IRC-Galleria

Näin eilen ketun. En tarkoita kaakaon pinnalle muodostuvaa äklöä kalvoa, vaan ihka-aitoa eläintä, Vulpes Vulpes. Ikkunasta, suoraan tästä tietokoneeni äärestä, keskellä kirkasta päivää. Aluksi luulin sitä naapurista karanneeksi koiraksi, joka on kerran aiemminkin jolkotellut taloni ohi. Pian kuitenkin tajusin että sen täytyy olla kettu: turkki oli punaruskea, rinnassa vaalea laikku, häntä tuuhea ja pitkä, ja liikehdintä ei niinkään koiramaista vaan ... villieläimellistä.

Punanuttu oli ilmeisesti metsästänyt jonkin pienjyrsijän tyhjillään olevan naapuritalon pihasta, se tonki ja hypähteli hauskan näköisesti saaliinsa kimpussa. Siinä se ruokaili noin minuutin ja lähti kupu täynnä myyrää tepastelemaan pellolle muina kettuina. Hei vaan, kaitakuono repolainen!

Olen nähnyt ketun puolen vuoden sisään jo kolme kertaa. Ensimmäisen kerran kesällä stadissa Pakilan tienoilla yöllä pyöräillessäni ja toisen kerran tien poikki auton valokeiloissa juosta vilahtaen. Tätä aikaisemmin en ole kettua nähnyt kuin jossain eläinpuistossa. Aika jännää?

Tuntuu siltä, että useat tämän kaltaiset havainnot saapuvat ihmisen elämään yllättävänä rykelmänä. Saattaa kulua kymmeniä vuosia niin että joudut vain katselemaan kirjoista tai telkkarista revontulia, tähdenlentoja, alastomia tyttöjä, kettuja... Lista on loputon. Sitten yhtäkkiä sellainen pläjähtää livenä verkkokalvoillesi. Ja tyypillisesti tämä tapahtuu pian uudestaan, vieläpä useita kertoja. Sitten siinä ei olekaan enää mitään erikoista. Nyyh.