IRC-Galleria

Swanheart

Swanheart

Anna Lumisalmi

Piiloavautumista.Tiistai 09.12.2008 01:38

1. Listaa asioita 10 eri ihmisille, joita haluat sanoa, mutta et uskalla.
2. Älä paljasta keitä he ovat.

1. Olet vaikuttanut elämääni enemmän kuin luultavasti koskaan ymmärrätkään. Olen todella kiitollinen ja onnellinen, että olet kuulunut elämääni, sillä olen saanut sinusta yhden positiivisimmista "esikuvistani" ja olet ollut yksi parhaista aikuisen malleista lapsuuteni ajan. Uskomatonta, miten kukaan ihminen voikaan olla niin vahva, ja pysyä niin positiivisena, vaikka elämä miten potkisi päähän! Arvostan ja kunnioitan sinua todella paljon!

2. En voi ymmärtää, miten kukaan voi olla niin takertuva, kun sinä olet. Vieläkin olen järkyttynyt siitä, että olet useamman kerran sanonut ääneen, että haluat löytää ihmisen, joka tekisi sun puolesta kaikki päätökset. Et vissiin todellakaan ymmärrä, miten pahasti ahdistelun puolelle sun käytös menee, niin epäkunnioittava käytös on todella pahassa ristiriidassa niihin "arvostan sua enemmän kuin itseäni"-juttuihin. Ymmärrän, että sulla on paha olo, mutta ei se paha olo mene ohi, ennen kuin suostut kohtaamaan tosiasiat silmästä silmään. Asiat ei lakkaa olemasta, vaikka miten kieltäisit ne.

3. Ollaan tunnettu melkein koko elämämme ajan, ja olet ehdottomasti yksi rakkaimmista ihmisistä mulle. En olisi voinut parempaa symbioosi-ystävää saada vaikeiden kasvun vuosien ajaksi ;) Ikävöin sua päivittäin, olisi ihanaa, jos voitaisiin nähdä useamminkin, tai asua taas jonain päivänä samalla paikkakunnalla. On myös helpompaa olla omituinen friikki, kun joku jakaa sen mun kanssa ;D Olet rakas <3

4. Olet ihan uskomattoman huomionkipeä, ja sun jutut suorastaan huutaa "kehukaa mua! kehukaa mua! huomatkaa mut!". Olet sinänsä ihan hyvä tyyppi, mutta luultavasti itsekeskeisempi kuin tajuatkaan. Itsesääli ei maailmaa paranna. Eikä huolia pysty hukuttamaan viinapulloon, ne pitää käsitellä.

5. Herätät mussa TODELLA ristiriitaisia ja erikoisia tunteita, mutta kuitenkin kokoajan ollaan pysytty selvästi enemmän plussan puolella. Olet todella hämmentävä ihminen, ja olen tavallaan jopa oppinut sulta paljon lyhyen ajan sisällä. Ei varmaan paljoa enempää voitais erilaisia olla keskenämme, mutta erilaisuus on rikkautta. Sua ei ole kyllä helppo ymmärtää, koska et halua näyttää sieluasi ja sydäntäsi - vaikka kehotatkin toisia tekemään niin. Mutta sellaiset asiat tapahtuukin vain silloin, kun ihminen tuntee olevansa täysin turvassa, ja uskaltaa luottaa ihan täysin. Niitä ei voi eikä saa pakottaa. Tässä oli vain murto-osa mun ajatuksista sinusta. Arvostan ja kunnioitan sua todella, ja vaikken tykkääkään susta, niin tykkään tosi paljon :D

6. Olet maailman paras ystävä, ja sulla on aivan loistava huumorintaju! Nähdään nykyisin todella harvoin, ja yhteydenpitokin on todella vähäistä. Ikävöin sua kokoajan, koska silloin kun ollaan yhdessä, meillä on ihan oma maailmamme, outo huumori ja erikoinen ajatuksenjuoksu :D Olet todella kultaakin kalliimpi! Sun kanssa ei ole koskaan tylsää, ja sun kanssa voi myös jutella ihan mistä vaan. Musta on ihanaa, miten ymmärrät aina, etkä tuomitse, mutta sanot silti täydellisen suoraan, jos olet eri mieltä mun kanssa, tai jos mä ajattelen typerästi :D Ja sulle voi myös sanoa yhtä suoraan, etkä suutu.

