IRC-Galleria

and I ground my face off! MOSHNIGHT!Sunnuntai 08.01.2006 23:06

Lol täs on ollu muutama päivä ihan mielenkiintoista, olen ainakin ostanut rutkasti meikkejä, ganguroinut, katsonut Narnian, joka oli pirun hyvä leffa ja randomoinu ihan ökynä. Mutta kirjoitan kuitenkin laajemmin eilisestä ja tästä päivästä, koska ne ovat paremmin muistissa. Pitäisi alkaa kirjoittaa enemmän journaliin niin muistaisin hauskat päivien pikkujutut, jotka muuten pääsevät unohtumaan.

Eilen olin katsomassa Rotten Soundin ja Sayyadinan Grind your face off -kiertueen keikkaa Tavastialla. Se oli ensimmäinen kerta, kun kävin Tavastialla ja muutenkin jännää, koska en ollut kuullut Rotten Soundilta kuin yhden biisin ja sekin oli tyyliä 'lol tää on nopeeta, mennään läpäl kattoo! =D' muita artisteja en tuntenut edes nimeltä.
Ilta alkoi ihan mukavasti, olin pitkälti vain nukkunut koko päivän ja kuunnellut hienoa rentoilumusaa, koska sellaista ei ollut koko iltana edessä. Tropical Gorilla jyräsi Winampissa samalla kun kylmät väreet blastbeateista nousivat selkäpiitäni pitkin ajatellessani illan jyräystä. Lopulta saavuimme illalla muutaman kaverin kanssa Tavastialle, jolloin paikalle ei ollut vielä sattunut kauheasti ihmisiä. Ensitöikseni piti sanoa hyvästit illaan juomisille ja testata legendaarinen rock'n'roll -vessa, ihmeen siistiä, mutta paikat olivat bommattu ihan täyteen. Asennetta löytyi jo vessasta mutta ei pisoaarilinjastossa moshaajia näkynyt. Nappasin kiskurihintaisen jääkylmän lonkeron ja katsoin telkkaria ennen settien alkua, Tavastian telkkareissa näkyi Viva-musiikkikanava ja sieltä tuli kaikenlaista randomsontaa A-han Take on me:stä saksalaisiin nahkabiiseihin, joissa kaksi kaljua miestä soittelivat ja söivät nakkeja. Kappaleen nimi oli Wurstwasser. Pinkki liha ja kaljut miehet olivat selkeä enne tulevasta.

Noin kymmenen aikoihin illalla asetuimme lavan eteen hengailemaan ja lämmittelemään niskoja moshauskoitosta varten, illan ensimmäinen bändi oli nimeltään Rytmihäiriö, joka oli samalla mielestäni illan kovin bändi. Moshpitissä pogoaminen alkoi jo ensimmäisen biisin aikana ja kaksimetriset irokeesipäät riehuivat oikein huolella. Itse pysyttelimme tiukasti eturivissä moshaten blastien tahtiin niin kauan kuin päät kestivät, onneksi kajareista sai hyvää tukea ::D. Rytmihäiriön rumpali oli erittäin taitava, diggasin runsaasti kaikista hänen kompeistaan eikä nopeuttakaan puuttunut. Kesti tosin muutaman biisin verran ennen kuin tajusin, että perkeles tämä bändihän laulaa suomeksi ::D. Biisien nimet olivat tuota, aika mielenkiintoisia. Esimerkkejä(toivottavasti muistan oikein ::D): "Jos otan, niin tapan", "Tapoin, muuta en muista" , "Saatana on herra." Tuoppeja lensi moshaajilta runsaasti moshpittiin eli kaljasuihku oli taattu. Välispiikit olivat laatua, sai nauruaan pidätellä hetken, kun laulaja selitti bändipaitatilauksestaan ennen Saatana on herra -kappaletta "Ja kyllä, paitojen yhteislasku oli 666euroa! Tämä ei voi olla sattumaa! SAATANA ON HERRA!" ::D. Muttah meininki oli juuri sopiva, moshpit (joka oli erittäin pieni, ihmiset ankeilivat ::<) oli hurjana ja soitto kulki.

Seuraavana lavalle astui ruotsalainen jyrinäpunkbändi Sayyadina. Bändi näytti erittäin vaisulta ennen setin alkua, kitaristi oli random parta-amis tool-paidassaan ja rumpali mikäkin emodude ja todella huolehdittu look, basisti näytti tavalliselta moottoripyöräjengiläiseltä, mutta hänellä oli vallan veikeä basso Mockinbird-mallinen, laulaja oli taasen Jeesuksen ja Jone Nikulan fuusioituminen grindiin. Kaikki vaisuus tosin loppui heti setin alettua. Harvoin olen kuullut yhtä nopeita blästejä ja voi sitä hullua livemeininkiä ::D, kitaristilta katkesi kieli ensimmäisen biisin aikana, mutta kitaraa vaihtamatta hän suoritui keikan loppuun (ei sinäänsä että tuollaisessa jyrinässä yhden kielen puuttuminen kuuluukaan, amatöörimäistä jotkut kuusikieliset kitarat!) Koko setin ajan piti vältellä kuolaavan kitaristin kuolaa, hän näytti vallan vesikauhuiselta ::
D mutta kova meno lol.

