IRC-Galleria

Mikä on väärin ja miksi?Torstai 10.01.2008 18:09

Suurin osa ihmisistä ajattelee, että heikompien yksilöiden syrjiminen saati murhaaminen on epäeettistä. Vahvemmat ja elinkelpoisemmat kansat eivät ole oikeutettuja hyväksikäyttämään saati kaasuttamaan vähemmän kehittyneitä kansoja. Se on vain väärin.

Mutta miten kauan toisten lajimme yksilöiden eliminointi on ollut eettisesti väärin? Oliko heikompien laiminlyönti ja hyväksikäyttö moraalitonta kun lajimme ei vielä kulkenut kahdella jalalla ja eleli Afrikassa. Olisiko se, mitä Stalin, Hitler ja Pol Pot tekivät ollut "pahaa", jos se olisi tapahtunut 500.000 tai vain 50.000 vuotta sitten. Joku voi sanoa, että tuolloin lajimme ei ollut vielä eettisesti niin korkealla tasolla kuin nykyään.

Mutta kuka asettaa sen rajan, jolloin jokin laji on tarpeeksi "kehittynyt", jotta sen voidaan sanoa olevan vastuussa teoistaan.Ateistisesta näkökulmasta ei ole olemassa objektiivista moraalilakia, jonka pohjalta kansanjohtajia voitaisiin syyttää "rikoksista ihmisyyttä vastaan" Mitä on ihmisyys, koska se syntyi? Eivätkö kaikki keinot ole sallittuja, jotka edistävät elinkelpoisten säilymistä kussakin ekologisessa lokerossa? Ateistin olisi johdonmukaisesti ajateltava, että kaikki mikä ehkäisee luonnonvalintaa ja eliöiden kehitystä on rikos luonnonjärjestystä vastaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.