IRC-Galleria

Filosofi Thomas Nagel näkee älykkään suunnittelun samanlaisena tieteen anomaliana tällä hetkellä kuin on kysymys tietoisuuden olemassaolosta: Mikä on tietoisuus, henki, "minuus" ja mikä on sen suhde aivoihin ja muutenkin ruumiiseen sekä ympäröivään todellisuuteen. "Kuinka pelkkä aine synnytti tietoisuuden?" Kari Enqvist sanoi äskettäin eräässä tv-haastattelussa, että tämä kysymys on eräs suurimpia tieteen haasteita tällä hetkellä. Joku saattaa tämän keskustelun muistaakin.

Jyrkän materialismin mukaan tietoisuus ei "saa olla" muuta kuin elektronien liikettä aivoissa, jos halutaan pysyä tieteellisinä. Muuten mennään jo huuhaan, uskonnon tai pahimmassa tapauksessa peräti kreationisminkin puolelle. Silti tiedemaailmassa on nykyisin yhä enemmän tilaa myös keskustelulle, että tietoisuuden olemuksen selittämiseksi tarvittaisiin jokin aivan uusi, toistaiseksi tuntematon tieteenala. Moni tietoisuustutkija ennustaakin, että esim. kvanttimekaniikka voisi tulevaisuudessa tuoda lisävaloa tähän ongelmaan. Nagel toteaa, ettei nykytiede pysty elämän ja sen mahdollistaman geneettisen informaation alkuperää selittämään tuntemiemme fysiikan ja kemian lakien pohjalta, kuten se ei kykene selittämään tietoisuudenkaan olemusta.

Vaikka Nagel onkin ateisti, hänen mielestään Stephen C. Meyerin Signature in the Cell-kirjassa
http://www.amazon.com/Signature-Cell-Evidence-Intelligent-Design/dp/0061472786/ref=sr_1_1/187-9123401-0956702?ie=UTF8&s=books&qid=1261522183&sr=8-1

esittämää aineistoa ei voida hylätä tai pitää naurettavina. Se ei hänen mielestään edistä tieteen eteenpäinmenoa, päinvastoin. Hän peräänkuuluttaakin asennemuutosta, mitä tulee tieteen anomalioihin suhtautumiseen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.