IRC-Galleria

Oujeeeee, on jälleen kerran studiopäiväkirjan aika!
Viime kirjoituksesta onkin vierähtänyt tovi jos toinenkin ja uskaltaisin jopa sanoa, että viimeksi turinoin studiokuulumisistamme kuukausia sitten. Tällä aikavälillä onkin ehtinyt tapahtua jo vaikka ja mitä, niin bändirintamalla kuin myös alter egojemme taivalluksessa. Maininnanarvoisena tapauksena peitehahmojemme elämässä voisi pitää ainakin sitä, että yhtyeemme jäsenistä bassosankari Juho Kalervo Jonninpoika Ahlgren sekä Joni "jjon" Salomaa, ovat ottaneet askeleen kohti parempaa ihmisyyttä: molemmat pirulaiset tulevat muutaman päivän vierähdettyä vetäisemään pikku päihinsä ylioppilaslakit. Tätä pojat eivät tee suinkaan siksi, että he olisivat päässeet ylioppilaiksi, vaan siksi, että he haluavat mahdollisimman eriskummallisilla tavoilla häiritä oikeasti ylioppilasjuhlansa ansainneita ihmisiä! Hähää, hehee. Joo. Myös Mika Perttula saa kätösiinsä ammattikoulun todistuksen. Suokaamme siis näille hienoille ihmisille heidän ansaitsemansa pienimuotoiset aplodit sekä asiaankuuluvat heleät mutta hillityt hurraa-huudot.

Bändirintamalla puolestaan on tapahtunut muun muassa seuraavaa:
Olemme vihdoinkin saaneet aikaan nimenvaihdoksen. Kuljemme siis nykyään (niinkuin jotkut ovat jo huomanneetkin) nimellä Nimeämätön. Olo ainakin allekirjoittaneella on nimenvaihdoksen suhteen huojentunut. Vaikkakin nimi on periaattessa ensikuulemalta ja sen kummempia ajattelematta hyvinkin mielikuvitkseton, olemme onnistuneet rakentamaan sen ympärille melkoisen hienon visuaalisen idean. Odottakaahan kun näette!
Kahta uutta biisiä on myös saatu raapusteltua kasaan huolimatta siitä, että treeniaikamme on ollut viimeisten neljän kuukauden sisällä hyvinkin rajoitettua (lisätietoja: http://www.mil.fi/). Kappaleista nopeampi kulkee nimellä "Paratiisi" ja toinen taas tottelee nimeä "Kuningas A IV" eli tuttavallisemmin "Alkoholibiisi". Armeijan kasvatti, Suamem miäs sekä isäm maam puollustaja, eli Tzmägä "Markus" Mellin, on siis onnistunut pitämään tatsin perkussiiviseen soitinarsenaaliinsa siitä huolimatta, että on kuluttanut lähiaikoina elämäänsä lähinnä metsässä rämpimiseen, kyynelkaasusta selviämiseen sekä soppatelttojen siirtämiseen paikasta toiseen.
Tällä nimenomaisella hetkellä (tarkemmin sanottuna n. kolme tuntia sitten! Toim. huom.), päättyi äänestysaika sanomalehti Pohjalaisen bändikilpailussa (joka on ainakini minun kieliopillisen korvani mallien vastaisesti nimetty: "Kivi kitara"), jossa olemme olleet mukana. Nyt alkaa muutaman päivän jännitysaika (tarkemmin sanottuna neljän päivän jännitysaika. Toim. huom.) kunnes 27.5 saamme tietää, pääsemmekö mukaan kilpalun niinkutsuttuun finaaliin, joka on käytännössä live-esiintyminen tuomareiden (rokkipoliisien?) edessä. Tuon illan aikana tuomareille esiintyy kuusi bändiä, joista kaksi pääsee esiintymään vuoden 2010 Rockperryssä ja yksi saa 500€ arvoisen lahjakortin Unisound-musiikkiliikkeeseen.

Muttamutta. Jos nyt pikkuhiljaa siirtyisin kertomaan kommelluksistamme studiotiloissa sen sijaan että pälisen pelkkää pötyä.
Tiivistetysti sanottuna olemme saaneet nyt päätökseen kaikkien äänitysosuudet. Jokainen on tuonut jo omat mausteensa tähän soppaan, jota tullaan siis kutsumaan
nimellä "Kaunis ihminen". Jäljellä ole enää mitään muuta tehtävää kuin miksaus & masterointi ja ne eivät ole meidän hommiamme alkuunkaan. Meidän osaltamme homma rajoittuu siihen, että kerromme äänittäjä-/miksaajamiehellemme, Joona "Olli" Hokkaselle aina säännöllisin väliajoin, mitä hän on tehnyt väärin nauhoitteemme ääniraitoja käsitellessään.

Edellisessä studiopäiväkirjassa puhuttiin Mikan laulusuorituksista. Sen jälkeen on siis kuitenkin taltioitu vielä vaikka kuinka paljon erilaisia soittimia & persoonia Tarkus Recordsin tiloissa EP:llemme lisävärin tuojiksi. Joissain tapauksissa nämä nk. musiikilliset kokeilut muodostuivat kappaleiden pelastajiksi. Tästä on hyvänä esimerkkinä kappale nimeltä "Memento". Saimme tekeleeseen nakitettua laulajanhommiin Jessica Silfvernagelin, joka toden totta sai ihmeitä aikaan vahvalla äänellään. Kiitos Jessicalle tästä! Uskon ettei kokemus ollut hänellekkään ainakaan täysin hirvittävä. Henkilökohtaisesti en päässyt ikinä todistamaan "livenä" Jessican laulutaltiointia, kun makasin sängynpohjalla vatsataudissa, mutta jo biisin treenaminenkin oli todella mukavaa!
Jessica kirjoitti itse omaan blogiinsa studioillastaan näin:

"Seuraavaks mä lähdin sit kohti keskustaa ja studioo. En ookkaan aiemmin kertonu, mutta muutamalla mun kaverilla on bändi ja ne on nyt tekemässä levyä ja pyysi mua laulaa yhteen biisiin ja tottakai suostuin ja tänään se äänitettiin. Siinä tarina lyhykäisyydessään. Oli tosi mahtavaa olla siellä ja saa nähdä, millanen on lopputulos. Kyllä se vaan ihan hyvältä kuulosti. Yllättävän vaikeeta kyllä oli ihan totta. 4 tuntia me säädettiin mun osuuden kans. :D" (http://jessicanathalias.blogspot.com/)

Toinen todella merkittävä vierailija äänitteellämme on Jarkko "Flash" Lahti, joka jälleen kerran hyvin ystävällisesti suostui nostamaan kappaleidemme sisällön potenssiin kymmenen soittamalla uskomattoman kauniita sekä kieroja melodioita syntikalla sävellyksiemme päälle. Tällä kertaa päästimme Jarkon kuitenkin valloilleen paljon avoimemmin kuin "Two Sea-sons" -demollamme, jossa mies myös oli osallisena. Jarkko tosiaankin sai tällä kertaa soittaa osuutensa purkkiin häkkinsä ulkopuolella ja omien toiveidensa mukaisesti ilman rihman kiertämään. Tällä kertaa myös hulluimmatkin syntikkaideat otettiin talteen ja melkoisia erikoisuuksia on kyllä luvassa! Jarkko osallistui myös meille (ainakin vielä) hyvinkin heikkoon osa-alueeseen, elikkäpäs laulustemmojen luomiseen & esittämiseen. Jarkolle täytyykin nostaa todella suurta mielikuvitushattua ja lausua ainakin tuhannet kiitokset. Nekin potenssiin kymmenen nostettuna! You bastard, you might just have made our music listenable! FFFFFFFFUUUU-

