IRC-Galleria

eilen pääsin töistä kolmisen tuntia aikasemmin mitä yleensä. Niinpä vaihdoin vaatteet, kävin suihkussa ja netitin hetken. Sitten lähdin kävelemään kohti Trolley asemaa. Kävin Washington Mutualin ATM.lla nostamassa muutaman sataa dollaria. Siinä matkalla Trolley asemalle näin kodittoman miehen kerjäämässä. Ne dollarisataset polttelivat taskuani katsoessani tuota mies-poloa. Niinpä menin miehen tykö ja annoin miehelle kympin miehen smalltalkatessani äskettäin syntyneen amerikkalaisen minäni kanssa. Mies vielä kiitti ja toivotti Jumalan siunausta. Sitten luikin uusine Kors'n kenkineni Targetin ohi asemalle. Näin pian miten Trolley saapui asemalle odottamaan. Lisäsin hieman vauhtia ja olinkin pian Trolleyn vieressä. "Ai niin, lippu!" Niinpä menin ostamaan lippua automaatilta. Mutta silloin huomasin, että ns. /teennäinen hyvyyteni oli tehnyt minulle ison pilan: minulla ei enää ollut pikkurahaa automaattiin. Suurin vaihtoraha mitä automaatti suostuu syöksemään takaisin on $5..Ja lippu maksoi $5 ja pienin seteli mikä minulla oli, oli $20.. Niinpä Trolley lähti ilman minua. Kävin sitten eläinkaupassa ja Jamba Juicella, sillä tiesin, että minulla olisi 15min aikaa seuraavaan Trolley'yn. No saatuani rikottua kaksikymppisen, menin ostamaan lipun. Ja Trolley odotti vieressä. Mutta kun olin lippu kädessäni painanut oven nappia, se ei avautunutkaan vaan Trolley lähti puksuttamaan ilman minua. Jeejee. Niinpä päätin seistä 15min paikallani ja odottaa seuraavaa. Seuraavaan sitten pääsinkin ongelmitta kyytiin. Kävin Mission Valley'ssä( oikeastaan vain SAKS'lla..) ja ostinkin Missonin kaulahuivin ja Badgley Mischka hatun. Sitten menin odottamaan Trolleytä jolla pääsisin kotiin. Siinä odotellessani hellyin ostamaan eräältä pikkupojalta purkkaa, jota tämä myi koulunsa hyväksi. Niin se ainakin sanoi. Ihan sama se minulle oikeastaan oli, halusinkin oikeastaan purkkaa. Kotiin kävelyni sujui oikeastaan todella hyvin. Mitä nyt vaan oli sairaan kylmä ja pelkäsinkin, että tulen sairaaksi sopivasti lentomatkalleni. Kipeenä lentokoneessa on yksi maailman typerimmistä ideoista.

Seuraavana päivänä, eli tänään heräsin joskus vähän ennen yhdeksää. Kävin suihkussa, konetin ja pukeuduin. Sitten menin aamupalalle. Siivoilin myös huonettani ja vaihdoin lakanat. Noin 1.30 Dan lähti töihin ja vei minut Targetin luo. Kävin sitten Barnes & Noblessa, Targetissa ja TJ Maxissa. Jälkimmäisestä ostinkin järkevänä ihmisenä sinisen hienon Tommy Hilfigerin matkalaukun. Miksi tämä oli järkevää: tarvitsin sellaisen. Miksi tämä ei ollut järkevää: minun oli tarkoitus käydä vielä monessa kaupassa ja kävellä kotiin JA koska luvassa oli sadetta. No ei haitannut menoa, vaan raahasin sitten tätä uutukaistani ylpeäni mukanani. Kun olin käynyt vielä Walmartissa ja Henry's:ssä alkoi sataa. Ja alkoi sataa ihan kunnolla. Niin sainkin yhden syyn lisää miksi tuon laukun osto ei ollut tänään järkevää: se on kankainen laukku. Niinpä pysähdyin erään kaupan eteen, tosin vasta kun laukku oli jo kastunut. Ja tein sille sadetakin Targetin ja TJ Maxin muovipusseista. Kun sain "takin" valmiiksi ja käännyin kohtaamaan sateen uudella ylpeyllä ja rohkeudella, oli sade jo loppunut. Jätin takin kuitenkin laukun päälle. Tässä samassa sateessa uudet asusteeni: Missonin kaulahuivi ja BM hattukin saivat oman osansa näistä harvoista etelä-Kalifornian sateista. Kädet alkoivat sattua ja krampata kantaessani laukkua (jonka sisälle olin tunkenut kaikki ostokseni).. Niinpä sisäinen luolanaiseni voitti ja heitin laukun selkääni ja lähdin tömistelemään kotia kohti. Onneksi käytin takkia jota en usein käytä.. Ehkä kukaan ei siis tunnista minua ensi kerralla kun menen ihmisten ilmoille.

