IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Tiistai ja keskiviikkoKeskiviikko 07.12.2005 17:44

Tiistai alkoi unettomasti, kävin vetää liput tolpannokkiin. Sit toivuin unettomuudesta myöhään iltapäivään asti jolloin pitikin taas lähteä töihin. Siinä se.

Keskiviikkona heräsin 0400 lumitöihin. Herranjestas että vitutti loppuvaiheessa; lihaskivut salilta ja lenkiltä veivät veronsa enkä jaksanut kuin pakolliset. Palasin nukkumaan. Nukuin piiiitkälle iltapäivään. Ensimmäinen kerta yli viikkoon kun sain unta melko kivuttomasti. Loppupäivä taitaa mennä lukiessa tenttiin ja ehkä salillakin voisin käydä (kivut alkavat jo lievittää, haluaa lisää :P).

UnikrapulaaTiistai 06.12.2005 00:46

Sitäpä juuri, lauantaina ja sunnuntainakin. Lauantaina myös iltapäivää kohden paheneva krapulargh...

Koko ensi viikko pitäisi lukea syksyn viimeiseen tenttiin, sen jälkeen vapaus pariksi kuukaudeksi moisista.

Katsottiin päivällä uutta autoa kaverin kolaroituneen yksilön tilalle. Hän haluaisi Espanialaista turboa. Leon on ihan hieno auto kieltämättä, itse olen kuitenkin rakastunut astetta tai paria isompiin autoihin. Leonit, siis turbolliset, näyttävät kuitenkin olevan haluttua tavaraa joten vielä ei tärpännyt.

Huomenna on itsenäisyyspäivä. Aamulla pitäisi nostaa lippuja sen kunniaksi. No, saapahan ainakin taas perseillä nelivedolla.

EDIT: Sain kahvitarjouksen josta en voinut kieltäytyä :). Unettomuuden uhallakin otan riskin...

Torstai ja perjantaiLauantai 03.12.2005 14:16

Torstai meni Lostia katsellessa, 7 jaksoa :P.

Perjantai oli jamborepäivä o/. Taas nautinnolliset bileet, kuvamateriaalia vaan astetta vähemmän. Perhonen khihihii. Pääsin jopa Chevyllä kotiin. Kohtalainen kankkunen.

Tiistai ja keskiviikkoKeskiviikko 30.11.2005 18:28

Tiistai oli harvinaisen tylsä päivä... nukuin pitkälle iltapäivään ja neppailin kotona koko illan. Sain sentään luettua muutamankymmentä sivua XHTML:stä ja CSS:stä erästä kurssia varten. Myöhäisillassa neuvoin kaveria VPN-yhteyden luomisessa.

Keskiviikkona kävin koulussa esitelmöimässä. Esiintyminen on ihan kivaa, siinä(kin) harjoitus tekee mestarin. Kaveri tuhosi autonsa kuulemma. Corolla bye-bye :(. Kävikö pahasti?, kysyin. -Ei kuinkaan. Kenen vika? -Sen toisen. Huh, sitä ei koskaan tiedä milloin joku lähtee :S... Loppuillasta pitäis kai pelailla ropee...

EDIT: ...ja niinhän me pelasimme! Naisetkin karkkosivat kun aloittelimme vain yhtä lukuunottamatta :S. Pelit kesti puol kahteen, väliliikuntana Chevy lainaan yllämainitusta syystä. Matkalla kaivettiin eräs Saab ikiroudasta ja se päätyikin lopulta minun haltuuni :O. Elämä on ihmeellistä. Rottajumalakin kuoli. Rottajumalajan Luoja nukahti kun matkustajalentokone teki hätälaskun saarelle. Sekavaa? Niin pitääkin :).

Sunnuntai ja maanantaiTiistai 29.11.2005 18:44

Sunnuntai: Lumihommia kohtuupalkalla, tein kunnes rupesi vituttamaan. Iltapäivällä kävin taas jatkamassa Lostia.

Maanantai: Luento, jonka jälkeen lyhyesti kämpän kautta Lostia katsomaan. Illalla pelattiinkin sitten CP2020 aamuviiteen, täysin puskista :P. Pelasin viimeksi yli 5 vuotta sitten :O. Tykkäsin. Tein naispuoleisen teknon, sillä puhdistettu tykki laukeaa helpommin ;). Yö olikin sitten helvetillistä tuskaa insomnian ja ilmeisesti kahvista johtuvien vatsakipujen kourissa :(. Tätä kirjoittaessa olen valvonut 30 tuntia...

Perjantai ja lauantaiLauantai 26.11.2005 19:37

Perjantaina ehdin lähinnä karateen jonka jälkeen huonohko leffa (War of the Worlds) ja yllättävä (ihan hyvä siis) uusi sarja (The Lost) kaverin luona. En jaksanut lähteä kaljalle koska on taas työviikonloppu :(.
Lauantaina hiukkasen töitä, käynti salilla, jatkamaan ennalta mainittua sarjaa ja parin naispuoleisen tupareihin :P. Ei viinaa tänäänkään...
Nelivetoautolla oli hauska kruisailla tuoreella lumella. Chevy taasen sai kunnon pesun pesuhallissa, poloisella oli kuukauden paskat yllään.
Aamu alkaa 50€ bensatankkauksella ja 1€ kahvi-donitsiaamiaisella klo 0830 (ei se Chevrolet pelkillä positiivisillä mietteillä kulje). Onneksi tänään ei tarvitse miettiä opiskelemista paljoakaan. Ajamme ystäväni kanssa erinäistä rallia ympäri Seppälää yhdellä ja kahdella autolla, vieden niistä toista erinäisiin huoltoihin. Koitamme herätellä itseämme käymällä muutamassa autoliikkeessä kuolaamassa automaailman erikoisuuksia. Kohdallani varsinkin eräs tietty Cadillac nostattaa jo ennestään lievää autokuumetta. Olisin kysynyt autoa koeajoon ellei se olisi ollut linnoitettuna liikkeen perimmäiseen nurkkaukseen :F.
Loppupäivä kuluu huollossa olevan auton asioilla juostessa ja viimeaikoina vähemmän huomiota saaneen CoC:n parissa. Sateen takia en vaivautunut lenkkeilemään tänään vaikka niin oli etukäteen sovittu.

Epätarkkaa statistiikkaa:
- polttonesteitä paloi: 8 litraa
- maileja mittariin: 40
- kahvia kumottiin: 4 kuppia
- Vanhemmat »