IRC-Galleria

Olin tänään Jorvissa katsomassa Pappaa. En ollut nähnyt sitä varmaan joulun jälkeen, vaikkei se asukaan sen kauempana kuin viereisessä kaupungissa. On ihme että se on elänyt noinkin kauan. Kun olin 14 oltiin jouluna samaan aikaan Jorvissa leikkauksissa, minä umpisuolen ja Pappa sydämen ohitusleikkauksessa. Sen jälkeen on sairaalareissuja ollut useita, mutta aina se on vaan sitkeästi palannut kotiinsa, asumaan ominpäin. Syöpä tuli muutama vuosi sitten.

Kun olin pieni olin Papalla hoidossa. Siellä minulla oli punaiset tohvelit, ja muovisia inkkareita ja ratsuja joilla leikkiä taisteluja, epävireinen piano jolla en koskaan oppinut ukko-noaa tai jänis istuu maassa -lurituksia kummempaa. Pappa huijasi minut syömään pahaa tillilihaa selittämällä kuinka jokaiselle sormelle piti syödä yksi lusikallinen erikseen, että ne kaikki saisivat omansa. Pikkurillikin. Papan kirjoituspöydällä oli valtava suurennuslasi, jolla saattoi tutkia sen tavaroita: jännittävää tuhkakuppia, sormenjälkeä lasipöydässä tai kirjan sivuja. Isovanhempien kotona haisi pehmeä tupankansavu ja se kiemurteli harmaina nauhoina auringonvalossa pölyn kanssa.

Sairaalassa huomattiin äitin ja tädin kanssa että Papan vointi ei ollut hyvä. Katsoin puolisi kauhistuneena, puoliksi hämmästyneenä sitä kehoa, joka oli varjo entisestään; samaan aikaan kutistunut kasaan ja toisaalta pöhöttynyt, jääneenä jumiin villatakkinsa pääntiehen yrittäessään ottaa sitä pois muttei ollut saanut. Hoitaja sanoi että nyt oli ollut potilas huonona eikä ollut syönyt eikä jaloitellut.

Pappa jaksoi kuitenkin nousta istumaan, ja kyseli minulta kuka kaunis tyttö mahdan olla. Yritin kertoa, mutta turhaan. Katse silmissä oli harhaileva, vaikka niissä oli vielä se sama lempeys kuin ennekin. Jotenkin viaton, tietämätön tilastaan. Höpötteli puoliksi käsittämättömiä, puoliksi järkekeviä, ihan kuin pieni lapsi. Tarjosin sille viinirypäleitä, ja se tarttui vihreään helmirannekoruuni jonka pallot vähän muistuttivat rypäleitä. Ei ei saa ottaa niitä, kieltelin naureskellen, ja ojensin oikeita rypäleitä. Sain papan vielä syömään banaaniakin kun pilkoin sitä paloiksi lautaselle, ja vähän keksejä ja kakkua.

Pappa nukahti pian ja lähdimme pois. Mietin miksi en ollut tullut käyneeksi useammin sen luona. Olihan se ollut sairas jo vuosia. Mutta en usko että se oli onneton, se näytti iloiselta ja hymyili maistellessaan rypäleitä. Sanoi ettei satu mihinkään.

Toivottavasti Pappaan ei satu myöhemminkään kauheasti tai pelota. Toivottavasti sille ollaan ystävällisiä sairaalassa. Se mitä sille sitten tapahtuu viimeisen sydämenlyönnin jälkeen on mysteeri. Uskon että ihminen saa ansionsa mukaan. En usko että Pappa pääsee enää sairaalasta pois. Mutta oli se viimeksi pois päästyään vielä rollaattorilla mennyt lähikapakkaansa, sitkeä perkele. Ja puhunut viinapullon viemisestä sairaalaan kun eno oli siellä käynyt viimeksi.

Omalle faijalle lähetin tyylilleni uskollisen sarkastisen tekstarin jota se luultavasti ei tajua tai sit tajuaakin paremmin kuin arvaankaan, ja lähetin mutsin mukana Casino-arvan kuoressa jossa luki: " Faipalle! Muutakin rapsuteltavaa kuin munat."

Tämä on ommattu kaikille niille pojille jotka eivät harrasta ehkäisyä. Teistäkin moni voi viettää tätä päivää ensi vuonna ;)