Jarkolle & Joonalle täytyy myös antaa TODELLA isot kiitokset aivan älyttömän hyvästä seurasta! En esimerkiks oo varmaan koskaan nauranu niin paljon, kun silloin ensimmäisenä kiippariäänityspäivänä. Niinkuin edesmennyt naapurini usein tapasi sanoa, oli siinä kyllä naurussa pitelemistä! Studiolla puhuttiin niin vilauttelevasta Mariosta, natsisyntikasta, joka pakottaa Jarkon syömään joka ilta juustoleipiä, Pelle Hermannin oidipuskompleksista, Sepon & Ämpärin häistä, traktoosi-intolerantikoista, kuolleista hiiristä sekä siitä, kuinka Juha Mieto voi ladella mitä törkeyksiä tahansa, eikä kukaan voi hänelle suuttua, niin suloista se on se hänen mongerruksensa. Esimerkkinä:
"Moomma Vilimun kanssa ruukattu käyrä paneskelemassa pikkutyttöjä." Eihän tuosta lauseesta voi noin ihanan murteen kera löytää kertakaikkiaan mitään väärää. :)

Kaikenkaikkiaan tämä studiokokemus oli jälleen aivan mahtava ja jokainen meistä on taas oppinut valtavasti uusia asioita äänityksen ihmeellisestä maailmasta. Loppuun nyt vielä iso kiitos ja kulaus kaikille EP:n äänitykseen osallistuneille!
Lopputulosta odotellessa.

jjon // Nimeämätön

Pahoittelut pienimuotoisesta viivästyksestä yhtyeemme studiopäiväkirjojen julkaisemisen kanssa. Pitkä odotus kuitenkin palkitaan, joten olkaapa hyvät:

Maanantaina 22. pv helmikuuta, lähestyimme jälleen varovaisin askelin Tarkus recordsin tiloja, tavoitteenamme saada irti vokalisti Mika "Merihirviö" Perttulasta ulos kaikki tarvittava möykkä & meteli, jota EP:mme kaipasi. Tässä onnistuimme mielestäni mainiosti ja erääksi päivän sloganeista muodostuikin "Mika laulaa mitä vaan, hahhahhahhahhaa!"

Unohtamatta studiotyöskentelyn perimmäistä tarkoitusta, eli nojatuoleissa huonoille jutuille räkättämistä,
saimme siis kuitenkin nauhalle jälleen melkoisen häiritsevää ja vangitsevaa materiaalia. Mikan keuhkoista
tupakkayskän siivitteleminä pulppuavat rääkäisyt, murinat sekä huudot tulevat varmasti vainoamaan monen pikkupojan yörauhaa. Saimme talteen jälleen myös kitaristin sekä basistin mekkalayrityksiä, luonnollisesti niin, että kitaristi mesosi korkealta ja basisti möyrysi matalalta. Kappaleen "Mies haastoi Jumalan" -lopussa kuultava köörihuuto onkin ehkä EP:mme messevintä antia örvellystä kaipaavalle korvalle. Tuossa korvakäytävät tuhoavassa kohdassa huudetaan niin ylä-, keski-, kuin matalataajuksiltakin. Suurimmaksi saavutukseksi nousi kuitenkin Mark "Rockstar" POISON:ille osoitettu tribuutti, jossa pääsi jälleen loistamaan basistimme, tuo imitaattoreiden kuningas, Juho "Juissi" Ahlgren. Saimme myös nostettua hattua tuolle internetaikakauden huumorinlähteen kovimmalle nimelle, uskonnolle nimeltä Sinätuubapaska. Näistä saavat nokkelimmat & tarkkaavaisimmat EP:mme kuulijat tietää myöhemmin lisää. Voin vain sanoa, että etsivä löytää ja että vaivannäkönne saa todellakin vastinetta, jos onnistutte löytämään juuri Sinua varten väsäämämme tekeleen. Onnea matkaan!

Painotan vielä, että Mikan tarkoituksena oli lähtökohtaisesti taltioida kappaleidemme päälle normaalia "melodista huutoa" ja ehkä täydentää joitain kohtia riipivällä, korvia kiusaavalla kirkumisella. Lopputulos olikin se, että tuota korkeaa huutoa onkin nyt ainakin puolet enemmän kuin oli tarkoitus ja normaalia möykkäämistä myös vähintään puolet aiottua vähemmän. Loput kohdat tuo nykyään ilmeisesti useampaankiin erilaiseen ääntelyyn kykevevä vokalistimme täytti liioitellun epärytmiin menevillä kiljunnoilla, matalalla & epäselvällä murinalla sekä mahdollisimman huvittavilla puheäännähdyksillä, joihin myös (jälleen kerran) kitaristi ja basisisti pääsivät osallistumaan. Odottakaahan vaan, kun kuulette. Saattaa mennä nimittäin monellakin metallimiehellä housut kostean puolelle! Näen jo uutisotsikotkin: "Ei näin saa tehdä!"

Kaikenlaisia kokeellisia vokaalisuorituksia on siis luvassa teidän kuuloaistienne nautittavaksi. Tästä ei kyllä
hevimeteli parane vähään aikaan, voi jumpe! En kuitenkaan uskalla sanoa EP:mme olevan täysin muista
musiikkityyleistä eroavaa soitantaa & laulantaa, mutta toisaalta uskon, että jokainen joka yrittää vastaavia artisteja/yhtyeitä etsiä, saa hakea oman aikansa ennen kuin sellaisen löytää.

Tässä oli kaikki tältä erää, nyt on jäljellä enää ne paljon puhutut syntikat & pianot by Jarkko "Ihmemies" Lahti, sekä muutamat taustaärjynnät &-laulut by kaiken maailman vierailevat tähdet. Sitten vuorossa on miksaus & masterointi ja ON TÖ ROUD vaan, kato!

jjon

ps. Mikan hieno idea kuvata lähietäisyydeltä omaa naamaansa kesken karjuntasuorituksen, on yksinkertaisesti näkemisen arvoinen! Siitä lisää myöhemmin.

"ÄRR, MURRR, JEEEAH, C'mooooooooonn..äääyrgghh!"

"Lalalala, lilurilulaa, halitulitei, oooo-la-laa, mmhhmhh."

Tuossapa teille heti alkuun kokoelma äännähdyksiä, joita vokalistimme Mika "Mummonlihapulla" Perttula tarjoili EP:llemme tallennettaviksi. Kiekaisuja oli toki myös muunlaisia, mutta henkilökohtaisesti pidän noita yllämainittuja parhaina.

