IRC-Galleria

Tokemies

Tokemies

on menettänyt kosketuksen todellisuuteen

Ylimääräinen tiedotusMaanantai 22.09.2008 23:55

K-kauppaketjun tarkkailusatelliitti pitää mua silmällä... auttakaa...

<Ja muistakaa, että tehdessäsi ostoksia missä tahansa K-kaupassa saatte plussaetua! Nyt on edullista törsätä!>

...

<Äsken sanottu ei ole lisätty tähän merkintään myöhemmin, vaan se on osa alkuperäistä käsikirjoitusta ja täysin kirjoittajan käsialaa>

<Eli minun>

<K-kauppaketju ei tarkkaile teitä eikä Internetin käyttöänne>

KoeTiistai 09.09.2008 00:55

En keksi parempaakaan tekemistä, joten postaan huvikseni rakenteilla olevan novellini ensimmäisen osan tänne.

I


Heräsin yksin käytävässä. Ehkä herääminen on hieman hutera sana kuvaamaan tilannetta, sillä olisin voinut vannoa, ettei minun tarvinnut nousta, vaan olin jo valmiiksi jaloillani. Ainakin näin päättelin takanani olevasta seinästä, joka oli ainakin kolmenkymmenen sentin päässä selästäni. Jos en olisi ollut seisaallani, olisin joutunut siihen loppupäätelmään, että leijuin. Kummallisesta tilanteesta huolimatta katsoin ensin mainitun todennäköisemmäksi.
Käytävä, jossa heräsin, oli harmaa sekä väriltään että olemukseltaan. Sekä oikealla että vasemmalla oli symmetrinen ovien asetelma lukuun ottamatta vieressäni vasemmalla ollutta ovea vastapäistä seinää, jota koristikin oven sijasta kirjahylly. Sanoin koristi, sillä rumiin ja harmaisiin seiniin sekä yhtä lailla rumiin ja harmaisiin oviin nähden kirjahylly oli todellista vaihtelua. Kirjahyllystä löysin tarkasti kronologiseen järjestykseen asetetut kahdeksan tuoreinta Seiska-lehden vuosikertaa.
Ovia oli seitsemän ja jokaisen viereen oli maalattu (hieman seinää tummemmalla harmaalla) numero. Ne tuntuivat olevan täysin satunnaisessa järjestyksessä. Käytävän päässä oli jykevän näköinen ruskea pariovi, jonka vieressä ei ollut numeroa.
Käännyin ympäri mahdollisesti nähdäkseni vielä yhden oven, mutta takanani ei ollut muuta kuin kyltti, jossa luki: Numeroiden logiikka perustuu niiden järjestykseen. Päästä on aina hyvä aloittaa.
On itsestään selvää, että jälkimmäisessä lauseessa minua kehotettiin etenemään käytävän päähän, mutta minusta oli aika paksua, että mahdollisen huumauksen ja tänne tuomisen päälle minua vielä komenneltiin.
”Ja hitot”, tuumasin ja kurotin käteni avatakseni vieressäni oikealla olleen oven. Oven viereen oli maalattu numero kahdeksan.
En saanut ovea auki. Kyse ei ole siitä, että ovi olisi ollut lukossa – en vain saanut kahvaa liikkumaan milliäkään mihinkään suuntaan. Otin vakaan haara-asennon ja väänsin kahvaa kaikilla voimillani, mutta se ei hievahtanutkaan. Nöyrryin ja kävelin käytävän päässä olevalle pariovelle. Otin molemmista messinkinupeista kiinni ja repäisin molemmat ovet auki ilman pienintäkään vastusta.
