IRC-Galleria

Korkeaan verkkoaitaan on saksittu reikä. Ihmisenmentävä - mitä nyt hiukan joutuu varomaan, ettei terävä verkko revi vaatteita. Aidan toiselta puolelta alkaa ryteikkö, polvenkorkuista aluskasvillisuutta ja taipuisia puuntaimia. Kun niitä työntää syrjään, ne sinkoutuvat vauhdilla takaisin, suhahtaen terävästi. Yksi oksista sivaltaa kipeästi poskelle, vesi herahtaa silmiin.

Sateen jäljiltä on märkää, heinikko kastelee lahkeita entisestään. Housut eivät enää valu vettä, mutta tuntuvat kylmiltä ja nihkeiltä ihoa vasten. Märät hiukset takertuvat kaulalle ja kasvoihin.

Lintupojan kasvoissa on likaviiruja. Silmät ammollaan, pupillit laajenneet. Silmäripsissä kimaltelevat vesipisarat. Vapisevalla äänellä, vähän kimeästi: "Monimutkaisten asioiden yksinkertaistaminen vain sekoittaa niitä."
Se ojentaa käden takana kulkevalle, joka sitaisee kuraisella kädellä rastat kiinni niskaan ja tarttuu sitten käteen.
"Mun tukka ei toivu tästä kyllä ikinä."
Naureskelua.

Läpimärät kengät litisevät mutaisella polulla.
Lintupoika näkee tässäkin kai jotain tähtiä. Se heilauttaa käsiään, tulkaa. Pimeässä. taskulampun valossa sen kalpeat kasvot hohtaa valkoisina. Silmissä sillä on eri värisiä pilkkuja.
Viimeisenä rämpivä Mats huutaa yhtäkkiä:
"Jos me tästä vielä selvitään, mä toteutan mun Brasilia-suunnitelmat!"

Sen viimeinen tupakka ei syty. Kastunut.


-