Mikalta oli tullut paria päivää aiemmin viesti, että studiolle mennään sitten perjantaina klo. 17. Noutaessamme Mikaa autokyydin saloihin, ajallaan kuin ratsuväki konsanaan (saavuimme Mikan luokse n. 17.15!), saimme kuulla tuolta ovelalta ketulta, että hän oli ottanut kaiken huomioon: studiolle oli oikeasti määrä saapua klo. 17:30, mutta koska ystävämme tuntee tapamme, oli hän meille ilmoittanut tekaistun ajan. Pirhana, ovelaa! Pääsimme kuin pääsimmekin studiotiloihin aivan ajoissa, kerrankin.
Upean yllätyksen meille tarjoili myös studioisäntämme Joona "Pistetäänkös pojille normitaksa?" Hokkanen, joka lähetti minulle klo. 17.37 viestin, jossa luki näin:
"Olen tulossa, hetki vierähtää 10 min kun menen kämpän kautta ja otan yhden mikin."

Mutta, nyt itse asiaan.
Toden totta, monenkirjavaa tunnelmointia taltioitiin narulle, kun yhtyeemme reipas tähtipelaajakaksikko (Joni "Molli" Salomaa & Juho "Duuri" Ahlgren) tarjoili henkistä avunantoa vokaaleja rykivälle Mikalle. Solistimme kiersikin meistä irti jokaikisen pisaran henkistä hyvinvointia, jättäen meidät kuivaksi kuin korput Saharan autiomaassa. Kyseinen lauluniekka antautui varsinkin kappaaleessa "Et ole kaunis" välillä niin autuaasti hulluuden virran vietäväksi, että jäi epäselväksi, oliko kyseessä lintu vai kala. Tuo epämääräistä örvellystä, matalaa mörinää sekä puhdasta laulua sekoittava kappale pisti useammankin studiolla olleen henkilön tanssijalan vipeltämään. Kappaleen loppuhuipennuksessa myös basisti ja kitaristi pääsivät toteuttamaan fantasioitaan: nuo kielisoittimien mestarit saivat tilaisuuden huutaa kurkku suorana mikin edessä. JES! Tunnelma oli käsinkosketeltavan sähköinen kuunnellessamme läpi suorituksiamme. Raidan päätyttyä kaikki nyökkäilivät yksissä tuumin kun totesin, että tällaista ihmeellistä metelöintiä ei luultavasti ole tuossa kyseisessä studiorakennelmassa äänitetty ikinä aiemmin. Ja (kaikkien hyvinvointia ajatellen) toivottavasti ei tulla koskaan enää äänittämäänkään.

Yrittäessämme saada toveri Mikasta parasta mahdollista suoritusta ulos, keskeytti kaiken tuo aikamme legenda, kaikkien miesten sankari, Hikinen Sanna. Juttu pähkinänkuoressa meni näin: Mika oli vapautettu laulukopista hetkellisesti pientä hengähdystaukoa silmälläpitäen ja istuimme kaikki mietiskelemässä, kuinka tästä eteenpäin lähdetään tätä juttua viemään. Sitten, yhtäkkiä, kuin taikaiskusta Joona sai viestin matkapuhelimeensa. Kiihkeä ilme hiipi hiljalleen Joonan ennen niin kainoille kasvoille. Vaikutti siltä, että mitä pidemmälle Joona luki juuri saapunuttua tekstiviestiä, sitä punaisemmaksi ja härskimmäksi hänen kasvonpiirteensä kävivät. Juttu oli sitä myöten selvä, kyseessä TÄYTYI olla Hikinen Sanna. Viestissä luki suurpiirteittäin näin:"
"Hei! Sopiiko, että tulen noin tunnin päästä? Tulen sitten vähän hikisenä! T. Sanna".
Joona tästä viestistä innostuneena kävi tuumailemaan, että olisiko hänellä nyt mahdollisuus nähdä nainen elävänä edessään, ensimmäistä kertaa koko ruppanan elämänsä aikana? Rauhoittelimme häntä ja yritimme saada hänet vakuutettua siitä, että kyseessä oli varmasti väärään numeroon lähtenyt onneton, harhautunut tekstiviesti. Joonahan ei tätä uskonut ja vettä myllyyn lisäsi vielä se, että Hikinen Sanna omassa persoonassaan myös soitti tuolle piruparalle, jota äänittäjäksemmekin kutsutaan. Hetken aikaa innoissaan puhelimeen rakkauttaan tunnustanut Joona joutui kuitenkin pettymään: Hikinen Sanna etsikin itselleen omaa Hannua. Joona sulki pelonsekaisin tuntein puhelimen ja kävi sikiöasennossa vessan lattialle miettimään pienen elämänsä onnellisia hetkiä, tavoitteenaan selvitä tilanteesta mahdollisimman pienillä henkisillä arvilla. Lohdutuksen sanan keksi kuitenkin lopulta Joonalle kertoa rakas lauluveljemme Mika: hän oli ottanut selvää, että nimen vaihtaminen maksaa vain 90€. Ehkä Joonan (nyk. "Hannu") sekä Hikisen Sannan peli ei olekaan vielä menetetty...?

Palatakseni takaisin kirjoitukseni oikeille raiteille, olisi ehkä aiheellista mainita myös tämä: sen lisäksi, että "Et ole kaunis" saatiin narulle kokonaisuudessaan, myös muihin EP:mme kappaleisiin sai Mika äänitettyä jo kaikki puhtaat laulut. Käytänössä tämä tarkoittaa sitä, että vokaalit ovat jo yli puolenvälin valmiit, eikä yhtyeemme jäsenillä ole enää paljoakaan urakoitavaa jäljellä. Ensi maanantaille (elikäs enstaille), olemme sopineet jo toisen vokaalipäivän, jolloin kurkkuaan kiristellen Perttulan äiteen poika joikaisee loput örvellykset kovalevylle. Tämän jälkeen on aika kutsua studiolle muutamakin vieraileva tähti, joilla jokaisella on oma paikkansa: tuloillaan on niin heleää kuherrusta, backstreetboyslaulua kuin korvia riipivää huutoakin. Kaikkea tätä, ja paljon muuta, tarjoilee tuleva EP:mme, joka ainakin alustavien tietojen mukaan on saanut nimen "Kaunis ihminen".

Loppuun joudun vielä ikävä kyllä kertomaan, että unohdimme studiolle kaikkien rakastaman MIIIIIDTRIN, jota tulemme raskaasti kaipaamaan näinä seuraavaa studioreissua edeltävinä päivinä. Voimme onneksi kuitenkin lohduttautua sillä, että studiolla Miiiiiidtirille on seuraa pitämässä Karvinen "Studionatsi" Mellin.
Lisäksi, koska EP on jo näin lähellä loppuaan, eikä julkaisuun ole luultavastikkaan enää kovinkaan montaa tovia vierähtämässä, voisin raapustaa tähän biisilistan (jota kukaan luultavasti ei lue, tai ei muuten vaan jaksa kiinnostua):

1. Mies haastoi Jumalan
2. Valehtelija, valehtelija
3. Memento
4. Et ole kaunis

EP:ltämme tulee myös löytymään piilobiisi, jonka nauruhermoja kutkuttavasta silkasta toimivuudesta saa nauttia vain harvat ja valitut. Eli ne, jotka jaksavat sen etsiä. Eli bändin jäsenet.. Tai.. Ei.. Ketkään?

