IRC-Galleria

Olipa kerran nuori mies, joka asui kylässä Venäjällä. Hän oli menossa naimisiin ja hän ja hänen ystävänsä valmistautuivat lähtemään kylään, jossa nuoren miehen tuleva morsian asui. Morsiamen kotikylään oli kahden päivän kävelymatka sulhasen kylästä.

Ensimmäisenä yönä ystävykset päättivät leiriytyä joelle. Nuori mies, joka oli menossa naimisiin, huomasi epätavallisen näköisen oksan maassa. Se näytti luiselta sormelta. Nuori mies ja hänen ystävänsä alkoivat vitsailla tästä omitusesta oksasta ja nuori mies otti kultaisen vihkisormuksen taskustaan ja asetti sen omituisen näköisen oksan varteen. Sitten hän alkoi tanssia häätanssia oksan ympärillä; hän tanssi oksan ympäri kolme kertaa ja lauloi juutalaisen häälaulun, ja toteutti koko hääsakramentin siinä oksan ympäri tanssiessaan. Hänen ystävänsä vain nauroi koko ajan.

Heidän hupinsa loppui yhtäkkiä. Maa alkoi vavista ja täristä heidän jalkojensa alla. Maa, josta oksa oli kasvanut, alkoi avautua ja todella kärsineen näköinen ruumis nousi ylös haudastaan. Elävä ruumis. Hän oli ollut morsian, mutta nyt hän ei ollut paljoa muuta kuin luuranko, joka pysyi koossa muutamilla ihon suikaleilla, ja hänellä oli yhä yllään vanha silkkinen hääpukunsa. Madot ja hämähäkinseitit roikkuivat kiinni kerran kuolleessa ruumiissa ja hapertuneessa hunnussa.

Nuoret miehet olivat kauhuissaan.

”Ah”, hän sanoi. “Sinä olet tanssinut häätanssin ja lausunut vihkivalat ja olet laittanut sormuksen sormeeni. Nyt me olemme mies ja vaimo. Vaadin nyt saada oikeuteni sinun morsiamenasi.”

Ruumismorsion sanojen aiheuttaman kauhun hyytäminä nuoret miehet pakenivat kylään, jossa toisen nuoren miehen morsian odotti. He painuivat suoraa päätä rabin luokse.

”Rabbi”, nuori mies kysyi henkeä haukkoen. ”Minulla on todella tärkeä kysymys kysyttävänä. Jos jostakin syystä sattuisit kävelemään metsässä ja sattuisit näkemään oksan, joka näyttäisi pitkältä luiselta sormelta joka kasvaa maasta, ja jos jostakin syystä sattuisit asettamaan kultaisen vihkisormuksen tähän sormeen ja tanssisit häätanssin ja lausuisit vihkivalat, laskettaisiinko tämä lailliseksi avioliitoksi?”

Rabbi näytti hyvin hämmentyneeltä ja kysyi: ”Onko sinulla tiedossa jokin tällainen tapaus?”

”Ei, ei, ei tietenkään, ei, tämä on vain hypoteettinen kysymys.”

Rabbi pöyhi pitkää partaansa ajatuksissaan ja sanoi: ”Annahan kun mietin tätä.”

Ja juuri sillä hetkellä voimakas tuulenpuuska lennätti oven auki ja ruumismorsian käveli sisälle. ”Minä vaadin saada tämän miehen aviopuolisokseni! Hän asetti vihkisormuksen sormeeni ja lausui vakavana vihkivalat”, hän vaati, ja heilutti luista sormeaan osoittaen sillä sulhastaan.

”Tämä on todella hyvin vakava ongelma. Minun täytyy keskustella muiden rabbien kanssa”, rabbi sanoi.

Pian kaikki rabit ympäröivistä kylistä olivat kerääntyneet yhteen. He pitivät kokouksen, ja sillä aikaa kaksi nuorta miestä odotti hermostuneina rabbien päätöstä.

Ruumismorsian odotti kuistilla naputtaen lattiaa jalallaan. ”Haluan viettää hääyöni uuden aviomieheni kanssa!” hän ilmoitti.

Nämä hyytävät sanat nostivat joka ainoan karvan nuoren miehen kehossa pystyyn, vaikka oli lämmin kesäpäivä.

