IRC-Galleria

Kävimme lauantaina Valman kanssa Joensuussa tottelevaisuuskokeessa. Treenaaminen jäi aika vähiin kun kyseinen koira on ollut viimeiset kolme viikkoa hoidossa, mutta päätin silti lähteä kun ilmoittautuminenkin oli maksettu.

Jännitys oli kauhea kun saavuimme paikalle ja tuntui ettei Valma ole yhtään kuulossa. Onneksi kuitenkin sää suosi vaikka aamulla vaikutti siltä että alkaa sataa. Ennen varsinaisen kokeen alkua tuomari tarkasti narttukoirien juoksutilanteen ja piti rauhoittavan puheen.

Sain numeron 2 ja jouduin ensimmäiseen paikallaolo-ryhmään. Luoksepäästävyydestä tuli täydet pisteet ja sain siitä mukavasti itsevarmuutta. Se karisi kuitenkin hyvin nopeasti pois kun tuli paikallamakuun aika.. Jätin Valman vähän turhan nopeasti ja luottavaisesti maahan ja kerkesin kävellä viitisen askelta kun vieressämme ollut dobberi lähti samantien omistajansa perään kuin luotijuna ja Valma nousi ja tuli luokseni. Se oli sitten nolla.

Olo oli ensin katkera, mutta tajusin sitten että tilanne oli huonoa tuuria yhdistettynä puutteelliseen häiriötilanteiden harjoitteluun ja turha sitä on surra. Oman osuutemme loputtua tajusin alun epäonnistumisen olleen jopa positiivinen asia, sillä sen jälkeen rentouduin ja ajattelin koetta harjoitustilanteena, kuten pitäisikin tehdä. Valma toimi onneksi muissa liikkeissä kuin unelma, ainoat varsinaiset virheet tein minä. Koira sai palautetta rauhallisuudesta, halusta tehdä työtä ja korkeasta koulutustasosta. Toivottavaa oli vain reagointinopeudessa. Vapaahypyssä minä sain palautetta taktikoinnista, mikä olikin totta, sillä annoin varmuuden vuoksi käsimerkin sanallisen käskyn lisäksi. Ylsimme täpärästi 1-tulokseen ja saimme oikeuden kilpailla avoimessa luokassa. Jatkamme kuitenkin vielä alokasluokassa harjoituksen vuoksi.

Pisteet: yht. 162,5

Luoksepäästävyys 10
Paikallamakuu 0
Seuraaminen kytkettynä 9
Seuraaminen taluttimetta 10
Maahanmeno seuraamisen
yhteydessä 10
Luoksetulo 9,5
Seisominen seuraamisen
yhteydessä 10
Estehyppy 8
Kokonaisvaikutus 10
Aloitin lämpötilan mittaamisen Seelalta 57. vuorokautena ja jo alusta lähtien se sahaili jonkin verran. Laskettu aika eli 63. vrk olisi ollut jo lauantaina 29.4. mutta mitään ei tapahtunut, vaikka lämpö kävi perjantaina 37 asteessa ja lauantai-aamuna 36,9 asteessa.

Vaikka koira käyttäytyi koko ajan normaalisti eikä mitään muita merkkejä ongelmista ollut, aloin sunnuntaina huolestua. Maanantaina Seelalle tehtiin sisätutkimus, jossa kävi ilmi ettei kohdunkaula ole jostain syystä lähtenyt avautumaan. Päätimme leikata seuraavana päivänä.

Lapset (kaksi poikaa ja saman verran tyttöjä) saatiin siis pihalle 2.5. noin klo 12.45. Ne olivat elvytyksen jälkeen kaikki hyvin virkeitä ja pyrkivät hanakasti tissille. Ongelmaksi muodostui se, ettei emo ollut missään vaiheessa selvillä tilanteestaan, joten sen heräillessä vieraassa paikassa kiljuvat alienit tisseillään se oli alkuun todella pyörällä päästään. Masuun sattui ja pelottavasti kiljuvat otukset seurasivat kotiinkin.