Kolmas bändi oli Total Devastation, katsoin alkuun lavaa wtf sieltähän saapuu paleface, ja toinen! ja kolmas! zomg koko helvetin bändi on täynnä palefaceja ::D. Rumpali taisi olla ainoa herra koko bändissä, joka ei omistanut pitkää partaa leukansa alla, mutta hänkin oli kalju kuten bändin dresscodeen taisi kuulua. Kitaristilla oli myös hiuksia omgz. Siitä setistä en muista kauheasti, mutta oli varmaan aika hyvää moshauksen määrästä päätellen. Basarin kalvot taisivat jossain vaiheessa setin aikana löystyä tms, koska tuplatakataka kuulosti kuin miltäkin lätkytykseltä litsläts-soundeillaan, mutta onneksi asiaa korjattiin edes vähäsen roudareiden suosiollisella avustuksella. Setti loppuikin nopeasti tai ehkä olin vain tottunut grind-jytinään, mutta viimeisenä oli Rotten Soundin aika.

Rotten Sound oli silkkaa energiaa alusta loppuun, välitauot olivat erittäin lyhyitä ja tuplabasari paukkui enemmän kuin tarpeeksi Hahdon käskytyksessä. Bändin huomasi heti illan pääartistiksi, katsomo täyttyi nopeasti yleisöstä ja emme enää saaneet olla rauhassa ihmisten iskuilta rakkaassa eturivissä vaan ihmisiä pomppi päälle ja he tönivät suunnasta jos toisesta. Setin ensimmäinen muistikuva hirveän jytinän seasta oli katsomosta lavalle ilmestynyt alaston mies, joka stagedaivasi sieltä moshpittiin. Ajattelin sisälläni, että toivottavasti hän ei hyppää päälleni ja onneksi ei hypännytkään vaan toiselle puolelle lavaa. Myöhemmin keikan aikana päälleni daivattiinkin useita kertoja ja kerran poskeni jopa teki lähempää tuttavuutta jonkun ankaran fanin maihariin, mutta onneksi isku ei ollut paha. Setti ei kestänyt kauhean pitkään ja se loppui melkein siinä vaiheessa kuin sen oli huomannut alkaneen. Ainiin ja joku teini tuli juttelemaan minulle mukavia eturivissä, että miten kunnon true metal on hyvää ::D ja kehui stagen reunassa ollutta jägermeister-logoa, jossa risti oli käännetty väärin päin. Tämän norjalaisen hirven noteerasti myös rotten soundin laulaja.

Kolhuitta moshpitissä ei kukaan selviä, minullakin on vallan komea mustelma lonkassani. Kiitos niille töniville känniörisijöille, jotka päättivät työntää stagea päin jossain vaiheessa keikkaa. Mutta ei se mitään koska sex, violence and rock'n'roll. Ensimmäistä ei kauheasti herunut, mutta kahta viimeistä sitäkin enemmän.

Aamulla niskat ja ääni olivat vallan vekkulissa kunnossa. Näytän niskahäiriöiseltä ex-gangurolta, joka on juonut ruokajuomakseen viskiä useiden vuosien ajan. Ääneni on teh kondis.

Tänään olin sitten Helsingissä katsomassa Broken Flowersia, joka oli suhteellisen hyvä elokuva ja lopuksi kävimme perheen kanssa syömässä kunnon murkinat Mandarin courtissa. Koska postaus on valmiiksi jo erittäin pitkä niin pistän vain randomkohtauksen elokuvasta enkä muuta tästä päivästä. Don (noin 50-vuotias vanha mies) oli menossa selvittämään mahdollisen lapsensa äitiä ja yhden hänen exänsä talossa sattui olemaan nuori tyttö nimeltä Lolita (::D) ja hän pisti vanhan Donin vain istumaan tuolille ja tuli poseemaan alasti hänen eteensä. Elokuvateollisuus tukee pedokulttuuria vallan selkeästi.

Ja kiitos kaikille pitkäjänteisille, jotka jaksoivat lukea postauksen ::D jeijness ette kyllä saa mitään lohdutuspalkintoa menetetystä ajasta.

Update// Ainii lol siel keikal oli moshaamas Niina Herala ja Vallu Valpio ja HIMin rumpali ::D.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.