IRC-Galleria

Tissit.Perjantai 01.02.2008 20:49

Tissit ovat naisen ruumiissa tavallisesti noin rintalastan korkeudella sijaitsevat kädensijat. Emättimen ohella tissejä pidetään yhtenä naisen merkittävimmistä eduista miehiin verrattuna.

Rakenne:

Tissejä on tavallisesti kaksi ja ne ovat keskenään melko symmetriset. Itse tissiosan lisäksi niihin kuuluu nänni, jonka pääasiallinen tarkoitus on sojottaa söpösti pystyssä, nännipihan keskellä. Tissien välissä sijaitsee niin kutsuttu tissivako, jonka tarkoitus on pilkistää avonaisesta kaula-aukosta viettelevästi. Jotkut suosivat tissivakoa myös yhdyntään tavallisimman kolmen niin kutsutun perusaukon lisäksi.

Muotoilu:

Tissien muotoilu on hyvin yksilöllinen, ja tissien muoto ja koko saattaa vaihdella hyvin merkittävästi eri naisten välillä. Tavallisesti tissit ovat pyöreät, mutta viime aikoina ovat alaa alkaneet vallata muun muassa niin kutsutut kolmio-, kuutio- ja ketunnenämuotoilut. Tissit ovat erikoisen muotoilunsa ansiosta nykyisin yksi kuvatuimmista aiheista myös taiteessa.

Historia:

Ensimmäisenä historiassa tissejä ovat varmuudella käyttäneet ranskalaiset aatelisrouvat 1400-luvulla. On kuitenkin esitetty, että jo pronssikaudella esiintyi alkeellisia tissejä. Nykymuotoiset tissit ovat pitkälti Elisabeth III:n käsialaa. Viime aikoina tissejä ei ole enää saanut viedä lentokoneeseen, sillä ne luetaan vaarallisiksi tönäisyaseiksi.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.