Noh, tässä oli kaikki tällä erää, maanantaina taas lisää kuraa lahkeeseen!

jjon

Oikein makoisaa yötä, ihmiset!

Yhtyeemme on jälleen ottanut valtavan harppauksen eteenpäin työn alla olevan nauhoitusprojektinsa kanssa. Kannamme äänitystyömme vielä keskeneräistä tulosta sylisämme hellän isällisesti, unohtamatta kuitenkaan arvokkaan kurin merkitystä. Puoliväli on siis nyt jokatapauksessa reippaasti ohitettu, kun narulla on jo rumpu- ja bassoraidat, sekä kaksi raitaa komppikitaroita. Jos joku kielikuvia hyödyntävä ihminen kirjoittaisi tätä tekstiä, saattaisi hän tähän kohtaan kirjoittaa jotain omenapuun istuttamisesta: siemenet on kylvetty aikoja sitten maahan, kastelu on hoidettu hyvin ja versoksikaan puuta on vaikea enää kutsua. Tuo kielletyä hedelmää kantava puulajike on omaksunut jo syntisen houkuttelevia muotoja. Runko on jo hyvällä mallilla, kaikki tarvittava on tehty parhaimman taidon mukaan ja totisesti: en ainakaan minä voi sen tulevaa täydellisyyttä lakata ajattelmasta.

Päivän suunnitelmiin kuului yksinkertaisesti se, että mää äänittäisin toisen komppikitararaidan jokaiseen kappaleeseemme, ikäänkuin vahvistuksena edelliskerran työskentelylle. Kuitenkin, kuten yhtyeellämme usein on tapana, vaihdomme suunnitelmaa: kitaraan tarttuikin joka naisen unelma, namupala sekä fyysisesti että henkisesti, Änssi "Laskiaspulla" Rintamäki.
Änssin soittaessa helpoksi havaittuja kappaleitamme, teimme parhaamme häiritäksemme hänen suoritustaan. Huomasimme, että poikaahan ei noin vain häiritäkään: tuo kylmähermoinen nykyajan Teräsmies soitti kaikista ahdisteluyrityksistämme huolimatta kaiken mitän häneltä vaadittiinkin. Voi tuskaa, voi ahdistusta!
Äänitysten puolessa välissä saimme kuitenkin apua ylhäältä, kun tietokone niin sanotusti "simahti" ja kaikki viimeisen tunnin aikana äänitetyt riffit katosivat bittiavaruuteen. Olimme tästä hyvin iloisia ja Änssikin ilmaisi tapojensa vastaisesti tyytyväisyytensä toteamalla useaan otteeseen "perkele, helvetti".
Vaikeuksista huolimatta rivimies Änssi sai kuin saikin kulkemaan puhtoisin elkein niin kahdeksasosajunttaukset kuin kuudestoistaosasahauksetkin, unohtamatta dynaamisia hempeilyriffejä. Suorituksen jälkeen, yrittäessäemme kaikki peittää ylpeyttämme tuota yhtyeen tenava-osaston edustajaa kohtaan, tajusimme hänen olevan lähes pätevä niin ihmisenä kuin muusikkonakin. Nyökkäilimme siis kuitenkin loppujen lopuksi hyväksyvästi myös Änssin nähden, kun kromaattiset oktaavikuviot ja vahvasti dempatut kitaran kielistä aikaansaadut äänet täyttivät korvakäytävämme. Poikahan oli saanut jotain aikaiseksi! Päätimme yhdessä, että ehkä vielä jonain päivänä on sittenkin mahdollista, että Änssi pääsee kansamme saunomaan: ehkä hänessä on kuitenkin sitä jotain, jonka luulimme hänestä puuttuvan.

Äänityskopperoisen ulkopuolella (niin kutsutussa "oleskeluhuoneessa"), olimme me yhtyeen (ja ehkä koko maailman) viisaimmat jäsenet keskustelemassa henkeviä studiotilan (ja ehkä koko maailman) hidasälyisimmän ihmisen kera. Kyseessä oli siis maailmanparannusoperaatio, jossa Mika "Uho" Perttula, Juho "Ika" Ahlgren Joona "Laiskajaakko" Hokkanen sekä Alle "Joni Salomaa" Kirjoittanut keskustelivat niin WTC-iskun todenmukaisuudesta, zombielviksestä & -tupacshakurista, kuin Mark Poison:in uudesta, luultavasti henkeäsalpaavasta materiaalista. Opettelimme soittamaan myös uutta instrumenttia. Nyt voimmekin kaikki vetää yli yhden "nämä on tehtävä ennen kuin kuolen" -listan kohdan! Opettelimme siis toden tosiaan Joonan avustuksella soittamaan Nelson Mandela:ksi kutsutta soitinta. Tuo yksikielinen pahoilainen oli haaste varsinkin basistillemme Juholle, joka koki soittimessa olevan aivan liikaa valinnanvaraa: hän kun olisi halunnut jammailla, ei tehdä valintoja. Soitin olikin kieltämättä yksine kielineneen kuin nykyaikainen maastopyörä: sen sijaan, että sillä tekisi sitä, mihin se on tarkoitettu, päätykin miettimään, että mitäköhän tuostakin painamalla tapahtuu. Vaihtoehtoja on yksinkertaisesti liikaa!

Studioreissun vielä ollessa aluillaan, päätti Joona demonstroida, kuinka nykyaikainen city-mies pärjää huushollinhoidossa siinä missä nainenkin: hän otti imurin kauniiseen käteen ja putsasi sillä studion ulkorappuset. Kaunista jälkeähän siitä syntyi, kieltämättä. Mutta kuitenkin, yhtään Joonan taitoja vähättelemättä, olisi hän voinut harkita tarkemmin voimankäyttöään. Tästä en voi surultani kamalan tarkasti kirjoittaa, mutta sanottakoon nyt kuitenkin se, että imurien varjoinen hautausmaa on saanut uuden asukkaan, enkä puhu nyt Joonasta.

R.I.P. Pertti "Pera" Imuri, kaivattu aviomies ja setä.

Studiolla meitä kävi myös viihdyttämässä Tzmägä "Virveli" Mellin, joka kertoi meille kitaran säestämänä surullisia tarinoita elämästään ja siitä, miten se oli häntä kaltoin kohdellut. Meistä jokainen lahjoitti lantin poikineen tuolle Urho Kekkosta muistuttavalle kaljupäälle. Myntit tuo rahankäytöstään tarkka vanhaherra laittoi sukanvarteen talteen: viisaana miehenä hän tietää pitää aina vähintään kolmea markkaa mukana intiaanien varalta.