Rabbien pitäessä kokoustaan elävä morsian saapui paikalle ja tahtoi tietää, mistä kaikki meteli johtui. Kun hänen sulhasensa selitti hänelle kaiken, mitä juuri oli tapahtunut, elävä morsian alkoi itkeä. ”Minun elämäni on pilalla, kaikki unelmani ja toiveeni on tuhottu; minä en koskaan pääse naimisiin, minä en ikinä saa perhettä.”

Juuri tällä hetkellä rabit tulivat ulos ja kysyivät: ”Laitoitko sinä tosiaan kultaisen vihkisormuksen hänen sormeensa, ja tanssitko sormen ympäri kolme kertaa? Lausuitko todella vihkivalat kokonaan?”

Nuoret miehet, jotka sillä hetkellä olivat huoneen kaukaisimmassa nurkassa, nyökkäsivät.

Rabbit menivät taas kokoushuoneeseen todella vaikavan näköisinä.

Nuori morsian itki katkeria kyyneliä, ja ruumismorsian hekumoi ajatuksella hänen tulevan, kauan odotetun hääyönsä kaikista mahdollisuuksista.

Pienen ajan kuluttua rabit marssivat vakavina ulos, istuivat alas ja ilmoittivat: ”Sinä asetit vihkisormuksen ruumismorsiamen sormeen ja tanssit sen ympäri kolme kertaa lausuen vihkivalat. Me olemme päättäneet, että se vastaa laillista vihkiseremoniaa. Vaikka näin olisi, päätimme, että kuolleilla ei ole oikeutta naida eläviä.

Nuori morsian huokaisi helpotuksesta niin lujasti, että se kuului huoneen kaikkiin nurkkiin.

Ruumismorsian voihkaisi: ”Voi, siinä menee minun viimeinen mahdollisuuteni elää; en ikinä saa toteutettua unelmiani nyt, ne ovat mennyttä ikuisiksi ajoiksi!” Sitten hän romahti lattialle. Se oli säälittävä näky, kasa luita ja hapertunut hääpuku makasivat lattialla, elottomina.

Nuori morsian tunsi musertavaa myötätuntoa ruumismorsianta kohtaan. Hän polvistui ja nosti ylös nuo vanhat luut, järjesti varoen vanhan silkkisen asun kauniisti ja piti ruumismorsianta sylissään. Hän puolittain lauloi ja puolittain mutisi ruumismorsiamelle kuten kehdossaan itkevälle vauvalle: ”Älä huoli. Minä toteutan unelmasi sinua varten. Toteutan toiveesi sinua varten. Hankin lapsia sinua varten, hankin tarpeeksi lapsia, jotta heitä riittää kahdelle ja sinä voit levätä rauhassa tietäen, että lapsemme ja lapsenlapsemme eivät tule koskaan unohtamaan meitä.”

Hellästi elävä morsian sulki ruumismorsiamen silmät, hellästi hän piti tätä sylissään ja kulki hitaasti joelle hauraan kantamuksensa kanssa. Siellä hän laski ruumismorsiamen maahan, kaivoi tälle haudan ja laski hänet sinne. Hän asetti ruumismorsiamen luiset kädet tämän luisen rinnan yli niin, että toinen käsi piteli kiinni siitä kädestä, jossa sormus oli, ja asetti hääpuvun kauniisti ruumismorsion ympärille.

Tämän kaiken tehtyään elävä morsian kuiskasi: ”Nyt sinä voit levätä rauhassa, minä toteutan unelmasi sinua varten. Älä huoli, me emme ikinä unohda sinua.”

Ruumismorsian näytti onnelliselta ja rauhalliselta uudessa haudassa, ja hän tiesi, että hänen unelmansa kävisivät toteen tämän nuoren morsiamen kautta. Ja sitten nuori morsian hautasi hiljaa ruumismorsiamen. Hän peitti ruumismorsiamen ja tämän haurastuneen hääpuvun, peitti hänet kokonaan maan alle, ja sitten hän laittoi villejä kukkia haudalle ja ympäröi sen kivillä.

Sitten nuori, elävä morsian palasi takaisin sulhasensa luokse, ja heidät vihittiin vakavassa vihkiseremoniassa. He elivät monet onnelliset vuodet yhdessä. Kaikki heidän lapsensa, lapsenlapsensa ja lapsenlapsenlapsensa saivat kuulla tarinan ruumismorsiamesta, eikä hän siis koskaan unohtunut, eikä myöskään myötätunto ja viisaus, jonka tuo tarina oli opettanut heille, unohtunut koskaan.

***

Surullinen tarina, vai mitä?