IRC-Galleria

XIBIR

XIBIR

HYVYYS KATOAA JA PIMEYS PERII MAAN

DIMMU BORGIR -ESITELMÄKeskiviikko 31.03.2010 01:07

Korviahuumaava mylvintä lakkasi äkkiä. Kuolemanhiljaisuus valtasi huoneen jokaista nurkkaa myöten. Äänettömyyden rikkoi vain lattialankkuja vasten rytisevät raskaat askeleet. Sieluton ihmissielu raahasi luisevat kädet maata laahaten rappeutuneen ulkokuorensa huoneen etuosaan. Ainoa inhimillinen piirre, mikä väsymyksen vääristämiltä kasvoilta oli luettavissa, oli hermostuneisuus.

Nikamat halkeillen olio oikaisi kieron rankansa täyteen mittaansa ja veti raitista ilmaa kiduksiinsa. Katonrajassa olevasta ikkunasta sisään tunkeutuva päivänvalo poltti pimeyteen tottuneen olennon kalmankalpeaa naamaa. "ai saatana unohin laittaa simpsonit nauhalle eilen", se sai ajatuksen väännettyä kuihtuneilla aivosoluillaan.

Hän loi silmäyksen vaiteliaaseen valtakuntaansa ja aloitti saatanallisen ölinänsä. Vuosituhansien takaiset muistikuvat parhaansa mukaan sanoiksi pukien se sai kuulijansa vavahtamaan erinäisistä tunteista.

Kului tovi, kului toinenkin, oli epäsikiö iänikuinen sanansa mahdilla luonut hämmennystä kanssaeläjiinsä. Puheensa päätteeksi se kokosi olemuksensa ja valui paikalleen, kunnes kammiota hallitsi taas piinaava hijaisuus.

Jokainen täti on kivesTiistai 23.03.2010 11:59

Jokainen tähti on kivi
Käytävässä jota kävelet
Harharetkilläsi ei ole alkua
Älä etsi liian kaukaa, saatanan urpo
koska ei ole mitään loppua perkele!

Vasarallani haluan koputtaa hänen naamaansa vähän
kultaisesta kupista juoda jumalten verta
Ylittää rajoja joita ei ole,
Syntyä, kasvaa ja nousta taasen

Raatelen tämän ohuen kalvon
Näytä minulle koston silmä!
Näytä minulle laaseria!
Sylje ulos puolikuollut sikiö!
Kauan eläköön ihmiskunta!
Jumalalle - nopea kuolema!
Makke-poju työnnettiin mutalätäkköön. Makesta tuli tosi surullinen. Makke voitti koulun hiihtokisat ainoana osallistujana. Makke ylpistyi ja ryhtyi painijaksi. Makke paini Undertakeria vastaan. Underneekeri löi Makkea masuun ja makke kaatui maahan. Makke suuttui ja teki jäätävän slamin teikkerille. Sitten makke haki falangihammasharjan ja pieksi teikkerin verille

Tarinan opetus on se että Markkua ei saa kiusata vaan siks että se on neekeri!!1


siinä se söpö pallukka ny myllertää
http://www.youtube.com/watch?v=4qebWIYtiW8

SURB - BURNIN APES ON FIREKeskiviikko 17.02.2010 11:24

Niilo ravisteli korkeaa mäntyä pudottaakseen siellä roikkuvan sipsipussin. Pussi putosi ja muuttui kesken ilmalennon ampiaispesäksi.
EEEIII huusi Niilo ja lähti karkuun ampiaisia, jotka syöksyivät ulos maahan räjähtäneestä pesästään.
Nyt pitää muuttua linnuksi, tuumi Niilo. hän lausui loitsun ja muuttui kissa karvisen muodosta lepakoksi. hän lenteli ampiaisten joukossa hetken pienenä lepakkona ja laskeutui kohta maahan. Ampiaispesä oli muuttunut taas sipsipussiksi.
Nyt minun pitää saada tuo pussi nuotiopaikallemme tuonne mäen päälle, mutta lepakkona en jaksa kantaa sitä. Muuttakaa minut linnuksi! hän huusi taikuriystävilleen, ja muutti itse itsensä lintupokemoniksi. hetken aikaa hän oli ylväs kotkamainen ilmojen kuningas, mutta yksi taikureista muutti hänet korppikotkaksi. Niilo nappasi sipsipussin maasta ja lähti lentoon.

