IRC-Galleria

_natural_

_natural_

*tähän jotain lainattua englanniksi*

Legendaarisia hetkiäTorstai 16.07.2009 15:29

Eilen illalla elin erittäin voimakkaan hetken, sillä sain kirjani viimeisen luvun päätökseen. Monta kirjan alkua on tullut kirjoitettua, mutta ei yhtään loppuun, mutta nyt minä olen tehnyt sen! Vaikka sitä ei ikinä julkaistaisi, voin aina sanoa, että olen kuitenkin kirjoittanut ihan kokonaisen kirjan.
Nyt siis tehdään vielä viimehetken korjauksia ja sitten aletaan piinaamaan kustantajia.
Onnea saa toivottaa.

Hikisiä kuulumisiaKeskiviikko 01.07.2009 23:20

Nyt niitä treenikuulumisia.
Ensinnäkin. Varusmiespalveluksen jälkeinen kunto oli ehkä hieman lihaisampi kuin pöytätenniksen pelaajilla. Voimatasot olivat luokkaa pp 150-160, kuten myös jalkakyykky. Veto oli jotain 220 ja 240kg:n välillä, eipä sillä että tuloksilla mitään merkitystä olisi kehonrakennuksen saralla, mutta tuosta saa vähän sitä osviittaa. Elopaino oli siinä 90-92kg:n tienoilla.
Tämänhetkinen tilanne: Paino pomppii 97-99kg:n väliä, mutta sieltä se nousee. Penkkiä olen tehnyt löysähköjä kolmosia 160kg:llä ja joku viikko taisin tehdä kasin sadallaneljälläkympillä. Jos vuoden loppuun mennessä saisi sen 200kg Raw sitten. Vetoa tein 3x250kg, joten suurinpiirtein samoihin lukemiin on päästy siinä. Dippiä olen runtannut siistihkön vitosen 80kg:n lisäpainolla. Kyykky vielä tökkii, mutta niinhän se aina.
Nousujohteista on treenit olleet koko tämän puolivuotta, jonka olen reservissä ollut, ehkä pisin nousukausi koskaan. Hidasta, mutta ehdottoman varmaa jälkeä.

EDIT: Nyt on tullut tehtyä penkkiä 3x165kg ja 6x150kg, sekä polvien alta vetoa 4x270kg. Niin että ylöspäin sano...
Hyvää kesää, älkää kulutakko juomatarjoilupaikkojen terassinpenkkejä liiaksi. Voi tulla tikkuja pyllyyn.

Kevättä ja kuulumisiaPerjantai 17.04.2009 18:29

Muutama sananen tänne bittiavaruuden lokerikkoon, ehkä enemmän itselleni kuin muille, kuka näitä muka lukee? Eli. Töitä tehdään ja treenataan tottakai. Yritän saavuttaa menetettyä kuntoa takaisin ja kyllähän se jo alkaakin pikkuhiljaa sieltä löytyä, kun aikansa hakee, vaikka ihan vielä se ei ole sitä mitä se voisi olla.
Pääpainoni ei tällä hetkellä kuitenkaan ole treenaamisessa, vaan jo prätkähiirien fanitusiästä lähtöisin olevan unelmani toteuttamisessa. Tai sen yrittämisessä. Koko armeijan jälkeisen aikani olen panostanut romaanini kirjoittamiseen ja kaikkeen mikä siihen sitten liittyy: Tiedon hankkimiseen, kirjoitus taidon ja tyylin hiomiseen - sekä tietysti tarinan eteenpäin viemiseen. Idean tähän kirjaan olen saanut jo noin viisi vuotta sitten ja tämä onkin sitten jo kolmas yritys, muut tarinan alkuni ovat kuivuneet sinne kymmenen sivun tienoille. Nyt on kuitenkin se aika, jolloin tämä viedään loppuun ja töitä sen eteen on tehty, tehdään ja tullaan tekemään.
No, se siitä. Hyvää kesää ja älkää tukehtuko grillimakkaroihin!

TJ 0 vai miten se oli?Perjantai 02.01.2009 19:42

Noniin intti tuli tosiaan käytyä ja reserviin poistuttiin reilu tunti sitten. Suomen armeija on mitä on, mutta tulipahan käytyä.
Nyt vaan duunia jostain ja treeniä, ruokaa ja lepoa. Kunto tuli alas päin melko reippaastikin, joten nyt olen joutuva lihatalkoisiin ja melkoiset talkoot niistä tuleekin. Tavotteet on korkealla ja meinaankin panostaa tähän hommaan enemmän kuin koskaan. Seuraavaksi tullaan näkemään kuvia 110 kiloisesta naturallista. Hyvää vuoden alkua vaan kaikille!

