IRC-Galleria

Kyllästyttää. Pakkaan tavaroita. Sama se mitä ottaa mukaan. Ainakin vaatteet, en jaksa välittää. Kirjat ovat tärkeitä, yksi on oma ja yksi: "Matkalla", Kerouacia siis. Olen aloittanut sitä hiukan, kuten "Tristessaakin", ja olen pitänyt molemmista. Kuin lukisi ystävän kirjettä tai ajatuksia. Ja ystäviä - niitä minulla on aina ollut vähän. Uudet ovat tervetulleita, ihan kuten tämä Jack-poikakin tässä on mitä tervetullein.

Huomenna on aikainen herätys. Huomenna täytyy jaksaa nousta sängystä ja muistaa moniaita asioita. Tai ihan sama. Heitin T:lle ajatuksen siitä, että matkustettaisiin ilman mitään sen kummempaa matkasuunnitelmaa. Hän piti ajatuksesta, mutta sen toteuttamiseen tarvitsisi varmaan hieman sosiaalisempaa otetta kanssaeläjiin. Tai ehkä empaattisempaa? Minä olen vieroittautunut omista tunteistanikin, joten miten voi olettaa saavansa kosketusta kenenkään muunkaan tunteisiin? Minusta on tullut julma...

Mutta no jaa...ajatushan se koko matkajuttu vain oli. Katsoo nyt, katsoo nyt.

Huomenna lähdetään ajamaan. Hiukan vaihtuvia maisemia. On tulossa huono sää. Mutta kyllä minä sen kestän: se mikä on muille huonoa, on minulle usein hienoa. Hah.

N.

Olisikohan jo aika tehdä jotain muuta vaihteeksi?

-N.

"Tanssi tulee aina itsestään ja on ensimmäinen oire myrkytyksestä."

Pitäisi johonkin ainejärjestölehden kokoukseen lähteä, mutta jo mennessäni hakemaan jotain juotavaa keittöstä, unohdan minne olen matkalla. Ei tästä taida tulla mitään. Viimeöinen oli vähän typerää, mutta toisaalta taas hirveän hauskaa. En edes muista koska olisi viimeksi nauranut niin paljon. Olin jumalatar. Tiesin totuuksia. Tosin jos keittiön lattialla aikaansaamistani raapustuksista voi mitään päätellä, totuuteni olivat kyllä hieman hämäräperäisiä. Mutta ehkä kaikkia totuuksia ei olekaan tarkoitettu selville aivoille.

Pitäisi suihkuun. Ei jaksaisi. Onneksi kokous on sentään Vakiopaineessa, niin voi juoda siellä vaikka siiderin, että selkenisi. Aih. Kauhea nestehukka. T. ei ole vielä noussut edes sängystä. Menen taas hakemaan vettä, jos tällä kertaa onnistaisi.

Minä katson heitä poskiin, olkapäähän, solisluiden kuoppiin, joissa kyyneleet pesivät. Suudellessa suljen silmäni tai jos ne on välttämättä pidettävä auki, nostan katseeni kulmakarvoihin. Monilla on kauniit kulmat. Kun puhun, puhun leualle, otsan pienelle pystyjuovalle, uurteelle suupielessä.

Minusta meidän ei pitäisi katsoa toisiamme silmiin, jos emme aio panna toisiamme.

Sen tytön niska tuoksui jumalaiselta ja minä olen mennä järjiltäni.

On kevät, kevät, kevät.

Maattiin sängyssä pimeässä kaiken tämän sotkun keskellä ja pohdittiin vuodenvaihdetta. Jotenkin uni ja se mitä ajattelemme todeksi ovat sekoittuneet keskenään, enkä minä enää tiedä mikä tapahtui ja mikä ei. Mutta onko sillä oikeastaan väliä? Hassua miten humalassa olin, vaikken edes muista juoneeni. Hassua miten avomielinen olen ollut tuntemattomille, hassua miten muistan nähneeni ihmisiä, jotka kaiken järjen mukaan ovat jo kauan sitten kuolleet. No ainakin kuolleet minulle. Puhuinko haamuille mitään? Varmaan vain nauroin.

Kylmää ja raikasta. Käytiin kävelyllä T:n kanssa ja juostiin osa matkasta takaisin tullessa. Huomaa miten kehnossa kunnossa sitä onkaan. Keuhkot vinkuvat, mutta jaloissa tuntuu kivalta. C'est bon.

Muistan kuinka sitä teininä kävi joskus "lenkillä" - nahkahousuissa ja jotkut maiharit tai vastaavat jalassa. Ja aina kun joku tuli vastaan, täytyi tietenkin lopettaa juokseminen ja teeskennellä tekevänsä jotain ihan muuta. Sehän ois ollut noloa harrastaa minkäänlaista liikuntaa. H. kertoi omasta lenkkeilystään ihan samaa. Mutta se sentään ajoi joskus pyörällä. Minä en suostunut siihenkään, kun se oli mielestäni jotenkin tyhmän näköistä. Oma pyörä minulla on siis ollut viimeksi ala-asteella. Huh. No mihin sitä "terve" tyttö pyörää kaipaa, onhan mulla jalatkin. Ja auto. Hoh.