7. En ikinä unohda sitä, miten ihana ystävä olit etenkin silloin, kun muutin Imatralle ja vietin täällä ensimmäisen vuoden. En olisi varmaan selvinnyt järjissäni ja hengissä siitä vuodesta ilman sinua. Olit silloin mulle melkein ainoa henkireikä, sulle sain sanoa suoraan, jos tuntui pahalta, ilman, että olisi pitänyt pelätä, että sulle tulee siitä paha olo tai huono omatunto (varmaan, koska olit kuitenkin sen verran objektiivinen mulle pahaa oloa aiheuttaneista asioista). Nykyisinkin voitaisiin nähdä vähän useammin, olet kuitenkin mulle edelleenkin tärkeä ystävä!

8. Olet mulle tärkeä ihminen, ja kerron sinulle enemmän asioita kuin olen koskaan kertonut esimerkiksi vanhemmilleni. Tavallaan siis todella luotan sinuun. Olet mahdollisesti ollut pitkään mulle kaikkein läheisin aikuinen. Sulla on kuitenkin taipumus sanoa asiat suoraan, ja niin kärkkäästi, että olet monesti todella loukannut mun tunteita. Olet sanonut liian terävästi asioita, jotka on olleet mulle vielä niin kipeitä, etten olisi ollut valmis niitä käsittelemään. En ole koskaan kertonut loukkaantuneeni sun sanoista, mutta ne on useamman kerran repineet vielä tulehdusvaarassa olevia haavoja auki. Jokatapauksessa olet mulle läheinen, ja uskallan kertoa sulle myös mulle noloja asioita. Tiedän, ettet ikinä tarkoituksella loukkaa, sulla on vain todella kärkäs tapa ilmaista asiat - sen tiedät itsekin, koska olet saanut siitä sen verran palautetta muilta ihmisiltä.

9. Kukaan ihminen ei ole koskaan merkinnyt mulle niin paljon kuin sä merkitsit. En oikein tiedä vieläkään, olinko tyhmä ja hullu ja uhrasin ihan turhan tähden niin paljon itsestäni, elämästäni ja ajastani, vai jäikö mulle jotain suurta käteen siitä kaikesta, jotain sellaista, mistä mulle on vielä jonain päivänä suurta hyötyä elämässä. Luultavasti jälkimmäistä, koska en usko, että mikään tapahtuu ilman syytä. Olen onnellinen, että sulla menee nykyisin paremmin, ja että musta taisi tosiaankin olla sulle jotain apua. Olet yksi hienoimmista ihmisistä, joihin olen ikinä törmännyt. Siksihän mulle olikin niin tärkeää auttaa sua, näin sussa potentiaalia. Olet myös yksi maailman parhaista ystävistä, sulle pystyn puhumaan vapaammin kuin kenellekään muulle, osaksi sen takia, että tunnet mut ehkä paremmin kuin kukaan muu.

10. Mulle merkitsi TODELLA paljon, että pyysit multa anteeksi kaikesta, ja sanoit, että tekisit kaiken ihan toisin, jos voisit palata menneisyyteen. Ja huomasin, että todella tarkoitit sitä. En olisi voinut antaa anteeksi, jos et olisi anteeksi pyytänyt, ja mä todella halusinkin antaa anteeksi. Olen silti edelleenkin pettynyt sinuun, mutta olet nyt selvästi "herännyt unesta" ja näet asiat aivan eri näkökulmasta. Olet kehittynyt henkisesti ihan valtavasti parin viime vuoden aikana. Kuitenkin ne pienet virheet menneisyydessä vaikuttaa muhun koko elämäni ajan...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.