Heippa lapset!Lauantai 07.06.2008 22:01

Kesä on, ja on niin pirun lämmintä, mutta se ei saa tahtia haitata. Tosin tämän viikon olen ollut kipeä ja treenaamaan ei ole päässyt. Jokainen voi varmasti kuvitella tilanteen kun on räkää pää täynnä, kuumetta, vitutusta ja mittarissa hellelukemat niin paremminkin on voitu.
Noh huomenna pääsee treenaamaan taas.
Loimaan kisojen jälkeen ei ole isoihin rautoihin koskettu, nyt siis on peruskausi. Kovaa treenataan, mutta pienemmillä painoilla.
Paino on ollut noin 101 kg, tosin tällä viikolla se kävi 97.5kg:ssä, kun kuume hieman verotti(näytin ihan nälkiintyneeltä neekerilapselta), mutta nyt lähdetään uuteen nousuun.
Suunnitelmissa on myös voimamieslajien kokeilua syys-lokakuusta alkaen(mikäli armeija ei kutsu), mutta saas nähdä kuinka sille hommalle sitten tulee omistauduttua, kuitenkin kehonrakennus on mun juttu.

Ei muutakuin oikein hyvää kesää kaikille, älkää hukkuko, älkääkä juhannuskokkoinenne polttanu tätä koko ryteikköä, ruskettukaa, naikaa, syökää ja ennenkaikkea KASVAKAA!

180kg videoTiistai 13.05.2008 13:28

tuossa video Loimaan kisojen 180kg nostoon: <a href="http://www.loimaanvoimailijat.com/raw2008/bockerman.html">http://www.loimaanvoimailijat.com/raw2008/bockerman.html</a>

Edit: Ei näköjään nuo sivut enää pelitä perskeles.

Loimaan kisatMaanantai 12.05.2008 17:08

Loimaan RAW penkki kilpailussa kävin lauantaina ähisemässä. Känninen baarikansa on muuten yllättävän hyvä kannustamaan. Eli tunnelma oli katossa ja oma kisaennätys tuli tehtyä 180kg. Olen siihen ihan tyytyvänen, PR tulokseenhan sitä ei voi verrata, koska oli kisatilanne ja kisatyyli eli rinnalla pysäytys ja PRESS komento.
Videota tulee pian. Alapuolella osoite josta näkyy sijoitukset:
http://www.loimaanvoimailijat.com/raw2008.html

Bodarin vapaapäivätTorstai 01.05.2008 20:19

Nyt otettu löysin rantein tässä eilen kun vappua juhlittiin. Tuli vedettyä kolme heseateriaa,makkaraa,karkkia ja tietty hirvee tuuba. Kyllä sitä nyt jaksaa sitten pari KK taas painaa arkea ja pysyä ruodussa:) tietysti viikonpäästä viikonloppuna tulee vielä juhlittua, kun on kisaviikonloppu. Täytyy sitä välillä kehonrakennuselämäntavoistakin poiketa niin jaksaa taas.
PS: Viikonloppuna kokeillaan 200kg:n RAW penkkiä.

EnnätyksiäKeskiviikko 30.04.2008 01:49

Treenit kulkee ok.Rintakin on parantunut, ainakaan kipua ei tunnu enää ja rintaa pystyy vääntämään entiseen malliin. Tänään tein myös polvien alta vedossa ennätyksiä: 3x280kg ja 1x300kg!Vanhat mummot paukkuivat siis tänään, vieläkun saisi tuon kirotun raudan maasta, niin sitten voi kutsua itseään jo suht vahvaksi:)

Treenimerkintä(selkä/pohkeet)Keskiviikko 23.04.2008 12:59

Laitetaan nyt jotain treenijuttua tännekkin välillä.
Eilen siis selkätreeni joka kulki olosuhteisiin nähden hyvin.

Maastaveto:

3x250kg
3x230kg
4x210kg
5x180kg(ilman vyötä)

Veto oli tuskallista, kun ateriasta oli aikaa vain puolisen tuntia ja meinasi lentää paskat seinille. Minua se ei olisi haitannut, mutta kanssatreenaajat olisivat saattaneet hieman kummeksua, kun hikinen tukkijätkä rykii maastavetoa paskan seassa.

Olankohautukset levytangolla tanko selän takana:

2x15x140kg

Pohkeet koneessa:

3x20x40kg

ylätalja niskantaa:

12x60kg
10x90kg
8x100kg
12x70kg

Pohkeet Hackissa:

20x110kg
10x140kg
20x110kg

Kulmasoutu smith:

2x8x70kg

Kulmasoutu koneessa yhdellä kädellä:

15x35kg
12x45kg
10x55kg
6x65kg

Leuanveto myötäotteella:

8xomapaino