IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 04.07.2008 03:19

If you're going to dine with the cannibals
sooner or later you're gonna get eaten.
Heräsin tänään siihen kun Aulis soitti ja kertoi/kiljui päässeensä lääkikseen. Nyt hymyilyttää sen puolesta, ne tulevat Kyöstin kanssa tähän kahville kunhan ehtivät. Tällä kesällä on ollut paljon yllätyksiä hihassaan.
Lauantai-iltana käytiin A&A:n ja Eetujen kanssa Alavudella, törmättiin Kristaan ja juotiin ylihinnoiteltuja kaljateltta-juomia, päädyttiin jossain vaiheessa takaisin Ähtäriin ja Clubille, missä oli kerrankin ihan mukavaa. Johtunee yleisestä humalatilasta, joka oli huomattava.
Sunnuntaina pääsin suihkuun ja ihmisten ilmoille vasta kahdeksan jälkeen illalla, mutta sekin oli ihan mukavaa, vaihteeksi.

Nyt odottelen tietoa Helsingin pääsykokeista vähän ristiriitaisin fiiliksin, jotta tiedän sitten laittaa kämpän hakuun jompaankumpaan kaupunkiin. Lotan kanssa puhuttu josko mentäisiin elokuun lopulla moikkaamaan tuttuja Italia-Espanja-Ranska-Saksa- linjalle, mutta tarpeeksi halpoja lentoja ei ole vielä ilmaantunut.
-20 euron puhelinlasku
-32 euron puhelinlasku
-50 euron puhelinlasku
-10 euron puhelinlasku

Minun Sonerani syököön paskaa.

!!Keskiviikko 25.06.2008 18:06

Juuri kun olin Jussin kanssa puhunut mesessä siitä miten kuumottavaa on odottaa tietoja pääsykokeista ja julistanut synkeästi etten minä minnekään tule pääsemään, on postissa kirje:

"Sinut on vuoden 2008 opiskelijavalinnassa hyväksytty opiskelemaan Oulun yliopiston humanistiseen tiedekuntaan."

Hahaaaa. Helsingistä ei ole vielä tietoa, mutta mahtavaaaa!

[Ei aihetta]Tiistai 24.06.2008 16:47

Harvoin ollut näin blunted.

Voisi kahvia ja kahvia.

For those who drownPerjantai 20.06.2008 14:22

Eilen soiteltiin kitaraa ja juotiin kaljaa laiturilla aamukahdelta, pelastettiin yksinäinen siili autoilta ja käveltiin viiden ihmisen rintamana tyhjillä maanteillä

Tuntui siltä että ei aivan vielä, mutta kohta voisi alkaa olla taas elävien kirjoissa.

[Ei aihetta]Lauantai 14.06.2008 06:51

En tajua että vieläkin voin käydä näitä aamuyö-keskusteluja, haluamatta mennä nukkumaan.
Et ole koskaan paikassa vaan paikka on aina sinussa, jne.

En sovi muualle kuin tähän.

Be here, be now, be living !Keskiviikko 11.06.2008 23:03

Olihan aikamoinen Incubusin keikka. Soundeissa oli jotain häikkää ja porukkaa olisi voinut olla enemmänkin, mutta illan päätteeksi poistuessani eturivistä hikisenä, ruhjeilla ja hengästyneenä olin yksinkertaisesti onnellinen ja täynnä energiaa. Harmi etteivät soittaneet vanhempia biisejä lähes ollenkaan (Vitamin ainoana S.C.I.E.N.C.E:ltä), mutta liveversiot esimerkiksi Pistolasta, Pricelessista ja Just a Phasesta toimivat niin hyvin että ei voi valittaa. Ja Drive oli lähes harras kokemus.
Ajettiin Aulin kanssa kahdestaan yöllä takaisin, Annin ja Lotan nukkuessa takapenkillä. Tuntui kesältä, ja siltä että mitä tahansa voi vielä tapahtua.
Oltiin aamuyöstä kotona, herätessäni aamuvuoroon töihin olo oli aika kuollut mutta se oli silti sen arvoista.

Ostin myös tämän Astrid Swanin Spartan Picnic- levyn, ja voi olla että tästä tulee kesäni soundtrackin selkäranka.
Koko eilisen päivän päässäni soi Videovuokraamon tyttö, aivan kuin eläisin itsekin paikassa jossa ei ole mitään uutta ja yllättävää. Word. Mutta vaikkei olisikaan, eilen oli hauskaa. Kiroiltiin Aulin kanssa alkuillasta miten pelkkä tylsyyskin voi tehdä alkoholistin ja due to that, soitettiin Lotalle ja lähdettiin vain kävelemään.
Yritettiin listata top 10:ntä parhaimman näköisistä oikeista ihmisistä, mutta sen lukkoonlyöminen oli vaikeaa koska me kaikki totesimme pitävämme enemmän mielenkiintoisista kuin pelkästään hyvännäköisistä ihmisistä.
Törmättiin randomeihin tyyppeihin, kiivettiin katoille, istuttiin korkealla ja puhuttiin paskaa. Joskus puolenyön jälkeen päädyttiin meille katsomaan leffaa.

Nyt pitäisi heittää perjantain pullot kauppaan ja lähteä, hauskaa sinänsä, töihin.

Ps. Mutta sitä ennen voisi vähän enjoy Incubus, SCIENCE ja Fungus Amongus. Tiistaina!