Lähtiessämme studiolta kotiinpäin, olimme yllättyneitä siitä, että flow oli kerrankin ollut meitä kohtaan suotuisa: Joona oli ilmoittanut että äänitystiloista täytyy poistua viimeistään 7 ja 8 välillä. Monien mutkien kautta päädyimme kuitenkin lähtemään studiolta noin 11 aikoihin. Hämmentyneenä tästä ihmeellisestä tapauksesta jäämme odottelemaan seuraava reissua studion uumeniin. Odotuksemme tulee olemaan lyhyt mutta pitkä, sillä astumme Tarkus Records:in tiloihin jälleen heti huomenna sunnuntaina, seitsemäntenä päivänä helmikuuta.
Kaikki vaikuttaa hyvältä, mieli on tilanteeseen nähden jokaisella yhtyeen jäsenellä tyyni, lukuunottamatta Tzmägää, joka on luultavasti tällä hetkellä laskuhumalan kourissa. Muttapamutta, kuulostellaan ja kattehellaan huomenissa, mikä on tilanne sitten, kun soppaan lisätään vielä vähän lisää pippuria ja purjosipulia. Se on mOI!

jjon // ToS

Oikein hyvää iltaa kaikille, paitsi niille jotka eivät käy töissä, vaan elävät muiden verorahojen elättämänä. Teille oikein paskaa iltaa!

Tuleva EP:mme äänityksissä on jälleen otettu jättiläismäinen harppaus eteenpäin. Rymyävien bassotaajuksien lisäksi kuulija voi nyt kiinnittää huomion myös kauniin kuulaisiin rytmikitaroihin, jotka allekirjoittanut Teidän iloksenne nauhoitti sormet verillä. Alamme siis olemaan äänitysten suhteen puolivälissä, sillä jäljellä on enää clean-, soolo ja änssikitarat, jonka jälkeen vokalistimme Mika "Tonttu Touhukas" Perttula lurittelee narulle uskomattomia laulumelodioita ja täräyttää purkkiin veretseisauttavia rääkäisyjä. Siihen loppuukin meidän hommamme äänityksistä ja kuvaan astuu Jarkko "Opettaja" Lahti. Jarkolle onkin annettu tärkeä tehtävä: miehen täytyy yrittää syntetisaattorilla pelastaa huonot kappaleemme ja tuoda niihin edes jonkinlaista mukana hyräiltävää melodiaa. Studiokiipparistinamme toimivan Jarkon rooli onkin siis jälleen melko samanlainen, kuin tätä äänityksen alla olevaa EP:tä edeltäneellä "Two Sea-sons" -demollammekin.

Studiolle oli tarkoitus saapua klo. 12.00. Basistimme Juho "Lakritsi" Ahlgren tuli hakemaan minua kello 11.40. Lähdimme noutamaan treenikämpältämme ärjyvää petoa, joka tunnetaan myös nimellä Framus Cobra. Cobra tungettiin Juhon Opel Corsaan, vaikkakin kokosuhteiden takia olisi ollut ehkä järkevämpää matkustaa niin, että Corsa olisi tungettu Cobraan. Noh, Cobrassa ei ollut moottoria, joten tyydyimme tavanomaisempaan ratkaisuun. Köröteltyämme studion pihaan, oli siellä meitä jo odottamassa kitaristimme Änssi "Subway" Rintamäki. Roudasimme kamat sisään, pykäsimme ne pystyyn, säädimme saundin ja aloimme äänittämään... Välihuomautuksena täytyy minun ehdottomasti ihmetellä, miten monta tuntia kestäneen operaation kuvaamiseen voi käyttää parhaassa tapauksessa vain kahta sanaa: "säädimme saundit". Syvemmät filosofioinnit jätän nyt kuitenkin joidenkin muiden päänvaivaksi, sillä minulla on vatsa täynnä ruokaa, eikä ajatus oikein kulje.

Itse äänittäminen meni oikein makoisasti, lukuunottamatta sitä studiotyöskentelyn raskasta taakkaa, jota myös "on se kumma, ku en mitään osaa soittaa" -fiilikseksi kutsutaan. Soitannollisesti ei siis kuitenkaan ollut mitään ihmeellisempiä ongelmia; kaikki vaikeimmatkin kohdat sukelsivat jo muutamalla yrityksellä hyväksyvien mutinoiden siivitteleminä kovalevyn syleilyyn.
Hyväilin estottomasti kitaran otelautaa, kunnes yhtäkkiä muut paikallaolijat saivat näprättyä auki äänityskopin lukon ja yllättivät minut itse teossa. Nuo pirulaiset, joita jotkut kutsuvat bänditovereiksi, käskivät minun lopettaa perverssit touhuni ja käydä töihin. Ne typerykset! Sillä samalla sekunnilla kun ovi sulkeutui, jatkoin aivotyöskentelyni virheiden aiheuttamaa seikkailua, jossa todellisuus ja fantasia hämärtyy, eikä säännöistä ole puhettakaan.

Loppuillasta äänittäjämme Joona "Metroseksuaali" Hokkanen, totesi että hän käy pian nukkumaan. Tiesimme heti, että nyt oli aika häipyä: Joona oli jo aiemmin uhkaillut, että tottelemattomuudesta seuraa rangaistus, jonka jälkeen ei hyvä enää heiluisi. Pakkasimme kimpsumme ja kampsumme, riensimme ulos studiolta ja pinkaisimme juoksuun. Yhtäkkiä muistin unohtaneeni hanskani studiolle, joten käännyin kauhuissani takaisinpäin. Kurkatessani studion ovesta sisään, näin jotain kamalaa: ennen niin leikkisä hyvä makasi lattialla liikkumatta. Joona oli toteuttanut uhkauksensa, vaikka olimme yrittäneet tehdä kaikkemme hänen sanansa noudattamiseksi.

Odotellessamme kahden viikon päästä todellisuudeksi aineellistuvaa toista kitarapainotteista studiopäivää, käytämme kaiken aikamme ja energiamme hyvää koskevan surutyön merkeissä. Saatamme myös hieman kaivata rumpaliamme Tzmägä "Suamem miäs isäm maam puollustaja" Melliniä, joka on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Eli armeijaan.

jjon // Travesty of Sympathy

Huomenta Suomi!

Sankarimme ovat nyt yhteisvoimin saavuttaneet sen, mihin jokainen yksilö & yhteisö tällä pallolla pyrkii, eli saaneet bassot narulle työn alla olevaa nauhoitusprojektiaan varten. Mieli on samaan aikaan niin tyyni, rauhallinen kuin levoton, kun käymme läpi noita tuskaisia matalien taajuksien tallennushetkiä. Tyyneys syntyy siitä, että urakka on nyt takanapäin, rauhallisuus taas siitä, että basistimme Juho onnistui tehtävässään oikein hyvin. Levottomuus puolestaan syntyy siitä sietämättömän väistämättömästä tosiseikasta, että tiedostamme vääjämättömän, sielua repivän faktan: seuraavillekin äänitteillemme tullaan tarvitsemaan bassoraitoja............