Huomasin katselevani sisälle mitä stereotyyppisimpään bureau’hon, jonka valkoiset seinät ja suuri mahonkinen työpöytä kielivät korkeasta asemasta jossakin noista lukemattomista byrokraattisista asfalttihelveteistä. Huoneen nurkassa oli pieni pöytä, jolla kökötti halvan näköinen kahvinkeitin. Mahonkisella työpöydällä oli Hemingwayn Vanhus ja meri ja sen vieressä Musta Raamattu. Pöydän takana oli tuoli. Oikein mukavan näköinen tuoli. Se oli juuri sen näköinen tuoli, jolle voisi toimettomana nukahtaa ja repiä mehevät ylityörahat. Katselin minuutin ajan tuota unelmieni tuolia ennen kuin tajusin jonkun istuvan sillä. Sinänsä ei ollut mikään ihme, etten ollut huomannut miestä, sillä hän oli pieni. Ja sanalla pieni tarkoitan pieni – en sanoisi hänen olleen paljoakaan suurempi eläväinen, kuin pulleahko kotimarsu. Sen lisäksi, että hänen kokonsa toi mieleeni marsun, toivat hänen viiksensä mieleeni mursun ja hänen vaatteensa (joiden oli pakko olla mittatilaustyötä) toi mieleeni mersun. Tuo pieni mies oli odotellut kärsivällisesti, että saisin havainnointini – jonka nyt tajusin kestäneen melko kauan – päätökseen.
”Päivää”, sanoin niin hämmentyneenä, että unohdin kokonaan olleeni vihainen ja peloissani tähän rakennukseen joutumiseni outouden vuoksi.
”Terve. Tulitko haastatteluun?” sanoi pieni mies.
”En oikein…” sanoin epäröiden, ”en oikein tiedä, miksi tai miten olen täällä.”
”Tuo on yllättävän yleistä”, sanoi pieni mies lämpimästi käsiään levittäen, ”kloroformi usein aiheuttaa muistikatkoksia sille altistumista seuraavana aikana.” Kun pieni mies oli sanonut tämän, en voinut tehdä mitään muuta kuin änkyttää sanaa kloroformi, ja minusta tuntuu, etten tehnyt sitäkään ääneen.
”Joidenkin mielestä”, pieni mies jatkoi, ”se on tajuttomuutta, mutta minua ne hallituksen siat eivät petkuta! Ei, niin totta kuin nimeni on Pieni Mies! Minä viel䅔 Hän purkautui melkein äänettömään mutinan ja sadattelun ketjuun, joka antoi minulle sopivasti aikaa toipua shokkitilasta ja tajuta, että tuo pieni mies oli juuri sanonut nimekseen Pieni Mies.
Minulle on täysi mysteeri, miksen heti hyökännyt pikkuruisen miehen kimppuun, joka tuntui selvästi tietävän näennäisesti epätoivoisesta tilanteestani minua enemmän. En vain löytänyt energiaa raivostua kauhistuttavasta ja mitä ilmeisimmin suunnitellusta vapaudenriistosta. Sillä hetkellä en voinut muuta, kuin tuupertua pöydän ääressä olevaan tuoliin toivoen saavani pian vastauksia.
Niitä ei tullut. Ei ainakaan välittömästi. Mutinan ja sadattelun lopetettuaan Pieni mies istuskeli välinpitämättömästi muistioonsa jotain pientä raapustellen, eikä vilkaissutkaan minua päin.
Lopulta sain kerättyä takaisin sen verran henkisiä kykyjäni, että saatoin muodostaa ja jopa esittää yhden kysymyksen, joka kuului: ”Mistä on kysymys?”
Pieni Mies ei sanonut mitään, ja hetken ajan luulin, ettei hän aikonutkaan vastata, mutta lopulta hän alkoi puhua melkein kuin itsekseen. ”Jaa-a”, hän sanoi mehustaen appelsiinia, ”mistä missään on kysymys? Minä en ole koskaan tavannut talon omistajaa. Tiedän vain, että välillä tuosta ovesta tulee järkyttynyttä porukkaa, jotka eivät tiedä, miten tänne joutuivat. Siihen pystyn vastaamaan noin nollassa tapauksessa sadasta. Tässä talossa ei ole ovea ulos. Tiedän vain, että joka aamu löydän tämän pöydän laatikosta enemmän kuin tarpeeksi ruokaa päiväksi.”
”Miten..?”
