisti
2. Tuubaopettaja
3. Musiikinopettaja

KOLME PAIKKAA, JONNE HALUAT MENNÄ LOMALLA:
1. isille
2. Rian luokse
3. Johonkii kivaa....

KOLME NIMEÄ LAPSELLE:
1. Antti-Kristian
2. Markus
3. Sari

KOLME ASIAA, JOITA TAHDOT TEHDÄ ENNEN KUOLEMAASI:
1. On
2. niitä
3. enemmän

Ja ne ketkä haastan..
1. Salarakas]]
2. ^^Jones69^^
3. jenna_pricilla

Voi vittu mikä perjantai... Perjantai 10.02.2006 23:17

1. Millanen päiväpeite sulla on?
Ei mul oo, ku mul on vuodesohva

2. Onko sulla tällä hetkellä pampula ranteessa?
Ei.

3. Entä hiuksissa?
Ei.

4. Kuunteletko jotain biisiä nyt? Jos niin mitä?
Ensiferumia toi on, en oo kappaleesta täysin varma joten en sano mtn ku en jaksa mennä tarkistaa.

5. Kuoritko yleensä omenan?
En.

6. Viini,viina vai viinimarjamehu?
Viina

7. Britney vai Justin?
Britney

8. onko huoneessasi mitään kasvia?
Ei siellä semmoset selviä.

9. onko tyylisi lähinnä hippiä,hiphopparia vai hevaria?
Hevaria

10. kuuletko omituisia ääniä?
Tietysti toisinaan

11. odotatko enemmän joulua vai kesää?
Kesää.

12. paljonko sulle pitäisi maksaa, että menisit kouluun pyjamassa
Oon ollukkii.. Ja ihan ilmaseks menin...

