IRC-Gallerian tietosuojakäytännöt päivittyvät 25.5.2018 vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimuksia. Lue päivitetty Tietosuojaseloste. Lisäksi käyttöehdoissa on tarkennettu ikärajaa ja kohta 6.2 viittaa Suomen lain lisäksi Euroopan unionin lakiin.

IRC-Galleria

amalthea

amalthea

Life's rearranging

Blogi

- Vanhemmat »

hei.Sunnuntai 27.11.2005 22:46

Ajattelin vähän päivittää taas. Ei ole oikeastaan tapahtunut mitään. Juhlittiin leipsikan 25 vee synttäreit lauantaina. Oli taas yhdet turhat juhlat nekin.

Ensi viikonloppuna minskin ristiäiset :) Toivottavasti siitä tulee sitten se Vilma.
Ja lauantainaki koulua :/ No onneksi on sit maanantaina ja tiistai vapaata.
Hui kohta on jouluki, saa taas alkaa stressaa lahjojen kanssa :S

ei muuta.

hmph.Perjantai 25.11.2005 15:55

Minä masennuin tänään. Ei jaksa selittää eikä kirjottaakaan paljoa.
Väsyttääki ihan mahottomasti, mutta pitis lähteä kohta Sallaan päin.
Ei ole hurjasti asiaa eikä edes aikaa ku pitäisin lukea Italiaa mutta kirjoitetaan nyt jotain.
Hmm. Huolestuttiin Ninan kaa tänää ku oltiin jo kolmatta päivää putkeen sampparil "chillaamas", hirveää. No on ollu asiaa liikaa. Tänäänki piti käydä ostelemas joululahjoi amerikkaan päin, hurjasti kaikkee lappitavaraa, kliseistä roinaa juu mutta se uppoaa niihin :D Tai siis meistä suomalaisistahan ne on ihan tylsii mut kyl ne siel rapakon takana ovat varmaan ihan haltioissaan :) Varsinki mun hostit ku ne on juuri sellaisia, ihania. Hostmamille ostin sellasen lappalaismalliin puetun nuken, ku se keräilee nukkei, talo täynnä niit. Ja sit kaikkee muuta turhaa lopulle perheelle.
Ja sit Ninan kaa piti rampata joka kauppa läpi ettii sille pukuu sen itsenäisyyspäivän juhliin :D Ja missään suht edullises paikas ei ollu mitään, ja niissä joissa olisi ollut, niin hinnat jo järkytti sen verran että ei vaikuttanut edes kokeilla. Kaipa se sit löysi yhden ihan hienon mekon vero modasta, vaikka ei sekään mikään ihan halpa ollut.

Ja jäätiin tosiaan tänään jumiin lidlin pihalle ku merse päätti tehdä temput ja jumittaa siihen. Kiva. No onneks apujoukot saapu hätiin ja saatin se taas kulkee :D

Italiaa pitis tosiaan lukea. No onneks osaan aika hyvin noi jutut ni ei tarvi ku vähän kertailla ja näin...

Allore, Ciao! Vado a studiare!

täällä taas.Keskiviikko 23.11.2005 16:14

Ihan pakko kirjoitella taas jotain tyhjänpäivästä tänne :)

Ei tosin ole mitään ihmet tapahtunu tänään, ollu vähän väsy päivä. Ja sen kyl huomasikin tossa ku tulin kämpille ja värkättiin tyttöjen kaa jotain ihan ihmeit ja naurettiin ihan ihme jutuille. No olihan se toki huvittavaa ku lentokone lensi yli ku tultiin hissistä ulos ja Maarit luuli että joku keittää pottuja xD pientä repeilyä siinä sitten. Tekisi mieli sano että elämä on mutta en nyt kuiteskaa sano, en minäkään ihan mitä tahansa kliseita suustani päästele xD

Jee tänään katsomaan Harry Potteria! :D Olen piilo-Potter-fani.. No en edes mutta on leffat ihan hauskoi kyllä.