”…ne maistuvat?” jatkoi pieni mies tavalla, jolla en itse ollut aikonut lausetta lopettaa. ”Oikein hyvin. Ruoka on monipuolista ja maistuu äidin valmistamalle.”
Mieleni rationaalisen puolen lopulta totuttua toistaiseksi vetämättömiin puhekykyihini se päätti hyötykäyttää ajan havainnoimalla huonetta tarkemmin. Huomasin pariovesta vasemmalla olevan oven, joka naulasta roikkuvasta potalla istuvan lapsen kuvasta päätellen oli WC. Tarkalleen vastapäätä tuota ovea oli WWF:n juliste, joka esitti nukkuvaa tiikeriä.
”Onko nälkä?” kysäisi Pieni Mies. Nyökkäsin tässä vaiheessa jo leukaperieni turtumukseen tyytyneenä. Tuo pikkuruinen kaveri (jota en mielelläni kutsu pieneksi mieheksi, koska se on hänen oikea nimensä) vetäisi pöytänsä laatikosta paperipussin, jossa oli monia pikkuisia kuvioita, jotka ylimalkaisen mittavassa yleissivistyksessäni kylpien tunnistin McDonald’s-logoiksi. Pikkuheppu ojensi minulle tuplajuustohampurilaisen, jonka syötyäni vasta tajusin olleeni nälkäinen.
”Syö vain kaikki”, sanoi tuo Napoleonin varjo, ”minulla on kolme ateriaa piilossa ympäri tätä huonetta. Valtio ei huumaa minun ruokaani!” Silloin keksin kahvinkeittimestä pilkottavan suodatuspussin sijaan sokeripullan, joka ei varmastikaan ollut siellä yksin.
Otin jättibakteerin neuvosta vaarin ja ahmin kaksi BigMacia, Chicken McNuggetit, isot ranskalaiset ja join ison kokiksen. Nälkäni ei haihtunut mihinkään, mutta jonkin aikaa keskusteltuani kääpiökuninkaan kanssa tunsin kouristuksen vatsassani. Leukani alkoi jäykistyä entuudestaan tuttuun tapaan.
Ryntäsin oletetun vessan ovelle (joksi se paljastuikin), ryntäsin ensimmäisenä silmiini sattuneeseen vessakoppiin ja annoin ylen osittain vessanpönttöön. Päästin kaiken melkein sulaneen hampurilaisaineksen ulos elimistöstäni vatsahappojen kitkerän seuran saattelemana. Otin polvillani seinästä tukea ja vaikka olin päättänyt, etten katsoisi vessanpönttöön, en voinut vastustaa aromia, joka oli minusta lähtöisin. Kuinka koskettavaa. Olisin melkein voinut odottaa keltaruskeiden klimppien kutsuvan minua äidiksi. Löysin pöntöstä muutama yllätystäkin. En muistanutkaan syöneeni munakasta ja pekonia aamupalaksi. Istuin vielä hetken polvillani ennen kun keräsin voimani ja onnistuin vihdoinkin nousemaan seisaalle ilman seinän sinänsä hyödytöntä tukea. Palasin takaisin toimistoon ja rojahdin tuolini.
Peukaloisen pikkuveli katsoi minua jonkin aikaa otsaansa rypistellen ihan kuin ei olisi hyväksynyt tapaani tuhlata ruokaa.
”Sinun kannattaisi ehkä jo aloittaa”, hän tuumasi, ”täällä istumalla sinä et juuri etene.”
”Aloittaa?” maistelin sanaa sapen maku sitkeästi suussani sätkien.
”Niin”, sanoi Jyrsijä-Tarzan, ”huomasit varmaan tänne tullessasi käytävän ovien vieressä olevan numeroita. En tiedä pomon motiiveja, mutta tiedän hänen haluavan koetella ihmisiä. Usko, kun sanon, että hänen pelinsä pelaaminen on ainoa mahdollisuutesi vapauteen.”
Myönsin mielessäni pikku ystäväni olevan mitä todennäköisimmin oikeassa. Kävelin pariovelle vakaana aikomuksenani lähteä vaihtamatta sanaakaan Mikro-Mikon kanssa.
”Muista”, huikkasi hernepyssy perääni, ”tässä talossa kaikki on oleellista!”