Bassojen äänityksiin oli tarkoitus käyttää yksi päivä. Niihin käytettiin kuitenkin kolme..
Tämä ei johtunut kuitenkaan Juhosta, ainakaan kokonaan. Ensimmäisen basso-studiopäivän aikana säädettiin kuntoon saundit ja basistimme tykitti purkkiin yksi ja puoli biisiä. Toisen bassopäivän aikana katsoimme elokuvan ja ajelimme ABC:lle. Tämä johtui siitä, että studioisäntämme Joona "Ai oltiinko me sovittu täks päiväks studioaika?" Hokkanen oli unohtanut autuaasti että olimme lyöneet lukkoon tämän kyseisen päivän. Reiluna miehenä Joona kuitenkin vetäisi turpaan meitä kaikkia, ja lujaa. Hän teki tämän osoittakseen pahoittelunsa tekemästään virheestä. Muutamaa tovia myöhemmin äänittäjämme lähetti Juhollemme tekstiviestin, jossa hän lupasi korvaukseksi turpaanvedosta meille hieman poonusta varattuihin studiotunteihimme. Tästä tyytyväisinä siirryimme horrostilaan, joka kesti aina seuraavaan studioreissuun asti.

Kolmantena bassojen tallennuspäivänä Joona paljasti meille tietävänsä Juhon taustoista. Hän tiesi kaiken siitä, kuinka kuljetamme häntä suksiboksissa, jos hän johonkin tahtoo päästä käymään. Tiesipä hän myös, että Juho on kasvanut täysin yhtyeemme jäsenten kasvattamana. Hän olikin meistä todella ylpeä, saimme moneen kertaan kuulla hänen ihailustaan kärsivällisyyttämme kohtaan. Ei kuulemma kovin moni jaksaisi noin vaikeasti jälkeenjääneen ihmisen kanssa tulla toimeen. Saimme selvittää hänelle monia asioita siitä, kuka saa vuorollaan käydä Juhoa pissattamassa, mihin Juho laitetaan nukkumaan, miten hän hoiviimme päätyi ja niin edelleen. Suurimmaksi hämmästykseksi Joonalle paloi mieleen kuitenkin se, kuinka me neljä olemme onnistuneet saamaan Juhon elämään jotain tarkoitusta esittelemällä hänelle soittimen, jota noinkin vajaamielinen ihminen voi soittaa: basson. Nykyäänhän Juho osaa jo itse painaa bassonkaulalta oikeat nuotit haluamaansa aikaan. Kova työ tämän opettamisessa on ollut, mutta ilmeisesti ahkerointimme alkaa kantaa hedelmää!

Mutta palatakseni edes hieman totuudenmukaisemman mielikuvan luomiseen, voisin mainita, että sinä päivänä Juholta sujuivat niin rytmitykset kuin nopeat sahauksetkin kuin ruusuilla tanssi, eli piikkejä väistellen. Ilmeisesti mies oli vastoin odotuksiamme tarttunut bassonkaulaan muissakin tapauksissa, kuin siirtäessä sitä pois lakritsin ja Spider-man -lehtien tieltä. Olimme basististamme todella ylpeitä ja se oli outoa: yleensä tuota karvapersettä saa hävetä liiankin kanssa.

Sulatellessamme uusia tuntemuksia ystäväämme kohtaan, sovimme että kitaroiden äänitys aloitetaan tammikuun puolessa välissä, Joonan palattua Saksasta.
Siihen asti keskitymme häätämään Pakkasherraa olohuoneestamme ja yritämme kovasti unohtaa, että basson kaltaista soitinta on olemassakaan.

jjon // Travesty of Sympathy

Holá!

Nyt voimme virallisesti täräyttää ilmoille, että tulevan EP:mme ensimmäinen studiosessio on päättynyt ja rummut on saatu äänitettyä. Matkamme oman musiikkimme ihmeelliseen maailman on jälleen lähtenyt käyntiin. Hewin aika on tosiaankin käsillä, kun kidutamme itseämme jo toista kertaa Tarkus Recordsin ahdistavissa tiloissa. Kaikki neljä kappaletta saatiin kuitenkin pohjustettua uskomattomien komppien & fillien muodossa.

Rumpalimme Tzmägä "PERRRRKELE" Mellin oli tapahtuneen äänitystilanteen jälkeen hikinen, vihainen ja tyytymätön. Kaikki on siis mennyt juuri niin kuin pitääkin! Kannumestarin pitäessä taukoa, eksyi äänityskoppiin eräs harhautunut sielu, onnea etsivä, henkistä palkkiota hakeva Jere "Chinatown" Lahti, joka joutui kokemaan rumpalimme työstä aiheutuvan hikirauhasten suodattaman tuoksun. Hän tiedustelikin kopista poistuttuaan, että oliko kyseessä studiotila, vai jääkiekkohallin pukuhuone.

Päivän aikana kapulakallemme lisäksi studiolla bongattiin myös toinenkin hikihannu. Kyseessä oli äänittäjämme Joona "Rauhottukaapas nyt, pojat" Hokkanen, joka oli studion lattialla painivien poikien kanssa hätää kärsimässä ja tuskan hien vuoraama. Poikien ollessa poikia, saimme me aikuiset ihmiset (allekirjoittanut, Joona & Tzmägä) kuitenkin nuo muiden yhtyiden sävellyksillä lattioita pyyhkivät kappaleet hiottua kuntoon. Nyt näyttääkin melko varmalta että näistä kappaleista, tytöt ja pojat, nimenomaan näistä kappaleista tulee tämän vuosisadan rainingbloodit ja masterofpuppetsit.

Vaikka tällä studioreissulla vuodatettiinkin niin kirosanoja, hikeä kuin trioleitakin, saatiin kaikki kuitenkin kunnialla kokoon. Viikon 51 torstaina (17.12.2009) menemme siis äänittämään bassot (eli toisinsanoen pilaamaan kovan työn tulokset). Saadaanko silloin vastaukset kysymyksiin miksi, kenelle ja miten? Vai onko mahdollista, että kysymykset jäävät auki? Käykö sittenkin niin, että kysymysten takaa löytyy vain uusia kysymyksiä? Entä jos kysymykset johdattelevatkin meidät umpikujaan..
...... umpikujaan, josta ei ole paluuta?

jjon // Travesty of Sympathy

-Tarjoilija, ettekkö täyttäisi tämän viattoman rumpalipojan shottilasin?,
pyytävät pojat kuorossa.


Terveisiä niin El Gringon, Hullun Pullon kuin bussipysäkin riemunkirjavista tunnelmista!

Ajattelin tässä yön tuntumassa kirjoitella pienen palautteen erittäin onnistuneesta baarireissusta! Tähän alkuun täytyy kuitenkin korjata eräs asia:
Edellisessä blogissa kirjoitin, että menemme äänittämään rummut Tarkus recordsin tiloihin tämän kuun (marraskuu 2009) loppupuolella. Kuitenkin, on tapahtunut aikataulujen venähdys. Tämähän ei luonnollisestikaan tullut meille yllätyksenä, vaan osasimme sitä jo odottaa. Toivoakin ehkä, uskaltaisin sanoa. Uusi aika on nyt kuitenkin sovittu ja kalenteriin kirjattu. Pyyhällämme Bonanzan tunnusmusiikin siivittämänä rumpujen kera studiolle 4.12.2009. Vastoin kaikkien odotuksia (sekä toiveita, rohkenen jälleen lisätä!), sovimme jo päivämäärän myös bassojen äänitykselle! Kalenteriin kirjattiin siis yhdennentoista joulukuuta kohdalle: "paskaa tarvestyä koirat".
Kuten kalenterimerkinnän laadusta on helppo päätellä, päätökset tehtiin tuon paljon puhutun baarireissun alkutaipaileilla, n. klo. 22.40. Kaiken lisäksi merkinnän kirjasi ylös Joona "Jjoona" Hokkanen, joka valaisi iltaamme myös seuraavalla faktalla: karhu on kuollut. Saimme selville myös, että karhulta elämän langan katkaisi basistimme Juho, joka oli selväpäissään ajanut sen yli autolla. Kaikkea sitä saakin kuulla ihmisestä, jonka on luullut tuntevansa...

