IRC-Galleria

Juoppohullun päiväkirjaSunnuntai 29.01.2006 18:18

Koska puhelin oli kiinni, en herännyt puhelimen soimiseen vaan mielipuoliseen ovikellon rimputtamiseen. Katsoin ovisilmästä oliko oven takana joku, koska joskus kankkusessa kuulin harhoja. Ovisilmästä näkyi frendini pöhöttynyt ja sänkinen lärvi, joten päästin Kristianin sisään. Ovisilmä on käsitykseni mukaan kuperaa lasia, jonka pitäisi pyöristää ihmisen kasvot. Päätin soittaa huoltoyhtiöön ja pyytää tarkistamaan, että oliko ovisilmäni väärin asennettu, koska

Kristianin lärvi oli luonnossa vieläkin pöhöttyneempi kuin ovisilmästä katsottuna. Aloimme vetää Kristianin tuomaa pontikkaa. Vähän aikaa kurlattuamme Kristian kysyi, että haluanko nähdä kuinka hän sammuu? Vastasin, että mikäs siinä. Kristian heitti kaksi jotain helvetin vahvaa

särkylääkettä naamariin ja sammui kymmenen minuutin kuluttua. Jäin yksin hölmönä dokaamaan. Ei ollut mitään tekemistä, joten päätin hyvittää frendin pontikat ja ajaa sen ruokottoman sängen pois. Hain kylppäristä partavaahtoa ja partakoneen. Olin jo aika jurrissa koska parranajon jälkeen en löytänyt frendini kulmakarvoja mistään. Ajattelin, että näin varmaan harhoja, joten kipusin parvelle koisaamaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.