IRC-Galleria

Oli vuosi 380 Mînirmôn pohjoisrannikolla Mârlaë-nimisessa kaupungissa, kylmin talvi kymmeneen vuoteen. Khertrâ kävelee hermostuneena ympäri huonetta. Hänen vaimonsa Nuno oli synnyttämässä. Raskaus oli ollut täynnä vastoinkäymisiä; kaupungissa oli tulipalo ja merirosvot hyökkäsivät kahdesti saman kesän aikana satamaan.

Pitkän ja vaikean synnytyksen jälkeen kätilö ilmoittaa, että Nuno synnytti terveet kaksostytöt. Khertrâ huudahtaa ilosta. ”Heidän nimensä tulevat olemaan Lhara, Elämän voittava, sekä Lharu – Elämästä nauttiva." (Lhara tarkoittaa myös ”virtaava vesi”, ja Lharu tarkoittaa ”verenpunainen”)

Tytöt kasvoivat satamakaupungissa ja kasvoiltaan he kasvoivat muistuttamaan toinen toista. Heidät erotti ainoastaan silmän alla olevasta syntymämerkistä, joka Lharalla oli vasemman ja Lharulla oikean silmän alla. Kauniina heitä pitivät kylän nuoret miehet jo tyttöjen ollessa 15-kesäisiä, ja kauneus kasvoi iän karttuessa. Ja tytöt olivat erottamattomat; he kulkivat kädekkäin kaupungilla ja maaseudulla; ja mihin toinen meni ei toinen voinut olla kaukana.

Kerran heidän ollessaan 10-vuotiaita heidän äitinsä sairastui ja Khertrân piti lähteä kaupunkiin hakemaan lääkettä, otte Khertrâ Lharun mukaan matkalleen. Lharan tiedetään kertoneen äidilleen, että he eivät löytäneet lääkettä jo ennen kuin he saapuivat kaupungista kotiin, sillä tytöt pystyivät ajoittain puhumaan ajatuksen välityksellä. Nuno kuitenkin toipui pitkän sairauden jälkeen.

Täytettyään 21-vuotta tytöt olivat kaupungin torilla myymässä hedelmiä, kun torille ratsasti salskea nuori mies, joka oli saman ikäinen tyttöjen kanssa. Hänen nimensä oli Xïnindod. Hänen isänsä oli Grârmîfirin hallitsijan sukua, joka oli ottanut vaimokseen palvelijansa. Hänen hevosensa asteli tyttöjen hedelmäkojun eteen ja Xïnindod pyysi tytöiltä persikoita ja päärynöitä. Lhara paketoi hedelmät pojalle ja poika maksoi ostoksensa. Hän kiitti ja lähti, ja mennessään hän lauloi kauniisti.

Seuraavalla viikolla sama tapahtui uudelleen. Poika kysyi tyttöjen nimiä ja esitteli myös itsensä. Taas poika lähti laulellen matkoihinsa. Kolmannen kerran tapahtui sama. Poika pyysy tyttöjä tanssiaisiin, jotka järjestettäisiin kaupungin laidalla olevassa heinäladossa seuraavana iltana. Kaupungin kaikki nuoret tulisivat tansseihin. Tytöt eivät kertaakaan olleet saaneet lupaa mennä tansseihin, mutta he lupasivat tulla.

Kotiin päästyään tytöt alkoivat anella isältään pääsyä tansseihin. Isä kielsi kolmasti tyttöjä menemästä, mutta neljännellä kerralla hän sanoi tytöille: ”Kolmasti teitä kielsin ja ette minua totelleet. Nyt en anna vieläkään siunausta, mutta menkää jos tahdotte. Pelkään vain, että ennus käy toteen. Pojan nimessä on kolkko kaiku.” ”Kolkkoko? Kuinka ”sulosävel” voi olla kolkko?” Vaan isänsä ei vastannut heille. Tytöt eivät tienneet mistä isänsä puhui ja olivat innoissaan, koska saivat lähteä tanssiaisiin.