Ensimmäinen ilta meni ruokkiessa pentuja yksi kerrallaan pidellen sitä vastentahtoisen äitikoiran nisällä. Aikaa kului ja selkäsärylle on löytynyt uusi ulottuvuus epäinhimillisten työasentojen ansiosta. Joudun edelleen hoitamaan puhdistuksen pehmeällä paperilla pyyhkien, sillä Seelan mielestä pissan nuoleminen on hullun hommaa. Toivottavasti sen mieli muuttuu ja kasvattaja pääsee hoitamaan välillä omiakin velvollisuuksiaan ;) Kakka sille jo maistui, tosin omistajan kämmeneltä eikä pennun pyllystä kuten oli tarkoitus. Omituinen tapaus kaikin puolin tämä meidän Seela.

Tällä hetkellä mamma puhdistelee itseään takanani pentulaatikossa ja lapset nukkuvat vieressä lämminvesipullo-päiväkodissa. Kohta ne heräävät ja sitten taas hommiin <3

Iso poika ("Veeti Jr.)" painaa tällä hetkellä 310g, pieni "Vaalea" toistaiseksi vain 220g. Tytöt painavat 270g ("Räähkä") ja 260g ("Normaali").

Käytiin ultrassaPerjantai 07.04.2006 14:59

ja Seelan massussa näkyi ainakin kolme pennun alkua. Laskettu aika osunee vappuaatolle. Kovat bileet tiedossa siis ;)
Valma ei luojan kiitos ole raskaana.

Lalalaa.Sunnuntai 26.03.2006 18:07

Pääsin kaikki kurssit läpi -> ei tarvitse mennä enää kouluun -> kesäloma.

Sata (100) kysymystä ja vastaustaLauantai 11.03.2006 21:44

100 kysymystä

1. Millanen päiväpeite sulla on?
Iso, punainen ja tällä hetkellä myös likainen

2. Onko sulla tällä hetkellä pampula ranteessa?
Eip.

3. Entä hiuksissa?
Eip.

4. Kuunteletko jotain biisiä nyt? Jos niin mitä?
En juuri nyt, vain suihkun ja television taustakohinaa.

5. Kuoritko yleensä omenan?
Kuorin ellei joku muu kuori.

6. Viini,viina vai viinimarjamehu?
Viina marjamehulla.

7. Britney vai Justin?
Molempia löytyy soittolistalta, yllättävää kyllä.

8. onko huoneessasi mitään kasvia?
Akvaariokasveja melkoinen määrä.

9. onko tyylisi lähinnä hippiä,hiphopparia vai hevaria?
Hippiä kun on nämä hiukset. Vaatteista/aatteista päätellen en mitään näistä.

10. kuuletko omituisia ääniä?
Lostia kolme vuorokautta katsottuani? Kyllä.

11. odotatko enemmän joulua vai kesää?
Kevättä koska silloin kesä on vielä edessä. Ja joulu.

12. paljonko sulle pitäisi maksaa, että menisit kouluun pyjamassa
Sehän riippuu pyjamasta.

13. Haluaisitko naamaan lävistyksen?
En oikeastaan. Jos ottaisin niin kieleen ehkä.

14. Miksi?
Kielessä se ei olisi koko aikaa esillä.

15. oletko isänmaallinen?
En ole pahemmin joutunut ajattelemaan asiaa, enkä tee sitä nytkään.

16. Oletko nähnyt meressä valaita?
Telkkarissa.

17. Syötkö lihaa?
En syö nisäkkäitä missään muodossa.

18. Siideri vai limsa?
Omppulaitti.

19. Oletko taiteellinen?
En pahemmin. Piirrän tunnistettavia hahmoja.

20. oletko musikaalinen?
Tykkään lallatella ja kuunnella musiikkia mutta kiinnostus (tai se musikaalisuus) ei riitä sen kummempaan.