...Lauantai 14.06.2008 00:22

A BigMac! It came from my ass and it's AMAZING!!!!!

Hei taasLauantai 26.04.2008 17:50

Tiedän, etten ole kirjoittanut gallerian päiväkirjaan melkein vuoteen, mutta toivon tämän online-elämää viettävän faniryhmän (jonka olemassaoloon uskon, vaikken koskaan ole nähnytkään, kunnon teisti kun olen) voivan antaa tämän minulle anteeksi. Mutta fear not! Suhteellisen häiriintynyt ajatuksenvirransuoltaja on palannut suoltamaan suhteellisen häiriintynyttä ajatuksenvirtaa.
Okei, käydäänpäs viimeisen vuoden tapahtumat läpi. En käytä tässä listauksessa niinkään kronologista järjestystä, kuin sitä järjestystä, jossa ne tulevat päähäni.
Mulla oli nainen. Check.
Menneisyydestä tuttu netti-stalkkeri löysi mun galleria-tunnuksen. Check.
Nainen jätti mut. Check.
Nainen otti mut takaisin. Check.
Nainen kulutti mut loppuun ja jätti uudestaan. Check.
Olen liikkunut kavereiden kanssa. Check.
Aki on angstannut jatkuvalla syötöllä. Check.
Vittu, Santeri on tyhmä. Check.
Olen aloittanut opintoni lukiossa. Check.
Kuolin. Check.
Olen tehnyt uusia tuttavuuksia. Check.
Ownaan suunnilleen jokaisen kurssin. Check.
Nousin kolmantena päivänä. Check.
Olen alkanut kuunnella Ismo Alankoa ja Supertramppia. Check.
Hakasella on pieni verinen peenis. Check.
Olen vahvistanut omaa käsitystäni itsestäni ja maailmasta. Check.
Ei kauhean ihmeelliseltä vaikuta. Check.
Novellien suhteen erittäin laiska mutta toisaalta kiireinen vuosi. Check.
Kumiankkojen vastaisessa taistelussa on tehty edistystä. Check.
Yhä useampi ihminen tietää uhasta ja yhä useampi on aivopesty tai lahjottu ajattelemaan niinkuin me ajattelemme. Tällä tavalla luodaan parempia maailmoja. Check.
Naisella on uus jätkä. Check.
Olen saanut monta lasku- ja nousuhumalaa. Check.
Okei, eiköhän siinä ollut suunnilleen kaikki mitä on tapahtunut. Jos nyt lähdetään tästä olettamaan, että mulla oli hallussani asia, ja että nyt mentäisiin siihen, mutta ei. Ei oikeastaan ollut. Check. En ole juurikaan lisännyt Galleriaan kuvia noin kahteen vuoteen, mutta mikäs siinä kun vaan päiväkirja elää.
Todistinpahan vaan eläväni. Ehkä kirjoitan jotain taas joskus. Ehkä jään huomenna auton alle. Palaillaan.
Maailman loi Jumala & jumalat, aikanaan hyvin tunnettu country-bändi. Tämän bändin kokoonpano oli Jahve (laulaja), Allah (kitaristi), Juppiter (rumpali) ja Lusifer (hyvin lahjakas pianisti, joka kuitenkin myöhemmin elämälle altistuessaan masentui ja alkoi tuottamaan metallia).
Tämä on tieteellisesti todistettu tosiasia, joka on yleisessä tiedossa, joskaan maailmankuulussa Hikipediassa ei siitä vielä ole sanaakaan. On myös yleisesti tiedossa, että Jumala & jumalat tekivät coverin Nitty Grittyn kappaleesta "I Saw the Light" (suomalainen versio "valon näin") jolloin tuli valkeus. Ainoa kiistelty asia tässä asiassa on, että kuka oli tämän bändin basisti, tuo usein huomaamaton, mutta kuitenkin välttämätön osa vakavasti otettavaa muusikkoryhmää.
Monet tiedemiehet ovat todenneet, ettei tällä bändillä ollut basistia lainkaan, joka selittäisi monta asiaa, sillä ilman basistia bändi olisi paska, ja niinhän on maailmakin. Itse olen kuitenkin eri mieltä tämän väittämän kanssa. Väitänpä, että tuon bändin basisti oli eräs henkilö, jonka kasvot saatat nykyäänkin nähdä aina, kun käyt kaupassa.
Tuo basisti oli niin paljon muita osallisia lahjakkaampi muusikko, että nämä alkoivat kadehtia häntä ja potkivat tämän bändistään. Tämä johti bändin tuotannon huononemiseen, jäsenten lihoamiseen ja lopulta täydelliseen eroamiseen, joka tunnetaan yleisemmin nimellä evoluutio. Tämän evoluution ehkä tunnetuimpia aikaansaannoksia ovat homo sapiens sapiens, Phil Collins ja 9/11.
Tämän basistin, jonka nimeä en vielä mainitse, eroamisen jälkeen bändi tosiaan alkoi mennä alamäkeä. Jahve alkoi vetää huumeita, eikä oikein koskaan enää ollut entisensä. Menipä vielä niin pitkälle, että heitti poikansa kuvainnollisesti alas parvekkeelta, josta toinen country-legenda, Michael Jackson, myöhemmin otti kirjaimellisemmin mallia. Jumalan & jumalien seuraava single, "Elämä" oli täyttä kuraa, ja sitä vihattiin niin paljon, että se luonnollisesti myi platinaa. Kaikki tahtoivat tämän levyn hyllyynsä, vaikkei sitä kukaan oikeastaan koskaan kuunnellut.
Bändin uusin ja viimeiseksi jäänyt kappale, "Fucking Jew" (1935) oli niin kamalaa kuraa, että olisi voinut melkein odottaa, että siitä tulikin suuri hitti Saksassa, joka johti tiettyihin... tapahtumiin muutamia vuosia myöhemmin. Tätäkin kappaletta enemmän kuitenkin vihataan aikaisemmin mainittua "Elämää", jonka mukaan on myös nimetty sukupuolitauti.

