IRC-Galleria

Olet tullut ja sytyttänyt minuun vaaleanpunaisen valon. Sitä ennen oli se toinen, se sytytti punaisen, punaista ennen oli oranssi, keltainen, kalpean vihreä, violetti, valkea. Juhlavaloilleni en osaa valita värejä, en vieläkään, vieläkin ottaisin ne kaikki, jokaisen, nekin jotka joku toinen olisi voinut yliviivata raskaalla kynällä, heidän nimensä, pyyhkiä pois. Vieläkään en osaa valita.

"Voi, en osaa päättää!" hän huudahti, mieletön lapsi "Otan ne, otan ne kaikki..."

ja kierrän ne sänkyni ympärille, niin monesti, että alkaa huimata.

Minä en haluu mennä tanssimaan, mutta se on nyt pakko. Vedän siis housut (ei jumalauta, housut!) jalkaan ja tanssin niin, että varmasti on piesty olo sitten aamulla. Ei vaiskaan, tanssiminen tuntuu hyvältä, olen vain tositositosi laiska, enkä jaksais tehä mitään, paitsi ehkis nukkua.

Paitsi, et olen tykästynyt ompeluun. Se on mukavaa. En edes vihaa enää ompelukoneita. Omaa konettani rakastan, kun se on niin järkevä, paljon järkevämpi kuin minä.

Olen muutoin ainejärjestölehden toimituskunnassa, wuhuu! Mulle kelpaa kaikki arvonimet, joita kukaan muu ei huoli. Luultavasti saamme väännettyä pikapikaa tosi järkyttävän läpyskän, jossa on sivukaupalla jotain kummia raapustuksia. Ehkä jopa riipustuksia. Teemana on intohimo. Kertokaa minulle jotain siitä.

Palellutin muutes nänninikin viime viikonloppuna, toinen on ihan tosi kipee. Olisi varmaan pitänyt pistää rintaliivit, mutta eihän ne nyt sovi olkaimettoman topin kanssa, haloo. Pitää kehittää jotkut nänninlämmittimet. Jospa vaikka kudon sellaiset.

Olen yllättävän hyvällä tuulella siihen nähden, että ei ole mitään varsinaista syytä olla. Paitsi ehkä se, että on niin paljon hommaa. Olen lähes häikäistynyt tästä työn paljoudesta. Kannettavankin sain hankittua perjantaina niitä töitä ajatellen, mutten ole ottanut sitä vielä ees paketista ulos. Laiska kissa.

Mut sain minä tilattua pinon levyjä, tulivat eilen. Kuunnella en ole vielä tosin ehtinyt niitä.

Wicked. Menen etsimään niitä housuja.

Sinä olet Laikukas Rastas ja minä
Surmansyöksypääsky.

Silmissäni tuikkivat tähdet ja päälaellani tykyttää verinen kuu. Se on täysi. Tule.

Olen nukkunut koko päivän. Lähdetään kaupungille. Ha!

Kaikki on hirveän vaikeaa, huuletkin on ihan kuivat ja huulirasva hukassa. Tekisi mieli hajottaa tavaroita. Tänään paiskasin jo puhelimen lattiaan, mutta sillä ei ole tapana onneksi (tai onnettomuudeksi) hajota moisesta. Muisti on kateissa. Kaikki lähimenneisyyden tapahtumat on vähän semmoisen lisman ja sumun peitossa. Ei jaksa ajatella. Hermostuttaa. Tekee mieli lyödä ihmisiä tai vahingoittaa itseään. Asiat ovat samanlaisia. Tai erilaisia. En ole tänään mennyt edes ulos, ei ole juuri ollut syytä. On tunkkaista. On harmaata. Hammasta vihloo. Sydäntä vihloo. Vasemmasta kammiosta on korko läpi ja läppä läpättää tuulessa hervottomasti. Paino keuhkojen päällä ja kipua sielussa ja alahuulessa. Joskus vihaan teitä niin, että sattuu. Haluaisin matkustaa pois. Lehdessä on kuvia Route 66:sta. Great Smoky Mountainsilla kivien päällä kasvaa sammalta.

Onneksi Elli on tulossa aika pian. Sitä odotellessa koetan selvittää tätä päätä, etten ole sitten ihan psykoottista seuraa.

Mittaa sillä oli kuitenkin melkein liikaakin.