21. Pidätkö hampurilaisista?
Kala- ja kanaburgereista kyllä.

22. Mainitse 3 tavaraa,jotka ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Vedentekokoneen, ongen ja aurinkoenergialla toimivan läppärin.

23. Onko Elvis Presley komea mies?
Ei sytytä.

24. Millä vuosikymmenellä haluaisit elää?
Tämä on ihan ok.

25. Käytätkö kumia? Siis kun haluat poistaa lyijykynänjäljet?
Jos se sattuu olemaan käsillä.

26. Seurusteletko?
Joo´o..

27. Onko sulla paitaa,jossa on jonkun julkkiksen kuva?
Ei koskaan eikä ikinä.

28. Pidätkö vesimeloonista?
En vähääkään, hajukin tekee pahaa.

29. Entäpä donitseista?
Suklaapäällysteisistä.

30. Pidätkö klassisesta musiikista?
Parhaista paloista.

31. Entä reggaesta?
Hyvästä sellaisesta.

32. Jazzista?
Sopivalla mielentilalla.

33. Rock'n rollista?
Harvemmin kuuntelen.

34. Soulista?
Harvemmin tätäkään.

35. Hevistä?
Silloin tällöin.

36. Countrysta?
Ei oikein iske.

37. Minkä värisellä tuolilla istut?
Vihreällä.

38. Mitä sijaitsee oikealla puolellasi nurkassa?
Lamppu, tietokone, modeemi ja korvakuulokkeet.

39. Entäpä vasemmassa nurkassa?
Pahvilaatikko.

40. Pidätkö leijonakuningas-leffasta?
Vittuku Mufasa kuoli.

41. Oletko siisti ihminen?
Siivoan silloin kun epäsiisteys alkaa häiritä.

42. Onko huoneesi seinillä tauluja? Millasia?
Yksi valokuvasta teetetty mustavalkoinen. Siinä koirani Valma hyppii silmät ja hampaat valkoisena loistaen kaverini koiran päällä mutalammikossa. Samasta tilanteesta on otettu yksi elukkagalleriassani olevista kuvista.

44. Entäpä julisteita?
Ei.

45. Pidätkö enemmän kissoista vai koirista?
Koirista.

46. Söisitkö mieluiten Fazerin,Pandan vai Haribon karkkeja?
Fazeria kuluu eniten.

47. Osaatko tehdä ruokaa?
Osaan. Useimmiten perussettiä mutta vaikeammatkin sujuvat kun innostuu.

48. Oletko koskaan meinannut sytyttää tulipaloa?
En. Olen varovainen tulen kanssa. Äiti käski.

49. tai jäädä auton alle?
Hurjina nuoruusvuosina joka toinen päivä.

50. Pidätkö dokumenteista?
Luontodokumentit on kivoja. Joskus tulee katseltua myös ns. sosiaalipornodokkareita.

51. Haluaisitko muuttaa vuodeksi afrikkaan?
Toki, tosin riippuu minne ja mitä tekemään.

52. Miksi haluaisit/et haluaisi?
En haluaisi mihinkään sisällissodan/AIDSin/vastaavan katastrofin runtelemalle alueelle. Ihan vain elämään omaa elämääni. Olen itsekäs herkkis.

53. Mistä biisistä on lause "kill them before they grow"
Emmä vaan tiedä, vaikka edellinen vastaaja vihjasi jotain Marleyn Bobista ja sheriffeistä.