Uskonnon koe meni muuten aika kiitettävästi. Tai siis kiitettävästi verrattuna taas mun lukemiseen x) Selitin omiani buddhalaisuudesta ja hindulaisuudesta.

Joo mutta jos vaikka nukahtelis vähän tässä ku jäi yöunet niin vähille ni ei nukaha sit leffaan.. :)


Koeviikko :/Tiistai 22.11.2005 16:27

Tänään sit alko sekin. Bilsalla alotin ja ylläityin positiivisesti kuinka hyvin osasin vastata. Tai siis no siltä se ainakin tuntu, eihän sitä tiedä ennenkun sen saa korjattuna käteen. Ottaen huomioon kuitenki että eilen jäi ne lukemiset aika vähälle, osasin silti vastata lähes joka kysymykseen.

Aloin tuossa äskön vähän nikkaroimaan. Tai no okei, kokoamaan sellasta pöytää valmiista palasista. Ajattelin että kyllähän minä nyt tuon osaan itsekkin koota, ei tarvi pyytää ketään miespuolista apuun :D Siinä aikani ohjeita tiirailtuani pääsin jollakin lailla alkuun. Tosin vähän piti kyllä miettiä että mikä ruuvi nyt on mikäkin kärpäsenpaska niissä ohjeissa, ne kun eivät ole maailman selvimpiä. Yhtäkkiä kuitenki huomasin (tai pikemminki luulin) että olin laittanut pari nupikkaa vääriin reikiin. Aikani niitä siinä epätoivoisesti yritin repiä irti, mutta ku kerran olin ne jo painanut oikeen lattiaa vasten tiukkaan kiinni ni eiväthän ne mihinkään irronneet. Ei siinä muu auttanut ku soittaa isipapalle ja kysyä neuvoa. Aikoi sitten pistäää veljeni asialle huomenna korjaamaan tilanteen.
No vähän aikaa niitä siinä vielä tutkailin ja lopulta tajusin että enhän mä mitään ollut mokanut; nupit oli ihan oikeissa paikoissa, lauta vaan väärin päin kädessä xD Olen varmaan muuttumassa blondiksi tai jotain.
No huomasin kuitenki että en pysty kokoamaan tuota yksin koska kädet ei enään riitä, joten nyt sitten vaan odottelen että rakas ystäväni Nina saapuu hätiin.

Ja minusta tuntuu että minua vainotaan. Voi olla tietty vain minun mielikuvitukseni tuotetta, joka minulla tuntuu välissä olevan vähän liianki vilkas, mutta silti pistää miettimään ku yks on tyyliin joka kulman takana kyttäämäs että mitä minä oikeen nyt teen. Ärgh.

Hmm. Tälläinen sitten.Maanantai 21.11.2005 17:49

Ahas, nytkö tämä sitten on avautunut kaikille. Ja tämmöstäkö pitäisi sitten vääntää?Ei taida tulla mulla tapahtuu. Ei mulla tule kirjotettuu jotain turhii löpinöitä, ja sellaisista asioista mistä oikeesti haluais kirjottaa ni ne kuuluu kyllä sit ihan sinne omaan yksityiseen päiväkirjaan, eikä kaikkien silmien eteen.
Tosin kenellä edes kiinnostaa tälläinen? Ei minulla hirveesti ainakaan innostanut lukea tuntemattomien ihmisten kirjotuksii tuolla ku niitä vähän aikaa selailin. Eri asia ehkä sitten ku minun rakkaat kaverit ja ei välttämättä niin rakkaat tutut alkavat sepostaa tarinoitaan, ehkä niitä on välissä kiva lueskellakki *virn*

No sain minä sittenkin näköjään pari rivii raapustettua turhanpäiväistä. Ehkä tämä ei sittenkään ole mikään MI3.
- Vanhemmat »