astetta upeempaa untaLauantai 16.01.2010 00:17

Kolme salskeeta sälliä samoilivat metsässä vailla määränpäätä. Oli pilvinen kesäpäivä. Kivenheiton päässä puiden lomasta pilkisteli vanha punainen lato. Yksi pojista, nimeltään Niilo, huomasi maassa makaavan konekiväärin. Hän otti sen mukaansa, kuin olisi täysin normaalia löytää pyssyjä keskeltä metsää. Pojat kuulivat moottorin murinaa ja ihmisten huutoja läheiseltä metsätieltä; Heitä etsittiin.

Pojat saapuivat ladolle. Seinän vieressä lojui jäätävä läjä aseita. Oli pistoolia, konekivääriä ja tarkkuuskivääriä. Tässä on teillekki aseita, sanoi Niilo. Topi ja Niilo nappasivat mukaan kahmalokaupalla rynnäkkökivääreitä. Ville otti vain yhden pistoolin. Topi naurahti ja selitti jotain lähitaistelusta. He astuivat sisään latoon ja löysivät traktorin peräkärryn, joka oli yllättäen täynnä aseita. Äkkiä oven takaa alkoi kuulumaan puhetta. Pojat hyppäsivät kärryn taakse piiloon. Ulkona oli ainakin kaksi miestä ja yksi koira. Ovi avattiin ja koira tuli latoon sisälle. Yhtäkkiä miehiä olikin about kakskymmentä.

Niilo, Topi ja Ville piilottelivat kärryn takana toivoen miesten lähtevän pois. Yksi miehistä huomasi Niilon. Jaha, täällä ne on, sanoi se jätkä ja askelsi lähemmäs. Myös muut miehet alkoivat kävelemään heitä kohti. Niilo nousi ylös ja otti kärrystä pistoolin. Elokuvamainen hidastus iski aikajatkumoon, ja alkoi eeppinen taistelukohtaus. Niilo tähtäsi ja veti liipaisimesta. Luoti lähti hitaasti piipusta ja osui yhden miehen päähän. Otsaan tuli kauhee reikä ja aivot roiskahtivat takaraivosta ulos upeasti hidastettuna. Niilo tähtäsi jo uutta uhria. Kohti juokseva mies sai hänkin reiän keskelle otsaa. Hidastettu taistelu ladon herruudesta jatkui parin ikuisuudelta tuntuvan sekunnin ajan. Niilon pistoolista loppuivat panokset, ja hän otti uuden aseen kärrystä. Miehiä kaatuili maahan. Miehiä nousi maasta. (nää jätkät tartti muutaman headshotin ennen ku ne kuoli) Niilo otti kärrystä tarkkuuskiväärin ja tähtäsi kiikaritähtäimellä parin metrin päässä olevaa miestä. Sitten tapahtui jotain ja siitä seurasi pakomatka keltaisella moottoripyörällä.

GRENEID!!!Perjantai 01.01.2010 05:05

yö Poikien IV

ESsää ei ole. kaikki RB ja K ja JM on juotu. Ruokaa ei ole. älyllistä toimintaa olohuoneen puolella vain niukalti.


Hävitysretki on ohi. Taistelu ilmojen herruudesta loppui viimeisen ydinkärjen tuhoutuessa omalle laukaisualustalleen. jäljellä enää satunnaisia kranaatteja siellä sun täällä.

