IRC-Galleria

Minulla oli siamilainen kaksonen. Ja kuuluin johonkin uskonlahkoon. Näyttivät vähän amisheilta.

-N.

Punaisia kenkiä.

...aikakauslehtiä pois. Vastaan ei ole tullut oikeastaan mitään säästettävää. Kun tavara vähenee, mieli puhdistuu ( ja kaapit).

-N.

Vielä kun joku jaksais kantaa tuon lehdenkeräyslaatikon pois, niin kiva. Nyt pitää mennä tiskaamaan. Ruokaakin ajattelin tehdä, jos ehdin. Olisin jumalainen vaimo ja kotirouva, hahah.

En siis seksuaalisesti (tai ehkä vähän).

-N.

...teini-ikäisenä. Hirveän kuluttavaahan se oli, rakastaa jotakuta niin hirveästi ja minä kun olin sinusta aina niin mustasukkainenkin, että sitä on tätä nykyä vaikea edes kuvitella. Sinä olit minun ja minä kuuluin epäilemättä sinulle. Todellisuus ei koskaan tuntunut rajoittavan toimiamme: keksimme, loimme, punoimme toisistamme miehiä, naisia, rakastajia, tyttäriä, poikia, henkiä, taruolentoja - olimme mitä tahansa, aina tarpeen mukaan. Minä olin sitä mitä sinä kaipasit. Sinä olit minulle kaikki.

Tiedän, että jokin tuli väliimme, se saatoin olla loppujen lopuksi minä ja minun levoton mieleni.
Ja pojat, plaah, totta kai ne sotkivat kaiken, mutta oli sinullakin virityksesi. Oli sinullakin joku toinen.

Mutta muistan silti, miten hylkäsimme kerran ne rumat rakastajat tanssipaikan seinänviereen ja juoksimme pois, karkasimme niiltä. Minä itkin, sinä itkit sitä, miten piti kasvaa niin typeriin rajoihin.

Joskus toivon, että voisin tuntea vielä sellaista omistautumista. Joskus toivon, että minulla olisi vielä sinut. Mutta ajat muuttuvat, tytöt muuttuvat, pojat tukkivat tien ja vievät mielen ja ruumiin. Välttämättä valuimme erillemme.

Mutta mikä pari me olimme! Miten suurta tulevaisuus, miten kaikki laossa jaloissamme, vaikka ne, epäilemättä, vihasivat meitä enemmän kuin monia. Joskus ne vihasivat vain minua, mutta sinä et koskaan pyytänyt minua muuttumaan. Minä olin hirviökuningatar, sinä minun hirviömorsiameni, ilman taka-ajatuksia, kaunokainen. Ilman kovinkaan paljon taka-ajatuksia...

Niin, joskus kaipaan vieläkin yhtä läheisiä ystävyyssuhteita kuin mitä minulla oli kerran kanssasi, mutta vanhemmiten olen oppinut olemaan varuillani. Olen kai tottunut tähän etäisyyteeni ja nyt tuntuisikin omituiselta päästää ketään kovin lähelle, kun ne eivät kuitenkaan koskaan muista soittaa perääni. Ilkeyskin, se joka minulle on luonteenomaista, on karissut minusta vuosien varrella jonnekin, enkä enää osaa tunkeutua toisten sydämiin samalla tavalla kuin ennen. Minusta on kai tullut lempeä, kuka olisi uskonut!

Mutta minä kaipaan sinua. Kaipaan liittolaisuuttamme.

-N.