54. Laulatko suihkussa?
Jep.

55. Käytätkö hammastikkuja?
Enpä juuri.

56. Oletko uinut Atlantin valtameressä?
En.

57. Pelkäsitkö että hai tulisi ja söisi sinut?
-

58. Oletko ollut ihastunut opettajaasi?
En kummemmin.

59. Haluaisitko olla poika?
Jos voisi vaihtaa takaisin milloin huvittaa enkä sattuisi olemaan ruma poika ;)

60. Sytytätkö kynttilöitä iltaisin?
En.

61. Toivoisitko että tulisi jo lunta?
Voisi sulaa jo pois.

62. Haluaisitko että kysyisin yht. 100 kysymystä?
Niin siinä saattaa käydä.

63. Alkaako jo väsyttämään?
Alkaako sinua?

64. Haluaisitko opiskella kiinan kieltä?
Jos sitä joskus olisi luppoaikaa niin paljon.

65. Mihin haluaisit matkustaa?
Australiaan vaikkapa.

66. Käytätkö milloinkaan lippalakkia?
En pahemmin.

67. Tai pipoa?
Kun on kylmä.

68. Entäpä toppatakkia?
Sama.

69. Miksi tämän kysymyksen numero on niin suosittu?
Se on niin symmetrinen.

70. Pariisi vai Havanna?
Ja.

71. Paratiisi vai Valhalla?
Paratiisi ois ihan kiva, ei olisi vaateongelmiakaan.

72. Uskotko että syntiset joutuvat helvettiin?
En usko ennen kuin näen :O

73. Hermostuisitko jos juuttuisit hissiin?
Jos olisi ahdas ja pimeä hissi/olisi kiire.

74. Onko sun mielestä orjakauppa ok?
Ei.

75. Jos sinulla olisi bändi, mikä olisi tehtäväsi siinä?
Olla harvinaisen huono laulaja.

76. Osaatko katsoa kieroon?
Juu.

77. Haluaisitko että mä tulisin sun hautajaisiin sitte joskus?
Siitä vaan, ei ole minulta pois enää siinä vaiheessa.

78. Millasia kukkia tuon sun haudalle?
Jotain tavallisia luonnonkukkia.

79. Onko ulkona nättiä?
Pimeää.

80. Oletko koskaan pyörtynyt?
Olen aika useinkin mutten lähiaikoina.

81. Mietitkö koskaan kasvihuoneilmiötä?
Silloin kun siitä on puhe.

82. Katsotko telkkarista chattia?
Todella harvoin jos ei mitään muuta ole missään.

83. Jos saisit valita syntymävuotesi nyt, millon haluaisit syntyä
85 on parasta vuosikertaa.

84. Oletko varastanut karkkia kaupasta ikinä?
Olen, pahana teininä suklaapatukoita ja pikkukakarana söin suoraan pakkauksista kunnes isi kertoi että se on tuhmaa.

85. Mitä purkkaa syöt yleensä, siis minkä makuista?
Salmiakkia tai pepsodentin raikasta.

86. Kaunein tytön nimi?
Aino Tuuli Maria. Jos saan joskus tyttären niin se on hyvä nimi.

87. Kaunein pojan nimi?
En osaa päättää.

88. Onko puhelimesi auki myös yöllä?
On, mutta äänettömällä.

89. Jos joutuisit luopumaan jostakin huoneessasi olevasta huonekalusta, mikä se olisi?
Sohva meni jo.

90. Oletko leikannut itse hiuksiasi?
Kakarana vedin keittiösaksilla järisyttävän "kesätukan".

91. Voisitko mennä kännissä kouluun?
En mä ehkä enää. Tosin keskiviikkona olin kyllä humalassa koulun baarissa.

92. Montako tyyppiä sinulla on kerralla kiikarissa?
Sopivasti.

93. Rumin näkemäsi vaate/asuste?
Farkkujen lahkeet survottuna sukkiin. Miesten "speedo"-uimahousut aiheuttavat negatiivisia väristyksiä.

94. Montako vyötä sulla on?
Olisiko viisi.

95. Typerintä mitä telkkarista tulee?
Maksulliset chatit ja pelit.

96. Ruuhka-aika. Pääset sovituskoppiin sovittamaan vaatteita.Yritätkö selvitä nopeasti vai hidasteletko?
Valitsen pari tarpeellisinta vaatetta ja yritän olla nopea.

