IRC-Galleria

Joskus näkee jonkun unen, muistaa sen ihan kokonaan, mutta ei ymmärrä sitä.

Viime yönä näin unta häistä. Omista häistäni.
Häät pidettiin synkässä, salaperäisessä metsässä, joka oli kuin satukirjan kummitusmetsä. Metsän keskellä oli aukio, jota ympäröivät korkeat, kuhmuraiset ja ikivanhat puut. Niissä ei ollut lehtiä, oli kai syksy. Oli myöhäinen ilta, joten auringonvaloa ei ollut. Aukiota ympäröiviin puihin oli ripustettu syvänpunaisia lyhtyjä, jotka lepattivat kevyessä tuulessa. Aukion keskellä oli vielä sytyttämätön valtava kokko, johon oli koottu risuja ja suuria lahoja oksia.

Minulla oli päälläni helmasta runsaasti levenevä, helmin ja kirjailuin koristeltu musta mekko ja takkuisissa hiuksissa seppele, joka oli punottu tummanpunaisista, lähes mustista ruusuista, sekä pitkä, hulmuava, musta huntu.

Astelin aukion toiseen päätyyn, jossa oli jonkinlainen alttari. Se oli valaistu sadoilla kynttilöillä, ja sen takana seisoi vanha, pitkäpartainen mies. Pitkinä partoineen hän näytti aivan metsänhaltialta.

Viereeni astui sulhanen. Hän oli pukeutunut mustaan pukuun ja mustaan hattuun. Oudoksi tilanteen teki se, etten nähnyt hänen kasvojaan, enkä tiennyt edes, kuka hän oli.

Vanha pitkäpartainen mies alkoi puhua syvällä, matalalla äänellä jotain, mutten kuullut mitä hän snaoi. Tai sitten en vain kuunnellut. Yhtäkkiä mies kysyi sulhaselta jotain, ja tämä vastasi: ''Se on meidän kohtalomme.''
Sitten vanha mies kysyi minulta jotain, ja vastasin samoin.

Sulhanen pujotti sormeeni patinoituneen kultasormuksen, jossa suuri, punainen, hiomaton jalokivi. Se oli painava. Sulhanen ei vieläkään vilkaissutkaan minua.

Yhtäkkiä takaamme alkoi kuulua meteliä. Ensin se oli kuin tuulen huminaa puiden latvustoissa, sitten se voimistui. Eroitin metelistä jonkinlaista musiikkia ja puhetta. Käännyimme, ja näin aukion täyttyneen vieraista. He näyttivät kummallisilta, metsänpeikkoja, haltioita, eläimiä. Kaikilla oli koreatjuhlavaatteet ja eläimillä kauloissaan seppeleet. Sulhaseni tarttui käteeni, veti minut suuren kokon luo ja antoi käteeni puusoihdun.

Huitaisin soihdulla kokkoa ja se leimahti kirkkaasti liekkeihin. Liekit nuolivat risuja, nousivat korkeuksiin valaisten aukion pikimustan yötaivaan keltaisen, punaisen, valkoisen ja sinisen sävyillä. Samassa kaikki vieraat puhkesivat lauluun, kuului soittoa. Aukio heräsi eloon.

Vieraat kokoontuivat kokon ympärille tanssimaan. Korviahuumaava soitto ja laulu raikuivat metsässä eikä se enää vaikuttanut pelottavalta. Huomaamattani olin jo mukana tanssin pyörteissä, vieraat tungeksivat ympärilläni, joka puolelta kuului iloista naurua, laulua ja puheensorinaa.

Sulhaseni katsoi ensimmäisen kerran minuun, mutta en erottanut kasvoja vieläkään, vain sen, että hän hymyili. Ja tunsin itseni suunnattoman onnelliseksi.

''Se on meidän kohtalomme.''




...





03.01.06 21:40 <t[ii]a> ootko joku malli tyttönen?
Hähää. Kuules, tyttö, kaukana siitä. :''D
[ja tämä siis ei ollut mikään pilkka kommentoijalle mutta oli vain niin hauska.]