jatkuu...................................

Kolmen Tonyn seikkailutLauantai 10.03.2007 12:40

Tony istui tietokonepöytänsä ääressä odottamassa. Odottamassa jotain, minkä tapahtuminen olisi suunnilleen yhtä todennäköinen kuin Suomen talven väliin jääminen. ”Kunpa edes se jäisi väliin”, hän tuumasi itsekseen.
Odottavan aika on pitkä, mutta Tonylla ei ollut kovinkaan pitkälti aikaa. Hän oli sellainen ihminen, jota jotkut kutsuvat turhautuneeksi taiteilijaksi. Hän oli myös sellainen ihminen, jota jotkut kutsuvat elämättömäksi; eihän hänellä parempaakaan tekemistä ollut, kuin istua koneellaan odottaen palautetta kirjoitelmilleen booksie.comissa.
Hänen elämänsä pyöri melko suurilta osin ainoastaan hänen kahden minänsä navan ympärillä. Noita minuja hän kutsui nimillä Tuottelias Tony sekä Laiska, ihmisvihainen, kyyninen, skeptinen, mahdollisesti tunnevammainen, paikoitellen liian itsevarma Toke.
”Kai sitä voisi vaikka tappaa aikaa kirjoittamalla tarinan”, Tony huomautti väsyneenä Token aina jatkuvaan kapinoimiseen reippautta vastaan.
”Sori, ei jaksa”, Toke vastasi lakonisesti.
”Ehkä sitä voisi vaikka tehdä läksyt?” Tony kysyi varovasti.
Toke vilkaisi Tonya peilistä oikean silmän kulmakarvat koholla. ”Oletko tosissasi?” hän kysyi epäuskoisena Tonylta.
”Kyllä, olen sataprosenttisen tosissani”, Tony vastasi pyöritellen silmiään kattoa kohti. Toke tuhahti ja jätti vastaamatta.
”Pää kiinni, molemmat”, huomautti väliin Pelkkä Tony, kolmas minä, jolla oli omituinen ylivalta näiden molempien minujen suhteen. ”Me tehdään nyt läksyt, ja sen jälkeen voidaan laiskotella ja odotella niitä kommentteja.”
”Äääähh, Pelkkä Tony, älä valehtele itsellesi! Ei sieltä niitä kommentteja tule!” Toke huomautti väliin. Hän näytti Pelkälle Tonylle peilin kautta kieltään, kun oletti, ettei tämä nähnyt. ”Jos niillä tyypeillä olisi aikomustakaan kommentoida tuota Tonyn paskaa, ne tekisivät sen ensimmäisellä lukukerralla!”
”Kommenttien puute”, Tony totesi. ”ei olisi ongelma, jos minulla olisi täysi valta. Minä kirjoittaisin niin paljon tarinoita, että niiden olisi pakko kommentoida ihan vain, että saisivat niiden virran loppumaan.”
Pelkkä Tony suuntasi katseensa ikkunaan, josta näkyi tähdettömään yötaivaan täplittämä piha; ei nähdäkseen ulos, vaan katsoakseen Tonyyn, joka jälleen kerran otti puheeksi ylivallan. ”Tuolle tyypille täytyy tehdä jotain”, Pelkkä Tony tuumasi itsekseen. ”Toke on sentään liian laiska hallitakseen, mutta tuosta tyypistä voi olla harmia.”
”Sinä varmaankin kirjoittaisit niin paljon, että hukuttaisit Token tuotteliaisuuteen ja tuhoaisit hänet kokonaan”, hän selitti Tonylle kärsivällisesti – taas. ”Sitten olisit oman itsesi murhaaja, eli siis itsemurhaaja! Itsemurha on rikos Jeesusta vastaan! Haluatko rikkoa Jeesusta vastaan?”