Seuraavan päivän he harjoittelivat äitinsä kanssa tanssia ja ompelivat toisilleen tanssipuvut liinavaaatteista. Ja kun ilta koitti ja tytöt olivat lähdössä matkaan, heidän isänsä sanoi heille ”Tanssikaa, tyttäreni, tanssikaa; vaan älkää joutuko poikain lupausten pauloihin.” Tytöt nauroivat, antoivat isälleen suukot juoksivat kohti kaupunkia. Isä jäi seisomaan oviaukkoon ja rukoili jumalten suojelua tyttärilleen. Tytöt odottivat molemmat tapaavansa Xïnindodin tansseissa. Ja tuolloin punainen tähti syttyi taivaalle.

Tansseissa oli paljon kaupungin nuoria, tyttöjä ja poikia kaupungin eri kolkista., ja orkesteri soitti heinäladon seinustalla lauluja ja balladeja. Lhara ja Lharu tanssivat keskenään pitkälle iltaan, sillä kukaan ei uskaltanut heitä tanssiin pyytää, ja Xïnindodia ei näkynyt tansseissa. Ilta oli kääntymässä yöksi, kun ovet lennähtivät selälleen ja ovista astui seurua hienoissa vaatteissaan. Musiikki lakkasi ja kaikki katsoivat ovelle. ”Terve teille, Mârlaën väki”, huusi joukon pisin ja komein, ”Nyt alkavat tanssiaiset!” Tuo poika oli Xïnindod. Ja hän saapasteli kaksosten luo ja suuteli molempien kättä.

”Lhara ja Lharu, olette kovin kauniita tänään. Sydämeni meinaa pakahtua teidän lähellänne. Vaan koska olen vain yksi mies, tahtoisin viedä Lharan tanssimaan. Veljeni Sas’um voi tanssittaa Lharua tämän tanssin ajan. mikäli neideille sopii.” Mustasukkaisuuden liekki leimahti Lharun sydämessä ja Lhara tunsi sen polttavan häntä myös. Kaikesta huolimatta tanssiin käytiin ja hauskaa oli. Xïnindod tanssitti molempia tyttöjä illan aikana useasti ja aina ken tanssi hänen kanssaan oli pakahtua onnesta, kun toinen kihisi mustasukkaisuudesta. Tuon illan jälkeen eivät tytöt enää tunteneet toistensa ajatuksia, ja heidän välillään kyti syvällä mustasukkaisuuden tuli. Ilta päättyi tytöt matkasivat hiljaisina kotiin.

Isä oli tuijottanut taivaalle pitkään yöhän sen jälkeen, kun tytöt lähtivät ja yön tunteina, ennen kuin tytöt tulivat kotiin, oli punainen tähti kirkastunut huomattavasti. Isä pelkäsi pahaa, ja tyttöjen saapuessa kotiin, hän tiesi, että heidän välillään oli vihaa.

Päivät ja viikot kuluivat normaaliin tapaan: tytöt möivät hedelmiä ja vihanneksia torilla ja kerran viikossa Xïnindod saapui hevosellaan ostamaan hedelmiä. Tuli talvi ja tytöt eivät käyneet torilla enää. He alkoivat vaellella metsissä kaupungistä länteen, joskus toistensa seurassa vaan välillä myös yksinään. Ja sattui kerran, että Xïnindod tapasi Lharan metsässä yksinään. He puhelivat ja vaihtoivat lopulta lupauksen nähdä uudelleen kahden päivän päästä.

Ja kävi niin, että seuraavana päivänä Lhara ei lähtenyt metään kävelemään vaan jäi kotiin, ajattelemaan Xïnindodia. Lharu kuitenkin meni metsään ja kompastui juurakkoon. Hänen jalkansa jäi jumiin ja hän jäi lumihankeen makaamaan. Xïnindod saapui kuin taikaiskusta paikalle ja auttoi tytön irti juurakosta. Ja kuten Lhara, myös Lharu jutteli Xïnindodin kanssa pitkään sai jälleennäkemisen lupauksen. Tytöt näkivät Xïnindodia salaa toisiltaan ja molemmat luulivat olevansa Xïnindodin ainoa mielitietty.

Vuoden päivät kuluivat ja salassa pyysi Xïnindod sekä Lharan että Lharun kättä ja vihkilupausta. Ja molemmat myöntyivät. Häät luvattiin kuitenkin pitää salassa muilta ja seuraavana kesänä oli määrä molempien (toisistaan tietämättä) päästä vihille.