13. Haluaisitko naamaan lävistyksen?
no on noita viel pari tulos lisää

14. Miksi?
Noku non hienoi.

15. oletko isänmaallinen?
Hihihih.. :D

16. Oletko nähnyt meressä valaita?
En ole.

17. Syötkö lihaa?
Joo. Paitsi nyt juon kaljaa.

18. Siideri vai limsa?
Limsa

19. Oletko taiteellinen?
No tottahan toki x)

20. Oletko musikaalinen?
tottakai mä olen.

21. Pidätkö hampurilaisista?
Joo!

22. Mainitse 3 tavaraa,jotka ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Laivan,viinaa ja laivalle kuljettajan

23. Onko Elvis Presley komea mies?
No ei se varmasti enää ainakaa kovin komeelta näytä.

24. Millä vuosikymmenellä haluaisit elää?
Tommonen 2000-luku kelpais hyvin

25. Käytätkö kumia? Siis kun haluat poistaa
lyijykynänjäljet?
Joo.

26. Seurusteletko?
Noen

27. Onko sulla paitaa,jossa on jonkun julkkiksen kuva?
Ei varmaa.. Jos ei oo joku vanha Spice Girls paita talles...

28. Pidätkö vesimeloonista?
Juuuu!

29. Entäpä donitseista?
Joo mut on vesimelooni parempaa.

30. Pidätkö klassisesta musiikista?
Jep. Entenki romantiikan ajan musiikki iskee...

31. Entä reggaesta?
No ei oikee

32. Jazzista?
No juu joku menee mutmut....

33. Rock'n rollista?
Jepjep

34. Soulista?
No ei oikee..

35. Hevistä?
Todellaki

36. Countrysta?
No jooei

37. Minkä värisellä tuolilla istut?
punasella.

38. Mitä sijaitsee oikealla puolellasi nurkassa?
takka

39.Entäpä
vasemmassa nurkassa?
verho

40. Pidätkö leijonakuningas-leffasta ?
joo

41. Oletko siisti ihminen?
En.. :D

42. Onko huoneesi seinillä tauluja? Millasia?
Ei kai siellä...

44. Entäpä julisteita?
On. Ja vitusti onkii.

45. Pidätkö enemmän kissoista vai koirista?
Rakastan molempii! <3

46. Söisitkö mieluiten Fazerin,Pandan vai Haribon karkkeja?
Fazerin

47. Osaatko tehdä ruokaa?
joo

48. Oletko koskaan meinannut sytyttää tulipaloa?
joo

49. Tai jäädä auton alle?
joo

50. Pidätkö dokumenteista?
joo

51. Haluaisitko muuttaa vuodeksi afrikkaan?
en

52. Miksi haluaisit/et haluaisi?
en

53. Mistä biisistä on lause "kill them before they grow"
en tiijä.

54. Laulatko suihkussa?
en

55. Käytätkö hammastikkuja?
joskus

56. Oletko uinut Atlantin valtameressä?
missä se on?

57. Pelkäsitkö että hai tulisi ja söisi sinut?
Joo

58. Oletko ollut ihastunut opettajaasi?
En :D

59. Haluaisitko olla poika?
En

60. Sytytätkö kynttilöitä iltaisin?
No joskus jos tekee mieli. Siis sytyttää.

61. Toivoisitko että tulisi jo lunta?
Pois lumi äkkiä!

62. Haluaisitko että kysyisin yht. 100 kysymystä?
No kumminkii niitä on sen verran joten...

63. Alkaako jo väsyttämään?
Ei. Tahon bileet.

64. Haluaisitko opiskella kiinan kieltä?
en nyt erityisemmin.venäjää haluisin.

65. Mihin haluaisit matkustaa?
johonki mis on kivaa

66. Käytätkö milloinkaan lippalakkia?
en x)

67. Tai pipoa?
käytän.

68. Entäpä toppatakkia?
käytän.

69. Miksi tämän kysymyksen numero on niin suosittu?
En mä vaan tiedä, et se ois niin erityisen suosittu.

70. Pariisi vai Havanna?
Jaahas.

71. Paratiisi vai Valhalla?
Paratiisi.

72. Uskotko että syntiset joutuvat helvettiin?
Joo

73. Hermostuisitko jos juuttuisit hissiin?
Joo

74. Onko sun mielestä orjakauppa ok?
Ei

75. Jos sinulla olisi bändi, mikä olisi tehtäväsi siinä?
No tähä mennessä oon bändeissä ollu kosketinsoittaja, basisti, laulaja ja kitaristi... Että en tiijä

76. Osaatko katsoa kieroon?
Joo

77. Haluaisitko että mä tulisin sun hautajaisiin sitte joskus?
Niin kuka???

78. Millasia kukkia tuon sun haudalle?
No riippuu kuka oot.

79. Onko ulkona nättiä?
Valkoselta näyttää.

80. Oletko koskaan pyörtynyt?
En.

81. Mietitkö koskaan kasvihuoneilmiötä?
Joo maantiedon tunnilla ku puhutaa siitä. Ainakii.

82. Katsotko telkkarista chattia?
Jos ei oo muuta tekemistä

83. Jos saisit valita syntymävuotesi nyt, millon haluaisit syntyä
Noo...1988??

84. Oletko varastanut karkkia kaupasta ikinä?
Joo

85. Mitä purkkaa syöt yleensä, siis minkä makuista?
Vihreetä jenkkiä

86. Kaunein tytön nimi?
Sini :D:D:D

87. Kaunein pojan nimi?
Simo :D:D:D

88. Onko puhelimesi auki myös yöllä?
On. Mutta äänettömällä

89. Jos joutuisit luopumaan jostakin huoneessasi olevasta
huonekalusta, mikä se olisi?
Tuo kirjotuspöydän tuoli tai mikä nyt onkaa... (ei siel sen lisäks oo ku kirjahylly,pöytä ja sänky)

90. Oletko leikannut itse hiuksiasi?
Joo

91. Voisitko mennä kännissä kouluun?
No joo

92. Montako tyyppiä sinulla on kerralla?kiikarissa?
No en kerro.. :D

93. Rumin näkemäsi vaate/asuste?
???????

94. Montako vyötä sulla on?
Ehkä 3 tai 4

95. Typerintä mitä telkkarista tulee?
Drop3 ym vastaavat

96. Ruuhka-aika. Pääset sovituskoppiin sovittamaan
vaatteita.Yritätkö selvitä nopeasti vai hidasteletko?
Samal taval ku muullonki

97. Lempivaatteesi?
?????

98. Lempikenkäsi?
Saappaat tai skeittikengät (ei mul oo muuta)

99. Lempparisi Disneyn piirretyistä?
Pocahontas

100. Oliko tämä liian pitkä?
Ei.