97. Lempivaatteesi?
Farkut ja joku kiva toppi.

98. Lempikenkäsi?
Vaelluskengät, mukavat jalassa ja lämpimät.

99. Lempparisi Disneyn piirretyistä?
Kaunotar ja Kulkuri.

100. Oliko tämä liian pitkä?
Niskoihin särkee. Nyt jatkan Lostin parissa. Ja otan jäätelöä. Ja ehkä yhden Sandelsin.

Haastan myöhemmin.

Viikonloppuisin pitäisi saada nukkua.Maanantai 27.02.2006 00:07

Mutta ei saa jos buukkaa ne täyteen tekemistä.

Nyt on kasvattajan peruskurssi käyty ja Seela astutettu kertaalleen onnistuneesti. Nyt sitten odottelemaan todistusta että pääsee hakemaan kennelnimeä.

Edessä tenttiviikko eikä yhteenkään tenttiin ole tietenkään tärkeimmiltä asioilta ehtinyt lukea ;-) Mitäs turhia kun ei tulevaisuus (restonomina) oikein kiinnosta.
TEHTÄVÄNANTO: paljastan viisi omituista tapaani/piirrettäni. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä (paljastamaan viisi outoa tapaansa omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä. Minut haastoi Tiina, eli akathrn.

1. Olen totaalisen riippuvainen huulirasvasta. Jos huulirasva unohtuu kotiin, ovat seuraukset kauheat. Ahdistaa, pakko kokeilla koko ajan kuivuvatko huulet (ja siitäkös ne kuivuvat) ja kysellä kanssaihmisiltä josko heillä olisi lainata minulle pikkusipaisu.

2. Wc-käynneillä on tarkastettava housujen kiinnitys x kertaa. Ja vielä kerran varmuuden vuoksi.

3. Etsin mainoksista/ohjelmista/elokuvista kirjoitus- ja asiavirheitä ja huomauttelen niistä lähes pakonomaisesti.

4. Pelaan tuntikausia Spider solitairea. Toisinaan myös silloin kun luonani on vieraita joille pitäisi kuulema pitää seuraa.

5. Luen aina Hevoshullun kun olen kirjastossa. Heikkoina hetkinä saatan sortua jopa Villivarsaan.

Arvomme viisi lisänumeroa:

1. Jenziwenzi
2. Retsipetsi
3. han5k1-
4. ^suvi
5. kukesti

Today I´ve mostly...Lauantai 04.02.2006 16:26

Tänään olen enimmäkseen vastannut kosintoihin kielteisesti.

Tammikuu jo puolivälissäSunnuntai 15.01.2006 14:21

Olisi vuosi voinut alkaa mukavamminkin.. Mutta tehtyä ei tekemättömäksi saa joten päämäärä on saada se jatkumaan vähän onnistuneempana. Aika näyttää.

Ainakin tämä aamu alkoi ihan kivasti. Ilman krapulaa kiitos rauhallisen eilisen ja äsken metsälenkillä näin palokärjen. Eli hyvältä näyttää toistaiseksi tämän päivän osalta.
Kohta pitäisi lähteä täyttämään kansalaisvelvollisuutensa ensimmäistä kertaa presidentinvaaleissa. Onneksi on ehdokas mietitty huolella valmiiksi niin on helppo homma edessä.

Seela kävi eläinlääkärillä näppylöidensä vuoksi. Tulos: yksi finni ja kaksi syylää. Eläinlääkäriä huvitti ja omistajia hävetti. ;-) Noh, parempi katsoa kuin katua.

PäivitystäPerjantai 16.12.2005 16:29

Valman kuvaustulokset tulivat jo pari viikkoa sitten, unohtui päivitellä. Kyynärät ovat terveet eli tulos on 0, lonkat ovat toisessa B ja toisessa C, eli lievä dysplasia. Saa nähdä alkaako oireilla enempää ajan kuluessa, toivottavasti ei.

Seelan juoksut ei ala koskaan. :[ Onneksi loma alkaa.