No mutta, joka tapauksessa. Itse baari-ilta oli railakas, shotteja kumottiin kovaa tahtia, joskin tequilan onnistuimme sivuuttamaan. Ken tietää mihin ilta olisi edennyt, jos Esa olisi jälleen tarjonnut kaksi tequilaa, ja sekös Barbia suututtaa! Ehe ehe.
Kävimme siis ennen Hulluun pulloon menoa katsastamassa Fool's Ashtrayn (http://www.myspace.com/foolsashtray) keikan El Gringossa. Keikkahan oli kertakaikkiaan aivan mahtava! Nautiskelimme El Gringossa muutaman karpalolonkeroisen ja oluen ja kinusimme keikkaa Gringon tuleviin Sunday Rocks -tapahtumiin, luultavasti (ainakin alustavien hölpötysten perusteella) siinä jotenkuten onnistuen. Tästä innostuneina suuntasimme kohti Hullun Pullon lämpöistä tunnelmaa. Ja halpoja hintoja! Sisälle päästyämme kastelimme vatsamme pohjalla sijaitsevaa huumorin kukkaa pitkin iltaa ja voi pojat, kyllä se kukoistikin! Loppuillasta kaikista kukoistavin kukka oli kuitenkin rumpalistimme Tzmägän heleät kasvonpiirteet. Kuten hän itse kuntoaan seuraavana aamuna osuvasti kommentoi:
"Ei saatana. Eilen tais tosiaan leikata vähän lanttu kii!"

Huomenta maailma!

Tänään on aika juhlia ja nostaa kuppia, sillä Vaasan Hullussa Pullossa on kahden euron
päivät ja huomenna ei ole allekirjoittaneella tiedossa minkäänlaisia arjen velvoitteita!

Juhlaan antaa aihetta myös se, että ToS on jälleen lähdössä kolkuttelemaan studion ovea. Katsotaan, jos meidät päästettäisiin sisään tällä kertaa, olemmehan käyneet koputtelemassa tuota Tarkus Recordsin ovea säännöllisesti jo toista kuukautta.. Jos pääsemme sisään, äänitämme neljä kappaletta. Tällä kertaa siis suomeksi laulettuna. Ja kyllä, luit oikein! LAULETTUNA! Tällä kertaa Mika ei siis aio soittaa lauluosuuksiaan syntikalla. MITÄ?? MITÄ MITÄ MITÄ?? HÄ, NOH?? MITSÄH? HÄÄÄHH? mITäÄ`nOnonONO?mitämitöälmitä?

No mutta, kuitenkin. Jos joku on joskus näitä blogeja erehtynyt lukemaan (R.I.P), saattavat nämä eksyneet sielut muistaa seuraavan tiedonmurusen: kävimme tuossa parisen kuukautta takaperin äänittämässä esidemon takaperin, jonka sitten käänsimme digitaalisella musiikinmuokkausohjelmalla oikeinpäin. Tämän nauhoituksen nimeksihän muotoutui "Nuijapäiden esidemo", ja sen käyttötarkoitus oli yksinkertainen: lentää roskikseen. Kuitenkin, ennen kuin heitimme tuota cd:tä pois, kuuntelimme sen muutaamaan otteeseen, naurahdimme hieman ja mietimme, mitä mistäkin kohdasta pitäisi muuttaa. Toiset olivat kriittisempiä kuin toiset, Änssi taas sanoi kaiken olevan paskaa. Loppujen lopuksi kaikki olivat Änssin kanssa samaa mieltä, ja heitimme hyvällä omallatunnolla levytyksemme pois.
Kuitenkin, toisiin aatoksiin tultiin, ja päätimme korjata tekemämme musiikilliset virheet! Esidemollamme oli siis viisi kappaletta, joista olemme nyt valinneet neljä kehityskelpoisinta, jotka menemme äänittämään uudestaan, tällä kertaa siis kunnolla. Eli tiivistettynä: ensi kuun loppupuolella kannamme studion äänityskopin ovesta sisään niin rummut kuin Tzmägän. Itse henkilökohtaisesti en tajua, miten Tzmägän läsnäolo äänityskopissa rumpujen työskentelyä häiritsemässä edesauttaa äänitystä, mutta viisaammat tahot ovat näin kuitenkin päättäneet.
Luultavasti/toivottavasti/jos hyvin käy/en usko että/ihmettelen suuresti jos saamme äänitettyä bassotkin tämän vuoden puolella! Jos emme, otamme prioriteetiksemme saada munat narulle heti alkuvuodesta 2010. Kitarat, laulut & syntikat äänitämme sitten ilman mitään kiireitä kevään aikaan.

Mutta, takaisin alkuun:
Tänään Hullussa Pullossa tapaamme äänittäjämme, Tarkus Recordsin perustajan, herra Isoherran, Joona "Olli" Hokkasen, tavoitteenamme sopia aikataulut kuntoon. Luultavasti aikataulut tulevat venymään, mutta joka tapauksessa studioon kyllä ollaan menossa.. Jjoo. ;)