Seuraavaan sotaan suunnitteilla jäätävä ohjuspatteristo/paikkatykki pikuppiauton lavalle vai mikä se oli olemattako sittenkään

Topin tila on heikkenemässä. Psyykkisen kontrollin menettäminen johtaa moraalisesti arveluttaviin tekoihin.
Villekään ei täydessä ymmärryksessä ole. Sekavat kommentit aihepiirinään autojen tehot ja hintahtavat kiljaisuit halkovat stratosfääriä. kauhee kusihätä mulla



RAPORTTI JATKUU

Aakoo laulaa ja hylsyt kilahtelevat synänverta lainehtivalle kadulle. Topi löysi vessan.

RAPORTTI LOPPU SAATANA
Kataleptiseen mesmeesiin momentoituneena absorboin filosofisia soluutioita dimensionaalisiin argumentteihin encyclopedia idioticasta. Koin valaistumisen ja jatkoin elämääni ryhävalaana.

PELLOLLA MÖKKI
MÖKISSÄ MATTI
MATISSA SYÖPÄ
TSAIJAIJAIJAIJAA

TUVASSA SANKO
SANKOSSA PASKAA
PASKASSA VERTA
TSAIJAIJMAIJAJAJAJAA

kyseenalaistamisoikeudet pidätetty

TRavianin historian suurin huijausLauantai 21.11.2009 08:21

Poikien yö III



Yön rikkumattoman hiljaisuuden rikkoo vain tietokoneen tasainen surina ja olkkarista kantautuvat väkivallan äänet. Rynnäkkökiväärin ryminä ja hylsyjen kilahdukset kylmää asfalttia vasten. Leiskuvat suuliekit heittävät kaatuvien ihmisten varjoja seinille. Ilmaa halkoo räjähdysten sarja. topi pelaa gta:ta


kaikki essi on juotu.


Katson ikkunasta ulos pimeyteen. Lasiin heijastuu tietokoneen kelmeän kajon valaisemat kasvot. Tyhjät silmät vastaavat tuijotukseen. viereisestä huoneesta kuuluu moottorisahan pärinää.

Pahaa leukaaPerjantai 20.11.2009 14:38

henkevää (yksin)keskustelua muuan yhteisössä


30.08.2009 02:00 <Aeonezxhaton> OLEMME TOPILLA
30.08.2009 02:00 <Aeonezxhaton> topi imuroi
30.08.2009 02:00 <Aeonezxhaton> minua väsyttää. mikro piippaa
30.08.2009 02:01 <Aeonezxhaton> hanna valittaa kun telkkari on liijan kovalla
30.08.2009 02:01 <Aeonezxhaton> topi avas tiskikoneen, mitähän se löytää sieltä.
30.08.2009 02:01 <Aeonezxhaton> mitä vittua hanna kattoo salkkareita
30.08.2009 02:01 <Aeonezxhaton> sadvelkkareita
30.08.2009 02:02 <Aeonezxhaton> palohaava ei sen kummempaa
30.08.2009 02:02 <Aeonezxhaton> mutta se näyttää pahalta
30.08.2009 02:03 <Aeonezxhaton> ilmeisesti oli ehtinyt hengittää jonkun verran kaasua.
30.08.2009 02:03 <Aeonezxhaton> aina jumalan teot ei tunnu oikeilta
30.08.2009 02:04 <Aeonezxhaton> ymmärrätkö sä todella miltä musta tuntuu?
30.08.2009 02:04 <Aeonezxhaton> mä olin varasijal ja
30.08.2009 02:05 <Aeonezxhaton> mä en ees tienny että sä oot kiinnostunu mopoista.
30.08.2009 02:05 <Aeonezxhaton> tässä oli niilon raportti tällä kertaa
30.08.2009 02:06 <Aeonezxhaton> palataan astiaan.
Ahkerana koululaisena menin kouluun vaikka oli vapaapäivä. sain aikaan hienoja metallipainostuksia vai mitä ne oli olemattako.




kaikki ESSI on juotu