Huomiseen meetingiin pitää viedä yksi dish.. mielellään omasta maasta. No ostin kaksi pakettia Panda-lakuja. WIN-LOSE -tilanne, minä voitan. Sillä kukaan muu ei kuitenkaan tykkää niistä<3

hauskaa.Tiistai 09.12.2008 03:46

Q sanoo :
you never say anything nice...you always say how much you like W W W and how much you want him
Q sanoo :
and...
Qsanoo :
you call me culo
Q sanoo :
and you don't want me to visit you...you just want W!
Q sanoo :
all you want is W...
Q runs away crying

4 xmases & role modelsMaanantai 08.12.2008 10:28

role models oli parempi.

BSTorstai 04.12.2008 06:48

I feel the adrenaline moving through my veins
Spotlight on me and IÂ’m ready to break
IÂ’m like a performer, the dancefloor is my stage
Better be ready, hope that ya feel the same

All eyes on me in the center of the ring
Just like a circus
When I crack that whip, everybody gon' trip
Just like a circus
DonÂ’t stand there watching me, follow me
Show me what you can do
Everybody let go, we can make a dancefloor
Just like a circus

Tarviin vaa'anKeskiviikko 03.12.2008 06:27

en ittelleni vaan mun tavaroille.
tarviin ison uuden matkalaukun..
unitedil saa ottaa kaks laukkuu..23kg painosii..eli 46kg.
Mut must OIKEESTI tuntuu et mulla on jo 35kg pelkkii joululahjoi -.-
enkä oo edes ostanu kaikkee.. LÄHESKÄÄ!!!
Sit tarvis viel omatki tavarat mahtuu.. en mä kaht viikkoo samois räteis voi ol.
Ei mul oo suomes varmaa edes mitää käytettävii vaatteit..:o Ja täälläki alkaa olla jo semmosii turhii vaatteit et vois vied suomee ja vaik johonki keräyksee tai kirppiksel :P Tarvinee kai ottaa kolmas check-in laukku ja maksaa jtn 180$ -.- Ei voi huijata nii et kantaa kolmee käsimatkatavaraa ja sanoo et joo tää on yks..ei edes amerikkalaiset menis tohon halpaan.. saatika minä ite ku koittaisin tunkee niit johonki ylähyllyl ja tuolin al..
19pvää keksii toimiva ratkaisu. Tuun muute nirhaa jonkun HEL:llä jos mun laukut menee hukkaa.. Ei kyl pitäis ku en oo lentämäs Lontoon kaut.. Heathrow kusee :<

baby came home<3Maanantai 01.12.2008 06:32

nii ja oli muute kivat kiitospvä-tohinat ja nyt sit joulu onkin joka paikas.
meil on jo joulukuusiki. Ihan oikee ja läski.
onhan ne kiitospäivät ihan hauskoi :P

PuhelinTiistai 25.11.2008 07:21

tää mun puhelinongelma tekee musta hullun.
tajusin etten voi ottaa suomes soneralta sitä iphonea koska sonera ei edes oikee kuulu kunnol meil koton.. ja sit tarvis taas maksaa jtn sairasta kuukausimaksuu TÄÄLTÄ KÄSIN.
Mut siis. tarviin puhelimen mis on kamera(vähintään 3,2mPix todellakin) ja musiikkisoitin ja muistikorttipaikka, eikä saa olla fläpä.Vaan sellane yksosane järkevä. Ei liian painava tai paksu tai levee. Iso näyttö,kosketusnäyttö plussaa.
LG Darea oon miettiny, iPhonea, BlackBerry Stormia ja Giorgio Armanin Samsung puhelinta.. ja sit jotain en muist mikä mut se oli nii ruma ja kallis et ei kiitos.

go kanye go kanyeMaanantai 24.11.2008 10:26

kaks pystia American music awardseista:D mut voi mika myotahapea PCD...kauhee playback;(

Twilight<3Sunnuntai 23.11.2008 04:45

:) HYVÄ. isolla h-kirjaimella.
Oispa niil ollu viel isompi budjetti ni se ois ollu tappavan hyvä.
Mut siis, kyl se Pattinson sopi Edwardiks sit kuitenki loppujen lopuks..Kirjas vaa sain sellasen kuvan et se on ihan oikeesti godlike:D
Meyeriä näky enemmän mitä luulin.. se siis näkyi. Ei tarvinnu tiristellä ja huutaa pyörittää filmii hitaammin et ois sen nähny:D
Billyn piti ol vanhempi(mun mielikuva oli tosiaa et se on harmaa ukko)
ja ja..
en viittii liikaa kirjotel ettei kukaa suomes oleskeleva suutu ku spoilaan pian jotain..
mut ah, james oli aika upee.
Olisivat lähettäneet sen mulle tänne:<