IRC-Galleria

räpellysten kantaäitiKeskiviikko 20.09.2006 20:19

yksinäinen palkkasoturi liikkuu sulavasti kuin kissa pitkin ikkunankarmia. hän heilauttaa itsensä ylemmän kerroksen ikkunankarmille. salamurhaajan vahvat sormet saavat kiinni seinän olemattomista rakosista estäen tippumisen viidennestä kerroksesta calimportin kylmille kaduille. murhaajan kädet liikkuvat salamannopeasti, ja ikkuna avautuu hiljaa. pienikokoinen, mutta jäntevä salamurhaaja hiipii varjoja hyväksi käyttäen majatalon käytävään. kaikki tapahtuu äänettä, eikä huoneessa nukkuva majatalon asiakas huomaa ikkunasta sisään tunkeutumista. murhaaja sulkee oven ja liikkuu kokeneesti seinänvieriä pitkin, sillä ne eivät narise kuten kuluneet ja vanhat keskilankut. kukaan ei näe, ei kuule, eikä aisti hänen paikalla oloaan. mies tuhahtaa hiljaa, joka on ainoa merkki kuoleman saapumisesta paikalle. hän kääntyy käytävän mutkasta vasemmalle etsien uhriaan.

____

passa balik oli luvannut sievoisen summan erään vähäpätöisemmän, mutta ovelan jäsenen poistamisesta hienovaraisesti killan vaikutuspiiristä. balik oli halunnut parhaan miehen hoitamaan asian...

____

salamurhaajan jääkylmä katse oli porautunut balikin silmiin lukiten ne omiinsa. passa ei kyennyt kääntämään katsettaan noista teräksenharmaista silmistä, jotka ennustivat hänelle varmaa kuolemaa elleivät toimeksiannon ehdot tyydyttäisi tätä murhaajaa. passa ei voinut kuin myöntyä päätähuimaavan korkeaan hintaan. selvitettyään asiat salamurhaaja poistui upean miekkansa keikkuessa lanteellaan ja jalokivikoristeisen tikarin toimiessa sen parina. tuo tikari on jokaisen calimportin alhaisen ja ylhäisen, varkaan ja lordin ainaisen pelon merkki. merkki siitä, että kuolema odottaa, jos uskaltautuu ryppyilemään sitä kantavalle miehelle.

____

salamurhaaja havahtuu ja ravistaa päätään kiroten mielessään keskittymisensä herpaantumista. nyt ei ole aika muistella menneitä! murhaaja huomaa oven, johon on kaiverrettu numero 119. hän tarkistaa sen pikaisesti ansojen varalta ja murtautuu naurettavan helposti sisään. nukkuva mies kuorsaa autuaan tietämättömänä salamurhaajan tulosta. murhaaja tökkää tikarinsa miehen sisuksiin varoen iskemästä sellaiseen paikkaan, joka vuotaisi liian paljon, ja sen tähden teko tulisi aikaisemmin huomatuksi. uhri kuolee heti, hän ei kerkeä huutaa. salamurhaaja poistuu samaa reittiä, ikkunan kautta ja laskeutuu helponnäköisesti viisi kerrosta alaspäin katutasolle. hän kääntyy katsomaan viereiselle kujalle, josta erkaantuu tumma hahmo. silmälappuaan tällä kertaa oikealla silmällä pitävä hoikka suippokorvainen drow ja salamurhaaja keskustelevat hetken ennen kuin sulautuvat yöhön.


^^______________________________________________________^^

köhköh.. mitähän oisin lukenu ennen tän kirjottamista..

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.