”E-e-en…” Tony änkytti yrittäessään väistää Pelkän Tonyn läpitunkevaa katsetta, joka iski tämän sydämeen suoraan ikkunan ruudusta kuvastuen.
”Sinä aina vedät Jeesuksen tähän mukaan”, Toke huomautti väsyneenä koko aiheeseen. ”Mitä tekemistä Jeesuksella on sen kanssa, että sinä, Pelkkä Tony, olet sekopää, jolla on kolme perkeleen persoonallisuutta!”
”Jeesuksella vain saa Tonyn hiljaiseksi”, Pelkkä Tony vastasi kohauttaen olkapäitään peilikuvalleen.
”Miten uskallatte puhua Jeesuksesta tuohon tapaan?” Tony kiljaisi järkyttyneenä. ”Hän kuoli teidän syntienne vuoksi!”
”Oikeastaan ainoastaan Pelkän Tonyn syntien vuoksi, koska hän on meistä ainoa oikeasti olemassa oleva mieli, ja me olemme hänen ylipursuavan mielikuvituksensa tuotteita, jotka osoittavat hänen katsoneen Pokémon kolmosen aivan liian monta kertaa”, Toke huomautti.
”Niin, ja voin tuhota teidät milloin vain!” Pelkkä Tony tokaisi.
”Enpä usko”, Tony huomautti. ”Ilman minua olet pelkkä tylsä tyyppi, ja vitseistäsikin puuttuisi se mielikuvituksellinen vivahde, joka saa ihmiset nauramaan. Sinä tuhoaisit itsesi.”
”Niin, etkä sinä puolestasikaan voisi elää ilman kyynisyyttäsi ja ylimielisyyttäsi, joiden avulla voit todistaa ylivertaisuutesi muihin nähden”, Toke totesi. ”Olet liian itsekäs elääksesi vailla huomiota, jonka minä sinulle annan.”
”Okei, okei, minä en voi elää ilman teitä!” Pelkkä Tony myönsi vastahakoisesti. ”Mutta lopettakaa tappelu! Ette tekään voi elää ilman toisianne!”
”Minun täytyy olla eri mieltä kanssasi”, Tony tuumasi.
”Minäkään en onnistu ymmärtämään sanojesi merkitystä, vaikka asun sentään samassa päässä”, Toke huomautti.
”Okei, te ette tarvitse toisianne!” Pelkkä Tony huudahti alkaen murjottaa, kun ei saanut yliotetta. Hän alkoi epäillä olevansa hullu.
”Totta, sinä olet hullu”, Toke huomautti välinpitämättömästi.
”Epäilemättä, minun olemassaolonihan sen todistaa”, Tony huomautti.
”Lakatkaa helvetti vie tunkeutumasta minun ajatuksiini!” Pelkkä Tony karjaisi loukkaantuneena tästä yksityisyytensä loukkaamisesta.
”Se olisi vaikeaa”, Tony sanoi. ”Me olemme vähän niin kuin sellikavereitasi – täältä päästäsi on vaikea päästä, kun sinne on kerran joutunut, ja me joudumme katsomaan kaikkia inhottavia pikku toimiasi.”
”Minä vihaan minua”, Pelkkä Tony tuhahti.
”Niinpä niin, otapas Dewi, ystäväiseni”, Toke sanoi mielissään Pelkän Tonyn selvästä alistumisesta. Pelkkä Tony otti Mountain Dewin, korkkasi sen ja otti pitkän huikan pohjanmaan kautta. Hän ähkäisi mielihyvästä kylmän nesteen kulkiessa hänen kurkkuaan alas kutitellen.
”Aaaaaaahhhh”, kaikki viisi Tonya (kaksi heistä ei muuten esiinny tässä tarinassa) huokaisivat mielihyvästä ja niin Pelkkä Tony alkoi tehdä läksyjä, jotka tehtyään hän sai huomata, ettei vieläkään ollut saanut yhtäkään kommenttia.