Vaan tuli kevät ja Mînirmô kutsui nuoret miehet sotilaspalvelukseen, sillä merirosvot olivat aloittaneet hyökkäykset rannikolle. Tytöt jäivät olman häitä, vaan eivät puhuneet asiasta toiselle, eivätkä he arvanneet toisen salailevan, sillä he keskittyivät oman salaisuutensa salassa pitämiseen.

Kului kahdeksan vuotta, enne kuin sota oli ohi. Xïnindod palasi rintamalta väsyneenä ja muuttuneena miehenä. Hän ei enää ollut sama komea ja salskea nuori mies, joka oli sinne lähtiessä. Kaksoset tapasivat hänet taas kaupungin torilla keskikesän juhlaa edeltävänä päivänä. Hän pyysi omenoita. Lhara paketoi hedelmät ja antoi ne Xïnindodille, ja Xïnindod sanoi yhden sanan: ”Huomenna”. Ja molemmat tytöt kuulivat sen ja luulivat sen tarkoittavan itseään.

Seuraavana aamuna molemmat työt olivat salaisesti innoissaan ja ompelivat toinen toistaan hienompaa pukua. Molemmat tekivät hääpukua itselleen, mutta he luulivat, että toinen tekee pukua illan kesäjuhliin. Ja kun ilta tuli lähtivät tytöt samaa matkaa kohti kaupungin toria, jossa juhlat olivat.

Torilla oli satapäinen yleisö, joka lauloi ja juhli keskikesän päivää. Väki puhui kiihkeästi keskiyöllä tapahtuvasta hääseremoniasta, ja edelleen kumpikin tyttö salasi omat ajatuksensa, vaikka he olivat onnellisempia kuin koskaan. Alkoi olla puoliyö ja torin lavalle nousi huutaja.

”Tänään on ilon päivä!” Väki hurrasi. ”Tänään astuu avioon rannikon tavioitelluin poikamies!” Väki hurrasi. Kaksoset olivat niin innoissaan etteivät huomanneet enää toisiaan. ”Saanko esitellä: Xïnindod Kultakurkku!” Väki huusi ja taputti. ”ja hänen viehättävä vaimonsa Arelle!” jatkoi huutaja. Kaksoset katsoivat toisiaan tyrmistyneenä. Sillä hetkellä heidän ajatuksensa kohtasivat ja he tajusivat, että molemia oli huijattu.

Xïnindod oli sota-aikaan löytänyt vaimon itselleen ja luvannut naida hänet sodan jälkeen. Nainen oli kuninkaallista sukua ja polveutui Geruss II Kördhaun kunikaasta.

Pitkään tytöt katsoivat toisiaan ja heidän mielensä mittelivät. Vihaksi muuttui heidän mustasukkaisuutensa, sillä molemmat luulivat toisen karkoittaneen Xïnindodin luotaan, vaikka Xïnindod oli heitä huijannut. Pian tunteet muuttuivat vihasta suruksi. Lharu veti vieressään seisovan miehen vyöltä tikarin ja osoitti sillä sisartaan.

”Sinä kaksinaamainen portto! Et ainoastaan vienyt minulta miestä vaan myös valehtelit kaikki nämä vuodet. Minulle hän kätensä lupasi yhdeksän vuotta sitten, ei sinulle!” Lharu huusi.

”Sulje suuri suusi, Lharu Kömpelö. Ja laske se tikari ennen kuin satutat itsesi, Lharu Taitamaton, Lharu Tyhjäpää.”

Lharu suuttui siskolleen ja ryntäsi tikari tanassa tämän kimppuun. Lharu kompastui kuitenkin hameensa helmaan ja kaatui kasvoilleen maahan. Kaatuessaan tikari lävisti Lharun sydämen. Maa värjäytyi punaiseksi Lharun alla. Lhara pelästyi tapahtuneesta ja vaipui itseinhoon. ”Siskonmurhaaja olen”, hän sanoi itselleen, "ja siskonmurhaaja ei ansaitse elää.” Hän juoksi kaupungin torin poikki ja heittäytyi kaupungin läpi kuohuvaan koskeen. Virte vei toisen kaksosen.

Khertrâ katsoi taivaalle juuri tuolla hetkellä ja huomasi, että punainen tähti sammui. Hän vajosi polvilleen itki. Ja päässän hän kuuli äänet. "Kolkkoko? Kuinka ”sulosävel” voi olla kolkko?” Vaan isänsä ei vastannut heille. Hän tiesi, että nimi oli myös ”Neitojen turma”.