IRC-Galleria

PsykologiaTorstai 15.03.2007 18:20

Eilen oli sitten psykologian kirjoitukset. Aamulla kouluun lähtiessä pelotti, että mitä tulee, kun tuntuu että YTL on keksinyt täksi kevääksi kaikkea mahdolisimman hankalaa (ruotsin kuuntelussa tiivistelmä, tekstitaidon tehtävät niin kummallisia, että maksimipisteet uhkaa jäädä valtakunnallisestikin turan alas jne.). Sitten kun kello tuli yhdeksän ja sai alkaa lukea paperia, alkoi hymyilyttämään koko ajan enemmän. Hei, mähän osaan vastata näihin! Ainakin melkein kaikkiin sain tungettua erilaisia teorioita ja kaiken mahdolisen kirjoitin mitä tuli mieleen. Erityisesti leikin merkitys lapsen kehitykselle oli elppo ja siihen sai vaikka mitä! Melkein tuli kiire vastausten kirjoittelemisen kanssa, mutta pääsin lopulta puoli kolmelta lähtemään.

Kokeen jälkeen alkoi mietityttämään, että oliko se sittenkään niin helppo. Toisten mielestä oli, mutta tosi monet päivitteli, että oli vaikea ja kysymykset sellaisia, että arkitiedolla olisi selvinnyt. Muta sitä meidän psykologian opettaja onkin sanonut, että käyttäkää teorioita, kun siten saa paremmat pisteet. Eilen kotiin päästyäni olisin halunnut sännätä abitreenien keskusteluhin katsomaan, mitä mut ovat vastanneet, mutta meidän netillä oli huono päivä ja se ei toiminut eilen ollenkaan. Nyt sitten hieman katselin ja jotkut ovat kyllä ihan ihmeellisiä nimiä joihinkin tehtäviin saaneet, mutta toivotaan, että kaikki eivät ole niin älypäitä että muistaisivat joka ikisen ohi mennenkin mainitun nimen. Mutta ihan luottavaisilla mielin odottelen alustavia tuloksia, jotka tuee muistaakseni parin viikon sisällä.

Huomenna on sitten vuorossa matikka, lyhyt oppimäärä, ja todella toivon että ei tule hirveä black out. Mutta huomenna tään aikaan tiedetään millaiset on tunnelmat kokeen jälkeen. :)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.