IRC-Galleria

Tänään ostin päiväkirjan. Ihan oikean kirjan, jossa on kovat kannet, eikä lainkaan ruutuja tai viivoja pilaamassa mielen oikkuja tai sotkemassa ajatusteni polkuja. Kannet on päällystetty viininpunaisella ja mustalla kankaalla, johon on kirjottu tyyliteltyjä kukkia. Tiedän jo aloituslauseenkin.

Muitakin kirjoja olen viimepäivinä ostanut (äh, en tosiaankaan tiedä juuri nyt onko viimepäivinä yhdyssana vai ei): Genetin "Querellen", Harnerin "Shamaanin tien", Dunckerin "Houreissa Foucaultin" (jipii, miten kovasti tätä kirjaa metsästinkään!) ja sitten jonkin antiikin Troijaan sijoittuvan kirjan, jonka tasosta ei ole aavistustakaan. Ehkä se on hyvä.

Väsyttää ja olen vähän sekaisin. Huh. Enkä ole vieläkään päässyt eroon tästä turhautumisesta. Pitäisi kirjoittaa - jotain voisi tapahtua nyt, kun olen viimeinkin päässyt eroon joistain pateettisista piirteistäni. Tai kuka tietää - ehkä se patetia oli minussa parasta ja nyt olen pelkkä kyyninen narisija. Voisi ruveta kriitikoksi.

Olin tänään Vakiopaineessa teellä L:n kanssa. Se oli hauskaa, ihme kyllä, vaikka ennen tapaamista vitutti monistakin syistä. Teehetken jälkeen vitutti hieman vähemmän. Aika paljonkin vähemmän, oikeastaan

Täällä on kaaos. En kykene ajattelemaan, kun tavarat ryömivät pitkin lattioita ja kuolaavat varpailleni. Yh. Jos siivoaisi kotinsa, voi ehkä siivota mielensäkin siinä samalla.

Ajateltiin pitää jonkinlaiset juhlat kun saadaan siivottua. Se ei ehkä tapahdu ihan pian. Tapamme mukaan nimittäin lopetimme siivoamisen ja aloimmekin sen sijaan suunnitella millaista boolia tehdään niihin juhliin. Hmm. Täällä on siis edelleen sotkuista.

Kyllästyttää. Ohhoi ja voivoi. Ulkona ulvoo tuuli. Väsyttäisipä vähemmän, niin voisi panettaakin enemmän.

N.

"Kun ei pidä päiväkirjaa, on paljon helpompi valehdella itselleen."

Itsenäisyyspäivän vietto venähti keskiviikkona hiukan pitkäksi.

-N.

Uneeni kuulin, kuinka he huusivat nimeäni
- Orlando! -
ja huuleni piirtyivät nukkuvan raukeaan hymyyn,
kun ensimmäiset noista mantelisilmäisistä tyttäristä
puhkesivat kyyneliin vuokseni.
Minä en tehnyt kuolemaa,
mutta mitä muutakaan he olisivat voineet ajatella
- nuo pelokkaat lapset -
löytäessään herransa sellaisesta tilasta?

Minä olin muuttumassa.

Seitsemän päivää ja seitsemän yötä
minä nukuin unia näkemättä,
mitään syömättä,
mitään juomatta,
tuntematta muuta kuin ihmetystä
ja hiukan kipua
- se polte! -
heidän iskiessään suonta ranteestani.
Muutoin olin turta.

Kahdeksantena aamuna,
kun he jo valmistelivat hautajaisiani,
minä avasin silmäni.
Ja kun he näkivät, että olin elossa
ja tullut toiseksi,
lankesivat he polvilleen,
ja itkivät, miten heidän hyvä herransa
olisi hyvä myös valtiattarena.

Mikä kummallinen hetki herätä!

C'est bon.

-N.

Lumen? Kyllä. Kuun? Kyllä. Kaupungin? Painukoon se minun puolestani helvettiin. Ja silti minä koetan rakastaa tätäkin. Syleillä sen loskaisia kasvoja ja katulamppusilmiä, salaa itseltänikin. Minä rakastan sinua. Minä rakastan sinua. Suljen silmät ja lyön kannat kolmasti yhteen. Rakastan.

-N.

Rakastan.

Kaikesta voisi päätellä, etten ole masentunut.

-N.