Tämän tarinan on kirjoittanut Toke, joka hurmioissaan lopullisesta voitostaan Pelkästä Tonysta vaivautui jopa tekemään jotain.

Kumiankkojen filososfista taustaaPerjantai 29.12.2006 18:18

Oletko koskaan kuullut niiden ääntä yöllä, kun ne luulevat sinun jo nukahtaneen? Oletko haistanut niitä? Oletko tuntenut niiden läsnäolon? Varmasti... mutta oletko koskaan nähnyt niitä? Monia ihmiskunnan valioyksilöitä kautta historian on kiinnostanut eräs kysymys. En tarkoita kysymystä ”kuka minä olen?” joskin vastaus on käsittääkseni näihin kysymyksiin melkein sama. Tarkoitan tietenkin kysymystä ”oi, miksi, miksi, miksi? Miksi näin käy minulle? Mitä tein väärin? Miksi minua näin rangaistaan?” joka on käsittääkseni kaikista ihmiskuntaa askarruttaneista kysymyksistä useimmin käytetty nykyaikanakin. Toinen nykyisistä suosituista kysymyksistä on ”mitä telkkarista tulee?”
Oli miten oli, uskon saaneeni vastauksen tähän älykköjä askarruttaneeseen ongelmaan. Meitä rangaistaan näin, koska meidät on lavastettu Jumalan silmien edessä – meidät, viattomat ihmiset, jotka olemme hänen itsensä luomia.
Syylliset (aivan, siis ne, joita saatte syyttää) ovat hyvin salaperäinen ja kavala rotu, joka on häirinnyt ihmiskunnan kehitystä ja kulkua eteenpäin jo vuosituhansien ajan. Kyllähän te tiedätte, mistä puhun? Vastaus on: kumiankat!
Tiedän kyllä ensimmäisen mieleenne tulevan kysymyksen (joka on myös nykyään melko suosittu) ”mitä helvetin humpuukia tämä oikein on olevinaan?” mutta jos päättäisit kysyä itseltäsi hieman harvemmin kysyttyä kysymystä, eli ”onko minussa vikaa?” päätyisit varmastikin samaan lopputulokseen. Tein useita huipputeknologisia kokeita ja tämä oli aina lopullinen lopputulos. Kysyin itseltäni tuon harvoin käytetyn kysymyksen itseltäni viisikymmentäkaksimiljardiakolmesataaneljäkymmentäyksimil-joonaaseitsemänsataaviisikymmentäyhdeksäntuhattasata ja yksi kertaa ja diagnoosini oli joka kerta sama. Kukaan ei siis voi kiistää teoriani todenperäisyyttä kiistattomien todisteiden valossa.
Kumiankat ovat pahoja ja aiheuttavat kaiken pahan, mitä meille tapahtuu! Ei mikään muu, eivätkä varsinkaan ihmiset!
Menkää siis kaikki, juuri nyt, pesuhuoneeseenne ja polttakaa joka ikinen kumiankka, jonka löydätte, sillä säälivinä olentoina emme voi antaa kanssa olentojemme kärsiä moisista mustista ja pahoista sieluista sisällään. On siis ainoastaan kumiankkojen kannalta edullista, ettei yksikään jää henkiin pian maan valtaavasta ankkajahdista.
Teroittakaa hiilihankonne, ladatkaa muskettinne, latokaa heittohaarukat viineen ja lähtekää ankkajahtiin! Olkoon nimenne autuas ja puhdas Herran silmissä!
Kumiankkojen tiedetään myös osaavan pukeutua täsmälleen ihmisen näköisiksi, joten ehdotankin, että kokeilette jokaisen kohtaamanne ihmisen kohdalla, että onko hän kumiankka. Valakaa hänelle betonikengät ja heittäkää järveen. Jos hän kelluu, hän on kumiankka ja hänen täytyy kuolla! Jos hän ei kellu, niin paska juttu, mutta uhrauksia täytyy tehdä hyvyyden nimissä. Kumiankan voi tuntea myös siitä, ettei kanna ristiä kaulassa, sillä kumiankkojen tavoitteena on levittää jumalattomuutta ja epäsopua kunnon kristittyjen keskuudessa, joitakin poikkeuksia tosin muodostavat ne ovelat kumiankat, jotka pitävät kaulassaan aivan liian suurta, kullalla valettua ristiä. Jos tapaatte ”ihmisen” jolla ei ole ristiä kaulassa, älkää epäilkö pamauttaa Herran nimeen!
Siunausta kaikille!

