IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 05.05.2008 19:17

Ihanko tosi Editors lämppää REM:iä. : (

worth livingSunnuntai 04.05.2008 00:21

Jäin tältä reissulta noin 70 euroa ja ainakin 20 tuntia yöunta miinukselle, mutta tässä tapauksessa voi todellakin todeta että se oli sen arvoista.
Turku oli täynnä uusia mielenkiintoisia ihmisiä, jotkut niistä kertoivat loputtomasti hauskoja juttuja ja joidenkin kanssa tanssittiin Soul Captaineja viehättävässä paikallisessa räkälässä yömyöhään, eikä minnekään ollut liian pitkä matka kävellä. Heiteltiin frisbeetä humalassa puistossa, poltettiin iho auringossa, todettiin että kuohuviinistäkin tulee krapula -what are the odds.
Junassa oli mukana konnari joka oli leimannut lippuni huomaavaisesti herättämättä minua kun olin nukahtanut.

[Ei aihetta]Tiistai 29.04.2008 20:48

Menen tänään ensimmäistä kertaa elämässäni Turkuun. Ennakkoluulottomasti ja rohkeasti.

[Ei aihetta]Maanantai 28.04.2008 16:43

Ja sain jotain aikaiseksi, luin kirjastossa kolme tuntia aamulla Pohjoismaiden älyttömän mielenkiintoista historiaa. Jopa siinä kirjassa luki että "moderni hyvinvointivaltio lieneekin ainoa asia joka Pohjoismaista tullaan mainitsemaan maailmanhistoriaa myöhemmin kirjoitettaessa." Miksi siis 300 sivua vielä tämänkin toteamuksen jälkeen? Perkele. Ja miksi kaikki Ruotsin kuninkaat ovat olleet Kaarleja tai Kustaita tai Kaarle Kustaita.

150 sivua vielä.

Hyvä juttu ei vanhene:Maanantai 28.04.2008 16:36

"Mozart's last symphony sucked ass."Keskiviikko 23.04.2008 18:53

Kurja sanoo:
"Beethoven, that deaf motherfucker, didn't know what he was composing. Fuck this shit."

[Ei aihetta]Keskiviikko 23.04.2008 16:20

Hain yliopistoihin. Se oli ahdistavaa.
vaikka seuraankin musiikillista kehittymistäsi suurella mielenkiinnolla ja muistan itsekin saman ajan kun halusin tuottaa mahdollisimman paljon ääntä ympärilleni, minun on pakko silti ilmaista lievä ärtymykseni klo 10- 16 kestävään tauottomaan rummuttamiseesi.
Jos sama meno jatkuu vielä pari päivää minulla ei valitettavasti ole muita vaihtoehtoja kuin hunt you down sillä sinä vakavasti häiritset sekä mielenterveyttäni että muutenkin huonosti sujuvaa pääsykokeisiin lukemistani.

Lämpimin terveisin
Laura K.

"Chocolate is liquid biscuit."Lauantai 19.04.2008 16:38

Taidan olla tulossa kipeäksi, mikä on harvinaisen perseestä koska tämä on ensimmäinen viikonloppu sitten helmikuun kun minulla olisi suunnitelmia, Aulinkin ollessa bäk in da hood. En suostu sairastamaan.
Päätin myös että tänä vuonna Ilosaari ei mene minulta sivu suun.

[Ei aihetta]Lauantai 12.04.2008 17:57

Arttu kävi katsomassa autoa ja ilmeisesti vika ei olekaan renkaissa tai muttereissa tai jossain muussa ymmärrettävässä osassa vaan jossain vanteen kiinnityksessä. Oh joy.