IRC-Galleria

Maiden taas SuomeenTiistai 14.02.2006 20:31

Jokavuotinen Maidenin keikka järjestetään huhujen mukaan marraskuussa. Viime kesänä kaksi keikkaa oli Helsingissä (1. kerta kun Maiden teki kaksi keikkaa Suomessa samalla kiertueella), mutta tämän vuoden marraskuussa Maiden esiintyykin täällä kolmesti: Tampereella kerran ja Hesassa kahdesti. Huhujen mukaan liput tulevat tuttuun tapaan myyntiin varmaan noin kahden viikon päästä tästä päivästä.

Pääsemmekin ensimmäiseen valitukseen: miks vitussa ne liput pitää aina laittaa niin saatanan aikasin myyntiin? Ei ihmiset voi ajatella niin pitkälle kuin 9 kuukauden päähän. Mielestäni olis parempi jos liput tulis vaikka kesällä myyntiin, niin vois etes jotain sanoa että missä sitä ollaan marraskuussa - että ollaanko sitä esimerkiksi armeijassa ja että ollaanko sieltä saamassa lomaa.
Toinen juttu: kaikki kolme keikkaa laitetaan varmaan kerralla myyntiin, koita siinä sitte repiä jostain kolmisen sataa euroa (veikkaan että liput maksaa tällä kertaa jotain 80 euroa ;) - kyllähän tuo onnistuis jos ois kesään asti aikaa ettiä niitä rahoja, mutta että kahen viikon sisään!

--
Heh, tuosta tuleekin mieleen se viimevuotinen lippuruljanssi: Ilmoitettiin että liput tulee maanantaina myyntiin. Heti kun olin saanut lippuni, kaveri soittaa: "tuli just tieto että järjestetään toinenkin keikka. Liput tulee huomenna myyntiin." Olihan se hankala homma hankkia toisen keikan liput ku pitäis saada myös huomisaamu vapaaksi, että pääsee jonottaan. En saanut tuota aamua vapaaksi, mutta ystäväni osti lipun, sai vielä minulle seisomapaikan <3
--

No kuitenkin, en oikeasti valita omasta puolestani, valitan niiden puolesta, jotka eivät voi ostaa lippuja em. syistä (toisaalta, rahan ei pitäisi olla ongelma: jokaisella tosifanilla on maiden-rahaa jemmassa näitä tilanteita varten). Ehkä kuitenkin onnistun saamaan lomaa sieltä armeijasta (mikäli siellä silloin olen, voi olla että joudun aloittamaan sotaleikit vasta talvella). Ajattelin ostaa Hesan keikoille liput näin aluksi - on mulla siis oikeasti rahaa, vaikkei siltä ehkä kuulosta. Loppujen lopuksi: onhan se hienoa että Maiden tulee taas Suomeen, ja vielä kahdesti. Pääsee taas tapaamaan kavereita ja nauttimaan Helsingin ja keikkojen hengestä. Viime kesänä oli upea reissu, toivottavasti samanlainen on tulossa ensi marraskuussa!

Voisin pian kirjoittaa siitä, miten kolmen päivän (2 keikkaa) reissu eroaa kahden päivän (1 keikka) reissusta :)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.