VARO, MAAILMA!!!!!Perjantai 03.11.2006 10:37

Kumiankat ovat tulossa! Vuosituhansien ajan ovat kumiankat kasvaneet pahuudessa juonitellessaan ihmiskuntaa vastaan ja lihoten siitä pelosta ja kaaoksesta jonka ovat luoneet. Kumiankkoja ei sovi ottaa kevyesti, sillä he ovat oikea uhka sille yhdyskunnalle, jonka me tunnemme. Asioita menneisyydessä, jotka menevät kumiankkojen piikkiin: Irakin sota; mitä jos Bushilla ei olisikaan ollut kylvyssä parempaa tekemistä, kuin mennä itseensä? Neuvostoliitto; kenen luulette Leninille kuiskanneen ajatuksen sosialistisuudesta kylvyssä? Jeesuksen kuolema; mikä luulet Juudaksen olleen? Meillä on vain yksi toivo; pehmokäärmeet! Menkää kaikki sittariin ja ostakaa pehmokäärme sillä ainoastaan ne voivat suojella teitä kumiankkojen pahuudelta! Ne tulevat! NE TULEVAT!!!!
...ei ole olemassa.

Elämän koostumusTiistai 22.08.2006 18:11

Mistä käsite "elämä" loppujen lopuksi koostuu... Itse olen sitä mieltä, että se koostuu kahdesta melko samanlaisesta mutta kuitenkin aivan erilaisesta palikasta... Elämä koostuu angstihetkistä, jolloin tuntuu siltä, että elämä on perseestä, ja niistä angstihetkistä, jolloin ei tiedä tuntevansa, että elämä on perseestä... Nämä ovat ihmisen perusmielenalat ja odotankin saavani Nobelin psykologian palkinnon tutkimustyöni johdosta... Tutkimuksissani on käynyt hyvinkin selväksi, että kun ostan Dewin, olen surkeassa kunnossa, mutta kun juon sitä, olen vieläkin surkeassa kunnossa, mutten enää vain tiedä sitä, ja kun heitän tyhjän pullon pöpeijikköön, unohdan kokonaan etten tiennyt olevani surkeassa kunnossa, jonka nyt taas tiedostan... Sama ilmiö pätee myös käsitteissä "humala" "rakastelu" sekä "Michael Jacksonin uima-altaaseen hypähdys"... On myös olemassa se mahdollisuus, että joidenkin ihmisten elämä koostuu ainoastaan palasista, jotka eivät tiedä tuntevansa että ovat surkeassa kunnossa ja näille ihmisille minulla on vain yksi sana: naiivit idiootit jotka eivät tiedä mitään elämästä!!! Okei, siinä oli enemmän kuin yksi sana ja muutama huutomerkkiäkin, mutta pointti on se, että jos ihminen ei vihaa elämäänsä ja halveksu muita ihmisiä ja sitä, mitä he edustavat (omaa vihaansa elämää kohtaan ja halveksuntaa sinua kohtaan) kyseinen ihminen on luultavastikin vammainen... lääketiede ei ole vielä käsittänyt tätä massiivista tautia, mutta minä kokonaan uuden lääkealan edelläkävijänä tiedän siitä ja kutsun kyseistä sairautta Aersuttavus Humunaamukseksi... Niille, jotka tuntevat vihaa näitä... näitä.. OIKKUJA kohtaan, voivat ilmoittautua vastarintaan, jonka tarkoitus on kitkeä nämä naiiviuden sikiöt kokonaan maailmankaikkeudestamme (jota vihaamme)... Vastarinnan nimen olen itse keksinyt ja se on "The Vastarinta"!!! Nerokasta vaikka itse sanonkin...




Palkka maksetaan Dew-pulloissa..