jjon // ToS

Travesty of Sympathy @ Sumppu
16.09.2009, klo. 20:50 - 21:30

Aamulla herätessä, silmien vielä ollessa kiinni, ajattelin tulevan päivän olevan lähes täydellinen. Koko päiväksi ei ollut mitään muuta ohjelmaa, kuin tyhjän cd:n osto, keikka ja illalla iltamat bändin kesken. Avattuani silmäni, paiskauduin suoraan kurimukseen, myrskyn silmään, tuohon Thorin moukarin iskulta tuntuvaan tilanteeseen jota myös totuuden tajuamiseksi kutsutaan. Ulkona ryöppysi vettä kuin Esterin perseestä, jos ilmaus sallitaan. Siinä vaiheessa ajattelin kuitenkin vielä, että luultavasti tämä syksyyn kuuluva ilmiö loppunee viimeistään iltapäivään mennessä. Kahdelta olin lähdössä Juhon (basisti), Tzmägän (rumpali) sekä Hennan (allekirjoittaneen emäntä) kaupunkiin ostamaan tyhjää levyä. Siinä vaiheessa ymmärsin myös, että iltamien varalle ei oltu hommattu tarvikkeita vielä ollenkaan. Noh, ne siis hommattaisiin samalla kaupunkireissulla.
Laskeskelin kuitenkin, että ehdimme edelleen ihan helposti Tzmägän luo, elikä treenikämpälle, neljäksi (kuten oli sovittu). Toisin kävi: jouduimme kaupungissa käyntimme jälkeen poikkeamaan vielä toisessa kaupassa ostamassa sen pirhanan cd:n, sillä kaupungin hifisnobielektroniikkakaupoissa ei myyty yksittäisiä tyhjiä levyjä... Cd:lle oli siis tarkoitus polttaa intronauhamme, sillä olimme viisaina, vastuuntuntoisina ja huolellisina nuorina aikuisina unohtaneet viimekertaiselle keikkapaikallemme (El Gringo, 7.0.2009) alkuperäisen intronauha-cd:mme! Lyhyeksi kaavailtu kaupunkireissu venyi siis kahden tunnin poukkoiluksi. Ei tarvitse luultavasti edes mainita, että sade oli yltynyt aamusta varsin rankkoihin mittoihin.
Saimme käsiimme kaikki tarvittavat välineet jonka jälkeen kaikki palailivat koteihinsa, tässä vaiheessa kellon jo ylitettyä alkuperäisen sovitun kokoontumisajan. Tämä ei tullut kenellekkään yllätyksenä ja luultavasti kukaan meistä ei sisimässään ollut valmistautunut tulemaan treenikämpälle neljältä alun perinkään. Vääntäydyimme kuitenkin n. klo 5 aikaan kämpille (veli Juho hieman muita myöhemmin, sillä hän oli ihastelemassa Anun (Juhon sydämen valittu) olan tatuoimista Needle Pointissa. Kamppeiden roudaus autoihin tapahtui kuitenkin kuin ammatilaisilla: hitaasti muttei varmasti. Tehtäväksemme oli langennut roudata paikalle melkein kaikki tarvittavat soittopelit & -vehkeet, mutta onneksi matka kämpiltä Sumppuun ei ole pitkä. Silti herkkien soittimien roudaaminen sekä autoon, että autosta pois oli todella turhauttavaa, sillä sadehan ei tietenkään voinut loppua. Saavuimme Sumppuun n. varttia yli 6, mikä oli meiltä melko hyvin sillä olimme sopineet että olemme paikalla kuudelta...
Kun banjot ja kattilat oli saateltu sisätiloihin, aloitimme syömisen. Keikkapalkkionamme nimittäin toimi jos jonkinlaista purtavaa ja juotavaa. Vähäpätöiset asiat, kuten kamojen pystyttäminen ja soundin tsekkaaminen, hoidettiin siinä syömisen sivussa, kuitenkin lähes keskittyen. Tämän jälkeen alkoivat jo traditioksi muuttuneet ongelmat, joita kohtaamme joka keikalla. Tällä kertaa ongelma oli kuitenkin pieni (Juhon hihnalukot kusi. Tarkempia tietoja korjauksesta saatavilla tiedusteltaessa Martti Melliniltä, sekä www.k-rauta.com). Haimme myös väkipakolla Huutoniemeltä päin yhden ihmisen lisää meitä katsomaan, sillä mielestämme yleisö oli liian pieni. Sattumanvaraisesti valitusta talosta keikkaamme katsomaan joutuva ihminen paljastuikin Valtsuksi (v4ltsu, v4), jonka oli määrä viettää iltaa kansamme performanssimme jälkeen. Mikä onnellinen sattuma! Poikkesimme vielä Prisman kautta, jonka jälkeen säntäsimme takaisin Sumppuun, nähdäksemme Deathnotelta enää viimeisen kappaleen. Pojat vetivät Lady GaGan hitin "Pokerface", joka oli sovitettu etenevissä määrin rankemmaksikin heviksi. Tiukkaa!
Oma settimme oli sama kuin viikontakaisella El Gringon -keikallakin. Olimme saaneet lähes soittokuntoon yhden uudenkin tsipaleen, mutta päätimme että oma soittonautintomme on suurempi, kun tyydymme soittamaan kappaleita jotka jokainen bändin jäsen tuntee kuin omat taskunsa. Keikka meni kaikin puolin hyvin, mikään ei kussut teknillisesti. Vääriin nuotteihin meistä syyllistyi yksi jos toinenkin, mutta sehän ei haittaa kunhan tukka heiluu ja hiki haisee!
Keikan onnistumisesta jotain kertoi myös se, että seuraavana päivänä Sumpun yhteyshenkilö Juha-Matti Wahlström (tuttavallisemmin Mehis), lähetti tekstiviestin jossa luki:

"Kiitti mainiosta keikasta. Teil o vitun hyvä meininki ja tukat heiluu! Mie tykkään!"

Jälleen kerran kusi nousi päähän ja pahasti. Vastasin kuitenkin nöyrän pojan maski henkisillä kasvoillani että kyllähän sitä täytyy keikat täysillä painaa, kun niitä kerran on saanut hommattua. No EI KHAII, ei meikäläisellä ollut minkäänlaisia maskeja tahi naamareita. Ei keikan aikana, eikä myöskään seuraavana päivänä. Ei sitten yhtäkään. Pointtini on siis, että olemme tosissamme tässä asiassa: jos joku meidät huolii johonkin soittamaan, niin sittenhän soitetaan niin että peräpukamat paukkuu, perkele! Se on ainoa oikea tapa, ainakin meille.
Mutta tosiaan, jälleen kerran todella iso kiitos kaikille, jotka jotenkin osallistuivat keikan järjestämiseen sekä ylläpitämiseen! Sumpussa on kiva soittaa, ei pelkästään ilmaisen ruuan vaan myös mukavien ihmisten takia. Ilmapiiri on hyvä, ja vaikka porukka ei seiniä pitkin kiipeilekkään, jaksavat kaikki kuitenkin taputtaa ja katsoa keikan loppuun. Sehän on loppupeleissä kuitenkin kaikkein tärkeintä!

Erityiskiitokset:

Mehis,
Monika Purtola,
Max Bäckman,
School of Rock,
Deathnote,
Henna (keikan videoimisesta),
sekä jälleen tietenkin yleisö!

Settilista: (Eli Steista Sumppu)

Intro: Yeah, I I I'll Do it (v4)
1. Jotain puuttuu
2. Valehtelija, valehtelija
3. Et ole kaunis
4. Memento
5. Kasvot kohti itää (raiskaus-versio)
6. Mies haastoi Jumalan
7. My Reality (tämä ei nyt mennyt vieläkään suomeksi, ehkä vielä joskus.. jjoo!)

Koko päivän kestänyt sade sekä sen aikana roudaaminen ja ympäri kaupunkia juokseminen, meinasi viedä ainakin tältä kitaristilta fiiliksen koko keikasta. Onneksi tämä luulo osoittautui kuitenkin aivan vääräksi jo ensimmäisen sisäänlaskun kohdalla. Keikka sujui täysin ongelmitta ja huulta heitettiin. Keikan jälkeiset iltamatkin sujuivat aivan mahtavasti ja suupielet olivatkin koko loppuillan kaikilla ylöspäin. KiiToS siis tästä mahdollisuudesta, toivottavasti tämä ei ollut viimeinen keikkamme Sumpussa.
Seuraavia keikkoja odotellen, mahdoton soittamisen riemu rinnassa pamppaillen ja uudet biisit treenikämpällä meitä ärsyttäen, tänks!

jjon // Travesty of Sympathy
Making hevitb mielekästäb since 2008!